Jumalalle kiitos suviseuroista!

Jumalalle suuren suuri kiitos nyt päättyneistä suviseuroista!
Olivat parhaat suviseurat ikinä!
Hiilijalanjälki jäi pieneksi, tiet eivät kuluneet, kondomit eivät pääseet loppumaan paikallisista kaupoista, ei ekyneitä lapsia, ei helteessä pyörtyneitä vanhuksia,
ei rakkoja jalkapohjissa Ison teltan kiertämisen vuoksi.
Eli oikeinkin hyvin meni.
Siitä kiitos Jumalalle!
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Seurojen kuulijat ovat ensin Aatamissa pyörtyneitä, ja sitten seurojen loputtua joku ehkäpä Kristuksessa virvoittunut.

Äänestä

Suviseurojen hiilijalanjälki on miljoona kertaa pienempi, mitä rokkifestareiden.
Sähkönkulutus rokkifestareilla on moninkertainen. Rokkifestareilla suurin osa on myös umpikännissä ja levottomuuksiltakaan ei aina pystytä välttymään. Jopa humppafestivaaleilla on järjestyshäiriöitä. Tuska-festarit sujuvat yleensä rauhallisissa merkeissä levottomasta musiikista huolimatta, mutta sähkönkulutus on ihan älytöntä. Voimakas rokkimusiikin äänentoisto kuluttaa aikamoisesti sähköä, jota ei ihan pelkällä tuulivoimalla kyetä kattamaan. Varmasti joka ikinen rokkifestari kuluttaa moninkertaisen määrän sähköä ja muuta energiaa mitä Suviseurat. Ja myös hiilijalanjälki kaikkinensa on moninkertainen.

Äänestä
  • Suviseurojen hiilijalanjälki on suurempi:
    Perheissä on enemmän lapsia jotka tööttää siitä hiilipitoista kakkelia ulos.
    Ja sit se Jumalan sana on niin painavaa, että sen kulku niihin kaiutinpylväisiin vaatii paksumpaa eli voimakkaampaa sähköä ja siitä tulee sit enemmän päästöjä.
    Ja sit lähes kaikilla seuravierailla on ilmastointi asuntoautoissaan ja vaunuissaan. Se vie sähköä.
    Ja miten paljon sähköä siellä kenttäkeittiössä meneekään! Se puuvartinen mela jota isojen kattiloiden hämmentämiseen käytetetään, käyttää tosi paljon sähköä. Liekö voimavirtaa vai tavallista sähköä, sitä en tiedä.
    Ja sit kaikki seuramatkalle normaalisti osuvat liikennevalot: Ne käyttää normisti tosi paljon sähköä. Nyt kun seuraliikennettä ei ollut, liikennevalotkin kulutti vähemmän virtaskaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jumalalle suuren suuri kiitos nyt päättyneistä suviseuroista!
Olivat parhaat suviseurat ikinä!
Hiilijalanjälki jäi pieneksi, tiet eivät kuluneet, kondomit eivät pääseet loppumaan paikallisista kaupoista, ei ekyneitä lapsia, ei helteessä pyörtyneitä vanhuksia,
ei rakkoja jalkapohjissa Ison teltan kiertämisen vuoksi.
Eli oikeinkin hyvin meni.
Siitä kiitos Jumalalle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu