Kun liikenne lisääntyy, teitä ja katuja levennetään. Vaan ei Tampereella, sillä jos laskelmissa saadaan selville liikennemäärän lisäys, teitä ja katuja KAVENNETAAN. Mikäli projektiot todella pitävät paikkaansa, meillä on vuonna 2050 PUOLI METRIÄ LEVEITÄ KATUJA. Ohitus- ja kohtaamispaikkoja toki pitää varata pyöräilijöille.
Näin muualla maailmassa:
33
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kaikki liikenne ei ole samanlaista. Kun asukastiheys kasvaa tarvitaan myös tehokkaampia liikkumismuotoja. Käytännössä se tarkoittaa suurempia joukkoliikennevälineitä.
Katujen leveys on silloin onglma, kun ne ovat liian leveitä. Silloin nousevat nopeudet ja kaupunkiliikenteestä tulee asukkaille vaarallista. Turvallisin katu on yksikaistainen.
Nykyään ymmärretään ettei yksityisautoilu kuulu kaupunkiliikenteeseen, koska sitä varten on olemassa joukkoliikennevälineet ja kevyen liikenteen väylät.
Kaupunkien välille rakennetaan ne leveämmät tiet. Suurimpien kaupunkien välillä on jopa monikaistaisia moottoriteitä.- Anonyymi
"Nykyään ymmärretään ettei yksityisautoilu kuulu kaupunkiliikenteeseen, koska sitä varten on olemassa joukkoliikennevälineet ja kevyen liikenteen väylät."
Ensin pitäisi kuitenkin saada se joukkoliikenne toimivaksi ja vasta sen jälkeen vähentää yksityisautoilua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nykyään ymmärretään ettei yksityisautoilu kuulu kaupunkiliikenteeseen, koska sitä varten on olemassa joukkoliikennevälineet ja kevyen liikenteen väylät."
Ensin pitäisi kuitenkin saada se joukkoliikenne toimivaksi ja vasta sen jälkeen vähentää yksityisautoilua.Aika hyvin se on toiminut. Ja sitten toimii todella paljon paremmin, kun ratikkaliikenne alkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika hyvin se on toiminut. Ja sitten toimii todella paljon paremmin, kun ratikkaliikenne alkaa.
Niin sitten joskus jos se sattuu alkamaan, en jaksa uskoa että heti ensnykäsyllä toimisi moitteettomasti. Itse asun ydinkeskustassa, joten varsinaista tarvetta ratikalle ei ole. Sähköbussit olisi tulleet halvemmaksi ja olisi säästytty tältä joka paikan repimiseltä joka ei tunnu tulevan valmiiksi ja aikataulu on aikalailla hidas.
Olisivat tehneet Metron sen sijaan että tehdään vanhanaikainen ratikka ja siinäkin vain yksi linja. Pähkähullua sanon minä.
En ikinä äänestä yhtäkään vihreetä päättämään asioista.
- Anonyymi
Kumpa tuo kaupunki liikenne sitten palvelisi asukkaita, mutta jos esim metson kohdalla haluaisit päästä rautatie asemalle nopsasti , niin todennäköisesti hitaasti kävellen pääset samassa ajassa kuin bussilla , kun kaupungin busseilla on semmoinen sääntö. että samaan suuntaan menevien bussien on ajettava peräkanaa, josta johtuen vuoroväli jopa keskustassa on 20 minuuttia.
- Anonyymi
Totta kai kannattaa aina kävellä, jos vaan jalat kantaa. Kiireestä pääsee eroon lähtemällä ajoissa matkaan.
Kaupungin alle kannattaisi rakentaa maanalainen kevyen liikenteen verkosto, jossa olisi käytännössä ikuinen "kesä". Ison osan vuotta Suomessa on aika ikävät olosuhteet kulkea jalkaisin tai polkupyörällä. - Anonyymi
Jonopropleema on ollut vitsaus kautta aikain,mutta uusi liikenneväline korjaa asian.
- Anonyymi
Kaikein typerin keksintö on laittaa linja-autopysäkit niin, että kun bussi pysähtyy, niin muut autot eivät pääse ohi, vaan odottavat niin kauan kun bussi seisoo pysäkillä.
- Anonyymi
Lisää ihmisiä tupataan asumaan ahtainpaan paikkaan, kahden järven väliin. Ei mitään järkeä. Tiivistetään keskustaa
- Anonyymi
Näin estetään onnettomuudet.
- Anonyymi
Se on vain yksi keino haitata yksityisautoilua. Jos päätarkoitus on haitata yksityisautoilua niin kaikki keinot ovat sallittuja.
- Anonyymi
Turvallisuuskysymys tuo jonon pysäyttäminen, jottei jyrää autoilijat bussin takaa eteen juoksevaa ipanaa. Busseihin saisi asentaa vielä vasemmalle puolelle kääntyvän stop-merkin, jotta autoijat ymmärtävät pysäyttää auton ennen ohittamista, jos bussin pysähdyspaikka on sellainen missä bussin ohitse pääsee. Automaa Amerikan koulubusseissa näkee sen tyylisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turvallisuuskysymys tuo jonon pysäyttäminen, jottei jyrää autoilijat bussin takaa eteen juoksevaa ipanaa. Busseihin saisi asentaa vielä vasemmalle puolelle kääntyvän stop-merkin, jotta autoijat ymmärtävät pysäyttää auton ennen ohittamista, jos bussin pysähdyspaikka on sellainen missä bussin ohitse pääsee. Automaa Amerikan koulubusseissa näkee sen tyylisiä.
Taustalla on miesviha, joka epäsuorasti kohdistuu autoihin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin estetään onnettomuudet.
Lievää hurskastelua.
- Anonyymi
Se on kätevä este hidastaa liikenne. Ylinopeusyrjöt voivat katsoa peiliin ja onnitella itseään myös tästä asiasta. Peltipoliisit, hidastetöyssyt ja muut tiukennukset ja valvonta kuuluvat samaan kastiin josta voivat myös onnitella itseään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on kätevä este hidastaa liikenne. Ylinopeusyrjöt voivat katsoa peiliin ja onnitella itseään myös tästä asiasta. Peltipoliisit, hidastetöyssyt ja muut tiukennukset ja valvonta kuuluvat samaan kastiin josta voivat myös onnitella itseään.
Miksi mielestäsi liikenne pitää hidastaa ja aiheuttaa ruuhkaa?
- Anonyymi
Kyllä te punavihreät oleete niin edistyksellisiä kaikessa. Liikenne sujuu saasteettomasti ja palmut huojuvat ja kaikilla on kivaa sukupuolettomasti ja rotua katsomatta.
Toki ensin pitää henkilöautot polttaa katujen varsilta.
Pieni pahe teidänkin ryhmässä mutta lisää uskottavuutta.- Anonyymi
Ei ole enää poltettavaa,lainsäädäntö hoitaa asian. Kyllä kannattee olla hallituksessa.Homma hoituu laillisesti. Eräällä puolueella sensijaan on ongelmia laillisuuden kanssa. Vako ku vako kuha se ei oo persvako.
- Anonyymi
Loppuiko tulitikuilta sosiaaliavustus kun vihreiltä jää polttoleikit vähemmälle.
- Anonyymi
Loppui persvakoselta ,vai onko sitä ollutkaan.
- Anonyymi
Missä on linkki faktatietoon tai mikä on lähde? Jos ei ole lähdettä mainita tai linkkiä, niin aloitus varmasti valhetta ja disinformaatiota.
- Anonyymi
Parin ituhipin ehdotus Vaitinaron lisäkaistasta pelkästään joukkoliikenteelle on tummanvihreä aivopieru.
- Anonyymi
Ajatelkaa, jos Vihreät sekopäät olisivat olleet vallassa ennen niin olisiko koskaan rakennettu hienoja moottoritiesiltoja halkomaan Tampereen kaupunkia?
En ole Tampereelta, mutta se mitä olen aina ihaillut Tampereella ovat suuret moottoritierampit varsinkin ajellessa kohti Hervantaa. On uskomatonta miten tuonne punikkilaan on koskaan sellaisia rakennettu!!- Anonyymi
Vihreät ovat kansan asialla,toisin kuin hallanistit.He uhoavat vain nistivänsä kaiken innovatiivisen Tampereeltakin.Yhden työläisen puolue mummonpotkijoineen tulee olemaan vain surkuhupaisa viite historiankirjoissa .
- Anonyymi
Kumman valitset keskustassa, autot vai narkit/juopot?
Kävele eri aikoina keskustassa ja varsinkin naiset/lapset eivät uskalla kävellä autiossa keskustassa narkkien ja muiden epämääräisten kyttääjien seassa, jos et usko niin mene pyöriin kauniiseen keskustaan huutavien narkkien ja juoppojen sekaan ja jänkkää taas jostain ..................- Anonyymi
Maailma on ihana ja Tampere on mahtava. Vihdoinkin lapsiperheet voivat liikkua vapaasti keskustassa. Ei enää pelkoa kaahaavista autoilijoista,saastuttavista nysseistä. Vain hyvinvoiva ihmisiä kauniissa,aurinkoisessa ympäristössä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailma on ihana ja Tampere on mahtava. Vihdoinkin lapsiperheet voivat liikkua vapaasti keskustassa. Ei enää pelkoa kaahaavista autoilijoista,saastuttavista nysseistä. Vain hyvinvoiva ihmisiä kauniissa,aurinkoisessa ympäristössä.
"saastuttavista nysseistä"
Mene nyt optikolle ja hoitoon jos näet harhoja ettei nyssejä ole, eihän sielä muuta ole kuin taxeja ja nyssejä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"saastuttavista nysseistä"
Mene nyt optikolle ja hoitoon jos näet harhoja ettei nyssejä ole, eihän sielä muuta ole kuin taxeja ja nyssejä.Maalaiset norkoo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maalaiset norkoo.
"Ei enää pelkoa kaahaavista autoilijoista,saastuttavista nysseistä."
- siinähän sinä maalainen pelkäät autoja ,
mitä siinä jänkytät ,kun olet aivopierujasi laukonut ja huomannut olevasi pihalla faktoista.
- Anonyymi
Jee tilalle saatiin narkkikerhot piikityshuoneineen. Jos lapsilla ei ennen ollut hauskaa niin nyt sitä myydään kadunkulmissa.
- Anonyymi
Lähiöitten ongelmia.
- Anonyymi
Ja punaviher sateenkari perheiden.
- Anonyymi
Värisokeekin kaiken lisäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770