Ilmastonmuutos ja siirtolaisaalto jakavat suomalaisia
Talouskriisi ja pandemia ovat lähes kaikkien suomalaisten mielestä uhkia väestöryhmään katsomatta. Sen sijaan suhtautuminen ilmaston lämpenemiseen tai siirtolaisaaltoon jakaa suomalaisia.
LUE MYÖS
Jussi Halla-aho tekee ”historiaansa” – jyrkän oikeiston tulevassa voitossa on tunkkainen maku
Italiaan syntymässä euroeroa ajava puolue: ”Tästä voi tulla koko Euroopan laajuinen liike” – Nigel Farage reagoi heti
Italialainen suurpankki viilasi ennusteitaan yllättäen ylöspäin: ”Kaikkein tärkein jakso miesmuistiin päättyy tiistaina” – Entä miten käy Suomen?
Siirtolaisaallosta ovat eniten huolissaan perussuomalaisten kannattajat. Vuoteen 2018 verrattuna siirtolaisaaltoa uhkana pitävien osuus on kasvanut myös erityisesti vasemmistoliiton, keskustan ja vihreiden äänestäjien joukossa.
Ilmaston lämpenemisen suhteen miesten ja naisten välillä on näkemyseroja. Naisista 78 prosenttia pitää ilmaston lämpenemistä uhkana, miehistä vain 54 prosenttia.
Verrattuna kahden vuoden takaiseen tutkimukseen naisten asenteet suhteessa ilmastonmuutokseen ovat pysyneet likimain samoina. Miesten asenteissa on tapahtunut raju 15 prosenttiyksikön pudotus.
EVA:n kyselytutkimuksen tulokset perustuvat 2 060 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.
ote uusi suomi
Uhkat suomi kysely
7
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Pitäisi se persujenkin ymmärtää, että jos ilmastonmuutokselle ei mitään tehdä, pakolaisuus kasvaa ihan uusiin sfääreihin. Siinä ei rajat kiinni huuto auta kun 500 miljoonaa ihmistä rynnii Eurooppaan.
- Anonyymi
Sun pitää maksaa enemmän veroja jotta valtio voi tukea siirtymistä päästöttömiin vaihtoehtoihin. Hanki rahaa ja osta jokaiselle sähköauto
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sun pitää maksaa enemmän veroja jotta valtio voi tukea siirtymistä päästöttömiin vaihtoehtoihin. Hanki rahaa ja osta jokaiselle sähköauto
Ei se sitä tarkoita, että kaikilla tulee olla sähköauto. esimerkiksi ydinvoiman käytön lisääminen on hyvä vaihtoehto. Toki jos haluat että Suomen väkiluku kasvaa muutamalla kymmenellä miljoonalla, niin minun mielestäni se on ihan okei.
- Anonyymi
Kyberturvallisuus on edhottomasti nostettava vaaliteemaksi. Kybertila on maanpuolustukseen kuuluva tila jota vieraat vallat eivät saa loukata. Facebook on globalistien vakoily ja poliittinen vaikutustyökalu. Facebook rikkoo EU:n datasuoja direktiiviä.
- Anonyymi
Kait siellä saa sanoutua irti evästeistä. Firefoxilla voit muuten valita asetuksista sen ettei evästeitä ja seuraimia tule koneellesi. Hakukoneen voit käyttää duckduckgota.
- Anonyymi
Asioilla näyttää olevan nysvättävät puolensa. https://www.msn.com/fi-fi/talous/uutiset/tuore-kysely-paljastaa-mitä-suomalaiset-pelkäävät-suurimpina-huolenaiheina-talouskriisi-pandemiat-ja-siirtolaisaalto/ar-BB167Vnb?li=BBr5KbI
- Anonyymi
Olisi ollut pelättävää, ettei eläke sentään.
https://is.mediadelivery.fi/img/1920/9db255017b254de599d6d29ac4f250cc.jpg.webp
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760