Mäenpää käsitteli vieraslajipuheessaan maahanmuuttoa uskonnon näkökulmasta. Ymmärsin asian niin, ettei ole järkevää ottaa Suomeen sellaisia maahanmuuttajia, joiden uskonto on toinen kuin mitä Suomessa yleisesti on. En nyt ota kantaa puheen rangaistavuuteen. Minusta vanha sanonta "ei haukku haavaa tee" olisi kuitenkin hyvä pitää mielessä. Sananvapautta pitäisin niin tärkeänä arvona, että sen rajoittamiseen tulee aina suhtautua erittäin pidättyvästi, vaikka ei pitäisikään sanojan sananvalinnoista. Täällä on aina hyvä pitää mielessä itäisen naapurimme tila. Siellä ihmiset saavat jatkuvasti varoa mitä suustaan päästävät. Siihen suuntaan ei tule kovin suurella innolla pyrkiä.
Mutta sitten varsinaiseen asiaan. Mäenpää on selitellyt asiaa mm. siten, että olisi parempi ottaa ensisijaisesti kristittyjä maahanmuuttaja. Tämä nyt tuntuu vallan oudolta logiikalta, kun miettii tuota vieraslajiasiaa. Että Suomessa pitäisi varoa päästämästä tänne esim, villisikoja ja sen sijaan suosia jo aiemmin tulleiden espanjansiruetanoiden eskalaatiota.
Itse asiassa kristittyjen suosiminen maahanmuutossa on persulogiikan kannalta omituinen ajatus. Kristillisyyshän on nimenomaan maahanmuuttoa, jota täällä aikoinaan vastustettiin. Se on ollut kaiken kukkaraksi väkivaltaista pakkomaahanmuuttoa. Vatustajia on poltettu mm. noitina. Eikö maahanmuuton vastustajan pitäisi päinvastoin ottaa kristinusko esimerkiksi siitä, kuinka käy, kun uusien ja meille ennestään omistuisten ajatusten ja kulttuurien annetaan rantautua Suomeen. Kristinusko otti niin suuren vallan, että sen vastustajia vainottiin ja pelkkä toisinajattelu kriminalisoitiin. Eikö Mäenpää olisi ollut loogisempaa vaatia sitä, että Suomeen pitää päästää korkeintaa sellaisten uskontojen edustajia, jotka eivät ole harrastaneet uskontonsa levittämistä ja uskonnollista fasismia epä- ja toisuskoisia kohtaan. Eihän kristillisyydessä ole puolta sanaa suomalaisuutta. Se on samanlainen paimentolaiskansan uskonto kuin islam ja kaiken lisäksi niillä on yhteisiä piirteitä ja profeettoja.
Jos haluaa edistää kansallisperinnettä uskonnoissa, niin silloin pitää hakea kalevalaisia sankareita ja perinteisiä jumaliamme apuun.
Suomessa hyvin harva jos mikään on kovin suomalaista. Talousjärjestelmämme, tieteemme ja moni kulttuurinen asia on puhdasta tuontitavaraa. Ehkä suomen kieli on lähinnä sellainen, joka on lähinnä alkuperäistä. Taisi vaan olla niin, että seki tuli silloin aikaan jääkauden jälkeen tänne saapuneiden siirtolaisten mukana. Jääkaudesta laskettuna kaikki muu paitsi jää ja sen alla ollut maaperä ovat tuontitavaraa.
Tapaus Mäenpää persuajattelun esimerkkinä
0
51
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551