Anglikaanien mielestä Jeesusta ei pitäisi kuvata valkoihoiseksi

Anonyymi

On se käymässä jo aika säälittäväksi, miten yritetään saada jäseniä tai pitää entiset jäsenet. Onhan se tiedetty, että Jeesus oli luultavasti samaa geneettisesti kuin muutkin Lähi-idän asukkaat jos ei ollut puoliksi roomalainen jolloin hän olisi saattanut mennä eurooppalaisesta.

Eikö uskonnon mukaan Jumala ole jo itsessään muuta kuin ihminen oli se sitten valkoinen tai musta, luulisi kristityille kelpaavan sanoa vain ihmiseksi eikä kuvauksella pitäisi olla väliä. Ehkä nämä ovat vain typeriä ateistin ajatuksia, mutta ei tästä modernista relativismiin nojaavasta uskonnosta enää ota mitään selvää. Kaikki vanhat synnit kuopataan ja tehdään uusi uljas uskonto?

27

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Euroopassahan kristinusko on enämpi menneen talven lumia, EVVK, ja passé, niin annetaanpa ns. kehittyville maille ihan senvärinen Jeesus kuin tahtovat.

      • Anonyymi

        Riidelkööt ja ja vaikka sotikoot sitten rakkaimman Jeesuksena väristä keskenään. Saadaanpa myytyä niille aseita mukavasti.

      • Järkisyitä

        Sanoisin, että kristinuskon suosion hiipuminen on selvästi nähtävissä vain Pohjois-Euroopassa. Uskonnon hiipuminen näkyy nimen omaan protestanttien määrän laskuna. Katolilaisten määrä Euroopassa on ymmärtääkseni pysynyt aika vakaana.

      • Anonyymi
        Järkisyitä kirjoitti:

        Italiassa on pitkäääään ollut maailman alhaisimpia syntyvyyksiä. Voi sanoa että katolisen maailman pesä on vähiten katolinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Italiassa on pitkäääään ollut maailman alhaisimpia syntyvyyksiä. Voi sanoa että katolisen maailman pesä on vähiten katolinen.

        Sotket syntyvyyden kannatuslukuihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sotket syntyvyyden kannatuslukuihin?

        No kun paavi ja katolinen kirkkohan on ollut äärettömän ehkäisyvälinevastainen koko ehkäisyvälineiden olemassaolon ajan.

        Italialaisetpa tästä vähät välittävät.

    • Anonyymi

      Ennen vanhaan hyvään Jeesuksen aikaan Jumala ei vielä ollut keksinyt suihkuja, joten kaikki joutuivat kulkemaan liasta paskanruskeina. Turha Jeesusta on siis kuvata himmeillä sävyillä.

      • Anonyymi

        Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus ja opetuslapset peseytyivät. Pesipä Jeesus heidän jalkansakin. Lisäksi hän liitti toimitukseen myös hengellisen ulottuvuuden. Peseytynytkään ei ole puhdas ellei hän toimi rakkaudesta käsin:

        Johannes 13:10

        --Tähän Jeesus vastasi: »Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas. Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki.»

        Sellaiset patalaiskat työnvieroksujat eivät viitsineet edes pestä itseään. Senkuin kuleksivat pitkin maakuntaa ja haisivat paskalle. Puhuivatkin sitä vielä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaiset patalaiskat työnvieroksujat eivät viitsineet edes pestä itseään. Senkuin kuleksivat pitkin maakuntaa ja haisivat paskalle. Puhuivatkin sitä vielä.

        Kirkon nimettömänä pysytellyt pappi hämmentyi, kun kuuli asiasta IS:n toimittajalta elokuussa.

        – Täällä asuu vain Jeesus, pappi nauroi.

    • Anonyymi

      Roomalaisten kylpylät, olivat jo tuolloin tulleet tutuiksi valtakuntansa barbaareille!
      Ja ajanlaskun alun juutalaiset olivat ruskeita, tummasilmäisiä noin 130cm karvaisia pörriäisiä.

      • Anonyymi

        Siis kääpiöitä. Eipä ihme, että heidän keksimä uskontokin jäi kovin pieneksi ja ruskeaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis kääpiöitä. Eipä ihme, että heidän keksimä uskontokin jäi kovin pieneksi ja ruskeaksi.

        Kaikki olivat nykymittapuun kasvurajoitteisia, johtuen ravinnon niukkuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki olivat nykymittapuun kasvurajoitteisia, johtuen ravinnon niukkuudesta.

        Missä lähteet, että olisivat olleet 130cm pituudeltaan? Saman ajan roomalaiset miehet olivat noin 170cm pitkiä ja kreikkalaiset himpun verran pidempiä. Kivikaudelta Euroopasta löytyneet homo sapiensien luurangot viittaavat noin 170cm pituuden keskiarvoon.

        Keskiajalla ja teollistumisen ajalla Euroopassa pituus oli väliaikaisesti pienempi lapsuudessa saadun huonon ravinnon takia. Kaljahan oli keskiajalla ruokana pidetty.

        Jeesustelijat tuhosivat juoksevan veden ja kylpylät maallisena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesustelijat tuhosivat juoksevan veden ja kylpylät maallisena.

        Espanjassa. Mutta miten tuo tähän liittyy? Onko sinulla niitä todisteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä lähteet, että olisivat olleet 130cm pituudeltaan? Saman ajan roomalaiset miehet olivat noin 170cm pitkiä ja kreikkalaiset himpun verran pidempiä. Kivikaudelta Euroopasta löytyneet homo sapiensien luurangot viittaavat noin 170cm pituuden keskiarvoon.

        Keskiajalla ja teollistumisen ajalla Euroopassa pituus oli väliaikaisesti pienempi lapsuudessa saadun huonon ravinnon takia. Kaljahan oli keskiajalla ruokana pidetty.

        Roomasta löytyneet kylpyammeet siltä ajalta, ovat lasten altaita nykymittapuun mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Espanjassa. Mutta miten tuo tähän liittyy? Onko sinulla niitä todisteita.

        Tarinan mukaan Jeesus muutti veden viiniksi, joten siihen aikaan persekin pestiin vinetolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä lähteet, että olisivat olleet 130cm pituudeltaan? Saman ajan roomalaiset miehet olivat noin 170cm pitkiä ja kreikkalaiset himpun verran pidempiä. Kivikaudelta Euroopasta löytyneet homo sapiensien luurangot viittaavat noin 170cm pituuden keskiarvoon.

        Keskiajalla ja teollistumisen ajalla Euroopassa pituus oli väliaikaisesti pienempi lapsuudessa saadun huonon ravinnon takia. Kaljahan oli keskiajalla ruokana pidetty.

        >>>Kaljahan oli keskiajalla ruokana pidetty.<<<

        Keskiajalla saattoi olla turvallisempaa juoda käymistuotteita kuin paljasta (joki)vettä, johon valui ihmisten/eläinten ulosteet ja virtsa suoraan.

    • Anonyymi

      Jeesuksen värillä ei oikeastaan ole väliä. Vaikka hän olisi pikimusta, hän on niin kirkas, että näyttäisi silti valkoiselta. :)

    • Anonyymi

      Kuten aikaisempi kirjoittaja sanoi, Jeesuksen värillä ei ole väliä, kristityt saavat keskenään nahistella oliko hän lombardin, kiinalaisen, arabin vai etiopialaisen näköinen.

    • Anonyymi

      Jeesus uskonto tuotiin Eurooppaan väkipakolla, miekalla ja verellä käännyttäen.
      Ei se ole oikea uskonto lainkaan.
      Joutaa romukoppaan. Tilalle Odin!

      • Anonyymi

        Väärin.
        Roomaan kristinusko tuli pitkänajan rauhanomaisen käännytystyön seurauksena.
        Vasta myöhemmin uskovaiset alkoivat fyysisesti väkivaltaiseksi.

    • Anonyymi

      Kristillisyys onkin luonteeltaan rasisteja vihaava uskonto. Jumala on varannut erityisen paikan helvetistä rasisteille.

      • Anonyymi

        Ahaa, onneksi olkoon! Olet siis siellä jo, koska tiedät asiat noin hyvin. Helvetistä on siis suora nettiyhteys ateismipalstalle. Pyydä sitä Jumalaakin joskus kommentoimaan tänne. Uskottavuus kasvaa, jos hihhuleiden ei tarvitse valehdella Hänen Suuruutensa puolesta.

      • Anonyymi

        Kauheaa vihapuhetta taas!

        Jumalan suuurus johtuu vain kuolemanpelosta.
        Sinäkin "ahaa" tulet kuolemaan etkä kuolemasi jälkeen
        tule koskaan silmiäsi avaamaan!
        Amen!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8104
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2345
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2313
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1880
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1423
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1264
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1256
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      76
      968
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      865
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      809
    Aihe