Olen 69v., ja ollut aikanaan SKDL:n jäen.Nykyinen
puheenjohtajammehan ei ole omien sanojensa mukaan minkään sortin sosialisti.Elämä, kuten kulttuuri yleensäkin on jatkumo, niinkuin hienosti sanotaan.
Onko nyt käynyt niin, että Vasemmistoliitto on ka-
dottanut"johtolangan" toiminnassaan? Olen hiukan
sitä mieltä.Ehdottaisin nykyiselle puheenjohta-
jalle tutustumista työväenliikkeen historiaan mu-
kaanlukien Karl Marx´in yhteiskunta-analyysit!
Terveisin Renki.
listi
Olemme vedenjakajalla!
6
419
Vastaukset 6
- analyysiä lisää.
Eikös se ollut Voima –lehden päätoimittaja Jaana Airaksinen, joka totesi jossain, että Vasemmistoliitto puheenjohtajineen ei uskalla/halua kyseenalaistaa vallallaolevaa uusklassista talousteoriaa, mikä taas syö tehokkaasti puolueen uskottavuutta.
Sen sijaan, että räksytetään työmarkkinatuen ja kansaneläkkeen muutaman promillen indeksikorotuksesta, pitäisi iskeä ytimeen, sinne mistä ne porvariston uudet ideat jatkuvasti sikiävät.- t.i.ruskeepaa
Minusta vaikuttaa myös siltä, että vasemmistoliittolaisten puolustelut avoimen keskustelun puutteelle siten, että "kyllähän me teemme jatkuvasti vahvoja linjavetoja eduskunnassa", on päivänpolitiikkassa roikkumista epätoivosena ja kyvyttömänä esittämään vaihtoehtoja oikeistopolitiikalle. Vasemmistoliitossa yritetään pitää kiinni rippeistä ja väittää, että kaikki on tallessa ja hyvin menee.
- Tennilän haamu
t.i.ruskeepaa kirjoitti:

Hiukan selvittää!!!!!
- Serengeti

Vasemmistoliitossa tuntuu uudet tuulet puhaltavan myrskyn voimakkuudella.
Isäni, edesmennyt,sodat käyneenä ja henkeen ja vereen vanhan kunnon SKDL:n miehiä, on tuntenut nahoissaan, minkälaista "onnen" tunnetta antaa, kun voi härmäläisen hurmehella ne pojat kansan urhokkaat peittää maan.
Aitoa uskallusta ja rohkeutta aivan varmasti puuttuu vasemmistoliiton sisällä. Teoria on hyvä pohja ymmärrykselle, joka on suhteutettava käytäntöön.
Luulisi vasemmsitoliiton johtajalla inhimillisyyttä löytyvän, onhan hänellä lääkäri aviomiehenä.Valta on kiihoittavaa ja vaarallistakin väärissä käsissä. Olisiko Tabermannin ehdottama rakasteluvapaa sittenkin tarpeen Siimeksen pariskunnalle. Ainainen vastaanhangoittelu voisi loppua ja ainakin vanha kunnon sosialismi-aate nousisi hänenkin ajatustensa "johtolangaksi"? - t.i.ruskeepaa
Serengeti kirjoitti:
Vasemmistoliitossa tuntuu uudet tuulet puhaltavan myrskyn voimakkuudella.
Isäni, edesmennyt,sodat käyneenä ja henkeen ja vereen vanhan kunnon SKDL:n miehiä, on tuntenut nahoissaan, minkälaista "onnen" tunnetta antaa, kun voi härmäläisen hurmehella ne pojat kansan urhokkaat peittää maan.
Aitoa uskallusta ja rohkeutta aivan varmasti puuttuu vasemmistoliiton sisällä. Teoria on hyvä pohja ymmärrykselle, joka on suhteutettava käytäntöön.
Luulisi vasemmsitoliiton johtajalla inhimillisyyttä löytyvän, onhan hänellä lääkäri aviomiehenä.Valta on kiihoittavaa ja vaarallistakin väärissä käsissä. Olisiko Tabermannin ehdottama rakasteluvapaa sittenkin tarpeen Siimeksen pariskunnalle. Ainainen vastaanhangoittelu voisi loppua ja ainakin vanha kunnon sosialismi-aate nousisi hänenkin ajatustensa "johtolangaksi"?Höpöhöpö! Vasemmistoliitossa on ehkä paineita muutokseen, mutta kun navigointi puuttuu ideologian muodossa, suunta on virran mukaan. Mikä on virran suunta tänä päivänä? Uusliberalistinen oikeistolaisuus ja vapaa markkinatalous. Minä arvaan, että mahdolliset poikkeukselliset muutosvoimat VASsa johtavat puolueen lakkauttamiseen ja näiden "yrittäjien" siirtymiseen oikealle. Poliittisen puolueen elinehto on debaatti, ja nykyään se on VASlaisille suuri mörkö.
t.i.ruskeepaa kirjoitti:
Höpöhöpö! Vasemmistoliitossa on ehkä paineita muutokseen, mutta kun navigointi puuttuu ideologian muodossa, suunta on virran mukaan. Mikä on virran suunta tänä päivänä? Uusliberalistinen oikeistolaisuus ja vapaa markkinatalous. Minä arvaan, että mahdolliset poikkeukselliset muutosvoimat VASsa johtavat puolueen lakkauttamiseen ja näiden "yrittäjien" siirtymiseen oikealle. Poliittisen puolueen elinehto on debaatti, ja nykyään se on VASlaisille suuri mörkö.
Ruskeepää, olet osittain oikeassa. Vasemmistoliitossa " pelätään kuin ruttoa" debattia,
mikä on kehityksen edellytys. Siinä isket kirveesi kiveen kun ennustat puolueen hajoavan!
vom
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 44948
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80688Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20545- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107483Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132470- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7437