Demarien somalipoliitikolle 50 päivää ehdollista

vankeutta Kelan harhauttamisesta. Kyseessä on somalinainen Hagi Muse, joka on ollut Sdp:n Helsingin-piirin piirihallituksen jäsen ja Kontulan–Mellunmäen Sosialidemokraatit ry:n jäsen. Hagi Muse erosi keväällä luottamustoimistaan petosepäilyn tultua julkisuuteen.

Syyttäjän rangaistusvaatimuksen mukaan Hagi Muse erehdytti Kelaa suorittamaan työmarkkinatukea yhteensä 6015 euroa salaamalla työssäkäyntinsä ja palkkatulonsa tulkkauspalveluja myyvässä Hero Tolk Oy:ssä.

Demareilla riittää juuri näitä muslimitaustaisia kohujen aiheuttajia.

Helsingin kaupunginvaltuuston demarijäsen Abdirahim ”Husu” Hussein on noussut aika ajoin otsikoihin epäasiallisen käytöksen ja valehtelun vuoksi. Hänellä on myös useita petostuomioita ja tuomio lievästä pahoinpitelystä.

Kansanedustaja Hussein al-Taee joutui vuonna 2019 pyytelemään anteeksi vihakirjoituksiaan sosiaalisessa mediassa. Hän on myös jäänyt kiinni ilmoitettuaan vääriä tietoja koulutuksestaan.

Lelusalakuljettajana tunnettu, rahankeräysrikoksesta ja kirjanpitorikoksesta tuomion saanut Rami Adham joutui eroamaan sosiaalidemokraattisesta puolueesta pian, kun hänen kytköksensä jihadistiliikkeisiin olivat nousseet otsikoihin.
2276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kumma homma? :/

AINA demari!? Mites se nyt sillee? :)

Äänestä
  • Demareiden ja muiden komukoiden periaate on pyrkiä toisten taskuille, silloin on luonnollista, että joku jää kiinni, lisäksi nämä rodulliset ovat pääsääntöisesti tulleet maahan loisimaan.

    Äänestä

Miksi muslimit hakeutuvat demareihin? Siksi koska demareissa ollaan yhtä naiiveja ja tyhmiä kuin vihreissäkin.

Äänestä
  • huijarit ja demarit nyt on vaan niin hyviä kamuja

    Äänestä

Demareista ei löydy kuin Suomen rikollisin ja kieroutunein aines.

Äänestä

Ei ole uutta sillä 1918 demaripoliitikot Neukkulaan paetessaan
ryöstivät Suomen Pankin varat mukaansa

Äänestä
  • Demarit ovat pahimpia rosvoja.

    Äänestä

Näitä tuntuu riittävän.....

Äänestä

Voiko somaleilta muuta odottaa, ei voi.

Äänestä

Taas saa nauraa.

Äänestä

Demareissa useita eri tyyppisiä mamurikollisia ollut.
Eräs SDP-Afrikkalainen tuomittiin insestipedofiliastakin.

Kyllä tuollaisiin suvakkipuolueisiin menee kaikenlaista saastaa naamioitumaan ”hyviksiksi” muka.

Tekopyhiä löytyy eniten valkoisten hävitys puolueista.

Äänestä
  • Hyvä kommentti, pitää paikkansa.

    Äänestä

  • Vihervasemmisto on epäisänmaallista.

    Äänestä

  • hammerhead kirjoitti:

    Hyvä kommentti, pitää paikkansa.

    Oliko tuo se sama nainen joka väitti somalien rakentaneen kaikki Suomen asunnot ilmaiseksi

    Äänestä

"En demari igen!" sanoisi ruotsalainen.

Äänestä

Sopii hyvin demareitten arvopohjaan myös Nyrvistön mielestä. Koskahan Nyrvistö konahtaa ensimmäisen kerran muista kuin persuista?

Äänestä

Väri kertoo jo kaiken oleellisen?

Äänestä

Kyllähän hän varmaan ilmoitti olevansa töissä, mutta kukapa sellaista olisi uskonut.

Äänestä

No ehdottomasti olisi pitänyt karkoittaa Suomesta, ei toivottuna henkilönä ilman paluu oikeutta.

Äänestä

Karkotettava välittömästi.

Äänestä

Kaikki somalit voisi tuon perusteella tuomita, ja potkia ulos maasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

vankeutta Kelan harhauttamisesta. Kyseessä on somalinainen Hagi Muse, joka on ollut Sdp:n Helsingin-piirin piirihallituksen jäsen ja Kontulan–Mellunmäen Sosialidemokraatit ry:n jäsen. Hagi Muse erosi keväällä luottamustoimistaan petosepäilyn tultua julkisuuteen.

Syyttäjän rangaistusvaatimuksen mukaan Hagi Muse erehdytti Kelaa suorittamaan työmarkkinatukea yhteensä 6015 euroa salaamalla työssäkäyntinsä ja palkkatulonsa tulkkauspalveluja myyvässä Hero Tolk Oy:ssä.

Demareilla riittää juuri näitä muslimitaustaisia kohujen aiheuttajia.

Helsingin kaupunginvaltuuston demarijäsen Abdirahim ”Husu” Hussein on noussut aika ajoin otsikoihin epäasiallisen käytöksen ja valehtelun vuoksi. Hänellä on myös useita petostuomioita ja tuomio lievästä pahoinpitelystä.

Kansanedustaja Hussein al-Taee joutui vuonna 2019 pyytelemään anteeksi vihakirjoituksiaan sosiaalisessa mediassa. Hän on myös jäänyt kiinni ilmoitettuaan vääriä tietoja koulutuksestaan.

Lelusalakuljettajana tunnettu, rahankeräysrikoksesta ja kirjanpitorikoksesta tuomion saanut Rami Adham joutui eroamaan sosiaalidemokraattisesta puolueesta pian, kun hänen kytköksensä jihadistiliikkeisiin olivat nousseet otsikoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu