sananvapautta, voidaan kysyä onko hän todellisuudessa kommunisti?
Tämä Toiviaisen hyökkäys sananvapautta vastaan ei ollut mikään uusi ilmiö, samaa poliittista linjaa hän on harjoittanut koko virka-aikansa. Hän on halunnut syyttää kansanedustaja Päivi Räsästä raamatun siteeraamisesta ja vaatinut esitutkintaa lukuisista muistakin asioista, joissa poliisi on harkinnan mukaan katsonut, ettei asiaa tarvitse tutkia enempää.
Esimerkiksi Päivi Räsäsen tapauksessa hän vaati syytettä raamatun siteeraamisesta vuosia ennen kuin Toiviaisen vetoama vihapuhelaki on edes tullut voimaan.
Myös Mäenpään tokaisu oli varsin ympäripyöreä ja siinä ei mainittu mitään konkreettista ryhmää eikä mitään konkreettista vertailuryhmää. Ne pitäisi pystyä arvaamaan. Maisteri Toiviainen väitti edustajan verranneen turvapaikanhakijoita vieraslajikasveihin. Oppineempi tietäisi, että Suomessa on lukuisia vieraslajeja myös eläinkunnassa. Verrattuna historiassa eduskunnassa pidettyihin räväkköihin puheisiin Mäenpään puhe oli oikeastaan aika vaisu.
Toiviainen on ollut pöyristynyt siitä, kun hänen on väitetty toimineen poliittisen motivaation perusteella. Tyhjänpäivästä selittelyä. Toiviainen ei ole katsonut tarpeelliseksi syyttää esim. Hussein al-Taeeta tämän härskeistä kommenteista tai Husun rasismisyyttelystä ym. Niihin ei olisi edes tarvittu eduskunnan suostumusta, koska al-Taeen kommentteja ei esitetty siellä.
Toiviaisen linja näyttäisi perustuvan kommunistiseen oikeusteoriaan. Aikoinaan Neuvostoliitossa tuollaista noudatettiin. Siellä perustana oli, että syyttäjät ja tuomarit eivät ole riippumattomia vaan puolueen ohjaamia poliittisia toimijoita. Tämä ilmeni hyvin lukuisissa poliittisissa oikeudenkäynneissä.
Tämä Toiviaisen hyökkäys sananvapautta vastaan ei ollut mikään uusi ilmiö, samaa poliittista linjaa hän on harjoittanut koko virka-aikansa. Hän on halunnut syyttää kansanedustaja Päivi Räsästä raamatun siteeraamisesta ja vaatinut esitutkintaa lukuisista muistakin asioista, joissa poliisi on harkinnan mukaan katsonut, ettei asiaa tarvitse tutkia enempää.
Esimerkiksi Päivi Räsäsen tapauksessa hän vaati syytettä raamatun siteeraamisesta vuosia ennen kuin Toiviaisen vetoama vihapuhelaki on edes tullut voimaan.
Myös Mäenpään tokaisu oli varsin ympäripyöreä ja siinä ei mainittu mitään konkreettista ryhmää eikä mitään konkreettista vertailuryhmää. Ne pitäisi pystyä arvaamaan. Maisteri Toiviainen väitti edustajan verranneen turvapaikanhakijoita vieraslajikasveihin. Oppineempi tietäisi, että Suomessa on lukuisia vieraslajeja myös eläinkunnassa. Verrattuna historiassa eduskunnassa pidettyihin räväkköihin puheisiin Mäenpään puhe oli oikeastaan aika vaisu.
Toiviainen on ollut pöyristynyt siitä, kun hänen on väitetty toimineen poliittisen motivaation perusteella. Tyhjänpäivästä selittelyä. Toiviainen ei ole katsonut tarpeelliseksi syyttää esim. Hussein al-Taeeta tämän härskeistä kommenteista tai Husun rasismisyyttelystä ym. Niihin ei olisi edes tarvittu eduskunnan suostumusta, koska al-Taeen kommentteja ei esitetty siellä.
Toiviaisen linja näyttäisi perustuvan kommunistiseen oikeusteoriaan. Aikoinaan Neuvostoliitossa tuollaista noudatettiin. Siellä perustana oli, että syyttäjät ja tuomarit eivät ole riippumattomia vaan puolueen ohjaamia poliittisia toimijoita. Tämä ilmeni hyvin lukuisissa poliittisissa oikeudenkäynneissä.
Vastaukset 109
Vanhimmat
Pois virasta vaan tuollainen muija.
Son reilu muija suojerli vapaamuurari lapsiinsekaantujia muutanama vuosi sitten. Venäjältä tuotiin orpolapsukaisia Vapaamuureiden seksi orgioihin. Kaksi nais toimittajaa itäsuomseta teki jutytua asiasta ttoimittajat ammuttiin ravaintolan ovelle. Valatakunnan syyttäjä tuki poliisien peitetarinaa seonneesta miehsetä joka kokeili isän pyssyjä. Näin poliisi ja oikeustoimen muurareita ei syytettu lapsiin sakaantumiseta ja median muurariveljet teki jutun muurariveljien perinteen mukaan. Hienoa kun media ja oikeustoime tekee yhteistyötä näin kitkattomasti useiden vuosikymmenien kokemuksella.
1.7 kirjoitettu kommentti vihjaa Räsäsen syyllistyneen johonkin tapaukseen jossa orpoja tuotiin itärajan takaa seksiorgioihin.
Ja syytös Räsästä vastaan kuuluu siis että hän esti keissin tutkinnan.
Onko syytös uskottava? Onko perää vai heiluuko syytös vinhasti ilman perää?
Oi, luin huolimattomasti. Toiviainen olisi kommentin mukaan syyllistynyt tuollaiseen peitetoimintaa.
Anteeksi, sekosin.
Suomessa oli pitkään voimakas lakimiesjärjestö DEMLA, jonka juuret olivat kommunististen lakimiesten toiminnassa. Myöhemmin siihen houkuteltiin opportunisteja muistakin puolueista. Se toimi aktiivisesti kansainvälisissä asioissa yhteistyössä neuvostoliittolaisten kanssa. Kansainvälinen toiminta hiipui Neuvostoliiton romahdettua. Tarja Halonen antoi presidenttikaudellaan vauhtia järjestölle virkanimitysten kautta. Järjestö pääsi vaikuttamaan lain valmisteluun ja oikeuslaitoksen toimintaan.
Siitäkö johtuu että vanharouva Toiviainen vieläkin yrittää vaikuttaa eduskunnan lainsäädäntätehtävään?
Hänen pitäisi muistella vallan kolmijakoperiaatetta.
Eläkkeelle sen pitäis jäädä.
En vastusta enää ajatustasi että Toiviainen kuuluu eläkkeelle siirrattäviin.
Toiviaisen eläkkeelle siirtäminen tuntuu yhä kannatettavammemmalta ajatukselta.
Hämmästyttävää,että noin tärkeässä virassa on noin politisoitunut henkilö.
Kun kerran poliisi ei tarttunut puheisiin, eikä esitutkintaa aloitettu, niin onko nyt valtakunnanpellen vuoro panna sirkus käyntiin?
https://www.suomenuutiset.fi/sebastian-tynkkynen-palasi-kotiin-ovella-odotti-kirje-poliisilta/
Esitutkintapöytäkirja on kuitenkin julkinen eli nyt tilaamaan se. Tynkkynen jätti kertomatta kuka ilmiantaja on.
Tämä ei näytä loppuvan ennen kuin Sebastian Tynkkysen vainoajan nimi, sen yli 50-vuotiaan naisen nimi ja Sebastian Tynkkystä vainoavan poliisin tutkinnanjohtajan nimi paljastetaan.
Ai, nainenko sitä vainoaa?
Rovaniemen suuri poika kirjailija Tervo, on paljastanut että Tynkkynen on pieraissut ääneen jossakin viihdeohjelmassa.
Tutkintapyyntö eduskuntapuheesta
Tutkintapyynnön taustalla oleva Tynkkysen eduskuntapuhe on litteroitu Eduskunnan tietopalvaluun. Se kuului sanatarkasti näin:
”Turkki on päättänyt laittaa rajoiltaan liikkeelle valtavan siirtolaisvyöryn, joka uhkaa koko Eurooppaa. EU:n ja Suomen on reagoitava nopeasti, jotta vuoden 2015 kriisi ei toistu. Silloin pääministeri Sipilä kutsui Lähi-idän Suomeen ja kokoomuksen sisäministeri Orpo viimeisteli, että pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia. Eurooppaan laittomasti pyrkivät henkilöt eivät ole pakolaisia, eivät edes turvapaikanhakijoita, vaan laittomia siirtolaisia, jotka pyrkivät kohdentamaan hakemuksensa maihin, joissa on paras sosiaaliturva — kuten tapahtui myös vuonna 2015.
Vyöry tulee estää tiukasti EU:n ulkorajoilla, eikä minkäänlaiseen taakanjakoon tule lähteä mukaan. Kaikilla sisärajoilla on otettava käyttöön rajatarkastukset. Turkki voidaan määritellä turvalliseksi maaksi, joten kaikki hakemukset tulee hylätä EU-maissa pikakäsittelyssä. Koska pääministeri on poissa tästä tärkeästä keskustelusta, kysyn varapääministeri Kulmunilta: ottaako hallitus edellä mainitut linjaukset käyttöön? ”
Eduskuntapuhetta johtanut puhemies Antti Rinne (sdp.) ei puuttunut puheeseen. Kysymykseen vastannut silloinen valtionvarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) piti kysymyksen nostattamaa aihepiiriä erittäin tärkeänä,
Kukaan salissa olleista ei pitänyt Tynkkysen kysymystä millään tavalla kiistanalaisena. Mutta niin vain se päätyi poliisin käsiteltäväksi.
”Ei syytä epäillä”
Tynkkynen kertoo videolla, että tutkinnanjohtajan päätöksen mukaan asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Esitutkintaa ei suoriteta.
Peli ei ole tällä kuitenkaan vielä selvä.
Aikaisemmissa sananvapauteen liittyvissä tapauksissa on useita kertoja käynyt niin, että poliisi on ensin tahollaan todennut, ettei tapauksissa ole syytä epäillä rikosta. Mutta valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on tästä huolimatta avannut tutkintoja uudelleen.
Toiviaista on kritisoitu voimakkaasti hänen toimistaan. Hän johtaa syytekampanjaa, joka on Suomen historiassa ennennäkemätön ja mielivaltainen . Toiviainen on kohdistanut kansallismielisiin ja konservatiivisiin poliitikkoihin syytesarjan, jota on hyvin vaikeaa perustella oikeudenmukaisuudella. Esimerkiksi ex-sisäministeri Päivi Räsästä vastaan on käynnissä neljä rikostutkintaa.
Äskettäin päättyneessä kansanedustaja Juha Mäenpään tapauksen jälkimainingeissa Toiviainen antoi poikkeuksellisia, syyttömyysolettaman sivuuttavia lausumia.
Professori Timo Vihavainen moitti Toiviaisen toimintaa Mäenpää-asiassa aiemmin: ”On pakko todeta, että kyseessä on kansainvälisestikin sen verran ainutlaatuinen asia, ettei sitä voi kevyesti sivuuttaa. Se on yksinkertaisesti sensaatio.”
SUOMEN UUTISET
Vastuu ja rasismin kyllästämät sanat. Comsi, comsa
Liisa Ihmemaassa, mitä vastaat anonyymille klo 16:36?
Rikosilmoituksen tekijä oli "Biovessa".
Ei pitäsi olla yllätys.
Ei näin. Tynkkysen vainoaminen on yhtä väärin kuin kenen tahansa muunkin henkilön gang stalkkaus.
Sen sijaan kuorkkikuskilta pitäisi surkastuttaa (=tukahduttaa) emätinaukkoihin kohdistuva kiinnostus.
Sebbe pelasti naisen, kun ei kertonut nimeä.
Toiviaisen kaltaisia ultranaisia tarvitaan lisää. Uskaltaa puuttua reippaasti yhteiskunnan epäkohtiin ja kyseenalaistaa rasistiset rakenteet järjestelmässä. Rasismin kitkemisen tulisi aina mennä kaiken muun edelle, jopa sen surullisen kuuluisan sananvapauden. Vapauteen kuuluu aina vastuu ja rasismin kyllästämistä sanoista on aina jouduttava vastuuseen.
Tämä johtaa siihen että mitään jota vasenmmisto edustaa, ei saa kritisoioda edes enkelien kielillä. Tuleeko sinulle mieleen mitä järjestelmää tämä muistuttaa valtavalla tavalla?
Kuka tulkitsee mikä on rasismia, te vasemmistoko?
Tekö sanotte viimeisen sanan aina mikä on oikein ja absoluuttinen totuus?
Rasismia ei ole kritisoida haittamaahanmuuton tuomia ongelmia.
Haluatko sinä punainen (todennäköinen punaisten edustaja) varjeltua pelkästään rasistin leimalta vaikka koko yhteiskunta menisi täydelliseen tuhoon? Laitatko ikinä näitä vaakakuppiin? Kumpi on sinulle merkittävämpi asia, yhteiskunnan tuho, vai rasisminleiman karttaminen viimeiseen asti?
Jos tohdit vastata (vasurit eivät ikinä vastaa), kerro myös mikä estäisi kansamme joutumisen olemattomiin tai orjan asemaan tällä kehityksellä. Ja kerro myös haluatko sitä. Ruotsin Löven on sanonut että he ovat olleet naiiveja maahanmuuttopolitiikassaan. Mitä vastaat?
Haittamaahanmuutto on jo itsessään käsitteenä rasistinen, koska se lähtee olettamuksesta, että maahanmuutto on haitallista, vaikka todellisuudessa se on Suomelle vain positiivinen asia.
Tarvitaankin nopeasti lisätyötä nykyiseltä hallitukselta, jotta rasismi sekä vihapuhe saadaan tarkemmin määritettyä myös juridisia tilanteita varten, mutta lähtökohtaisesti nämä käsitteet ovat jokaiselle rivitallaajalle täysin selviä.
Muista se että on kahdenlaista maahanmuuttoa. Hyvää ja huonoa.
Sen te unohdatte aina että on kahta lajia maahanmuuttoa. Muuten, miksi ette halua kristittyjä jota taatusti kotoutuvat maahamme? On olemassa uskonto joka kieltää sen omiltaan.
Jotka.
Jos tulija kuluttaa valtion resursseja enemmän kuin työllänsä tuottaa valtiolle rahaa, kuten Jussi Halla-Ahokin on sanonut, se on haittamaahanmuuttoa. On siis haitta että valtion rahat hupenee.
Kuinka yksinkertaisia asioita pitää teille tolkuttaa jatkuvalla syötöllä. Teillä meinaa tuo poliittinen ideologia paljon enemmän ja siksi jätätte nämä asiakysymykset vähemmälle. Ideologia on se joka teitä kuljettaa.
Ymmärrä kuitenkin se että on myös rasismia omaa kansaamme kohtaan aivan valtavasti, sekä persuja kohtaan. Maalaisia kohtaan eräs vihreä nainen oli erittäin törkeä eikä syytettä. Näitä esimerkkejä löytyy vihervassuilta yuhtä paljon kuin persuilta. Koskaan eivät vaan saa syytettä kun poliittinen väri on sama syyttäjillä.
Räsäsen uskonnonvapautta rikottiin, eikä syytettä.
Vain ennakkoluuloinen rasisti pystyy näkemään maahanmuuton huonona. Meillä Suomessa on niin asiantunteva organisaatio maahanmuuttovirastissa, että jokainen maahanmuuttaja seulotaan tarkasti niin, ettei ns. "huonoa" maahanmuuttoa pääse tapahtumaan. Tämä mm. seuloo rikolliset ja muut ihmiset pois. Se,että tekijä tulee Afrikasta tai Irakista on "huonoa" maahanmuuttoa vain ja ainoastaan rasistin silmissä.
Ja hänen uskonrauhaa rikottiin. Hänhän ei saa puhua niitä rakkaudellisia sanoa joita Raamattu kehottaa sanomaan. On rakkautta että ihmistä varoitetaan synnin seurauksista. Sille ei mitään mahda että kuulija ei usko Raamattuun, mutta uskovaiset uskovat. Ei he väkivaltaa kuitenkaan ole kenellekään tekemässä kun puhutaan krsitinuskosta, oikeasta sellaisesta.
Olkaa siis äärimmäisen tasapuolisia kun tuomitsette rasismin. Jokaisen kuuluu kuulla teiltä tuomion sanat suhteessa siihen, myös tähän maahan tulijat jos aihetta ilmenee. Vain siten olette oikealla asialla.
Sosiaaliturvaperäinen maahanmuutto muslimimaista, on Suomelle yksinomaan haitallista. Vaikea tajuta vai?
Haitallista millä tavalla? Suomi saa lisää kansalaisia, jotka varmasti lisääntyvät ahkerammin kuin nihkeät kantasuomalaiset. Suomi juuri nyt tarvitsee eniten synnyttäjiä! Lisäksi he tuovat katukuvaan vaihtelua sekä uusia ideoita monille eri aloille, samalla sisäsiittoisuutta vähentäen. Nämä ihmiset ovat todella positiivisia ja elämäniloisia, toisin kuin hapannaamaiset suomalaiset. Lisäksi ovat ahkeria, koska oleskelulupa riippuu työpaikasta.
No, rasistin kanssa ei voi väitellä ja tämä sen taas todisti.
Miksi pitää väen koko ajan nousta ja samalla se rasittaa pohjolan herkkää luontoa? Robotit tekevät yhä enemmän työtä. Työttömyys lisääntyy. Mykkänen tiesi viime hallituksen aikana kertoa että muutama prosentti on työllistynyt. Kuvittele miljoona työtöntä lisää. Se ei ole mikään ihme kun teillä on se unelma.
Parempi antaa väkimäärän vaan luonnostaan laskea eikä se ole katastrofi. Liikakansoitus on maailman suurimpia ongelmia, eikä sitä pidä tänne hauraaseen pohjolaan tuoda. Luonto sekä työllisyysluvut kiittää, mitä vähemmän täällä on väkeä. Pitääkö maailman puhtaimpiin kuuluva alue saattaa kurjaan kuntoon kymmenillä miljoonilla? Missä teidän vasureiden ilmastotavoitteet ovat nyt kun haluatte tänne väkeä jotka lisäävät hiilijalanjäljeä. Hienoinen ristiriita sanoisin, puheidenne sekä tekojenne välillä. Säästäkää edes joku maailmankolkka luonnon rasittamiselta.
On esitetty lukuja että kun kehitysmaalainen tulee länteen kuluttamaan, hänen hiilijalanjälki nousee monikymmenkertaisesti. Kuvitelkaa kymmeniä miljoonia tähänkin maahan kuluttajia lisää. Onko teille luontoarvot mitään? Turhaanko öyhötätte ilmastosta? Tosin nyt se muoti on jäänyt koronan jalkoihin. Koronassa jotain hyvääkin - se vähentään miesten tuloa tänne.
Teillä vasureilla on lähtenyt mopo käsistä tässä miesten tulemisen haluamisessa. Mikään kohtuu ei teille riitä. Jos tänne tulee työn perässä maahanmuuttaja, oli iho minkä värinen tahansa, se on positiivinen asia. Te haluatte rajattomasti erään systeemin väkeä jonka kotoutuminen on kielletty heidän tärkeimmässä kirjasessaan. Miksi ette halua kristittyjä maahan? Heitä vainotaan maailmassa kaikkein eniten ja tapetaan ties kuinka monta kymmentä tuhatta uskonsa takia vuodessa. Heillä on oikea hätä. Painakaa nämä sanat mieleen.
Otan esimerkin kristittyjen vainoista maailmassa. Talvella kuoli 11 nigerialaista lasta jihadistien kynsissä. Ei kukaan ”ristinsielu” vasuri ottanut puheeksi asiaa, ei ollut miekkareita, ei mitään. Ei blm-riehuntaa asian johdosta. Nämä lapset olivat tummaihoisia nigerialaisia. Pistävä hiljaisuus vallitsi vain. Vääryys on vallan voittanut maailmassa.
Ja suunnaton tehopyhyys.
Tähän maahan tuodaan jopa isis-väkeä. Se siitä seulonnasta.
Asiakysymyksiä ovat: Suomessa on noin 1,5 miljoonaa nettoveronmaksajaa, jotka maksavat veroillaan kuntien ja valtion työntekijöiden ja virkamiesten palkat sekä tukia tarvitsevien huono-osaisten elämisen sekä kustantavat infran rakentamisen Suomessa. Suomessa asuu kokonaisuudessaan siis 5,5 miljoonaa asukasta, jotka näiden 1,5 miljoonan nettoveronmaksajan takia kutsuvat Suomea hyvinvointivaltioksi. Kehitysmaissa ei ole muiden elämän maksajia ja senpä vuoksi näitä maita ei kutsuta hyvinvointivaltioiksi vaan kehitysmaiksi.
Eivät kaikki maahanmuuttajat olekaan haitallisia, tietyistä etelänmaista tulevat vain.. "Nihkeät" kantasuomalaiset ovat aitoja suomalaisia ja he tänne kuuluvat lisääntyivät tai ei. Mikäli maa ei kelpaa kaikessa nihkeydessään voi toki jäädä lisääntymään paljon kivempaan maahan mistä on tullutkin. Maahanmuuttajien asenteet ovat kaikkea muuta kuin positiiviset ja elämän iloiset(oulun hyväksikäyttörinki, turun terroriteot, lukuisat seksuaalirikokset, maahanmuuttajanuorten jengit etc, näitä riittää)
Tämä valheen sepitys ei enää kauaa mene lävitse, totuus tulee ilmi aikanaan, myös sinä sen maahanmuuttajana tiedät. Eikä tuan ainaisen rasismi piipityksen taakse voi enään piiloutua. Te jos ketkä olette rasisteja kantasuomalaisia kohtaan pyöristyttävillä teoillainne ja puheilla. Tökkikää karhua tarpeeksi kauan ja tulette huomaamaan mitän tapahtuu.
"Toiviaisen kaltaisia ultranaisia..."
Olen samaa mieltä joka sanasta !!
Siinä on todella naiivin tyypin kommentti, varma silakka.
Toi on hyvä kysymys.
Pitääkö vetää pitkää tikkua mikä on rasismia? Nyt vihervassuilla tuntuu olevan ”tieto” siitä mikä sitä on. Missä kirkossa on kuulutettu onko se tulkinta oikea?
Suurimmalle osalle rivitallaajia ei tulisi mieleen pohtia suvakin ja rasistin yhteiseloa täällä maan päällä.
Mutta joka toisessa avioliitossa ratkotaan päivittäin juuri suvaitsevaisuuden ja rasismin aiheuttamia riitoja.
Jääviys o. Se suurin ongelma. Koska kumppanin kanssa tuppaa syntymään päivittäisiä yhteenottoja.
En tiedä onko Toiviaisella turvallista parisuhdetta jossa omat rajat on koetuksella. Eli en tiedä pitääkö hänellä pokka.
Räsäsellä pitää pokka paremmin kun joutuu treenaamaan aviomiehensä ja aikuisten lapsiensa kanssa.
Nykyhallitus on jo saivarrellut itsensä piippuhyllylle. Onneksi Kulmuni vaihdettiin tolkulliseen mieheen.
Nostan hattua Sanna Ukkolalle joka on jaksanut piirrellä ääriviivoja intersektionaslisern feminismiin.
Kyllä, ja siltä huonolta (haittamaahanmuutolta) maahanmuutolta ummistavat silmänsä vain typerät punaviheridealistit. Näkevät kyllä, mitä tapahtuu, mutta kieltävät itseään tajuamasta näkemäänsä.
Joo. Olen samaa mieltä juuri nyt.
Kyllä ne näkee ja tajuaa, mutta eivät myönnä. Siitä se on kiinni. Haluavat sillisalaatin jossa kenelläkään ei ole hyvä olla.
Siis kaaosta haluavat nämä vihervasurit, kaaosta jossa ei mitään entisaikojen hyviä arvoja olisi. Kaaos syntyy tuomalla tänne niin paljon ukkoa kuin mahdollista, ukkoja joilla ei ole samat tavat kuin meillä. Sitten käykin niin että vihervassut tulevat pettymään kun aluksi saavat heistä äänestäjiä (sitä varten heitä haalivatkin maahan, oman valtansa vahvistamiseksi), mutta väkimäärän lisäännyttää tämän erään uskonnon piirissä, he (tulijat) perustavatkin oman uskonnollisen puolueen ja loppu on historiaa, valta menee tälle uskonnolle. Suomalaiset ovat menettäneet vallan omassa maassansa.
Siis vasurit luulevat että heillä säilyy valta aina ja iankaikkisesti, mutta he itse lopulta joutuvat itsekin tuon uskonnon vallan alle. Mentiin ojasta allikkoon että rytisee.
Ei pitäisi edesauttaa tuon uskonnon leviämistä yhtään. Se ottaa vallan maassa. Tottakai ottaa kun sitä valtaa heille oikein tarjotaan.
Rasismista ja vihapuheista puheenollen vihervassareiden oma lempirasisti ja vihanlietsoja Al-Tae pitäisi kyörätä käsikädessä Husu Hussein kanssa touhuistaan tilille, mutta ei kun vasemmiston rasismi ja vihapuheet, tekijät ja puhujat vain ovat niin ihkuja,
Johan on melkoinen pläjäys.
Avauksen laatija ei ole seurannut ilmeisesti lainkaan asioiden kulkua.
On täysin väärä käsitys edustaja Räsäsen kirjoituksista ja myös vuosiluvuista ja lain soveltamisesta.
Samoin tämä vieraslaji-tapaus. Avauksen tekijä valehtelee tässä.
Poliittisessa maailmassa asiat ovat menneet huonoon suuntaan. Mitään tapoja ei näytä olevan eduskunnassakaan. Puhutaan aivan, mitä sylki suuhun tuo.
Nyt on käynyt niin, ettei perussuomalaisten puheista kannata välittää eduskunnassa. Ne saa jättää omaan arvoonsa. Heiltä puuttuu kaikki hyvät tavat, joita on Suomessa perinteisesti opetettu.
Samaa tasoa on tänäänkin nähtävissä iltapäivälehdessä perussuomalaisen esittämänä.
Avaus kolahti pahasti vasuriin.
Jes, jes
Onko hyvät tavat kunniassa vasureilla kun rikkovat paikkoja maailmalla? Näitä riehujien komppaajia on myös eduskunnassa.
Olemme samaa mieltä Räsäsen pätevyydestä.
Mutta suhtaudun suurpiirteisemmin perussuomalaisten vajavuuksiin.
En ole vielä tavannut ihmistä jolta puuttuu kaikki hyvät tavat.
Kas tuol on pilvi loistava, ihana kaunoinen.
Toiviainen on varma kommari, Scheininin kaveri.
Suomessa asuu suomalaisia sekä nistejä, kommuNistejä, pelkästään nistejä, kaikenlaisia nistejä.
..eikö saa puhua sitä mitä sylki suuhun tuo? onhan sentään aika hullua, että 10v. vanhoja nettikirjoituksia katsellaan ja tehdään syytteitä niiden perusteella. Mutta juuri nyt SDP:n kansanedustaja, joka kirjoitteli todellista tämänpäivän viha puhetta, jonka perusteella tapetaan ihmisiä koko ajan, ei joudu oikeuteen.
Joka myös olisi täysin tyhmää ja turhaa ja tarpeetonta.
Haistakaa paska koko valtiovalta- lauloi jo Irwinkin aikanaan. Nyt syyttäjän pitäisi laittaa ihmisiä syytteeseen tuostakin.
Lopetetaan nyt ihmeessä nuo viha puhe paskjanjauhanta. Ihmiset itse alentavat itsensä tasolleen, kun puhuvat alkeellisesti.
Toinen asia on tietytsi herjaaminen, josta pitää laittaa kunnianloukkaus syyte. Tai häiritsee nimeltä jatkuvasti.
Vieraslaji jupakka on asiasta esimerkkiä-täysin tarpeetonta. koko järjetön prosessi..
Missäs se loistava pilvi nyt olikaan?
Et ole nyt ymmärtänyt asioista mitään.
Eihän Irwinin laulut kuulu asioihin mitenkään. Tai kymmenen vuoden takaiset asiat, tai raamatun kirjoitukset.
Seuraatko lainkaan, mitä maailmassa tapahtuu?
Aivan, mitä tapahtuu?
"Uutiset
UutisetPolitiikka
Näkökulma: Juha Sipilän hallituksen aikana tehdyistä Neste-kaupoista on koitunut lähes miljardin euron laskennallinen tappio veronmaksajille
12.02.2020 klo 7:02"
Tosin Laaninen kepu entinen puoluesihteeri mitäs hän lausui "kansanedustajien" lomista?
Luoja armahtaa, enkä minä niin, oliko se hillin vai spencerin leffa?
Ihan selvästi on kommunisti. Mieleen tulee Stalinin ajan tuomarit.
Älä persu puhu pa...aa.
Sananvapauteen liittyy myös vastuu, mikä on teille surkeille ruskeille palstapersuille tuntematon asia.
Nimenomaan VASTUU
Milloinkaan ei kukaan ole puhunut jostain vastuusta. Miksi ette vaadi kaikille sitä vastuuta, miksi? Vain kristityille sekä persuille vaaditte. Vaatikaa vastuuta myös eräälle uskonnolle puheistaan. Todista toisin jos pystyt.
On selvää että väkivallalla suora uhkaaminen on rikos ja siitä tulee syyttää. Muttä nyt ei ole kyse siitä ollut.
..vihreiden+kannatus+samaa+luokkaa+vasemmistoliiton+kanssa+noin+5-6%+ja+demareilla+10-12%.+Mihin+ne+muut+äänet+menevät;+Kysytään+sitä+Pääministeri+Halla-Aholta.+Halla-Aho+taitaa+olla+myös+seuraava+presidentimme..
Selvä hyökkäys suomalaisten perustuslaillisia oikeuksia vastaan.
http://www.ristovolanen.fi/118302917/6924973/posting/vaaran-vuodet-arkadian-mäellä
Aivan höpöä.
Miksi jonkun 70-vuotiaan kääkän mielipiteitä pitäisi kuunnella? Nykysuomi on nuorten ja nuoriso on vihreää!
Laillisuusvalvojan ylimpään hommaan valittu valtakunnansyyttäjä Toiviainen tekee suurta hallaa suomalaiselle poliittiselle keskustelulle ja päätöksenteolle. Onneksi Toiviaisen hulluus saatiin viime viikolla leikattua poikki.
https://urly.fi/1Gtg
Jotakin se silti edelleen aikoo, jotain syytteitä massamaahanmuuton vastustajille tulee varmasti.
Poliitinen keskustelu? Aivan siinä sitä kallista........................
Mitätön vähemmistö nuorista on vihreitä ja kaikki kehä3 sisällä. Vihreät eivät kostaan tule missään olemaan enemmistö, ehkä ruokajonossa.
No sittenhän nuoriso on samoilla linjoilla tämän naisen kanssa.
En usko että vihreitä nuorisossa on niin paljon kuin annat ymmärtää.
Kehä 3:n sisällä olevat vihreät nuoret ovat irti todellisuudesta. Senpä vuoksi he vihreitä kannattavatkin, pelkkien sanojen vuoksi. Nämä nuoret sanovatkin joutuisasti, että asuntoja pitäisi rakentaa lisää, mutta he itse eivät osaa edes liimata tapettia seinään, maalata oikealaisilla maaleilla keittiön seinät tai laskea kustannusarviota omalle vuokra-asunnolle tehtävällle remontilleen siihen littyvine byrokratioineen. He eivät osaa palauttaa sanoja tekojen todellisuuteen.
Vihreiden kannatus laskee koko ajan.
Ehkä Helsingissä on muutaman vihreän nuoren "ekoterroristin solu", muiden nuorten solvaaminen vihreiksi on vääränlaista yleistystä.
Suomessa, kuten vaikkapa Kiinassakaan, ei ole sallittua ilmaista kiellettyjä mielipiteitä. Suomessa ne tulkitaan vihapuheeksi, Kiinassa yhteiskuntarauhan järkyttämiseksi.
Kiinassa saattaa olla linnareissu jos arvostelee hallinnon touhuja. Olenko oikeassa? Pohjois-Koreassa ainakin, ja voi päästä hengestään. Täällä ollaan menossa samaan suuntaan, tosin ei ehkä hengestään pääse. Sananvapauden riisto on näkyvin diktatuurin tunnusmerkki. Puhutaan vastuusta, mutta ei siitä milloinkaan tätä ennen ole Suomessa puhuttu. Kaikilla suunnilleen oli hyvin, eikä näitä ammattiloukkaantujia ollut.
Seksuaalinen turhautuneisuus.....
Eurostoliitto on Neuvostoliitto vol 2. Näi sanoi jo 90 luvulla korpatsov. Hitaasti mutta varmasti kohti totalitarismia. HERÄTKÄÄ hyvät ihmiset. Haluatteko vapautta vai elää vankilassa? Millaista tulevaisuutta haluatte lapsillenne????!
Ottakaa se pää pois perseestänne ja etsikää TOTUUTTA!
Kurkkaa:
Youtube:
Blokkimedia
Totuuden etsijät
Samuli perälä
Juho Lyytikäinen
Myytinkertojat
Podcast:
Kvanttihyppy
Uusi rikosepäily: esitin eduskunnassa ministerille kysymyksen - tämä menee koko ajan hullummaksi!
https://www.youtube.com/watch?v=CZ9tZaTsdVw&feature=youtu.be
Eihän Toiviainen yritä sananvapautta rajoittaa.
Päinvastoin Toiviainen pyrkii lisäämään suvaitsevaisten ja edistyksellisten voimien sanomisen vapautta.
Suvaitsemattomien ei-sosialististen ainesten sanomisia ei tietenkään voida suvaita.
Ei-sosialistit ovat sosialismin vastustuksessaan töysin suvaitsemattomia.
Sanomisen vapaus tuo myös vastuun, ettei hyökätä edistyksellisen luokkan avarakatseisia sanomisia ja tekemisiä vastaan.
Tolvanainen olisi sopivampi nimi
Ikävä kyllä enemmistö suomalaisista on kommunisteja ettekä te iikollit saa tosiasialle mitään. Vain pieni osa suomalsista äänestää oikein perussuomalaisia.
Muut ovat kommunisteja.
Tavallaan näin on. Enemmistö kannattaa kommunismia nimeltä eu. Vain persut ja kd ovat toista maata lähes kaikissa asioissa.
Silloin kun ihminen kannattaa kommunismia, hänen täytyy olla sellainen.
Tai sitten ihminen ei tajua olevansa kommunismissa. Asioita ajattelevat kyllä tajuavat.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2e9252ce-c2f5-436d-b5ae-9b0926fbaa1e
Lainaus Ilta-Sanomien jutusta:
Junnilan mukaan ”Toiviainen saattaa rikkoa perustuslaissa mainittua oikeusvaltioperiaatetta ja valtiollisten tehtävien jakoa puuttumalla kansanedustuslaitoksen toimintaan muun muassa seuraavasti: Väitti perustuslakivaliokunnan ja eduskunnan ratkaisun tapahtuneen poliittisin, eikä oikeudellisin perustein”.
Jos Junnila ei olisi persusuomalainen ja hän siis jotain ymmärtäisi, niin Eduskunnan päätökset ovat aina poliittisia, vain oikeuslaitos tekee juridisia päätöksiä.
Harva tuntee koko tapauksen sekä median että oikeusoppineiden yms. asiantuntijoiden että perussuomalaisten että maalaisjärjen näkökulmasta. Siksi lähes kaikista kritiikeistä, kuin myös vollotuksista puuttuu lähes kokonaan objektiivuus, eikä siten tunneta tapauksen luonnetta, motiiveja yms. Jos käytetän vain persuvihaajien tietotoimistoa tietolähteenä, niin se on satavarmaa, että näkemykset ei koskaan ole realistisia. Mutta ilmeisesti juuri näin halutaankin.
Tämä tapaus ole pelkästään juridinen, sillä se on vihervasemmiston käynnistämä, jossa valtakunnansyyttäjä asettui heidän puolelleen. Tapauksessa näkyy monta poliittisista vainoista, sekä Perussuomalaisten vahingoittamishaluista tuttua asiaa. Ensimmäisenä lienee se, että syy tähän pellesirkukseen oli surkea, siis tekosyy. Lisäksi olemme todistaneet myös mm. YLEn julkaisseen vääristelevää tietoa asiasta. Voimme siis objektiivisesti todeta, että se oli vain tilaisuus käyttää hyväksi Mäenpään kommenttia Perussuomalaisten aseman heikentämiseksi. Tässä haisee pitkälle ja pahalle juridiikan politisointi. Olet ehkä itsekin tietoinen, että kaikkea politisoidaan nykyään, kun tukiverkostoja laajennetaan ja keinoja vahvistetaan... media, antirasismi, feminismi.. ja nyt jopa juridiikka.
Telaketjustalinistit vain käyttävät isä Stalinin kehittämää menetelmää. Näytösoikeudenkäynneissä saadaan eliminoitua vastustajat ja kansa pelotellaan nöyräksi ja hiljaiseksi.
Politisoiminen näkyy kaikkialla, pääasiassa mediassa, antirasismissa ja feminismissä. Kun tietyn ideologian harjoittajat laajentaa tukiverkostoaan, sekä keinojaan, sitä enemmän yhteiskunnassa alkaa näkymään tähän ideologiaan kuuluvat asiat, sekä niiden suosiminen yli muiden, ja sitä enemmän alkaa syntymään myös ansaittua vastustusta, joka myös lisää vastakkainasettelua, joka taas johtaa vähitellen poliittisen kentän hajoamiseen ja puolueiden etääntymiseen toisistaan, sekä epäterveeksi kilpailuksi toisiaan vastaan. Tämän ilmiön vuoksi, joka on siis parasta aikaa menossa, meillä on nyt varsin vihamielinen yhteiskunta, jossa suorastaan etsitään syitä, myös tekosyitä, saada heikennettyä vihollisen vaikutusvaltaa, uskottavuutta ja asemaa, omaksi edukseen.
Me kaikki tiedämme ja tunnemme sydämissämme ja munaskuissamme sen, mikä poliittinen ideologia on se pahin vihanlietsoja, joka käyttää hyväkseen positiivisia asioita aiheuttaakseen pahaa vihollisilleen. Me tiedämme kuka on se kyttääjä, joka tuhlaa yhteiskunnan rahoja, sekä omaa energiaansa asioihin, joilla aiheutetaan entisestään ongelmia. Ja ei, se ei ole "oikeistopopulistinen" aines, joka itseasiassa on pelkkä keinotekoinen lyömäase. Me tiedämme, kuka haluaa asettaa meille jyrkkiä rajoja yhteen sun toiseen asiaan, kuka haluaa ahtaa meidät tiettyyn ahtaaseen muottiin, ja kuka haluaa yhdenmukaistaa mielipiteet ja asenteet tämän ko. ideologian kanssa yhteensopivaksi. Juuri näistä syistä me jopa vihaamme tätä ideologiaa ja heitä, jotka sitä harjoittaa. Se ei ole suomalaisuutta, eikä kotimaamme kanssa yhteensopiva. Se on sanan varsinaisessa merkityksessä yhteiskunnalle myrkkyä.
Tietyistä syistä eduskuntavaalit 2023 on erittäin tärkeässä asemassa.
Irtisanottava on puolueellinen.
Asetettava tutkinta Toiviaisen toimista.
Viittaa kiihkoiluun Päivi kansanryhmää
vastaan.Kommunismi on ikävä asia ,kun
seurasin Hongkongin uutisia.
No eihän kommarit salli totuuden kertomista mistään asioista kaikki pitää olla sitä
" Ruusun Punaista Unelma Höttöä ".
päätös lyödään vasaralla