... ei ole ketään, joka hyvää tekee, ei ainoatakaan. Ps. 14:3.
Tässä meillä on ylen määrin tärkeä opetus synnistä. Herra opettaa meitä tässä ymmärtämään, että kaikki olemme kadotettuja syntisiä. Siinä olemme kaikki yhtäläiset tätä meidän kaikkien on syvästi miettiminen. Meille kaikille luonteenomaista on, että nähdessämme koko maailman syntiin uponneena pidämme itseämme parempina.
Hienot ja nukkuvat maailman lapset eivät saata koskaan uskoa olevansa yhtä suuria syntisiä Jumalan edessä kuin varkaat ja murhamiehet, publikaanit ja portot. Tälle luulolle he perustavat kaiken sen varmuuden ja ylvästelyn, millä he vastustavat kaikkia Jumalan neuvoja heidän pelastukseksensa, kaikkia Jumalan varoituksia parannukseen ja kääntymykseen.
Mutta heränneet ja uskovatkin ovat osallisia tässä luulottelussa. Kauhistuksella nähtyämme syntihätämme ja etsittyämme ja löydettyämme pelastuksen Kristuksessa kuitenkin usein tapahtuu, että unohdamme vielä kantavamme vanhaa turmeltunutta Aadamin luontoa.
Luulemme olevamme parempaa sukua kuin nuo törkeät synnintekijät, publikaanit ja portot. Tämä ilmenee siitä kummastuksesta, joka meidät valtaa raskaampien syntien meissä ilmestyessä.
Kun saastaisen sydämemme pimeät syvyydet aukenevat, ja oikein kauhistavia asioita esiintyy, sellaisia näet, joita Kristus sanoo ihmissydämestä nousevan: »Pahoja ajatuksia, murhia, aviorikoksia, haureutta, varkauksia, vääriä todistuksia, Jumalanpilkkaamista» - kun tunnemme itsessämme jotakin tällaista, ihmettelemme ja kauhistumme ja olemme valmiita epäilemään.
Ajattele, kun saamme tuntea häpäiseviä ajatuksia Jumalasta, vieläpä rukouksenkin aikana, niin kuin monet kristityt raskasten kiusausten alaisina tuntevat. Tahi tunnemme hirmuista kylmyyttä Jumalaa kohtaan ja sitä vastoin varsin väkevää rakkautta katoaviin kappaleisiin, vieläpä voimallisia synnin himoja, emmekä näihin nähden ole edes oikein musertuneita, vaan vielä kovia ja huikentelevaisia.
Tahi kun olisi rakastettava lähimmäistämme niin kuin itseämme, tunnemme kadehtimista ja hänen terveellisestä nuhteestaan tunnemme vihan ja vainon nousevan - mainitsematta hirmuisinta syntiä, ettemme oikein kunnioita Kristuksen kärsimistä, vaan kuullessamme hänen olleen suomittuna, orjantappuroilla kruunattuna ja ristiinnaulittuna meidän pelastukseksemme ja autuudeksemme rakastamme häntä kuitenkin niin vähän, ja vähäpätöiset asiat ovat meille rakkaammat.
Kaikkea tätä tuntiessamme me hämmästymme ja kummastumme. Mistä tämä kummastus? Siitä vain, ettemme uskoneet olevamme niin peräti turmeltuneita.
Olemme nähneet muita Aadamin lapsia synteihinsä uponneina ja kuitenkin itseänsä puolustellen, Jumalan sanan poistyöntäneinä, häpäisevän ja vainoavan Kristusta emmekä ole tätä niin suuresti ihmetelleet.
Mutta itseämme olemme pitäneet ikään kuin eri sukuun kuuluvina. On kyllä totta, että Jumalasta syntyneinä olemme saaneet uuden Hengen, Pyhän Hengen. Mutta lihasta syntynyt osa olentoamme on kuitenkin vielä liha ja tämä on vielä yhtä saastainen ja paha meissä kuin muissakin.
Herra opettaa tässä, kuten koko pyhä Raamattukin, synnin olevan jokaisen meidän luonnossamme, olevan jokaisen meidän yhteinen perintömme Aadamista, tahdoimmepa niin tai ei.
Ei ole yhtään erotusta kaikki me olemme syntisiä! Herra katsoi taivaasta ihmislapsiin, nähdäksensä, olisiko ketään ymmärtäväistä, joka Jumalaa etsisi. Kaikki he ovat turmeltuneet, ei ole ketään, joka hyvää tekee, ei ainoatakaan.
Samoin Jumala jo varhain valitti, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja kaikki heidän sydämensä aikeet ja ajatukset olivat pahat. Sellainen ihminen on luonnostaan, nimittäin kaiken Aadamista periytyvän pohjalla.
Jos oikein uskoisimme ja oivaltaisimme tämän, emme joutuisi niin suureen hämmästykseen emmekä epäilykseen huomatessamme tätä itsessämme vaan ylistäisimme päinvastoin Jumalan laupeutta, joka juuri tämän kadotetun tilamme tähden antoi meille Poikansa Vapahtajaksi.
On tuiki tähdellistä uskon vakuudessa pysyäksemme, että syvästi painamme mieleemme horjumattomana asiana Aadamin kautta olevamme niin turmeltuneita ja kadotettuja olentoja, että luonnossamme on yksinomaan syntiä, pahuutta ja voimattomuutta, että Herran ajatus meistä on aina ollut tällainen.
Silloin me syvimmissäkin synnin kiusoissa kiiruhtaisimme armoistuimen luo ja sanoisimme: »Minun puoleltani on kaikki kokonaan hukassa, Jumala, älä katso minua, katso Poikaasi!»
Silloin aina muistaisimme Jumalan koko mielisuosion olevan vain hänen Pojassaan, kaiken vanhurskautemme olevan yksin hänessä eikä Jumalan ystävyyden koskaan muuttuvan sen turmeluksen tähden, joka meissä on, niin kauan kuin vain pysymme hänen rakkaassa Pojassaan, jossa meillä on paljoa suurempi vanhurskaus ja Jumalan mielisuosio kuin Aadamilla ennen lankeamistaan.
( C. O. ROSENIUS)
Tässä meillä on ylen määrin tärkeä opetus synnistä. Herra opettaa meitä tässä ymmärtämään, että kaikki olemme kadotettuja syntisiä. Siinä olemme kaikki yhtäläiset tätä meidän kaikkien on syvästi miettiminen. Meille kaikille luonteenomaista on, että nähdessämme koko maailman syntiin uponneena pidämme itseämme parempina.
Hienot ja nukkuvat maailman lapset eivät saata koskaan uskoa olevansa yhtä suuria syntisiä Jumalan edessä kuin varkaat ja murhamiehet, publikaanit ja portot. Tälle luulolle he perustavat kaiken sen varmuuden ja ylvästelyn, millä he vastustavat kaikkia Jumalan neuvoja heidän pelastukseksensa, kaikkia Jumalan varoituksia parannukseen ja kääntymykseen.
Mutta heränneet ja uskovatkin ovat osallisia tässä luulottelussa. Kauhistuksella nähtyämme syntihätämme ja etsittyämme ja löydettyämme pelastuksen Kristuksessa kuitenkin usein tapahtuu, että unohdamme vielä kantavamme vanhaa turmeltunutta Aadamin luontoa.
Luulemme olevamme parempaa sukua kuin nuo törkeät synnintekijät, publikaanit ja portot. Tämä ilmenee siitä kummastuksesta, joka meidät valtaa raskaampien syntien meissä ilmestyessä.
Kun saastaisen sydämemme pimeät syvyydet aukenevat, ja oikein kauhistavia asioita esiintyy, sellaisia näet, joita Kristus sanoo ihmissydämestä nousevan: »Pahoja ajatuksia, murhia, aviorikoksia, haureutta, varkauksia, vääriä todistuksia, Jumalanpilkkaamista» - kun tunnemme itsessämme jotakin tällaista, ihmettelemme ja kauhistumme ja olemme valmiita epäilemään.
Ajattele, kun saamme tuntea häpäiseviä ajatuksia Jumalasta, vieläpä rukouksenkin aikana, niin kuin monet kristityt raskasten kiusausten alaisina tuntevat. Tahi tunnemme hirmuista kylmyyttä Jumalaa kohtaan ja sitä vastoin varsin väkevää rakkautta katoaviin kappaleisiin, vieläpä voimallisia synnin himoja, emmekä näihin nähden ole edes oikein musertuneita, vaan vielä kovia ja huikentelevaisia.
Tahi kun olisi rakastettava lähimmäistämme niin kuin itseämme, tunnemme kadehtimista ja hänen terveellisestä nuhteestaan tunnemme vihan ja vainon nousevan - mainitsematta hirmuisinta syntiä, ettemme oikein kunnioita Kristuksen kärsimistä, vaan kuullessamme hänen olleen suomittuna, orjantappuroilla kruunattuna ja ristiinnaulittuna meidän pelastukseksemme ja autuudeksemme rakastamme häntä kuitenkin niin vähän, ja vähäpätöiset asiat ovat meille rakkaammat.
Kaikkea tätä tuntiessamme me hämmästymme ja kummastumme. Mistä tämä kummastus? Siitä vain, ettemme uskoneet olevamme niin peräti turmeltuneita.
Olemme nähneet muita Aadamin lapsia synteihinsä uponneina ja kuitenkin itseänsä puolustellen, Jumalan sanan poistyöntäneinä, häpäisevän ja vainoavan Kristusta emmekä ole tätä niin suuresti ihmetelleet.
Mutta itseämme olemme pitäneet ikään kuin eri sukuun kuuluvina. On kyllä totta, että Jumalasta syntyneinä olemme saaneet uuden Hengen, Pyhän Hengen. Mutta lihasta syntynyt osa olentoamme on kuitenkin vielä liha ja tämä on vielä yhtä saastainen ja paha meissä kuin muissakin.
Herra opettaa tässä, kuten koko pyhä Raamattukin, synnin olevan jokaisen meidän luonnossamme, olevan jokaisen meidän yhteinen perintömme Aadamista, tahdoimmepa niin tai ei.
Ei ole yhtään erotusta kaikki me olemme syntisiä! Herra katsoi taivaasta ihmislapsiin, nähdäksensä, olisiko ketään ymmärtäväistä, joka Jumalaa etsisi. Kaikki he ovat turmeltuneet, ei ole ketään, joka hyvää tekee, ei ainoatakaan.
Samoin Jumala jo varhain valitti, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja kaikki heidän sydämensä aikeet ja ajatukset olivat pahat. Sellainen ihminen on luonnostaan, nimittäin kaiken Aadamista periytyvän pohjalla.
Jos oikein uskoisimme ja oivaltaisimme tämän, emme joutuisi niin suureen hämmästykseen emmekä epäilykseen huomatessamme tätä itsessämme vaan ylistäisimme päinvastoin Jumalan laupeutta, joka juuri tämän kadotetun tilamme tähden antoi meille Poikansa Vapahtajaksi.
On tuiki tähdellistä uskon vakuudessa pysyäksemme, että syvästi painamme mieleemme horjumattomana asiana Aadamin kautta olevamme niin turmeltuneita ja kadotettuja olentoja, että luonnossamme on yksinomaan syntiä, pahuutta ja voimattomuutta, että Herran ajatus meistä on aina ollut tällainen.
Silloin me syvimmissäkin synnin kiusoissa kiiruhtaisimme armoistuimen luo ja sanoisimme: »Minun puoleltani on kaikki kokonaan hukassa, Jumala, älä katso minua, katso Poikaasi!»
Silloin aina muistaisimme Jumalan koko mielisuosion olevan vain hänen Pojassaan, kaiken vanhurskautemme olevan yksin hänessä eikä Jumalan ystävyyden koskaan muuttuvan sen turmeluksen tähden, joka meissä on, niin kauan kuin vain pysymme hänen rakkaassa Pojassaan, jossa meillä on paljoa suurempi vanhurskaus ja Jumalan mielisuosio kuin Aadamilla ennen lankeamistaan.
( C. O. ROSENIUS)
Vastaukset 16
Vanhimmat
1 Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta -
2 ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille -
3 minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.
4 Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen.
5 Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.
6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.
( 1 Joh. 1)
s-seutulainen
"hienot nukkuvat maailman lapset"
heillä ehkä on jo LUONTAISESTI usko (ja myös teot/ hyvät raamatulliset teot, kuten: lähimmäisen auttaminen, "kotinsa hoitajia, jne.)
Raamatussa: "joka ei huolehdi perhekunnastaan, on uskomatonta pahempi.
ehkäpä joidenkin ihmisten "voimavarat" meneekin juuri siitä perhekunnasta huolehtimiseen, entä sitten ?
"uskovaiseksi" ei tulla pelkästään saarnaajia palvomalla
14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
( Room.7)
s-seutulainen
Ihmisessä ei ole luontaisesti kuin pahuutta raamatun mukaan.
1Joh.3:9 Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. 1Joh.5:18 Ne tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha. 1Kun.8:46 Jos he tekevät syntiä sinua vastaan - sillä ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee - ja sinä vihastut heihin ja annat heidät vihollisen valtaan, niin että heidän vangitsijansa vievät heidät vangeiksi vihollismaan, kaukaiseen tai läheiseen. 2Aikak.6:36. Saarn.7:21 Sillä ei ole maan päällä ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä.
Nimimerkki Saviseutulainen hyvin usein siteeraa C. O. Roseniusta. On hyvä avata Roseniuksen kaapit, jotta näemme ne luurangot mitä siellä on, jottette lankeaisi uskomaan Roseniusta.
Roseinus oli 1800-luvulla Ruotsissa vaikuttanut umpi-luterilainen herätyssaarnaaja. Hänen isänsä oli luterilaisen kirkon apupappi Pohjois-Ruotsissa ja poikakin opiskeli papiksi, mutta ei pystynyt suorittamaan tutkintoa loppuun asti. Tämän vuoksi hänestä tuli maallikkosaarnaaja.
Ruotsissa oli silloin tapana antaa kaste lapselle, minkä Roseniuskin oli saanut, koska hän opiskeli luterilaisen kirkon papiksikin. Lapsena kastettu ei voi pelastua, koska Jeesus vaati uskovien upotuskastetta, mikä on ainoa raamatullinen kaste. Tämä on yksi syy muiden joukossa, miksi Rosenius ei ollut Kristuksen oma.
Roseniuksen vapaamieliset ja tunteisiin vetoavat saarnat vetosivat kansan syviin riveihin ja hän sai paljon seuraajia. Rosenius salli jopa naisten opettaa hänen kotikokouksissaan. Raamattu kieltää naisia opettamasta seurakunnassa, joten Rosenius antoi hyväksyntänsä sellaiseen synnin tekemiseen, mistä Raamattu säätää kadotustuomion: 1 Kor 14:37,38: "Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä."
Rosenius arvosteli Ruotsin kirkkoa mistä milloinkin, mikä suututti kirkon papiston. Eräs tällainen taho oli kirkko-herra Johan Ternströmin toimittama lehti Nordisk Kyrkotidning. Hänen esikuvanaan oli Grundvig ja hän korosti voimakkaasti kirkon tunnustuksellista luonnetta. Hän välitti mannermaista luterilaisuutta. Hän vieroi myös maallikkojulistusta ja korosti pappisviran merkitystä. Hän asennoitui mitä jyrkimmin moniin lännestä päin tuleviin virtauksiin ja niitä suosiviin ruotsalaisiin herätyksen miehiin ja siis myös Roseniukseen. Hänestä tulikin jyrkkä Roseniuksen arvostelija. Hän syytti Roseniusta siitä, että tämä oli omavaltaisesti ja kutsumatta ryhtynyt seurakunnan opettajaksi. Hänen mukaansa naisetkin saivat Roseniuksen kotikokouksissa antaa hengellisiä neuvoja ja lohduttaa. Hän syytti, että Roseniuksen opetus oli yksipuolista: ”Vain evankeliumia, ei yhtään lakia. Salaperäisen, hämärän tunteilun vallassa he uiskentelevat evankelisessa hekumassa. Suokoon Jumala, ettei evankeliumin väärinkäyttöön kätkeytyisi paljon teeskentelyä. He mestaroivat, katkovat ja vääntävät Lutherin sanoja löytääkseen tämän oppi-isän rikkaasta varastosta keppejä ja kainalosauvoja, jotta niiden varassa ontuen pääsisivät tämän elämän matkan päähän” (Saarisalo, 95).
Rosenius julisti sellaista vapautta, joka ei ollut enää evankeliumin tarkoittamaa vapautta synnin tekemisestä, vaan vapautta olla noudattamatta Jumalan käskyjä, mikä on antikristillistä.
Väärä kaste, naispappeus ja Jeesuksen armon väärinkäyttö oikeuttamaan eläminen laittomuudessa. Siihen perustui C. O. Roseniuksen herätyssaarnat.
Rosenius oli sen ajan feministi, joka tietenkin oli politikointia ja sai hyväksyntää maallistuneiden ihmisten keskuudessa. Rosenius oli myös sen ajan liberaali, joka salli kaiken synninkin tekemisen, kunhan ylistettiin Kristusta. Tätä ei edes luterilainen papisto enää sietänyt, koska Rosenius oli kokonaan hylännyt lain.
Kuten huomaamme, niin Rosenius ei ollut vanhurskas mies. Hänen kirjallista tuotantoa ei kannata lukea ollenkaan. Runollinen ja vetoava saarnaaminen ei ole mikään tae vanhurskaasta opetuksesta. Pikemminkin se on varoitus siitä, että olkaa varuillanne.
Kerropa mitä Raamatun sanan totuuden vastaista Rosenius kirjoittaa tämän kertaisen aloituksen tekstissä, joka on jälleen hänen Elämän leipää teoksestaan.
Voisit yleensäkin pureutua itse hänen tänne tuomiini kirjoituksiin, sen sijaan, että tyydyt kuin apteekin hyllyltä otettuna postaamaan joka kerta tämän saman litanian.
Ja vielä kerran - Aapeli Saarisalo ei ollut Roseniuksen lyttääjä, päinvastoin. Rehellisen, kunnon elämäkerturin tavoin hän kirjoitti kohteestaan objektiivisesti. Tuomalla esille myös ankaran vastustuksen, jota Rosenius kohtasi laki henkisiltä tahoilta, jotka eivät sulattaneet - niinkuin et sinäkään - sitä Armon evankeliumia, jota Rosenius uupumatta julisti kuolemaansa asti.
Siispä, tuo aloituksesta tänne kohdat, jotka mielestäsi ovat eksyttävän harhaopettajan - jollaisena Roseniusta pidät - väärää, Kristuksen evankeliumin vastaista opetusta.
s-seutulainen
Puhuisit ja kirjoittaisit edes Jeesuksesta,, eikä ihmisten mielipiteistä ja opeista. Vai etkö ymmärrä itse mitä raamatussa opetetaan ja siten pakosta pitää tuoda tänne noita vieraiden ihmisten näkemuyksiä????????????
Ymmärrätkö miten tämä on keskustelupalsta ihmisten välisissä keskusteluissa. Ei kukaan toinen täällä kopioi toisten ajatuksia ja tuo niitä luettavaksi. Jokainen kirjoitaa omatasoisesti mitä raaatusta ymmärtää ja näkee.....................................
Mikä ihmeen vimma on kopioida toisten ajatuksia??????????????????????????
Käsittääkseni tämä ei ole väärä paikka julistaa Herran Jeesuksen Kristuksen evankeliumia.
Carl Olof Rosenius julisti raittiisti juuri sitä.
Totista ja väärentämätöntä Kristuksen evankeliumia.
En korota Roseniusta, en Peltolaa, en Lutheria - enkä Paavalia, en ylipäätään yhden yhtäkään ihmistä.
Jeesusta Kristusta on haluni, tarkoitukseni ja yritykseni korottaa.
Keskustelupalstahan tämä on.
Keskustellaan pois, mutta ollakseen uskovien palstaksi käsitettävä, täällä "keskustellaan" omien mielipiteiden, filosofeerauksien ym. ihmisviisauksin ryydittämien itsensä korottamisin vähintäänkin tarpeeksi.
Joku toisessa ketjussa kirjoittikin miksi raittiiden, Raamatun totuuden valossa opettavien, Kristuksen evankeliumia julistavien, kirjoituksia ei saisi siteerata.
Sitä minäkin ihmettelen.
s-seutulainen
"Käsittääkseni tämä ei ole väärä paikka julistaa Herran Jeesuksen Kristuksen evankeliumia".
Voi hyvänen aika setään. Julista ja vapaasti miten paljon haluat, mutta tässä kyseisessä asiassahan kyse on toisen ihmisen ratsastamisella. Mitä he ajattelevat. Etkö itse pysty ajattelamaan ja kirjoittamaa Jeesuksesta ja tuomaan itse evankeliumia esille??????????????????????????
Oletko uudestisyntynyt???????????????? vai mistä kenkä puristaa??????????????
Ei minulla kenkä purista ollenkaan mitä tulee Herramme Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. Sen olen saanut yksin Jumalan suuresta armosta ottaa vastaan vanhemmilla päivilläni.
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
( Joh. 3:16)
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
( Ef. 2:8-10)
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi.
Niille, jotka uskovat hänen nimeensä; jotka eivät ole syntyneet verestä, eivätkä lihan tahdosta, eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta
( Joh. 1)
s-seutulainen
Miksi et sitten keskustele raamatun pohjalta asioista? Jumalatonkin osaa kopoida raamattua, mutta ei osaa kesustella ilmoitusten pohjata. Onko tuttua?????
Aloitetaan siis keskustelu Raamatun pohjalta.
Yritän keskustella kanssasi Raamatun pohjalta.
Mitä sinä arvelet siitä, että olemme läpeensä pahoja ja turmeltuneita - pois poikenneita, kaikki tyynni. Että uudestisyntynyt ihminenkin on itsessään syntinen ja Jumalan kirkkautta vailla ja joka hetki yksin Jumalan armon varassa; armon, jonka Hän on suonut meille Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.
Että yksin JEESUKSEN KRISTUKSEN TÄHDEN Jumala meidät armahtaa eikä lue meille syntejämme, joista emme tämän elämän aikana eroon pääse.
Synnittömiä ei meistä täällä tule.
Jumalan lakia ei yksikään ihminen itse kykene noudattamaan. Saati sitä täyttämään.
Riko yhdessäkin kohdassa lakia - niin olet rikkonut koko lakia vastaan.
Meillä ei kertakaikkiaan ole itsessämme Jumalalle muuta tuotavaa, Hänelle annettavanamme, "suosituksenamme" esittää kuin syntimme.
YKSIN JUMALAN ARMOSTA USKON KAUTTA JEESUKSEEN KRISTUKSEEN.
s-seutulainen
Amen. Tähän on tunnustauminen, kun Herra pitää huolen omistaan. Hän, joka yksin on Herra.
https://mixlr.com/messias-on-tulossa/
Ei kukaan nouse Jumalan vertaiseksi.
> ... Tässä meillä on ylen määrin tärkeä opetus synnistä. Herra opettaa meitä tässä ymmärtämään, että kaikki olemme kadotettuja syntisiä....
Tärkeää olisikin, että ihmiset tekisivät parannuksen ja tulisivat vanhurskaiksi.
"Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas. Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot. Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta."
1 Joh. 3:7-10
"Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
Mat. 25:46
"Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."
Room. 6:23