Eihän rasismi voi loppua, koska rasisteja tulee

joka vuosi lisää tänne pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden mukana, Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan muslimimaista. Kuinka vaikea näin yksinkertainen asia, on suvakin ymmärtää?

Luuleeko suvakit tosiaan, että muslimit ovat kovin suvaitsevaisia?
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

1980-luvulla ei ollut rasismia, eikä mamuja

Äänestä
  • Se olikin hyvää aikaa.

    Äänestä

Vihervasurimin hegemonia on ujuttautunut niin viralliseksi, että vaatii vahvaa persoonaa huomauttaa vihervadurismia oman oksansa sahaamisesta.

Äänestä

Ranskassa suljettiin ,01-06 kirkkoja 60kpl ja rakennettiin 500 uutta moskeijaa. Sama suuntaus on monessa muussakin maassa. On kaupunginosia joihin kanta-asukkaat eivät uskalla mennä. Poliisit jättävät rikokset selvittämättä, paloautot, ambulanssit saavat kivisateen niskaansa. Islamin oikeus vallitsee osissa eurooppaa nykyisin. Nuorisosta harva käy koulua, huumeita tyrkyttävät toisella kymmenellä olevat pojat. Raiskaukset ovat jokapäiväisiä.... Paljon muuta kertoo kirja ISLAM Yhdestoista Vitsaus tämän päivän Eurooppalaisista metropoleista, jossa Ruotsilla on oma osuus sopeutumisen täydellisestä epäonnistumisesta.

Äänestä
  • Islam leviää jatkuvasti.

    Äänestä

Kyllä se on liian vaikea tajuta.

Äänestä
  • Luulis nyt kuitenkin Raija Toiviaisen ymmärtävän, kuinka mahdotonta on rasismista syyttää ketään.
    Rikoksilla ratsastaminen eduskunnassa?

    Äänestä

Rasismia ei voi olla olemassa kun ei ole olemassa ihmisrotujakaan. Huomaa että musta nahka on vain optinen harha.

Äänestä
  • Jaha, siis optinen harha?

    Äänestä

Kaikki se työ antisemitismiä vastaan valuu hukkaan mitä enemmän muslimiväestöä haalitaan. Suvakki on kuin Steve Irwin, ei minkäänlaista itsesuojelu vaistoa.

Äänestä
  • Niin

    Äänestä

Hyysäreille ja suvaitsevaisuuden aateloimille on. somalien mukana tuli myös rasismi kun alkoivat sen varjolla vaatimaan kaikkea mahdollista. Jos järki olisi voittanut niin olisi ilmoitettu että tälläistä täällä on ja jos ei ole hyvä niin jatkakaa matkaa.

Äänestä

Vielä on paljon pelastettavissa, jos päättäjät ottavat oppia Euroopan suurista kaupungeista, joissa alkuperäiset asukkaat ovat jääneet täysin muslimien tapojen ja rasismin alistamisiksi. Niihin puuttujat ovat saaneet vihat ja rasismiryöpyt niskaansa. Moni on menettänyt virkansa ja työpaikkansa kun on puuttunut epäkohtiin.

Äänestä

No nyt aloittaja osui just asian ytimeen hyvä !

Äänestä

No Suomessa saa turvapaikan kaikki rikolliset ja sen takiahan ne on lähteneet omista maistaan karkuun maansa oikeusjärjestelämän kovia rangaistuksia.

Äänestä
  • Niin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

joka vuosi lisää tänne pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden mukana, Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan muslimimaista. Kuinka vaikea näin yksinkertainen asia, on suvakin ymmärtää?

Luuleeko suvakit tosiaan, että muslimit ovat kovin suvaitsevaisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu