Sairauksien tietäminen ei ole parantamista

Vai onko sinun mielestäsi?
Tiedettiinkö Raamatussa toisten sairauksia?
Parannetaanko sairauksia tietämällä?
25<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Tuo asia voi olla hankalampikin laajemmin.

Mutta Jeesus itse sanoi näin:

Joh. 5:19 Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.

Eli sama on meidän kohdallamme !

Uskova, vaikka tällä olisi parantamisen armolahja, ei voi itse ketään parantaa, eikä itse päättää sitä kuka paranee.

Joten se menee siis niin, että Herra kertoo/puhuu uskovalle, että sen ja sen Hän parantaa siitä taudista.

Ja uskova välittää sen tiedon sairaalle ja sitten Herra parantaa, eikä siis ihminen.

Uskova siis on vain välikäsi, ei muuta ja uskova välittää tiedon tarvittaessa ja parantumisen, mutta itsestään hän ei sitä saa aikaan.

Aina ei sitä ilmoitusta tule, tai sitä ei tarvita, joskus se tarvitaan, uskon vahvistuksesi muillekin.

Sitten on erikseen nämä nykyajan "kundaliini parantaja", jotka toimivat ihan toisessa hengessä kokonaan.

Mutta ei siitä sen enempää.

Äänestä
  • Sinä yrität sievistellä ja ehkä vääristelläkin asioita. Raamatussa ihmiset eivät välittäneet tietoa pelkästä sairaudesta potilaalle vaikka joskus välittivätkin tiedon parantamisesta.
    Otetaanpas tähän nyt esimerkki. Ensin esimerkki siitä kuinka Jeesus menetteli ja sitten esimerkki, kuinka nämä nykyajan parantajat menettelevät.

    Mark 10:46 Ja he tulivat Jerikoon. Ja kun hän vaelsi Jerikosta opetuslastensa ja suuren väkijoukon seuraamana, istui sokea kerjäläinen, Bartimeus, Timeuksen poika, tien vieressä.
    10:47 Ja kun hän kuuli, että se oli Jeesus Nasaretilainen, rupesi hän huutamaan ja sanomaan: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua."
    10:48 Ja monet nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan. Mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua."
    10:49 Silloin Jeesus seisahtui ja sanoi: "Kutsukaa hänet tänne." Ja he kutsuivat sokean, sanoen hänelle: "Ole turvallisella mielellä, nouse; hän kutsuu sinua."
    10:50 Niin hän heitti vaippansa päältään, kavahti seisomaan ja tuli Jeesuksen tykö.
    10:51 Ja Jeesus puhutteli häntä sanoen: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Niin sokea sanoi hänelle: "Rabbuuni, että saisin näköni jälleen."
    10:52 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene, sinun uskosi on sinut pelastanut." Ja kohta hän sai näkönsä ja seurasi häntä tiellä.

    Nykyjan parantajat tekevät toisin, kun he lähestyvät sokeaa kerjäläistä, Bartimeusta.
    Näin se menee:
    Nykyajan parantaja lähestyy Bartimeusta ja sanoo:"Hä, hää, Bartimeus, sinähän olet sokea. Hä, hää, annapa minulle nuo rahasi."
    Sitten tuo nykyajan parantaja kulkee Bartimeuksen ohi ja jättää hänet parantamatta.

    Huomaatko, mikä ero tässä on. Jeesus ei ilmoittanut Bartimeukselle hänen sairauttaan, koska Bartimeus kyllä tiesi sairautensa jo. Muitakin eroja löytyy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä yrität sievistellä ja ehkä vääristelläkin asioita. Raamatussa ihmiset eivät välittäneet tietoa pelkästä sairaudesta potilaalle vaikka joskus välittivätkin tiedon parantamisesta.

    ja vieläpä, ne "parantumiset" tapahtuu yleisesti "vain", Amerikassa . . . (jos sielläkään:) . . .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ja vieläpä, ne "parantumiset" tapahtuu yleisesti "vain", Amerikassa . . . (jos sielläkään:) . . .

    sairauksien TIETÄMISELLÄ, ei tee : "yhtään mitään"

    VAIN ja AINOASTAAN parantamisella.

    eihän pelkkä "tieto" ketään paranna, ei edes terveydenhoidossa . . . (yleensä siellä myös TEHDÄÄN jotakin asian parantumiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä yrität sievistellä ja ehkä vääristelläkin asioita. Raamatussa ihmiset eivät välittäneet tietoa pelkästä sairaudesta potilaalle vaikka joskus välittivätkin tiedon parantamisesta.
    Otetaanpas tähän nyt esimerkki. Ensin esimerkki siitä kuinka Jeesus menetteli ja sitten esimerkki, kuinka nämä nykyajan parantajat menettelevät.

    Mark 10:46 Ja he tulivat Jerikoon. Ja kun hän vaelsi Jerikosta opetuslastensa ja suuren väkijoukon seuraamana, istui sokea kerjäläinen, Bartimeus, Timeuksen poika, tien vieressä.
    10:47 Ja kun hän kuuli, että se oli Jeesus Nasaretilainen, rupesi hän huutamaan ja sanomaan: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua."
    10:48 Ja monet nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan. Mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua."
    10:49 Silloin Jeesus seisahtui ja sanoi: "Kutsukaa hänet tänne." Ja he kutsuivat sokean, sanoen hänelle: "Ole turvallisella mielellä, nouse; hän kutsuu sinua."
    10:50 Niin hän heitti vaippansa päältään, kavahti seisomaan ja tuli Jeesuksen tykö.
    10:51 Ja Jeesus puhutteli häntä sanoen: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Niin sokea sanoi hänelle: "Rabbuuni, että saisin näköni jälleen."
    10:52 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene, sinun uskosi on sinut pelastanut." Ja kohta hän sai näkönsä ja seurasi häntä tiellä.

    Nykyjan parantajat tekevät toisin, kun he lähestyvät sokeaa kerjäläistä, Bartimeusta.
    Näin se menee:
    Nykyajan parantaja lähestyy Bartimeusta ja sanoo:"Hä, hää, Bartimeus, sinähän olet sokea. Hä, hää, annapa minulle nuo rahasi."
    Sitten tuo nykyajan parantaja kulkee Bartimeuksen ohi ja jättää hänet parantamatta.

    Huomaatko, mikä ero tässä on. Jeesus ei ilmoittanut Bartimeukselle hänen sairauttaan, koska Bartimeus kyllä tiesi sairautensa jo. Muitakin eroja löytyy.

    Älä tee muutamasta tapauksesta liian pitkälle meneviä loppu päätelmiä.

    Jumala toimii tavalla ja toisella, aina tapauskohtaisesti !

    Sen Raamatun kertomukset hyvin näyttävät toteen !

    Älä siis yritä pakottaa Jumalaa ja Hänen moninaista ja vaihtelevaa toimintaansa johonkin tiukkaan raamiin, se ei tule onnistumaan !

    Jos ja kun sinulla on huonoja kokemuksia nyky "parantaista", joista suurin osa on ihan huijareita, niin älä sen mukaan yritä laittaa Jumalaa ja Hänen moninaista toimintaansa liian tiukkoihin raameihin.

    En minä aseta Jumalalle mitään raameja. Jumalalla ei ole mitään tekemistä tuollaisen petoksen kanssa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sairauksien TIETÄMISELLÄ, ei tee : "yhtään mitään"

    VAIN ja AINOASTAAN parantamisella.

    eihän pelkkä "tieto" ketään paranna, ei edes terveydenhoidossa . . . (yleensä siellä myös TEHDÄÄN jotakin asian parantumiseksi.

    Ajatellen terveyspalveluita / sairauden hoitamista, niin ensimmäinen askel on juuri sairauden tunnistaminen oireiden perusteella. Siis tietää mitä sairautta ihminen potee ja avasta tämän välkeen alkaa sairauden hoitaminen / parantuminen. Siis näin terveydenhoidossa.

    Samoin ihmiselle on melkoinen huojennus mielen alueella kun / jos tulee tietämään mitä sairautta potee - jonka oireilua havainnoi.

    Markku Lievonen

    Äänestä

Tuo "sairauden tietäminen"... Kuuluu kai osana tapahtumaketjua, kun sairaan puolesta rukoillaan.

Tuollaista, omaa kokemusta ei luultavasti, muistaakseni itsellä ole, mutta riivaajan nimen "tietämisestä" on. Tarina on pitkä, mutta oleellisin osa sitä on: kun aamulla rukoilin, että muuan outo henkilö jättäisi laahustelemasta ympärilläni, yhtäkkiä tuli suustani tuon henkivallan nimi ja jonka nk. sidoin. Seuraus oli kummallinen, mutta henkilö samointein jätti laahustelut, ainakin minun ympärilläni.

Luulen, että "sairauksien tietäminen" (jos se on aitoa PH:n antamaa "tietoa"), on samankaltaista. Esirukoilija rukoilee ja yht'äkkiä hän saa "sisäisen tiedon / varmuuden" sairaudesta / sen nimestä ja voi nimeltä mainiten puuttua siihen.

Mutta huijareita ei pidä uskoa. Kuka tahansa voi huijaamismielessä muka "tietää" sitä tai tätä. Huijari saattaa vain arvuutella. Ei pidä olla ihmisten puheille luottavainen.

Äänestä
  • Sairauden tietäminen silloin, kun se tieto julistetaan koko seurakunnalle, ei ole osa parantumiprosessia varsinkaan silloin, kun mitään paranemista ei tapahdu. Sairas kyllä tietää sairautensa, vaikka niitä ei huudetakaan koko seurakunnalle. Jos luet Raamattua niin sinun pitäisi huomata, että esim. Jeesus, vaikka hän tiesikin sairaudet ja ihmisten tarpeet, ei koskaan huutanut ihmisten sairauksia julki, vaan hän kysyi potilailta, mitä he haluavat. Potilaat saivat siis itse ilmaista sairautensa ja tarpeensa.

    Nämä nykyajan parantajat huutavat ihmisten sairauksia julki siksi, koska se kuulostaa niin komealta ja koska se kuuluu näytökseen, näin he saavat korotettua itseään. Koko juju onkin siinä julkihuutamisessa, mitään paranemista ei tapahdu, sillä tällainen näytelmä ei ole Pyhän Hengen työtä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sairauden tietäminen silloin, kun se tieto julistetaan koko seurakunnalle, ei ole osa parantumiprosessia varsinkaan silloin, kun mitään paranemista ei tapahdu. Sairas kyllä tietää sairautensa, vaikka niitä ei huudetakaan koko seurakunnalle. Jos luet Raamattua niin sinun pitäisi huomata, että esim. Jeesus, vaikka hän tiesikin sairaudet ja ihmisten tarpeet, ei koskaan huutanut ihmisten sairauksia julki, vaan hän kysyi potilailta, mitä he haluavat. Potilaat saivat siis itse ilmaista sairautensa ja tarpeensa.

    Nämä nykyajan parantajat huutavat ihmisten sairauksia julki siksi, koska se kuulostaa niin komealta ja koska se kuuluu näytökseen, näin he saavat korotettua itseään. Koko juju onkin siinä julkihuutamisessa, mitään paranemista ei tapahdu, sillä tällainen näytelmä ei ole Pyhän Hengen työtä.

    Enhän minä ole missään kohdin puolustanut ihmisten sairauksien tai muidenkaan henk.koht. asioiden huutamista silmät kiiluen kuuntelevalle karismaatikkojengille.

    Ihan samaa mieltä olen kuin sinäkin.

    Esirukouksella todellakin tarkoitin yksityistä, en julkista tapahtumaa. Esirukouksessa yleensä nk. nimetään asia, jota vastaan käydään. En itse käy missään karismaatikkojen tilaisuuksissa, en katso edes telkkarista. Sen verran Helluntaikirkkoa ja TV7:aa nähnyt, että olen rokotettu sitä uskontoa vastaan.

    Tämä, minä, 3.7. 2020, sekä klo 17:45 että klo 20:41, en siis ollut itse aloittaja, huom, vaan nämä olivat vastauksiani (aloittajalle).

    ~Soffiina

    Äänestä

Voi aloittaja, miksi et heti sanonut sitä, että sairaus nimetään, mutta siitä ei parane !

Olisi ollut paljon helpompaa keskustella aiheesta.

Nyt olet keulinut ihan turhaan muita vastaan, kun itse ilmaisit heti aloituksessa asian ihan liian heikosti.

Eihän sellaisessa ole mitään järkeä edes, jos sairauksia nimetään, mutta niistä ei parane !

Sellainen toimintahan nyt paljastuu heti ihan huuhaaksi.

Nyt en ymmärrä edes, että miksi näin turhasta asiasta tarvitsee edes keskustella.

Oletko sinä aloittaja jutunut itse jotenkin väärin paljastetuksi, tuollaisessa tilanteessa, vai miksi niin kovasti otat jonnen joutavasta asiasta kierroksia ?

Äänestä
  • Seurakunnat ovat tai ovat olevinaan sokeita niinkuin Bartimeus. Ne eivät ole ymmärtävinään, mitä tapahtuu, kun heidän sairauksiaan huudetaan julki, rahat viedään ja potilaat eivät parane.
    Onko kysymyksessä okkulttinen lumous vaiko itsepetos.

    Tämä asia ei ole mikään vähäpätöinen tai turha. Tämähän todistaa, että nuo seurakunnat eivät ole enää Jumalan seurakuntia. Jumala ei sallisi omassa seurakunnassaan tuollaista petosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Seurakunnat ovat tai ovat olevinaan sokeita niinkuin Bartimeus. Ne eivät ole ymmärtävinään, mitä tapahtuu, kun heidän sairauksiaan huudetaan julki, rahat viedään ja potilaat eivät parane.
    Onko kysymyksessä okkulttinen lumous vaiko itsepetos.

    Tämä asia ei ole mikään vähäpätöinen tai turha. Tämähän todistaa, että nuo seurakunnat eivät ole enää Jumalan seurakuntia. Jumala ei sallisi omassa seurakunnassaan tuollaista petosta.

    Nyt erehdyt pahasti.

    Elämme lopun ajassa ja käynnissä on tällä hetkellä ns. "seulominen" !

    Eli nyt Suomessa ainakin jyviä erotellaan akanoista uskovien keskuudessa.

    Raamattu puhuu tästä hyvin selvästi:

    2. Tess. 2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

    Eli Jumala ITSE sallii eksytysten tulevan, ja sen kautta seulotaan siis jyvät akanoista lopun ajassa.

    Tässä se laajemmin:

    11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
    12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

    Täysin selvä asia siis.

    Joten kyllä ne Jumala seurakuntia voivat olla, mutta nyt siis niissä tapahtuu sitä seulontaa, näiden eksytysten avulla.

    Jumala siis tuitkiin kunkin sydämet ja munaskuut ja ne, jotka ovat mielistyneet vääryyteen, paljastetaan eksytysten kautta ja avulla.

    Jumala siis puhdistaa tässä ajassa pyhien yhteydet.

    >>Joten kyllä ne Jumala seurakuntia voivat olla, mutta nyt siis niissä tapahtuu sitä seulontaa, näiden eksytysten avulla.<<

    No, ihan perusasia on jo hämärän peitossa monelta ihmiseltä eli ei edes ymmärretä mikä on seurakunta. JUMALAN aivoittama.

    Yleisesti luullaan ja opetetaan näitä uskonnollisia puolueita seurakunniksi. Helluntalaisuus Jehovantodistajat, Ortodoksit, Luteriaisuus jne.... ja jos näiden puolueiden sisällä tapahtuu jotain, niin kuvitellaan niiden liittyvän ja tarkoittavan Raamatussa ilmoitettuihin seurakunta tapahtumiin / ilmoituksiin.

    Kun Raamatussa puhutaan seurakunnasta ja seurakunnassa tapahtumisiin liittyvistä asiosta, niin näillä ei ole mitään kosketuspintaa uskonnollisten puolueiden kassa.

    Koskaan ja missään ajassa JUMALA ei ole aivoittanut näitä uskonnillisia puolueita. Ovat puhtaasti ihmisen synnyttämiä ja tekemiä ja siten jokaisen puolueen historia tiedostaa sen alullepanijan - ihmisen nimeltä.

    Sinä nyt et tiedä oikeasti yhtään mitään Markku!

    Ethän sinä usko edes Jeesuksen olevan lihaan/lihaksi tullut Jumala !

    Joten et ole oikeasti mikään uskovainen, vaan uskontoa harrastava uskosta osaton !

    1. Joh. 4:2 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;

    2. Joh. 1:7 Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.

    Äänestä

  • <<<<<<<<Voi aloittaja, miksi et heti sanonut sitä, että sairaus nimetään, mutta siitä ei parane !

    Olisi ollut paljon helpompaa keskustella aiheesta.

    Nyt olet keulinut ihan turhaan muita vastaan, kun itse ilmaisit heti aloituksessa asian ihan liian heikosti.>>>>>>>

    Etkö osaa lukea otsikkoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    <<<<<<<<Voi aloittaja, miksi et heti sanonut sitä, että sairaus nimetään, mutta siitä ei parane !

    Olisi ollut paljon helpompaa keskustella aiheesta.

    Nyt olet keulinut ihan turhaan muita vastaan, kun itse ilmaisit heti aloituksessa asian ihan liian heikosti.>>>>>>>

    Etkö osaa lukea otsikkoa.

    Erittäin epäselvästi sanottu.

    Lue nyt ihan itse !

    "Parannetaanko sairauksia tietämällä?"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Erittäin epäselvästi sanottu.

    Lue nyt ihan itse !

    "Parannetaanko sairauksia tietämällä?"

    Mitähän sinäkin yrität??
    Otsikossa lukee selvästi "Sairauksien tietäminen ei ole parantamista". Niinkuin ei olekaan, se on vain ihmisten huijaamista.

    Äänestä

Ei Jumala lähetä omille lapsilleen tai omalle seurakunnalleen mitään eksytystä. Eksytys lähetetään niille, jotka eivät usko. Niille, jotka jopa saattavat luulla olevansa uskovaisia mutta eivät ole.

2 Tess 2:10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
2:12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

Äänestä

Tietämällä ei paranneta sairauksia eikä Jumala ole mitenkään mukana sellaisessa toiminnassa. Siispä se tietäminen tapahtuu kokonaan ihan eri henkien toimesta.

Äänestä
  • Olipa hauska tapaus. Ei tietänyt mitä sairasti, mutta parani silti sairaudestaan.

    Äänestä

  • "Tiedon sanat" tulevat kylläkin PH:stä, armolahjana.
    Tämä on kuitenkin eri asia kuin nk. Tietäjähenki.

    On erilaista tietämistä ja erilaisissa tilanteissa. Armolahjana nk. tiedon antaja on siis Pyhä Henki. Joissain tilanteissa tämän armonlahjan kuuluu toimia, ehkä myös sairaiden puolesta rukoillessa.

    Ihminenhän itse ei paranna ketään, vaan tämäkin tapahtuu Pyhän Hengen armolahjan, "sairaiden parantaminen", kautta. Kristitty uskova ikäänkuin "esiintyy" näkyvänä "parantajana", mutta itseasiassa hän vain rukoilee Jumalaa / Jeesusta / Pyhää Henkeä parantamaan kyseisen henkilön, ihmisen, jopa eläimen.

    Jos joku väittää parantavansa sairaita pelkillä tietämisen sanoillaan, hän on mikälie huuhaa. Tiedonsanat voivat tulla ennen paranemista, mutta tiedonsanojen antaja on siis Pyhä Henki Itse. Pyhä Henki / Jeesus myös parantaa, herättää kuolleitakin.

    Sitten on nk. epäraitista karismaattisuutta, jonka käsittelyyn tämä ketju taitaa enemmänkin liittyä. En tunne kuin pinnallisesti teidän nk. karsimaattisia touhujanne. Olen itse sitä vanhaa kaartia, joka opetettiin uskomaan yksin Jumalaan ja Pyhään Henkeen armolahjojen alkuperänä ja nk. vaikuttajana. Kaikki muu oli kauhistus!

    Muistan, joskus 1990-luvun aluilla, kun näistä tulevista, karismaattisista villityksistä varoitettiin. Istuin Helsingin Saalemissa, saarnaajien näkökulmasta katsoen jossain siellä keskipaikkeilla, oikealla penkkirivistöllä. Yleensä olin vasemmanpuoleisen takarivin penkinkuluttaja, nyt ties mistä syystä tuolle toiselle paikalle joutunut. Muistan ihan tarkkaan tuon varoitussaarnan pääsisällön ja päätin, että minähän sitten pidän alkuperäisestä uskostani kiinni, enkä lähde tulevien, jenkkihumpuukimaakarien ja harhautuvien saalemilaisten / hellareiden matkaan. Puhuja tähdensi tätä, että älkää eksykö! Oli joku Saalemin vanhemmistoherra. Näihin aikoihin poistuin kuitenkin itse lopullisesti helluntailaisten penkkirivistöistä.

    ~Soffiina

    Äänestä

Ihminen - erikoisesti uskonnollinen voi olla ns näsäviisas terveenä ollessaan, mutta ikääntyessään - geneettisten sairauksien ilmetessä tulee tasan tarkkaan tietämään mitä sairautta sairastaa.
Terveyskeskuksen / sairaaloiden ovet kuin myös apteekin tulevat hyvin tutuiksi. Erikoisesti ihmistä koittaa se aika / tehki, jolloin menehtyy jonkun sairauden saattelemana.
Sanoisinko, miten fiktiivisestä maailmasta putoaminen todellisuuteen tuo monelle yllätyksen.
Todettakoon miten itse olen tällä hetkellä terve ja elän ilman lääkkeitä, mutta tiedän, miten koittaa päivä, miten jokin lääke tulee aikaaan mukaan arkeen.

JUMALA ei ole edes luvannut ihiselle tässä ajassa sairauksien välttämistä. KAIKKI sairauksien parantamiset ja ihmeteot Jeesuksen ja apostolien aikana olivat vain todisteet ; Jeesus Kristus on JUMALAN Poika. (Joh 20)

Markku Lievonen

Äänestä
  • Tietämisen avulla ei kukaan parane eikä tietäjähenkien avulla mutta kyllä toisaalta Jumala on luvannut parantaa omiaan ja parantaakin tänäpäivänäkin. Parantumisia ei tapahdu niissä parantumiskokouksissa, joita mainostetaan ja joissa tiedetään sairauksia.

    Minutkin Herra on parantanut ainakin kolmesta sairaudesta. En olisi hengissä enää, jos niin ei olisi tapahtunut. Kerran olen parantunut ihan tavallisessa kokouksessa ja pari kertaa kotona rukoillessani.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Vai onko sinun mielestäsi?
Tiedettiinkö Raamatussa toisten sairauksia?
Parannetaanko sairauksia tietämällä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu