Autuas on se ihminen, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja Room. 4: 6.
Tämä lause julistaa meille selvin ja vakavin sanoin, että ihminen voi olla vanhurskas Jumalan edessä, vaikka hänessä on vielä synti. Tässä sanotaan suorastaan, että Jumalan vanhurskauttaessa ihmisen tämä ei tapahdu repimällä synnin ihmisolennosta vaan että se tapahtuu hänelle lukemalla.
Tämä teksti sanoo vanhurskauttamisen siten, että Jumala omistaa ihmiselle vanhurskauden, jota hänellä ei ole ja sen sijaan antaa anteeksi ja peittää synnit, jotka hänessä ovat.
Kun vanhurskauttamissana olisi voinut olla jollekulle erehdyttävä, käyttää apostoli tässä sanoja: lukee vanhurskauden. Sitten hän selittää saman autuaan toimen Daavidin sanoilla, että vain se ihminen on autuas, jonka synnit ovat peitetyt ja että vain se mies on autuas, jolle Jumala ei lue syntiä. A
Aattele, se ihminen on autuas, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja ja jolle hän ei lue syntiä.
Onhan siten sanottu, vanhurskautta ei ole olemassa autuaassa ihmisessä, sillä silloin sitä ei olisi tarvinnut »lukea» hänelle. Mutta sitävastoin näemme syntejä vielä olevan autuaassakin ihmisessä, koska sanotaan, ettei niitä hänelle lueta vaan että ne peitetään.
Tämä on nyt tosin koko Raamatun suuri ydinoppi, joka perustuu Jumalan ilmoitukseen Kristuksen välitystoimesta ja hänen vanhurskautensa lukemisesta. Mutta tässä meillä on se selvissä ja täsmällisissä lauseissa, jotka kerrassaan kokonaan kumoavat väärän perusteen, jolla sielunvihollinen niin usein on eksyttänyt ihmisiä, että meidät muka vanhurskautetaan sillä tavoin, että me itse tulemme synnittömiksi.
Tätä vastaan apostoli nimenomaan lausuu Jumalan vanhurskauttavan meidät siten, että hän meille lukee vanhurskauden ilman, että me itsessämme olemme tai tulemme vanhurskaiksi tai synnittömiksi maan päällä, jotta alati on tarpeen, että synnit annetaan anteeksi, peitetään.
Jos nyt siis olemme käsittäneet, ettemme ole vanhurskaita siten, että synti olisi juurineen revitty olennostamme ja että itse täydellisesti pitäisimme lain, vaan että se on tapahtunut "lukemisen» eli omistamisen kautta,
varokaamme silloin lankeamasta toiseen yhtä suureen erehdykseen, nimittäin ajattelemaan Jumalan lukevan meidät vanhurskaiksi, vaikkemme todenperäisesti sellaisia olekaan.
Ei, ylistetty olkoon Herran Jeesuksen nimi! Olemme todella vanhurskaat hänen kauttaan.
Kun emme ole oikein valveilla näkemään Jumalan olennon täydellisyyttä, uneksimme sellaista vanhurskauttamista, jolla Jumala tekemällä jonkinlaisen myönnytyksen pyhistä sanoistaan ja tuomioistaan pitäisi meitä vanhurskaina, vaikkei meissä olekaan todellista vanhurskautta: täydellistä lain täyttämistä ja nuhteettomuutta lain edessä.
Tuo ajatus Jumalasta on sangen häpeällinen, että hän harjoittaisi laupeutta oikeuttaan sortamalla. Kokonaan toisin opettaa apostoli. Jumala on julki asettanut Poikansa »olemaan sovituksen välineenä uskon kautta hänen veressään, osoittaaksensa vanhurskauttaan»,
kuten sanat kuuluvat Room. 3. »Jotta itse olisi vanhurskas ja vanhurskauttaisi sen, jolla on Jeesuksen usko.»
Ja Room. 5. hän nimenomaan sanoo, että yhden kuuliaisuuden, yhden vanhurskauden kautta meidät vanhurskautetaan. Se ei tapahdu yhdenkään lain kirjaimen perustuksella, vaan kokonaan ja täydellisesti täyttämällä kaikki lain käskyt ja tuomiot, jotka Välittäjä teki niin täydellisesti meidän puolestamme ja meidän sijassamme, niin kuin itse olisimme kaiken tehneet ja kärsineet lain mukaan.
Ihminenkin voi siten täyttää toisen velvollisuuden, esim. maksamalla veljensä velat, että velallinen tulee todella aivan velattomaksi ja vapautetuksi - niin että hänet luetaan ja hän todella on vapaa velasta hyvän veljensä suorituksen vuoksi.
Paljon enemmän Herran Jeesuksen täydellinen suoritus meidän puolestamme on tekevä meidät todella vapaiksi ja vanhurskaiksi, vaikkemme itse voi lakia täyttää.
Sen vuoksi emme saa siten ymmärtää sanoja »lukea vanhurskaus», kuin Jumala lukisi meidät vanhurskaiksi, vaikkemme todella ole, vaan tarkoitus tässä on vain, että toisen vanhurskaus on meille lahjoitettu ja luettu, vieläpä niin todellisella ja täydellisellä tavalla, että totisesti olemme vanhurskaat.
Herran pyhä laki ei ole yhtään kärsinyt majesteettioikeudessaan. Sen vaatimukset ovat täytetyt kaikessa niiden rajattomassa laajuudessa. Sen tuomiot ja rangaistukset ovat kärsityt kaikessa niiden kauheudessa.
Lyhyesti: Jumala on oikea uskovan vanhurskauttaessaan. Sillä hän lukee meille todellisen vanhurskauden, se ei ole ajateltu eikä teeskennelty. Viimeisenä päivänä hän on koko maailman edessä kutsuva uskovansa vanhurskaiksi ja täydellisen oikeutensa nojalla antava heille vanhurskauden kruunun.
( C.O.Rosenius)
Tämä lause julistaa meille selvin ja vakavin sanoin, että ihminen voi olla vanhurskas Jumalan edessä, vaikka hänessä on vielä synti. Tässä sanotaan suorastaan, että Jumalan vanhurskauttaessa ihmisen tämä ei tapahdu repimällä synnin ihmisolennosta vaan että se tapahtuu hänelle lukemalla.
Tämä teksti sanoo vanhurskauttamisen siten, että Jumala omistaa ihmiselle vanhurskauden, jota hänellä ei ole ja sen sijaan antaa anteeksi ja peittää synnit, jotka hänessä ovat.
Kun vanhurskauttamissana olisi voinut olla jollekulle erehdyttävä, käyttää apostoli tässä sanoja: lukee vanhurskauden. Sitten hän selittää saman autuaan toimen Daavidin sanoilla, että vain se ihminen on autuas, jonka synnit ovat peitetyt ja että vain se mies on autuas, jolle Jumala ei lue syntiä. A
Aattele, se ihminen on autuas, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja ja jolle hän ei lue syntiä.
Onhan siten sanottu, vanhurskautta ei ole olemassa autuaassa ihmisessä, sillä silloin sitä ei olisi tarvinnut »lukea» hänelle. Mutta sitävastoin näemme syntejä vielä olevan autuaassakin ihmisessä, koska sanotaan, ettei niitä hänelle lueta vaan että ne peitetään.
Tämä on nyt tosin koko Raamatun suuri ydinoppi, joka perustuu Jumalan ilmoitukseen Kristuksen välitystoimesta ja hänen vanhurskautensa lukemisesta. Mutta tässä meillä on se selvissä ja täsmällisissä lauseissa, jotka kerrassaan kokonaan kumoavat väärän perusteen, jolla sielunvihollinen niin usein on eksyttänyt ihmisiä, että meidät muka vanhurskautetaan sillä tavoin, että me itse tulemme synnittömiksi.
Tätä vastaan apostoli nimenomaan lausuu Jumalan vanhurskauttavan meidät siten, että hän meille lukee vanhurskauden ilman, että me itsessämme olemme tai tulemme vanhurskaiksi tai synnittömiksi maan päällä, jotta alati on tarpeen, että synnit annetaan anteeksi, peitetään.
Jos nyt siis olemme käsittäneet, ettemme ole vanhurskaita siten, että synti olisi juurineen revitty olennostamme ja että itse täydellisesti pitäisimme lain, vaan että se on tapahtunut "lukemisen» eli omistamisen kautta,
varokaamme silloin lankeamasta toiseen yhtä suureen erehdykseen, nimittäin ajattelemaan Jumalan lukevan meidät vanhurskaiksi, vaikkemme todenperäisesti sellaisia olekaan.
Ei, ylistetty olkoon Herran Jeesuksen nimi! Olemme todella vanhurskaat hänen kauttaan.
Kun emme ole oikein valveilla näkemään Jumalan olennon täydellisyyttä, uneksimme sellaista vanhurskauttamista, jolla Jumala tekemällä jonkinlaisen myönnytyksen pyhistä sanoistaan ja tuomioistaan pitäisi meitä vanhurskaina, vaikkei meissä olekaan todellista vanhurskautta: täydellistä lain täyttämistä ja nuhteettomuutta lain edessä.
Tuo ajatus Jumalasta on sangen häpeällinen, että hän harjoittaisi laupeutta oikeuttaan sortamalla. Kokonaan toisin opettaa apostoli. Jumala on julki asettanut Poikansa »olemaan sovituksen välineenä uskon kautta hänen veressään, osoittaaksensa vanhurskauttaan»,
kuten sanat kuuluvat Room. 3. »Jotta itse olisi vanhurskas ja vanhurskauttaisi sen, jolla on Jeesuksen usko.»
Ja Room. 5. hän nimenomaan sanoo, että yhden kuuliaisuuden, yhden vanhurskauden kautta meidät vanhurskautetaan. Se ei tapahdu yhdenkään lain kirjaimen perustuksella, vaan kokonaan ja täydellisesti täyttämällä kaikki lain käskyt ja tuomiot, jotka Välittäjä teki niin täydellisesti meidän puolestamme ja meidän sijassamme, niin kuin itse olisimme kaiken tehneet ja kärsineet lain mukaan.
Ihminenkin voi siten täyttää toisen velvollisuuden, esim. maksamalla veljensä velat, että velallinen tulee todella aivan velattomaksi ja vapautetuksi - niin että hänet luetaan ja hän todella on vapaa velasta hyvän veljensä suorituksen vuoksi.
Paljon enemmän Herran Jeesuksen täydellinen suoritus meidän puolestamme on tekevä meidät todella vapaiksi ja vanhurskaiksi, vaikkemme itse voi lakia täyttää.
Sen vuoksi emme saa siten ymmärtää sanoja »lukea vanhurskaus», kuin Jumala lukisi meidät vanhurskaiksi, vaikkemme todella ole, vaan tarkoitus tässä on vain, että toisen vanhurskaus on meille lahjoitettu ja luettu, vieläpä niin todellisella ja täydellisellä tavalla, että totisesti olemme vanhurskaat.
Herran pyhä laki ei ole yhtään kärsinyt majesteettioikeudessaan. Sen vaatimukset ovat täytetyt kaikessa niiden rajattomassa laajuudessa. Sen tuomiot ja rangaistukset ovat kärsityt kaikessa niiden kauheudessa.
Lyhyesti: Jumala on oikea uskovan vanhurskauttaessaan. Sillä hän lukee meille todellisen vanhurskauden, se ei ole ajateltu eikä teeskennelty. Viimeisenä päivänä hän on koko maailman edessä kutsuva uskovansa vanhurskaiksi ja täydellisen oikeutensa nojalla antava heille vanhurskauden kruunun.
( C.O.Rosenius)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nimimerkki Saviseutulainen hyvin usein siteeraa C. O. Roseniusta. On hyvä avata Roseniuksen kaapit, jotta näemme ne luurangot mitä siellä on, jottette lankeaisi uskomaan Roseniusta.
Roseinus oli 1800-luvulla Ruotsissa vaikuttanut umpi-luterilainen herätyssaarnaaja. Hänen isänsä oli luterilaisen kirkon apupappi Pohjois-Ruotsissa ja poikakin opiskeli papiksi, mutta ei pystynyt suorittamaan tutkintoa loppuun asti. Tämän vuoksi hänestä tuli maallikkosaarnaaja.
Ruotsissa oli silloin tapana antaa kaste lapselle, minkä Roseniuskin oli saanut, koska hän opiskeli luterilaisen kirkon papiksikin. Lapsena kastettu ei voi pelastua, koska Jeesus vaati uskovien upotuskastetta, mikä on ainoa raamatullinen kaste. Tämä on yksi syy muiden joukossa, miksi Rosenius ei ollut Kristuksen oma.
Roseniuksen vapaamieliset ja tunteisiin vetoavat saarnat vetosivat kansan syviin riveihin ja hän sai paljon seuraajia. Rosenius salli jopa naisten opettaa hänen kotikokouksissaan. Raamattu kieltää naisia opettamasta seurakunnassa, joten Rosenius antoi hyväksyntänsä sellaiseen synnin tekemiseen, mistä Raamattu säätää kadotustuomion: 1 Kor 14:37,38: "Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä."
Rosenius arvosteli Ruotsin kirkkoa mistä milloinkin, mikä suututti kirkon papiston. Eräs tällainen taho oli kirkko-herra Johan Ternströmin toimittama lehti Nordisk Kyrkotidning. Hänen esikuvanaan oli Grundvig ja hän korosti voimakkaasti kirkon tunnustuksellista luonnetta. Hän välitti mannermaista luterilaisuutta. Hän vieroi myös maallikkojulistusta ja korosti pappisviran merkitystä. Hän asennoitui mitä jyrkimmin moniin lännestä päin tuleviin virtauksiin ja niitä suosiviin ruotsalaisiin herätyksen miehiin ja siis myös Roseniukseen. Hänestä tulikin jyrkkä Roseniuksen arvostelija. Hän syytti Roseniusta siitä, että tämä oli omavaltaisesti ja kutsumatta ryhtynyt seurakunnan opettajaksi. Hänen mukaansa naisetkin saivat Roseniuksen kotikokouksissa antaa hengellisiä neuvoja ja lohduttaa. Hän syytti, että Roseniuksen opetus oli yksipuolista: ”Vain evankeliumia, ei yhtään lakia. Salaperäisen, hämärän tunteilun vallassa he uiskentelevat evankelisessa hekumassa. Suokoon Jumala, ettei evankeliumin väärinkäyttöön kätkeytyisi paljon teeskentelyä. He mestaroivat, katkovat ja vääntävät Lutherin sanoja löytääkseen tämän oppi-isän rikkaasta varastosta keppejä ja kainalosauvoja, jotta niiden varassa ontuen pääsisivät tämän elämän matkan päähän” (Saarisalo, 95).
Rosenius julisti sellaista vapautta, joka ei ollut enää evankeliumin tarkoittamaa vapautta synnin tekemisestä, vaan vapautta olla noudattamatta Jumalan käskyjä, mikä on antikristillistä.
Väärä kaste, naispappeus ja Jeesuksen armon väärinkäyttö oikeuttamaan eläminen laittomuudessa. Siihen perustui C. O. Roseniuksen herätyssaarnat.
Rosenius oli sen ajan feministi, joka tietenkin oli politikointia ja sai hyväksyntää maallistuneiden ihmisten keskuudessa. Rosenius oli myös sen ajan liberaali, joka salli kaiken synninkin tekemisen, kunhan ylistettiin Kristusta. Tätä ei edes luterilainen papisto enää sietänyt, koska Rosenius oli kokonaan hylännyt lain.
Kuten huomaamme, niin Rosenius ei ollut vanhurskas mies. Hänen kirjallista tuotantoa ei kannata lukea ollenkaan. Runollinen ja vetoava saarnaaminen ei ole mikään tae vanhurskaasta opetuksesta. Pikemminkin se on varoitus siitä, että olkaa varuillanne.
Kerropa mitä Raamatun sanan totuuden vastaista Rosenius kirjoittaa tämän aloituksen tekstissä.
Voisit paneutua itse hänen kirjoituksiinsa, sen sijaan, että tyydyt kuin apteekin hyllyltä otettuna postaamaan joka kerta tämän saman litanian.
Aapeli Saarisalo ei ollut Roseniuksen lyttääjä, päinvastoin. Rehellisen, kunnon elämäkerturin tavoin hän kirjoitti kohteestaan objektiivisesti. Tuomalla esille myös ankaran vastustuksen, jota Rosenius kohtasi laki henkisiltä tahoilta, jotka eivät sulattaneet - niinkuin et sinäkään - sitä Armon evankeliumia, jota Rosenius uupumatta julisti kuolemaansa asti.
Siispä, tuo aloituksesta tänne kohdat, jotka mielestäsi ovat eksyttävän harhaopettajan - jollaisena Roseniusta pidät - väärää, Kristuksen evankeliumin vastaista opetusta.
s-seutulainen
Aloituksesi ja siteeraaminen C. O. Roseniusta kuuluu Luterilaisuus osiolle. Tämä foorumi käsittelee aiheena helluntalaisuus.
Jos tältä palstalta poistettaisiin kaikki aloitukset/viestiketjut, jotka eivät suoranaisesti koske juuri nimenomaan helluntailaisuutta, ei tänne jäisi montakaan ketjua.
Luterilaisuus-palstalla rehottaa liberaaliteologia, ateismi ja Jumalan pilkka.
Huomattavammassa määrin kuin täällä.
s-seutulainen
Miksi jankkaat selvästä asiasta. Luterilaisuus foorumilla käsitellään luterilaisia , lapsikasteen armoa opettavia ja helluntalisuus foorumilla helluntalaisia opettajia.
Milloin otit uskovien kasteen?