Stefu ja Sofia voisi jo lopettaa Martinan kiusaamisen.

Anonyymi

Kaikki on jo nähty kummankin IG storyssa . Pari päivää viikossa selvinpäin ja sitten juomaan. Kaikki tuo esitys on vaan Martiinaa varten ja nyt jo voisivat lopettaa. Jatkaminen tarkoittaa, että Stefun maine yrittäjänä menee. Sofialla olisi ollut loistava ura edessä ja imagon paikkaaminen kestää kauan. Martina menee eteenpäin ja tavoitteet näyttävät olevan kovat. Minä en sitten ole kummankaan fani ja toivottavasti lopettavat lapsellisen pelleilyn. Näin kun katsoo, niin erilaiset elämän arvot on Martinalla. Sofialla ja Stefulla samat arvot, eli täydellinen pari. Kiusaaminen on mitä en siedä ja henkinen väkivalta on pahempaa, kuin fyysinen. Ihmiset tekevät virheitä ja niistä voi oppia. Luulisi Sofian tietävän,kun on koulukiusattu. Kaikille kuitenkin toivon hyvää elämää.

239

6584

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      tuskin sepu ja sofe elää marsulia varten. saavat elää ja olla miten vaan . enää ei maaru määrää sepun tekemisiä. taitaa viina marsullekin maistua. marsu kuvaa auton ratissa kännyllä kun ajaa, lapset kyydissä. sellanen mami.

      • Anonyymi

        Kenelle he sitten näyttävät tätä elämäänsä? Huonoa mainosta Stefun yritykselle julkistaa juhlimistaan. Kyllä nyt Stefun täytyisi tämä ymmärtää.

      • Anonyymi

        Tietenkin saavat elää omaa elämää ja niin täytyykin elää. Tyyli vaan on vähän arveluttava pitkällä tähtäimellä. Korkki kiinni, niin heillä on ihana tulevaisuus edessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin saavat elää omaa elämää ja niin täytyykin elää. Tyyli vaan on vähän arveluttava pitkällä tähtäimellä. Korkki kiinni, niin heillä on ihana tulevaisuus edessä.

        Ai, niinku kokkelinenä ja teepussittaja
        Todella hyvä tulevaisuus. Viina virtaa. Eiköhän nuo riidat liity myös siihen, et Soffuli yrittää estää Steffulia juomasta ja lähtemästä jstkoille. Ihan samat asiat mistä ex suuttui, joten Soffuli on ihan yhtä paska ämmä steffulle, kun ei anna sen rypeä ja rellestää.

      • Anonyymi

        Eikö itse ole räplännyt ennen puhelinta ratissa? Heh heh kaikki tekee sen... minäkin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenelle he sitten näyttävät tätä elämäänsä? Huonoa mainosta Stefun yritykselle julkistaa juhlimistaan. Kyllä nyt Stefun täytyisi tämä ymmärtää.

        Ketä nuo juorut ylipäätään kiinnostaa, joutaa itse katsomaan peiliin onko ”nyt hyvä fiilis?”

      • Anonyymi

        Goprokamera saa olla vaikka pöntöllä

      • Anonyymi

        Juu tuskin tekevät Marsua kiusatakseen yhtään mitään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö itse ole räplännyt ennen puhelinta ratissa? Heh heh kaikki tekee sen... minäkin...

        Lopeta se et ole hauska

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin saavat elää omaa elämää ja niin täytyykin elää. Tyyli vaan on vähän arveluttava pitkällä tähtäimellä. Korkki kiinni, niin heillä on ihana tulevaisuus edessä.

        Onko??

      • Anonyymi

        No ei kyllä mies jolla on alaikänen lapsi,saa olla miten vaan!Kyllä loppuu tapaamisoikeudet aika äkkiä jos ei tyyli muutu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenelle he sitten näyttävät tätä elämäänsä? Huonoa mainosta Stefun yritykselle julkistaa juhlimistaan. Kyllä nyt Stefun täytyisi tämä ymmärtää.

        Aloittajat tiedetään siellä ne istuu Maran pöydän ääressä ja naputtelee.

        ' Täällä ne ahkeroi! '

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu tuskin tekevät Marsua kiusatakseen yhtään mitään

        Lehdet vain tekee tikusta asiaa, että ihmiset ostaisi.

      • Anonyymi

        Mitä tässä seurannut niin eipä Martina ole ainoa äiti joka ajelee känny korvassa tai kädessä tuolla tien päällä. Huvittaa vaan et toisille se sallitaan mut auta armias jos satut olee vähänkin julkisuuden henkilö ni täällä moralisoidaan asiaa ihanku oisi ainoa ihminen joka niin tekee...Pitäs monen kattoo kyl sinne omaa peiliin ennenku rupee muita moralisoimaan.

        Mut jatkakaa saa nauraa sairaslomalla lukiessa teitä pyhimyksiä. Tää on hyvää piristystä päivää kun ei pysty muutakaan tekee..=D...oli pakko kommentoida sen verta..=D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehdet vain tekee tikusta asiaa, että ihmiset ostaisi.

        Miksi ostaa, netistä voi lukea uutiset.

    • Anonyymi

      marsu jäänyt teinipissis asteelle tekotissien näyttelemiseen. olis ollut aikaa 9v. opiskella ammatti ja sivistystä ettei lule, mannerheimin perustaneen helsingin kuten vastasi tietokisassa viime vuonna. salarakas tekee samaa kuin 20v. sitten näyttelee tekotissejään.

      • Anonyymi

        Mitä väliä sillä on, kun rahaa tulee ja tulot vaan nousee.

      • Anonyymi

        Mikäs ammatillinen tutkinto on Soffilla🤣 Jos joku on jäänyt pissistelemään niin eiköhän se ole ihan Soffi.

      • Anonyymi

        Muista, sivistynyt, ISOT kirjaimet ja oikeinkirjoitus..:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs ammatillinen tutkinto on Soffilla🤣 Jos joku on jäänyt pissistelemään niin eiköhän se ole ihan Soffi.

        onkos maarulla mitään ammattia, tai koulutusta. ei ole omatekoinen valmentaja. yleissivistyskin puuttuu. pisistouhua molemmilla akoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onkos maarulla mitään ammattia, tai koulutusta. ei ole omatekoinen valmentaja. yleissivistyskin puuttuu. pisistouhua molemmilla akoilla.

        Edelleen, sivistynyt, muista ISOT kirjaimet ja oikeinkirjoitus..:D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onkos maarulla mitään ammattia, tai koulutusta. ei ole omatekoinen valmentaja. yleissivistyskin puuttuu. pisistouhua molemmilla akoilla.

        Sofialla lukio käytynä. Koulutettu personal trainer myös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sofialla lukio käytynä. Koulutettu personal trainer myös.

        Vai että ihan lukio käytynä?! 🤣 Onko pelkkä lukion käynyt vai ihan peräti ylioppilas? Sori mut mä nyt en tuollaisella koulutustasolla vielä keulisi. Ja mitä siitä vaikka olisi ihan koulutettu personal trainer, kun kuitenkaan työnteko ei maistu. Loisii mieluummin toisten rahojen turvin. Eipä sillä, kukapa nyt tuollaiselta narkkarilta mitään valmennusta ostaisikaan. Lisäksi saisi jännittää onko salivaatteet nyt varmasti tarpeeksi fiinit ja tyylikkäät, ettei Sofia ala ivaamaan ja salakuvailemaan hirveitä rytkyjäni....

        Eipä taida sinullakaan juuri älyä olla, kun et tunnu tietävän, mitä narkkari tarkoittaa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sofialla lukio käytynä. Koulutettu personal trainer myös.

        Niin mutta mikä tutkinto ja ammatti?

        Lukion jälkeen vasta opiskellaan joku ammatti tai suoritetaan korkeakoulututkinto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lukion jälkeen vasta opiskellaan joku ammatti tai suoritetaan korkeakoulututkinto.

        Montako julkkista tekee pelkällä peruskoulupohjalla tai yo-tutkinnolla töitä? Saara Sieppi, Aitolehti, Eerikäinen, Roope Salminen, Vappu Pimiä, Heikki Paasonen jne, eli kanna sinä huolta vain Sofia Belorfista. No ilmeisesti sinulla on jopa korkeakoulututkinto, jota suuresti epäilen tai koulutus mennyt hukkaan. Et muuten roikkuisi tällä palstalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä taida sinullakaan juuri älyä olla, kun et tunnu tietävän, mitä narkkari tarkoittaa..

        Älä nyt Sofia hermostu🙈 Ihan oma valintasi oli sekaantua teepusseihin ja Katiskaan. Älä nyt sitten kiukuttele kun sun pulveritouhut on kaikkien tiedossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nyt Sofia hermostu🙈 Ihan oma valintasi oli sekaantua teepusseihin ja Katiskaan. Älä nyt sitten kiukuttele kun sun pulveritouhut on kaikkien tiedossa.

        Ja Sofian pulverin käyttämiset alkoi jo silloin fitness-aikoina, TipeTapen mömmöillä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sofialla lukio käytynä. Koulutettu personal trainer myös.

        Ja kampaaja.

      • Anonyymi

        Sofia ei voi edes osallistua mihinkään kisaan kun se ei tiedä omaa osoitetta.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sofialla lukio käytynä. Koulutettu personal trainer myös.

        Ei ole. Ei ole ylioppilss, ei ole personal trainer koulutusta. On vain ikean kassi, ......

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kampaaja.

        Hiusmuotoilija, mikä ei paljon vaadi oppimista. Mut tähänki soffuli tarvitsee ammatti ihmisen avun....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montako julkkista tekee pelkällä peruskoulupohjalla tai yo-tutkinnolla töitä? Saara Sieppi, Aitolehti, Eerikäinen, Roope Salminen, Vappu Pimiä, Heikki Paasonen jne, eli kanna sinä huolta vain Sofia Belorfista. No ilmeisesti sinulla on jopa korkeakoulututkinto, jota suuresti epäilen tai koulutus mennyt hukkaan. Et muuten roikkuisi tällä palstalla.

        , sopuli on ainoa joka ei ole tenyt töitä mistä olisi maksanut itse verot. Eikä myöskään töitä mihin olisi koulutus ja mistä olisi maksettu rahallista korvausta.
        Mutta hän on tehnyt paljon tehtäviä ja asioita, joista on saanut rahallisia hyödykkeitä useita tuhansia kuukaudessa. Joten verottaja voisi katsoa tämänkin lompakon pohjan , ikea kassi ei ole pohjaton.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta mikä tutkinto ja ammatti?

        onkos marsulla jääny peruskoulukin kesken. ei mitään muuta koulutusta.

      • Anonyymi

        Hyvin pärjää jokatapauksessa vaikka noin halveksivasti hänestä puhutkin 😂 Ansiot keskiverto suomalaista suuremmat joten mitä syytä olisi opiskella enempää kun pärjää näinkin 👌

        maaru pärjännyt kun elänyt ilmaista luxus elämää 9v. omaa rahaa ei ole tarvinnut käyttää mihinkään. onko rahaa vuokraan ja muihin elinkustannuksiia. entä öky mersun kk. maksut rahoitus virmalle. onko exä maksanut olemattomia valmennuksia, samoin seuraajatkin ostettuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montako julkkista tekee pelkällä peruskoulupohjalla tai yo-tutkinnolla töitä? Saara Sieppi, Aitolehti, Eerikäinen, Roope Salminen, Vappu Pimiä, Heikki Paasonen jne, eli kanna sinä huolta vain Sofia Belorfista. No ilmeisesti sinulla on jopa korkeakoulututkinto, jota suuresti epäilen tai koulutus mennyt hukkaan. Et muuten roikkuisi tällä palstalla.

        Korkeakouluntutkinto ja vakituinen työ antaa sen mahdollisuuden, että on maksettu kesäloma :) (Y) :)

        Mikä muuten Pimiän koulutus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        , sopuli on ainoa joka ei ole tenyt töitä mistä olisi maksanut itse verot. Eikä myöskään töitä mihin olisi koulutus ja mistä olisi maksettu rahallista korvausta.
        Mutta hän on tehnyt paljon tehtäviä ja asioita, joista on saanut rahallisia hyödykkeitä useita tuhansia kuukaudessa. Joten verottaja voisi katsoa tämänkin lompakon pohjan , ikea kassi ei ole pohjaton.

        Täällä jauhetaan jatkuvasti koulutuksesta. Kyllä sitä ihminen ilman kouluistakin elämässä voi menestyä. Esimerkkinä Maskun Sukari. Hänellä varmasti enemmän hilloa, kuin yhdelläkään tämän palstan jauhajalla.

        Hyvä oivallus!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että ihan lukio käytynä?! 🤣 Onko pelkkä lukion käynyt vai ihan peräti ylioppilas? Sori mut mä nyt en tuollaisella koulutustasolla vielä keulisi. Ja mitä siitä vaikka olisi ihan koulutettu personal trainer, kun kuitenkaan työnteko ei maistu. Loisii mieluummin toisten rahojen turvin. Eipä sillä, kukapa nyt tuollaiselta narkkarilta mitään valmennusta ostaisikaan. Lisäksi saisi jännittää onko salivaatteet nyt varmasti tarpeeksi fiinit ja tyylikkäät, ettei Sofia ala ivaamaan ja salakuvailemaan hirveitä rytkyjäni....

        Onko Sofia salakuvannut ja ivannut oikeasti ihmisten vaatteita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        maaru pärjännyt kun elänyt ilmaista luxus elämää 9v. omaa rahaa ei ole tarvinnut käyttää mihinkään. onko rahaa vuokraan ja muihin elinkustannuksiia. entä öky mersun kk. maksut rahoitus virmalle. onko exä maksanut olemattomia valmennuksia, samoin seuraajatkin ostettuja.

        Mitäs se sulle kuuluu. Mies elättää varmasti sinuakin ja vähemmällä rahalla

      • Anonyymi

        Marsu hieroskeli silareitaan jokin aika sitten stooreissa ja näyttelee vakoa. On siinä tytöille mallia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korkeakouluntutkinto ja vakituinen työ antaa sen mahdollisuuden, että on maksettu kesäloma :) (Y) :)

        Siivoojillakin on maksettu kesäloma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        , sopuli on ainoa joka ei ole tenyt töitä mistä olisi maksanut itse verot. Eikä myöskään töitä mihin olisi koulutus ja mistä olisi maksettu rahallista korvausta.
        Mutta hän on tehnyt paljon tehtäviä ja asioita, joista on saanut rahallisia hyödykkeitä useita tuhansia kuukaudessa. Joten verottaja voisi katsoa tämänkin lompakon pohjan , ikea kassi ei ole pohjaton.

        Eikö sofialla vielä verot maksamatta 50000 onkai jotain joskus tienannut

      • Anonyymi

        Sofi taas on toisten siivellä elävä laiska lokki joten vähintäänkin tasoissa ollaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs ammatillinen tutkinto on Soffilla🤣 Jos joku on jäänyt pissistelemään niin eiköhän se ole ihan Soffi.

        Ei niin mitään vaan toisten rahoilla elellään. Ihmettelen miten Stefu ei tätä näe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä muuten Pimiän koulutus?

        Katsoin yhden tietovisan missä Vappu Pimiä oli ei tiennyt yhtään oikeaa vastausta vaan nauraa hekotteli ja yritti tuoda itseään esiin olemalla kokoajan äänessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Montako julkkista tekee pelkällä peruskoulupohjalla tai yo-tutkinnolla töitä? Saara Sieppi, Aitolehti, Eerikäinen, Roope Salminen, Vappu Pimiä, Heikki Paasonen jne, eli kanna sinä huolta vain Sofia Belorfista. No ilmeisesti sinulla on jopa korkeakoulututkinto, jota suuresti epäilen tai koulutus mennyt hukkaan. Et muuten roikkuisi tällä palstalla.

        "Pata kattilaa soimaa ja molemmilla on kylki musta." Miksi dissaat toista siitä että on tällä palstalla kun itsekkin teet sitä aivan samaa ja roikut tällä palstalla dissaaamassa toisia? Koetko olevasi jotenkin ihmisenä parempi kun saat dissata toisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sofialla lukio käytynä. Koulutettu personal trainer myös.

        Siinähän ei ole vielä yhtään mitään.. Ylioppilaita riittää ja personal trainereita on salit täynnä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marsu hieroskeli silareitaan jokin aika sitten stooreissa ja näyttelee vakoa. On siinä tytöille mallia

        Mitä, nyt huijaat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole. Ei ole ylioppilss, ei ole personal trainer koulutusta. On vain ikean kassi, ......

        Mitä on Martinalla, pari hiuslisäkettä ja niiden alla , ei mitään........

    • Anonyymi

      maarun tavoitteet on kyniä sepulta rahaa, ja tehdä sepun elämästä helvettiä. katkerana määkii sata vuotta, kun jäi kuin nalli kalliolle.

      • Anonyymi

        Sofialla sama tavoite

      • Anonyymi

        Mitä kynittävää sillä on? Velkaa sairaasti ja onneksi eivät ehtineet naimisiin. Jos on omaisuutta enempi, kun velkaa niin hyvä, mutta Stefun tapauksessa velkaa on yli 300%,mikä on järkyttävä määrä.

        "Kasvaa se mies räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta."

      • Anonyymi

        Maaruhan kiristi/ kiristää Stefua, miehen omien sanojen mukaan rahalla, lapsella etc...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maaruhan kiristi/ kiristää Stefua, miehen omien sanojen mukaan rahalla, lapsella etc...

        Ja miehenkö sanat on sitten koko totuus? Esimerkiksi yhteisen lapsen huoltamiseen täytyy molempien vanhempina osallistua tasapuolisesti. Jos verot ja vuokratkin maksamatta niin voi olla että muutkin jutut laahaa ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kasvaa se mies räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta."

        Mikähän "viisaus" tuo oli, salli mun nauraa, sulle!

      • Anonyymi

        Martinalla on tulevaisuuden kuviot varmasti selvillä. Hän panostaa omaan henkiseen kasvuun, omaan ja tyttöjen hyvinvointiin.
        Upea, periksiantamaton ja työtä tekevä Nainen pärjää aina.
        Ihanaa kesää Martiinalle ja tytöille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän "viisaus" tuo oli, salli mun nauraa, sulle!

        Iänikuisen vanha suomalainen sananlasku.
        Joten naureskele sinä vaan tietämättömyyttäsi.
        Taidat olla joku lehtolapsi, ilman isovanhempia, ilman äitiä?
        Nämä ovat kansanperinnettä, jotka kulkevat suusta suuhun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän "viisaus" tuo oli, salli mun nauraa, sulle!

        Tässä pari lisää:
        Kuka se kissan hännän nostais, jos ei kissa itse.

        Kun kissa on poissa, niin hiiret tanssii pöydällä.

        Näistä tuskin kumpikaan sulle avautuu, mutta lue lujasti ja aika monta kertaa, niin ehkä se opetus sieltä sullekin löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iänikuisen vanha suomalainen sananlasku.
        Joten naureskele sinä vaan tietämättömyyttäsi.
        Taidat olla joku lehtolapsi, ilman isovanhempia, ilman äitiä?
        Nämä ovat kansanperinnettä, jotka kulkevat suusta suuhun.

        Kyllä mä halvattu soikoon tiedän jo ikäni puolesta, että se KANSANviisaus. Mutta mikä oikea VIISAUS ja miten liittyy keskusteluun. Räkänokka, sun viisautes: ilman äitiä?Kuka syntyy Neitsyt Maariasta ja Pyhästä hengestä, paitsi raamatussa. Sen sun viisaudestasi, huomaa kyllä, että sun oppis on kulkeneet vain ja ainoastaan ja nimenomaan suusta suuhun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä pari lisää:
        Kuka se kissan hännän nostais, jos ei kissa itse.

        Kun kissa on poissa, niin hiiret tanssii pöydällä.

        Näistä tuskin kumpikaan sulle avautuu, mutta lue lujasti ja aika monta kertaa, niin ehkä se opetus sieltä sullekin löytyy.

        No, jopas otti ohraleipä, pilkka osui omaan nilkaasi ja tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä pari lisää:
        Kuka se kissan hännän nostais, jos ei kissa itse.

        Kun kissa on poissa, niin hiiret tanssii pöydällä.

        Näistä tuskin kumpikaan sulle avautuu, mutta lue lujasti ja aika monta kertaa, niin ehkä se opetus sieltä sullekin löytyy.

        Tyhmyydestä sakotetaan. Tämä sananparsi Stefun tietoon.

    • Anonyymi

      Eiköhän Sofia ja Stefu elä ihan omaa elämää ja toivovat että Martiina kuuluu siihen mahdollisimman vähän. Toki ig n kautta taitaa naiset kuittailla ja kisata vähän.

      • Anonyymi

        Pitää välil vilasta mitä se martti ny on keksiny.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää välil vilasta mitä se martti ny on keksiny.

        maarulla napoleon syndrooma. kaikki on hänen hän määrää muiden elämästä. koskaan ei tiedä onko laskenut koirat karkuun ja soittaa poliisit, sekä syyttää perusteettomasti pahoinpitelystä. montako kertaa mukiloinut sepun, eikä exä ole tehnyt ilmoitusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        maarulla napoleon syndrooma. kaikki on hänen hän määrää muiden elämästä. koskaan ei tiedä onko laskenut koirat karkuun ja soittaa poliisit, sekä syyttää perusteettomasti pahoinpitelystä. montako kertaa mukiloinut sepun, eikä exä ole tehnyt ilmoitusta.

        Mitä Martina on sinulle tehnyt, oletko saanut pakit kun on noin yksitoikkoista vuodatusta? Nainenhan ei voi toisesta tuolla tavalla kirjoittaa...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        maarulla napoleon syndrooma. kaikki on hänen hän määrää muiden elämästä. koskaan ei tiedä onko laskenut koirat karkuun ja soittaa poliisit, sekä syyttää perusteettomasti pahoinpitelystä. montako kertaa mukiloinut sepun, eikä exä ole tehnyt ilmoitusta.

        Se on Napoleon kompleksi, ei syndrooma. Eikä sovi kyllä Martiinan eikä Sohviinkaan.

    • Anonyymi

      Olen samaa mieltä, sen kun ovat onnellisia ja rakastuneita ihan rauhassa,mutta etenkin hangon kuvaaminen sisältä,makuuhuoneesta yms on mautonta.Molempien uskottavuus on kyllä aika pohjalukemissa,ja mitä enemmän tällaisia päivityksiä tulee,sitä huonommaksi tilanne menee.Sohvi luulee,että häntä kadehditaan,mutta enimmäkseen heille nauretaan, Jatkuva ravintoloissa syöminen ja juominen on enemmänkin älytöntä, kun kadehdittavaa.Ei kaikki ihmiset myöskään pidä ulkonäköä elämän tärkeimpänä asiana,sitäpaitsi sekin on katsojan silmässä,kuka on kaunis ja kuka ei. Martinan menneisyyden mokia muistutellaan koko ajan, mutta tämä kaksikko hölmöilee edelleen,jatkuvasti,eikä loppua näy.Nikokin näyttäisi pitävän melko matalaa profiilia.Martinalle on tullut selväksi,että sohvi käy hangossa,ei tarvitse kiusata kuvauksilla enää.Kannaisi tajuta sohvi,että sinulle nauretaan, älä tee itsestäsi täyttä idioottia!!!!!

      • Anonyymi

        En kyllä ymmärrä miksi Stefun ja Sofian pitäisi elää niinkuin Martina olisi edelleen Hangon päällikkö. Jos he nyt viettävät yhdessä Stefun tilalla niin miksi eivät saisi kuvata. Paikka ei ole ikinä ollut Maran vaan Stefun rahat siinä on ollut kyseessä.
        Martina kyllä eleili mukavasti monta vuotta eniten muiden rahoilla kun oli Stefun kanssa, loppuvuodet väkisin koska rakkautta ei enää ollut.
        Ei kyllä Marakaan mitenkään heitä ole hienovaraisesti huomioinut vaan juossut telkkarista radioasemalle ja sieltä lehtihaastatteluun ja sitten vähän instaa kirjoittamaan.
        Kyllä hän on aika paljon näitä kahta rakastavaista kiusannut.
        Nyt saa maistaa omaa lääkettään jos kokee kuvat kiusantekona!

      • Anonyymi

        Juuri näin. Jos on todellisesta rakkaudesta kysymys, ei sitä tarvitse instassa kuuluttaa. Törkeintä on, että lapset ja sivulliset vedetään mukaan. Olen ihmetellyt miksei lastensuojelu ja virkavalta ole jo puuttunut asiaan, niin rankkaa on kiusaaminen ja solvaaminen ollut. Eikö stefanilla ole yhtään oikeata ystävää, joka sanoisi, että lopeta hyvä mies, ennen kuin on liian myöhäistä. Jokainen elämää nähnyt ja kokenut tietää, että kovan hinnan joutuvat vielä maksamaan teoistaan, samoin nämä heidän heidän solvaavat ystävänsä. Tällaisella käytöksellä Stefan on lyönyt nahjuksen leiman otsaansa. Tulee vain mieleen näitä lukiessa vakava huumeongelma, kun järki ja moraali ei enää toimi.

        Martina on Hangon päällikkö. Tytär ratsastaa siellä ja perheen koira on hoidossa. Martinalla oikeus kulkea hevostalleilla kun haluaa. Stefun kannattaisi vaan keskittyä löytämään rahaa elatusmaksuihin.

        KEL ONNI ON SEN KÄTKEKÖÖN.

      • Anonyymi

        Tuohon ei voi mitään lisätä, eikä ottaa pois. Kirjoitit juuri niin kuin minäkin ajattelin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina on Hangon päällikkö. Tytär ratsastaa siellä ja perheen koira on hoidossa. Martinalla oikeus kulkea hevostalleilla kun haluaa. Stefun kannattaisi vaan keskittyä löytämään rahaa elatusmaksuihin.

        porttikielto talleille ei tiedä mitä tekee katkerana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kyllä ymmärrä miksi Stefun ja Sofian pitäisi elää niinkuin Martina olisi edelleen Hangon päällikkö. Jos he nyt viettävät yhdessä Stefun tilalla niin miksi eivät saisi kuvata. Paikka ei ole ikinä ollut Maran vaan Stefun rahat siinä on ollut kyseessä.
        Martina kyllä eleili mukavasti monta vuotta eniten muiden rahoilla kun oli Stefun kanssa, loppuvuodet väkisin koska rakkautta ei enää ollut.
        Ei kyllä Marakaan mitenkään heitä ole hienovaraisesti huomioinut vaan juossut telkkarista radioasemalle ja sieltä lehtihaastatteluun ja sitten vähän instaa kirjoittamaan.
        Kyllä hän on aika paljon näitä kahta rakastavaista kiusannut.
        Nyt saa maistaa omaa lääkettään jos kokee kuvat kiusantekona!

        eihän sefe ja sofe ole maarun holhouksessa. maaru ei määrää mitä he tekevät. katkerana määkii, kun jätettiin pois luxus elämästä. eikä saa miljoonien korvauksia, eikä hangon kiinteistöä itselleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Jos on todellisesta rakkaudesta kysymys, ei sitä tarvitse instassa kuuluttaa. Törkeintä on, että lapset ja sivulliset vedetään mukaan. Olen ihmetellyt miksei lastensuojelu ja virkavalta ole jo puuttunut asiaan, niin rankkaa on kiusaaminen ja solvaaminen ollut. Eikö stefanilla ole yhtään oikeata ystävää, joka sanoisi, että lopeta hyvä mies, ennen kuin on liian myöhäistä. Jokainen elämää nähnyt ja kokenut tietää, että kovan hinnan joutuvat vielä maksamaan teoistaan, samoin nämä heidän heidän solvaavat ystävänsä. Tällaisella käytöksellä Stefan on lyönyt nahjuksen leiman otsaansa. Tulee vain mieleen näitä lukiessa vakava huumeongelma, kun järki ja moraali ei enää toimi.

        maaru on vetänyt lapset mukaan. heti eron jälkeen iltiksen etusivulla. maaru levittelee perhe asioita telkussa ja radiossa sekä akka lehdissä. suomessa sadat ihmiset eroaa eivät silti mollaa exää julkisuudessa. mikä julkku tää salarakas kuvittelelee olevansa, pelkillä tekotisseillä julkuksi päässyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Jos on todellisesta rakkaudesta kysymys, ei sitä tarvitse instassa kuuluttaa. Törkeintä on, että lapset ja sivulliset vedetään mukaan. Olen ihmetellyt miksei lastensuojelu ja virkavalta ole jo puuttunut asiaan, niin rankkaa on kiusaaminen ja solvaaminen ollut. Eikö stefanilla ole yhtään oikeata ystävää, joka sanoisi, että lopeta hyvä mies, ennen kuin on liian myöhäistä. Jokainen elämää nähnyt ja kokenut tietää, että kovan hinnan joutuvat vielä maksamaan teoistaan, samoin nämä heidän heidän solvaavat ystävänsä. Tällaisella käytöksellä Stefan on lyönyt nahjuksen leiman otsaansa. Tulee vain mieleen näitä lukiessa vakava huumeongelma, kun järki ja moraali ei enää toimi.

        jos maaru ja sepe oli muka rakastuneita. miksi maaru koko ajan hehkutti onnea kun koko ajan riitelivät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina on Hangon päällikkö. Tytär ratsastaa siellä ja perheen koira on hoidossa. Martinalla oikeus kulkea hevostalleilla kun haluaa. Stefun kannattaisi vaan keskittyä löytämään rahaa elatusmaksuihin.

        tytär saa elarit vanha mutsi ei saa mitään. elättäköön itsensä.

      • Anonyymi

        sehän on idiootti,älykkyys osamäärä todella alhainen.toivon että saisi ehdottoman tuomion,mutta senkin varmaan saa yhdyskunta palveluna.mutta,sehän ois duuni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kyllä ymmärrä miksi Stefun ja Sofian pitäisi elää niinkuin Martina olisi edelleen Hangon päällikkö. Jos he nyt viettävät yhdessä Stefun tilalla niin miksi eivät saisi kuvata. Paikka ei ole ikinä ollut Maran vaan Stefun rahat siinä on ollut kyseessä.
        Martina kyllä eleili mukavasti monta vuotta eniten muiden rahoilla kun oli Stefun kanssa, loppuvuodet väkisin koska rakkautta ei enää ollut.
        Ei kyllä Marakaan mitenkään heitä ole hienovaraisesti huomioinut vaan juossut telkkarista radioasemalle ja sieltä lehtihaastatteluun ja sitten vähän instaa kirjoittamaan.
        Kyllä hän on aika paljon näitä kahta rakastavaista kiusannut.
        Nyt saa maistaa omaa lääkettään jos kokee kuvat kiusantekona!

        Ei Martina varmaan koe kiusantekona, mutta me täällä notkuvat kirjoittelijat huomaamme sen ja se tuntuu vähän keskenkasvuiselta toiminnalta Sofialta. Totuuden nimissä tuossa somessa Sofia ei kyllä näytä parhaita puoliaan.

      • Anonyymi

        Tyhmäksi Mara taas teki itsensä ja osoitti IQnsä olevan melko alhainen kun julkaisi kaupallinen yhteisty -ilmoituksensa jättikuvalla nuoremmasta tyttärestään jossa tytär näkyi sivusta täysin tunnistettavana kokovartalokuvassa.
        Nosti hirveän haloon kun tytön selkää hiukan vilahti Sofian stoorissa mutta mitä sitten tekeekään itse.
        On saanut ilmeisesti sen verran paljon kommentteja tuosta että poistanut postauksen.
        Oli tämän kesän pohjanoteeraus tältä viinittelevältä oman elämänsä elämäntapavalmentajalta ja leijonaemolta.
        Vaikka onkin periksiantamaton, jolla piirteellä hommannut aikanaan itselleen elannon ja luxux-treenipaikat olosuhteet Stefun kustannuksella 9vuodeksi, niin en periaatteessa ostaisi häneltä valmennuksia. Pullukoitakin mollannut aikoinaan, nyt pistää pullukat rahoiksi.
        On niitä aitojakin valmentajia, tämähän tekee sitä vain rahasta ja jotta pääsee käyttämään aikansa omaan treeniin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kyllä ymmärrä miksi Stefun ja Sofian pitäisi elää niinkuin Martina olisi edelleen Hangon päällikkö. Jos he nyt viettävät yhdessä Stefun tilalla niin miksi eivät saisi kuvata. Paikka ei ole ikinä ollut Maran vaan Stefun rahat siinä on ollut kyseessä.
        Martina kyllä eleili mukavasti monta vuotta eniten muiden rahoilla kun oli Stefun kanssa, loppuvuodet väkisin koska rakkautta ei enää ollut.
        Ei kyllä Marakaan mitenkään heitä ole hienovaraisesti huomioinut vaan juossut telkkarista radioasemalle ja sieltä lehtihaastatteluun ja sitten vähän instaa kirjoittamaan.
        Kyllä hän on aika paljon näitä kahta rakastavaista kiusannut.
        Nyt saa maistaa omaa lääkettään jos kokee kuvat kiusantekona!

        Martiina nyt vain on päällikkö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Jos on todellisesta rakkaudesta kysymys, ei sitä tarvitse instassa kuuluttaa. Törkeintä on, että lapset ja sivulliset vedetään mukaan. Olen ihmetellyt miksei lastensuojelu ja virkavalta ole jo puuttunut asiaan, niin rankkaa on kiusaaminen ja solvaaminen ollut. Eikö stefanilla ole yhtään oikeata ystävää, joka sanoisi, että lopeta hyvä mies, ennen kuin on liian myöhäistä. Jokainen elämää nähnyt ja kokenut tietää, että kovan hinnan joutuvat vielä maksamaan teoistaan, samoin nämä heidän heidän solvaavat ystävänsä. Tällaisella käytöksellä Stefan on lyönyt nahjuksen leiman otsaansa. Tulee vain mieleen näitä lukiessa vakava huumeongelma, kun järki ja moraali ei enää toimi.

        Käykö katteeksi.

    • Anonyymi

      Karma hoitaa valitettavasti tässäkin tapauksessa. Näin se elämä menee. Edestään löytävät ja ei ole kuitenkaan mukavaa. Toisaalta itse aiheutettu. Pahaa ei pahalla kosteta, vaan hyvällä.

      • Anonyymi

        Martina ei piittaa heidän elämässä et miten menee.Hän sanoi et se on heidän oma valintansa,onhan se jo nähty sama ralli miehellä jatkuu.

      • Anonyymi

        saattaa karma kostaa myös ex mujan ilkeydet. olis hyvillään, kun sai elää ilmaista luxus elämää 9v. töihin ei tarvinnut mennä. päivät sai harrastaa, istua kauneushuolloissa ja kampaajalla. lomaa koko ajan lentelyä ulkomaan lomakohteisiin, lomaa vaikkei ollut missän työssä. ukon omaisuudella kehumista meidän lande ja hepat, meidän levi ja espanjan huvila. nyt ei ole mitään portikielto hankoon. on vaan vuokrakämppä onko kyennyt vuokraa maksamaan, kohta rahoitusfirma hakee öky mersun jos kk. maksut jää maksamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martina ei piittaa heidän elämässä et miten menee.Hän sanoi et se on heidän oma valintansa,onhan se jo nähty sama ralli miehellä jatkuu.

        Kyyyllä Martina taitaa piitata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        saattaa karma kostaa myös ex mujan ilkeydet. olis hyvillään, kun sai elää ilmaista luxus elämää 9v. töihin ei tarvinnut mennä. päivät sai harrastaa, istua kauneushuolloissa ja kampaajalla. lomaa koko ajan lentelyä ulkomaan lomakohteisiin, lomaa vaikkei ollut missän työssä. ukon omaisuudella kehumista meidän lande ja hepat, meidän levi ja espanjan huvila. nyt ei ole mitään portikielto hankoon. on vaan vuokrakämppä onko kyennyt vuokraa maksamaan, kohta rahoitusfirma hakee öky mersun jos kk. maksut jää maksamatta.

        Vanha juttu, vaihda levyä.

    • Anonyymi

      Kun käy ravintolassa syömässä niin se on jatkuvaa juhlintaa?

      • Anonyymi

        Joillekin, rahattomille, ravintolassa syöminen, vaikka se olisi vaatimaton lounas, on jatkuvaa juhlintaa 😁.

      • Anonyymi

        Taidat olla pahasti sokea, jos sä olet nähnyt pelkkiä ruokailukuvia..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla pahasti sokea, jos sä olet nähnyt pelkkiä ruokailukuvia..

        Viina virtaa useana päivänä viikossa. Ei Seiska siinä erehtynyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viina virtaa useana päivänä viikossa. Ei Seiska siinä erehtynyt.

        menis itse hoitoon. tuollasta pirttihirmua ei kukaan kestä selvin päin. onhan marsalla itselläänkin rattis ja kaksi pahoinpitely tuomiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla pahasti sokea, jos sä olet nähnyt pelkkiä ruokailukuvia..

        Miten ollaan PAHASTI SOKEITA? Eikö sitä olla joko näkeviä, huononäköisiä tai sokeita [pelkästään]. Se on tuota tasoa ilmaisukyky täällä. 😇

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        menis itse hoitoon. tuollasta pirttihirmua ei kukaan kestä selvin päin. onhan marsalla itselläänkin rattis ja kaksi pahoinpitely tuomiota.

        Kukaan kestä selvin päin...niin Stefu ja Sohvi juhlivat joka viikon loppu,eikö ne kestä toisiaan selvin päin...ja vielä vauvakuume...apua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joillekin, rahattomille, ravintolassa syöminen, vaikka se olisi vaatimaton lounas, on jatkuvaa juhlintaa 😁.

        Rahattomille??? Kyllä se on yleensä niin, että ne joilla on Oikeasti rahaa pitävät suunsa kiinni ja joilla Ei ole leuhoilee jmpäri kyliä suu vaahdossa . Järkky youtube-video jostain Ferrarin vaihtamisesta jne. Myötähävettää. Lähti mopo käsistä keulimaan😊

    • Anonyymi

      Alan vähitellen uskoa Martinan puhetta,että yritti jo monta vuotta sitten saada Stefun menemään hoitoon. Toivottavasti Sofia saa puhuttua Stefun laittamaan korkin kiinni. Alkoholistin kanssa ei ole mukava olla suhteessa ja tuhoaa hyvänkin suhteen.

      • Anonyymi

        Heh, bilekevään ja kesän paras vitsi toi että Sohvi sais Stefulta korkit kii ja muutkin bile mausteet pois päivittäiselämästä.
        lööppilehdistön uutisoinnin mukaan tuo persliuku kohti pohjamutia vain kiihtyy kiihtymistään..
        Tiedä miten holtiotonta tuo Stefun rahankäyttö todellakaan on,mutta kyllä karua kieltä kertoo se että uhapelivoitokin jaetaan suoraan stripparin ja naisystävän tileille että billet jatkuisivat..
        Stefusta tuleekin mieleen tuo 1976 Syksyn sävelessä kakkoseksi jäänyt Unisatu,jossa uransa mokannut artisti Salomon yritti viimeistä comebackia...

        Tuo ravintolassa syöminen kielii kyllä osaltaan siitä että kenties kaksikon kokkaustaidot eivät riitä tekemään maittavaa kotiruokaa vaan ovat ns. mikrossa lämmitettävän tahi makaronimössön tasoa..

        Kuka hemmetti muistaa jonkun vuoden 1976:n Syksyn Sävelen???????????????????????

      • Anonyymi

        Varmaan se hetkellisesti saa, mutta en jaksa uskoa että hän tekisi lopullisen elämäntapamuutoksen. Sofian on vaan pakko sietää ja koittaa kestää Steffun haasteet, sillä muuten ikean kassi heilahtaa. Niin kauan kun Steffun luottokortti ja käteisvarat riittää, niin niin kauan Sofia kulkee rinnalla ja jatkaa tuota älytöntä esittelemistä ei vain Marttiinalle, vaan myös Nikolle ja kaikille jotka häntä dissaavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka hemmetti muistaa jonkun vuoden 1976:n Syksyn Sävelen???????????????????????

        Ihmistutkijat ovat pikkutarkkoja ja muistavat pienetkin asiat pitkään, kuten saamme täältä lukea. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmistutkijat ovat pikkutarkkoja ja muistavat pienetkin asiat pitkään, kuten saamme täältä lukea. ;)

        No, onko Stefulla ja Sofialla yhteinen tulevaisuus jää nähtäväksi. Onko Martinalla shamaanin lupaama loistava tulevaisuus, sekin jää nähtäväksi. Odotellaan. Se on kyllä totta, että kun tämän palstan juttuja lukee, niin suurin osa kertoo ihmisten kateudesta Stefulle ja Sofialle. Martinalle on vaikea olla kateellinen, koska hänessä ei ole mitään kadehdittavaa...

      • Anonyymi

        Soffuli vai? Itsekin alkkis ja rahan ahne hu..a. riitelee ja antaa anteeksi, kun saa riitaseksiä ja rahaa tilille. Miksi tämä pari rypee baareissa kännäämässä jos haluavat apsen ja perheen? Sopuli kuvaa ihan kaiken instaan ja leveilee kännäämisellä. Kuvottava lehmä.

        kukaan ei voi tietää tulevaisuutta. samaanin lupaukset on, kuin uskos joulupukkiin. tulevaisuus on avoin kortti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, onko Stefulla ja Sofialla yhteinen tulevaisuus jää nähtäväksi. Onko Martinalla shamaanin lupaama loistava tulevaisuus, sekin jää nähtäväksi. Odotellaan. Se on kyllä totta, että kun tämän palstan juttuja lukee, niin suurin osa kertoo ihmisten kateudesta Stefulle ja Sofialle. Martinalle on vaikea olla kateellinen, koska hänessä ei ole mitään kadehdittavaa...

        Kukaan ei ole kateellinen Stefulle ja Sofialle,maine on niiltä mennyt ja saavat koko loppuelämänsä kuulla siitä.Katsokaapa vuosien päästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan se hetkellisesti saa, mutta en jaksa uskoa että hän tekisi lopullisen elämäntapamuutoksen. Sofian on vaan pakko sietää ja koittaa kestää Steffun haasteet, sillä muuten ikean kassi heilahtaa. Niin kauan kun Steffun luottokortti ja käteisvarat riittää, niin niin kauan Sofia kulkee rinnalla ja jatkaa tuota älytöntä esittelemistä ei vain Marttiinalle, vaan myös Nikolle ja kaikille jotka häntä dissaavat.

        Vai olisko kyseessä huono itsetunto, kun on altuiseen esillä? Toki muitakin perusteita/syitä löytynee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soffuli vai? Itsekin alkkis ja rahan ahne hu..a. riitelee ja antaa anteeksi, kun saa riitaseksiä ja rahaa tilille. Miksi tämä pari rypee baareissa kännäämässä jos haluavat apsen ja perheen? Sopuli kuvaa ihan kaiken instaan ja leveilee kännäämisellä. Kuvottava lehmä.

        Nyt on kova kisa julkkis markkinoilla:on nämä tytöt ja pojat, Maisa, Sara Roope. Kuka putoaa pelistä pois?? Täytyy keksiä jotain uutta!! Nyt ei huumeet, eikä selitys enää riitä, jotain raflaavaa ja aika kuluu ja daamit rapistuu😪 nyt uutta, uutta....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Soffuli vai? Itsekin alkkis ja rahan ahne hu..a. riitelee ja antaa anteeksi, kun saa riitaseksiä ja rahaa tilille. Miksi tämä pari rypee baareissa kännäämässä jos haluavat apsen ja perheen? Sopuli kuvaa ihan kaiken instaan ja leveilee kännäämisellä. Kuvottava lehmä.

        Mitä sä h....a nimittelet toisia? Mikä on rahanahne? Jos Stefulla oli kämppä vapaana ja tiesi, ettei siinä kauan asuta, niin samantekevää asuuko Sofia siinä pari kuukautta. Laukut oli Sofialla jo ennestään, niin älä sinä niistä k..ipää huolehdi.

    • Anonyymi

      Ihan provo koko aloitus ja aloittaja on kiusaaja joka kiusaa ja keksi juttujaan olisiko M...H näppäillyt=)

      • Anonyymi

        Hahhah! Martiina-positiiviset aloitukset ja kommentit ovat kaikki provoa, trolleja tai Martinan itse kirjoittamia! Ei jumalauta, taitaa olla ainoa sairaus, jolle nauran! :D

        Sofi yksin murheista surkeana kotona.Stepuli teki taas temput ja miettii mitä tuli taas töppäityä kun muisti meni.En haluaisin olla Sofin tilalla ,kun kaikki jutut tulee vielä julkisuuteen.

        Ylistävät viestit on keino lietsoa törkykommentteja. Porukka kun alkaa niitä raivona näihin ylistysaloituksiin takoa. Aloittajat sen kyllä tietävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sofi yksin murheista surkeana kotona.Stepuli teki taas temput ja miettii mitä tuli taas töppäityä kun muisti meni.En haluaisin olla Sofin tilalla ,kun kaikki jutut tulee vielä julkisuuteen.

        Aivan oikein Soffulille. Ahneelle kuuluu paskanen loppu ja sen tämä ämmä on takulla ansainnu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan oikein Soffulille. Ahneelle kuuluu paskanen loppu ja sen tämä ämmä on takulla ansainnu.

        kuka ollut ahne 9v. ahneelle ei mikään riittänyt. nyt menetti kaiken, ei ole meidän espanjan ja levin huviloita ei meidän landea ei arvokotia. kohta lähtee rahoitus virman öky mersu, kun kk. maksut jää maksamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuka ollut ahne 9v. ahneelle ei mikään riittänyt. nyt menetti kaiken, ei ole meidän espanjan ja levin huviloita ei meidän landea ei arvokotia. kohta lähtee rahoitus virman öky mersu, kun kk. maksut jää maksamatta.

        Ja sai oman elämän yhdessä tyttöjen kanssa. Stefu menetti perheen, toki sai huollettavan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sai oman elämän yhdessä tyttöjen kanssa. Stefu menetti perheen, toki sai huollettavan.

        Tuo kommenttisi oli niin hyvä "... toki sai huollettavan" - nauroin itseni kipeäksi eli sai jotain kuitenkin, joka kulkee perässä koko ajan

    • Anonyymi

      Tottakai Sofia ja Stefu saavat esitellä rakkauttaan ja puitteitaan koko maailmalle. Se että Martina roikkunut väkisin Stefussa saadakseen loisia Hangossa, ei tarkoita sitä, että Martinaa pitäisi suojella siltä todellisuudelta, että S&S ovat yhdessä.

      Ei Martina voi puuttua kaksikon elämään. Vaikka kokeekin hirveäksi, että verivihollisensa Sofia vei Stefanin sydämen ja menetti hienot loisimismestat. Ei hän niitä mitenkään omistanut.

      Stefan on rakastanut Sofiaa jo pitkään ja vihdoin pääsi käärmeen kiristyksestä irti.

      • Anonyymi

        Kännissä ja kihloissa on aina mukavaa.

      • Anonyymi

        pakkohan sitä on esitellä ettei maru ,tunge enää takaisin exää kiusaamaan ja kiristämään.

    • Anonyymi

      Martina on IHANA ja pärjää kyllä, sillä ympärillä on valtavasti fiksuja ja aidosti välittäviä ihmisiä. Menestyneet ihmiset pitävät hänet kelkassa mukana jos suru painaa. Kukaan ei rakenna menestystä yksin. Ero ottaa koville ihan kaikille, vaikka suhde olisi ollut huonokin. Martina on puhunut avoimesti surustaan ja hän ilmiselvästi kantoi huolta Stefanista. Päästi irti, mutta huoli lapsen isästä tuskin loppunut. Olisipa Stefan kuunnellut enemmän. Martina on selväpäinen ja hyväkuntoinen, joten hänestä ei tarvitse olla huolissaan 💯💝

      • Anonyymi

        Olisikin noin, mutta Martinan ympäriltä tuppaa aina harvenemaan nuo ” fiksut ja älykkäät ihmiset”. Noin on aina ennenkin käynyt.

      • Anonyymi

        Komppaan! Martina selvisi erostakin voittajana. Sääliksi käy huumesakkia, toivottavasti raitistuvat. Martinalla on ihana sinkkukesä, toivottavasti se tuo myös rakkauden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisikin noin, mutta Martinan ympäriltä tuppaa aina harvenemaan nuo ” fiksut ja älykkäät ihmiset”. Noin on aina ennenkin käynyt.

        Fiksut ja älykkäät tulevat palstalle todistamaan fiksuutensa ja älykkyytensä.😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisikin noin, mutta Martinan ympäriltä tuppaa aina harvenemaan nuo ” fiksut ja älykkäät ihmiset”. Noin on aina ennenkin käynyt.

        Steppuli ei kuulu niihin fiksuihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komppaan! Martina selvisi erostakin voittajana. Sääliksi käy huumesakkia, toivottavasti raitistuvat. Martinalla on ihana sinkkukesä, toivottavasti se tuo myös rakkauden.

        Ei käy yhtään sääliksi Hangon roskasakkia. Heistä saa hyvää wc lukemista kun istuu paskalle.

      • Anonyymi

        Löysin sattumoisin netistä valokuvia Marttiinasta ja Stefanista vuosilta 2011-2012. Stefan oli siinä ihan freesin oloinen sixpäkkeineen, hoikka ja katsekin seesteinen.
        Marttiina nyt, kaksi lasta synnyttäneenä on timmi, terveen näöinenja nuorekas ikäisekseen.
        Stefussa näkyy eletty elämä, valvomista, viinaa, epäterveellistä ruokaa, ennenaikaisesti ikääntynyt. Painoa on kertynyt, selkeet miestissit ja sikspäkki korkeintaan jääkaapissa, jos sielläkään.Tainnut mennä juontiin aamun varhaistunneilla ensiapuna, kunnes jaksaa taas ravintolaan aamupalalle, lounaalle, illalliselle, yökerhoon, nakkikioskille huikopalalle. Aamulla taas....

      • Anonyymi

        onhan essi, jolle tuli työ uupumus marua hyysätessä. sekä mamia ja lasta kuvatessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komppaan! Martina selvisi erostakin voittajana. Sääliksi käy huumesakkia, toivottavasti raitistuvat. Martinalla on ihana sinkkukesä, toivottavasti se tuo myös rakkauden.

        minne hävisi juhannus heila, häipyi kuin pieru saharaan. kukaan mies ei alistu pirttihirmun kiristettäväksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fiksut ja älykkäät tulevat palstalle todistamaan fiksuutensa ja älykkyytensä.😁

        Se tehdään ihan töissä. Tämä on viihdettä.

      • Anonyymi

        Ketäs nää fiksut ja menestyneet ihmiset Martinan ympärillä on ,kun suuressa osaa postauksia esiintyy vai hädin tuskin täysikäiset Paperilennokki ja ylioppilas Roope.
        Bileporukka koostui muijan liepeillä liehuvista pissiksistä ja ylimpänä siellä kekkaloi Ninnannunna narkkiJeren vielä nykyinen vaimo.
        Kyllä näiden älykkyysosamäärä tietysti Martinan äo:n ylittää tuesta en sitten tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Fiksut ja älykkäät tulevat palstalle todistamaan fiksuutensa ja älykkyytensä.😁

        Hankkimaan elämä itsellenne niin ei tarvitse palstoilla kommentoida,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hankkimaan elämä itsellenne niin ei tarvitse palstoilla kommentoida,

        keksitkö ihan itse, hankkikaa elämä, wau, wau!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        minne hävisi juhannus heila, häipyi kuin pieru saharaan. kukaan mies ei alistu pirttihirmun kiristettäväksi.

        Mitä väliä?

      • Anonyymi

        Kyllä tarvii. Eikö tuossa sirkuksessa pidä olla kaikista huolissaan. Martina on ite keittänyt soppansa. Alkuaineet hän laittoi jo silloin kun jätti Eskon. Lähti rahan perään ja luuli että pääsee vihille. Ei ajatellut Victoria ollenkaan. Tuo jo kertoo hänen ajatusmaailmastaan. Kyllähän se riipaisee kun 9 v lokkeilu loppuu ja joutuu itse huolehtimaan laskuistaan. Maksaako ne hyvät ystävät sen laskut? Ei varmaan. Olisi iso M ja näyttäisi, että hän ei tarvi Stefanin rahoja ja että lapsen elatusmaksut riittää. Eikö sillä ole yhtään ylpeyttä ja selkärankaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        minne hävisi juhannus heila, häipyi kuin pieru saharaan. kukaan mies ei alistu pirttihirmun kiristettäväksi.

        Viisas tuo juhannusheila kun otti ja lähti 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hankkimaan elämä itsellenne niin ei tarvitse palstoilla kommentoida,

        Missä sun elämä on? täällähän ittekki kommentoit.

    • Täällä meuhkataan siitä, jotta kuinka Stefan on nyt niin onnellinen, hymyilevä ja levollinen, kun on vapautunut vuosikausia kestäneestä painajaisesta (lue; Martinasta). Stefanin kerrotaan löytäneen rinnalleen elämänsä naisen ja olevan ihan sydänjuuriaan myöten rakastunut.

      Miksi sitten Stefan ryyppää jatkuvasti? Aina sillä tuntuu olevan biletysputki päällänsä. Ryyppääkö ihan oikeesti sellainen ihminen, joka on löytänyt rinnalleen rakkauden ja tasapainon elämäänsä? Ei varmasti noin voi olla. Jotain on pahasti vialla ja kaikki ei olekaan niin hyvin, kuin annetaan ymmärtää.

      • Anonyymi

        Alkoholisti juo iloonsa, suruunsa ja siihen jos on niin tylsää, ettei mikään tunnu miltään.
        Alkoholistilla on aina hyvä syy juoda.
        En tiedä, onko Stefan Therman alkoholisti vai ei.

      • Anonyymi

        Totta.

        Onko levollinen? Miksi rakas poistui taksilla yksin kolmen jälkeen aamu yöllä.Jos suhde on hyvä,ei tällaista tehdä koskaan.Sairasta touhua kyllä sen kaikki tajuaa täälläkin.

      • Anonyymi

        Lyhyesti.
        Näinpä. Miksi ryyppäsi ja elämä olisi hallinnassa ja kondiksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkoholisti juo iloonsa, suruunsa ja siihen jos on niin tylsää, ettei mikään tunnu miltään.
        Alkoholistilla on aina hyvä syy juoda.
        En tiedä, onko Stefan Therman alkoholisti vai ei.

        mikso mary ryyppää koko ajan saanu jo rattis tuomion ja kaksi pahoinpitely syytettä.

      • Anonyymi

        Aika monella ihmisellä kuluu kesällä alkoholia enemmän kuin normaalisti. Nyt on heinäkuu ja monet työtätekivistä ihmisistä on lomalla.

      • Anonyymi

        Muistelen omaa seurusteluaikaani nykyisen aviomieheni kanssa. Kyllä oli ihanaa nyhjätä mun opiskelijakämpällä kaksistaan. Ei tullut mieleenkään ryypätä ja rällätä ties missä. Ihanaa aikaa silloin ja vielä nytkin, kaksistaan vanhetessa, toinen toistaan auttaen.
        Kaksoisässillä ei missään tapauksessa ole asiat likikään kunnossa. Ei kestä kauan, molemmilla tuo syrjähyppely verissä ja nivelissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monella ihmisellä kuluu kesällä alkoholia enemmän kuin normaalisti. Nyt on heinäkuu ja monet työtätekivistä ihmisistä on lomalla.

        Heh, et sitten ole huomannutkaan, miten kauan tuota S ja S ryyppäämistä ja millä draivilla on kestänyt. "Aika monet ihmiset maailmassa tappavat ja ryöstävät, nyt on heinäkuu..."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika monella ihmisellä kuluu kesällä alkoholia enemmän kuin normaalisti. Nyt on heinäkuu ja monet työtätekivistä ihmisistä on lomalla.

        Toisilla näkyy tuo heinäkuu olevan loputon kuukausi...se vaan jatkuu ja jatkuu..=D

      • Anonyymi

        Hyvä että meuhkataan..... nythän se tiedetään mitä h...... tiä sen ex:n kaa elämä oli.
        Joskus pitää vaan kertoo.

    • Anonyymi

      Kyllä siinä moni ryypääisi, jos olisi jatkuvasti vuokrat ja firman laskut käräjillä. Naisystävä on laiska, pariin vuoteen ei ole tehnyt töitä, vaikka terveys ei sitä estä mitenkään. Nainen tuo myös töppäyksillään koko ajan negatiivista julkisuutta. Seuraavaksi on vuorossa huumekäräjät.

    • Anonyymi

      Kaikkein vastenmielisintä on Sohvin ääntely videoillaan: ”Mmmm!” 🥴

      • Anonyymi

        Ja se takakireä käkätys, kovaa tekonaurua väkisin.

    • Anonyymi

      Joskus valitettavasti käy noin, että kun on koulukiusattu tai muuten kaltoinkohdeltu, niin tuleel niin suuri näyttämisenhalu, että on suosittu tai muuten menestyvä. Ja sellainen ihminen voi jäädä jälkeen normaalissa kehityksessä, kun käyttäytyy kuin koko maailma olisi hänelle jotain velkaa, sen sijaan että kävisi esim. terapiassa käymässä traumansa läpi.

      Sofia pakenee itseään niin paljon kuin voi. Näkee itsensä kiusaajien silm in ja yrittää päästä kaikesta siitä todellisuudesta eroon, mit on. Ei hyväksy omaa ulkonäköään, vaan kaikki mahdollinen muutettu. Ei hyväksy köyyhyttään ja opiskele kunnollista ammattia, vaan haluaa rahakkaan miehjen todistamaan, että on haluttu. Runsas päihteidenkäyttö ja biletys on merkkejä siitä, ettei edes uskalla kuunnella itseään ja olla oma itsensä, vaan tukahduttaa sisimpänsä.

      Kunhan tuossa ei kävisi huonosti. Siis tosi huonosti. Joskus ihmisen on kohdattava totuus ja todellisuus ja se voi syöstä myös syvään masennukseen.

      Nyt varsinkin, kun Niko on löytänyt kauniin ja jalat maassa olevan naisen ja on ilmiselvästi rakastunut pari, niin Sofia voi olla hyvinkin kateellinen ja katkera Katrielle. Sofia vaan jäi niin hopealle tuossa, vaikka yritti moonin keinoin tavoitella Nikoa, kun Niko vapautui vankilasta vapaalle odottamaan tuomioita. Ja samalla näkee, millaisen tuomion Sofia saa. Syytettynä hän on tietenkin jo, mutta oikeus määrää aikanaan sitten tuomiot noille.

      • Anonyymi

        HYVÄ KOMMENTTI KIITOS.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HYVÄ KOMMENTTI KIITOS.

        Sofin pitäis todella lukea tää ,koska tää on hänelle ainut ja oikea tie parantumisen oikealle tielle.

      • Anonyymi

        Juuri näin!

      • Anonyymi

        Tuohon saa varmasti ammattiapua ja ei ole mikään häpeä mennä puhumaan asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        HYVÄ KOMMENTTI KIITOS.

        Niin ja muistakaa kukapa muu kun Minna/Martina oli KOULUKIUSAAJA!Siitä on entiset koulukaverit kertoneet.Tiedättekö miten paljon pahaa koulukiusaajat saavat aikaan?Voin kertoa koulussa työskentelevänä että siinä voi mennä koko loppuelämä paskaksi!!
        Sofiaa on kiusattu ja häntä kiusataan edellen mutta itse koulukiusaajaa,Martinaa hehkutetaan...
        Ei varmasti tarvitse sanoa mitä ajattelen.
        Tiedän ettei tehtyä saa tekemättömäksi mutta kun Martinasda ikävä kyllä piilee tämä ominausuus vielä silloin tällöin.
        En ikinä tule hyväksymään tämän naisen tapaa elää ja uskotella että hän on jotenkin syytön mihinkään.

        Nämä ihmiset on nyt aikuisia. Tuskin kukaan on ylpeä siitä, että on kiusannut koulussa. Varsinkin, kun on siinä vaiheessa vielä aivan lapsi ja ei oikeasti ymmärrä miten pitkälle voi toiselta mennä elämä pilalle. Onneksi tästä puhutaan paljon ja toivottavasti saadaan aikaan rauhallinen ympäristö kaikille lapsille olla koulussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja muistakaa kukapa muu kun Minna/Martina oli KOULUKIUSAAJA!Siitä on entiset koulukaverit kertoneet.Tiedättekö miten paljon pahaa koulukiusaajat saavat aikaan?Voin kertoa koulussa työskentelevänä että siinä voi mennä koko loppuelämä paskaksi!!
        Sofiaa on kiusattu ja häntä kiusataan edellen mutta itse koulukiusaajaa,Martinaa hehkutetaan...
        Ei varmasti tarvitse sanoa mitä ajattelen.
        Tiedän ettei tehtyä saa tekemättömäksi mutta kun Martinasda ikävä kyllä piilee tämä ominausuus vielä silloin tällöin.
        En ikinä tule hyväksymään tämän naisen tapaa elää ja uskotella että hän on jotenkin syytön mihinkään.

        Missä näin on kerrottu? Täällä palstalla vai? 🤣

      • Anonyymi

        Erittäin hyvä analyysi.

      • Anonyymi

        katri yritti pyydystää keväällä sepua. kun sofe alkoi olemaan sefun kanssa katri soitti nikolle ja tarjos lohdutusta jätetylle. huume ja kuoleman kauppiaan fanitus on irvokasta. hyi sentään. eukko sotkee lapsensakin huume korstoon.

        Ja mitä kaunista tossa Katriessa on?
        Hiukset alkaa puolesta välistä pääkalloa, naama on kuin inuiitilla.
        Turvonnut.
        Iho kiiltää joka kuvassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitä kaunista tossa Katriessa on?
        Hiukset alkaa puolesta välistä pääkalloa, naama on kuin inuiitilla.
        Turvonnut.
        Iho kiiltää joka kuvassa.

        Sama katkera, joka arvosteli edempänä Nikoa. Jäitkö jotenkin rannalle ruikuttamaan, alkaako raha ja viina on olla vähissä ja rakkaus ruosteessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sofin pitäis todella lukea tää ,koska tää on hänelle ainut ja oikea tie parantumisen oikealle tielle.

        Ja höpö höpö. Tältä juorupalstaltako jonkun tulisi ohjeita hakea. Sofia ei ainakaan ryyppää yhtään useammin kuin normi tuon ikäinen ruokailun yhteydessä. Stefusta en tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitä kaunista tossa Katriessa on?
        Hiukset alkaa puolesta välistä pääkalloa, naama on kuin inuiitilla.
        Turvonnut.
        Iho kiiltää joka kuvassa.

        Naama kuin inuiitilla, loukkaavaa, selvää RASISMIA.

    • Anonyymi

      Just näin!

    • Anonyymi

      Sofian olisi pitänyt jättää nenäleikkaus ja peffaleikkaus tekemättä. Ne ovat liikaa, kun ensimmäinen aviomies on veloissa, Niko maksoi verovelat ja nyt Stefan joutuu maksamaan 52 000 velat ja oikeudenkäyntikulut,

    • Anonyymi

      Eikö tämä aviomies nro 1 ollut palveluspoikana vaimolleen? Sofiaa kuvaillaan määrätietoiseksi, niin miksei hän ole käyttänyt määrätietoisuuttaan opintoihin ja työhön? Sen sijaan pomottaa Stefania ostamaan milloin mitäkin ja Stefan tekee mitä käsketään. Niitä miehen ostoksia sitten kuvaa instaan.

    • Anonyymi

      Nyt taas Stefun kans baarissa formuloita katsomassa. Stefu aivan kuutamolla. Sofia on kyllä täysin tyhmä nainen. Toivottavasti eivät ainakaan lisäänny. Glamouria kaukana tästä parista.

    • Anonyymi

      Ei voi olla totta... taas kännissä.

    • Anonyymi

      Steffu on reissussa rähjääntynyt. Tukka pystyssä, pullo kädessä jq housut repsottavat

    • Anonyymi

      Stefanin kampaus on kyllä sekaisin 😂
      Kostea viikonloppu tällä parilla jälleen kerran, ei mitään uutta.

      • Anonyymi

        Niko on söpö, fiinit vaatteet,tukka hyvin, kaikki hyvin. Raitis ja järkevä tyttö rinnallaan,sen ajan kun on vapaana.Jos vaki suhteeseen päätyvät, SE kestää linnatuksen, Niko ei hirmu kauan istu ensikertalaisena ja hyvällä käytöksellään. Stefan ja Sofia menevät viikko viikolta alaspäin. Sofia on riitaisa ja katkera, kun Niko onkin vapaalla, ei huolisi Sofiaa pitkällä tikullakaan.Stefan kaipaa Marttiinaa, perhe-elämää, ja sen myötä ryhtiä omaan elämäänsä. S S, heillä on yhteistä vain viina ja biletys.Stefan ja Sofia, onnettomia yhdessä ja erikseen, kumpikin ryssi parisuhteensa. Syöksylaskua kaikki tyynni.

        Niko söpö?
        Akkamainen vartalo
        Hiukset hoitaa parturi
        Vaatteita (näytti olevan ihan normi T-paita ja farkut) saa ostaa kaupasta.

        Eniten mua naurattaa ne vitivalkoiset ylätekarit/kuorilot
        ja alahampaat on mustat kuin piki.
        Onko miljonäärillä loppunut rahat kesken?

        Katkeruutta ilmiselvästi ilmassa ja haiskahtaa pahasti tänne asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niko söpö?
        Akkamainen vartalo
        Hiukset hoitaa parturi
        Vaatteita (näytti olevan ihan normi T-paita ja farkut) saa ostaa kaupasta.

        Eniten mua naurattaa ne vitivalkoiset ylätekarit/kuorilot
        ja alahampaat on mustat kuin piki.
        Onko miljonäärillä loppunut rahat kesken?

        Pitäiskö Nikon sitten leikata itse tukkansa? Stefu ei ymmärrä mennä edes parturiin.
        Nikolla akkamainen vartalo? Stefulla on miestissit ja mahaa kuin naisella raskauden alkupuoliskolla. Nikolla tyylikkään rennot vaatteet, voi huoleti näyttää vartalonsa valkoisessa vartalonmyötäisessä t-paidassa. Stefulla väljiä mahan peittäviä pitkähihaisia kesähelteessä. Revi siitä.

    • Anonyymi

      Ei voi enää kuin nauraa Sofialle ja Stefanille. Kauheaa elämää, kun koko ajan pitää olla bailaamassa. Martina saa todellakin olla onnellinen,kiitollinen ja siunattu. Pääsi tuommosista eroon.

      • Anonyymi

        Martinan bravuureita oli nuoren jääkiekkoilijan etumuksen repiminen julkisesti !

    • Anonyymi

      Mikäli Martina on mennyt eteenpäin elämässään, niin ei hän varmaan seuraa Sofian, tai Stefun sometilejäkään.
      Miksi ihmeessä siis Sofian ja Stefun somepäivitykset olisivat kiusaa Martinaa kohtaan, jos hän ei noista välitä, tai haaveile Stefua takaisin.
      Kyllä nuorellaparilla on oikeus halutessaan päivittää asioitaan sometileilleen, niinhän se tekee Martinakin.

      • Anonyymi

        Ei varmasti seuraa. Hän on rakentanut itselleen uuden elämän. Tietysti jonkin verran täytyy olla perillä exän tempauksista, mutta ne näkee jo pelkästään lehtiä lukemalla.

    • Anonyymi

      Minusta tuo Stefun purkaus kertoo herrasta paljon, joko Martinan lähtö otti ukon luonnolle tai on edelleen rakastunut Martinaan. Niinhän sanotaan että rakkaudesta se hevonenkin potkii. Hän vain ärsyttää Martinaa tuloksetta, eipä tuo kirjoitus kunniaa miehelle tuo, mutta ajattelis mitä se lapseen vaikuttaa, kaverit osaa lukea.

    • Anonyymi

      Näin on näreet S:llä ja S:llä ON samat arvot! Sikäli mikäli arvoiksi lasketaan juominen,bilettäminen riitely, ainainen shoppailu, toisen puolison kanssa huoraaminen , oman lapsen kodin vuokrien maksamatta jättäminen,rattijuoppous, firman talouden kuralle päästäminen ja ... ja ... mitä niitä nyt onkaan. Niin totta maar on samat arvot. Ovat kuin paita ja perse.

    • Anonyymi

      Mikä on Sofin loistava ura, tai edes jonninlainen ura?

    • Anonyymi

      Höpö höpö Anne ja trollit vauhdissa.

      Kommentit kertoo ystävien tasosta missä liikutaan Maran ympärillä.

    • Anonyymi

      Martiinalla on jo uudet suunnitelmat ja on onneksi jättänyt taakseen eron. Tuskin edes vaivautuu lukemaan näitä kommentteja.

      Martinallehan kävi hyvin. Nyt voi keskittyä hyvin uusiin projekteihin.

      Parempaa onnea tuleviin ihmissuhteisiin!

    • Anonyymi

      Toivottavasti Martina löytää pian uuden kumppanin 💖

      • Anonyymi

        Juuri näin ❤

    • Anonyymi

      Mitäs nyt tapahtuu, kun on S ja S instat hiljaa? Ei bileitä, ei salia, ei ruokaa... 😂

      • Anonyymi

        Ehkä tajusivat että tekevät itsestään naurettavia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä tajusivat että tekevät itsestään naurettavia.

        Niimpä!

      • Anonyymi

        Karmea krapula varmaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Karmea krapula varmaan.

        No nyt on taas palattu ruoka-asiapäivityksellä. So fresh ruok taas kelpaa rankkojen biletyspäivien ja gourmeeruuan jälkeen 😅 voi elämä! 🤣

    • Anonyymi

      Sit täytyy katsoa Martinaa. Siellä riittää monta videota päivässä !

      • Anonyymi

        Siellä onkin tervettä menoa, positiivista mieltä ja treeneistä vinkkejä muillekin. Energisestä Martinista tulee hyvä mieli ❤

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä onkin tervettä menoa, positiivista mieltä ja treeneistä vinkkejä muillekin. Energisestä Martinista tulee hyvä mieli ❤

        Martinasta 🙂

      • Anonyymi

        Hirveen tylsiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hirveen tylsiä.

        No juu jos vertaa noitten kahden örvellyksiin...mut kieltämäti ite kattelen mielummin treeni vinkkei kun jatkuvaa viinan läträystä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Martinasta 🙂

        Jaa tervettä... Huoh...

    • Anonyymi

      Jep edestä takaa sivusta makaa ...

    • Anonyymi

      Hienoa sit kannattaa ottaa sieltä vinkkejä treenaaminen, kun ei ehdi valmennuksiin eikä rahaakaan ole liiemmälti.

      • Anonyymi

        Martinalla on mukavat klipit, katson niitä mielelläni. En koskaan ole erityisemmin Martinasfta
        pitänyt, mutta tuon onnettonan ja täys tallukan Stefun avautumisen jälkeen mieleni muuttui. Stefun purkaus on tyypillinen miesten typerä vuodatus omien mokien peittelyyn. Etsitään viat puolisosta, että pettäminen oli ihan oikeutettua, ei nähdä mitään vikaa itsessä ollaan ihan puhtaita pulmusia.

        juu, eihän tämä ole Stefu-tossukalta eka pettäminen, eikä taatusti viimeinen. Sofille tiedoksi. Aina löytyy tyhmiä ämmiä, jotka ottaa nössön ylipainoisen juopon rintaruokinnalle.

    • Anonyymi

      Maarit ei oo enää palomiehen kans vai?

      • Anonyymi

        Palomies ei ole Martinan kanssa. Kukapa haluaisi, kun koko elämä räävitään heti juorulehtien sivuilla ja netin keskustelupalstoilla, mukaan lukien miehen ansiot.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Voisitte lopettaa näistä tyypeistä kirjoittamisen ja seuraamisen. Kukaan ei menettäisi mitään.

      • Anonyymi

        voisit poistua täältä neuvomata, emme menettäisi mitään.

    • Anonyymi

      Vaikuttaa keskenkasvuisten elämältå tuo alituinen biletys. Jos perheen haluaa perustaa ja toivoo suhteen jatkuvan elämän suuntaa kannattaa muuttaa. Ehkä ei itseään täynnä olevilla perheen perustamisviettiä.
      Kannattaa se myös muistaa, ettå lasta tulee hoitaa hellyydellä ja lämmöllä, se on ainakin 18 vuoden "urakka". Ei lasta voi hyllylle laittaa, kun ei enää jaksa tai kun biletyttää monta kertaa viikossa.

      • Anonyymi

        Kuinkas lapsia on tähän asti hoidettu?

    • Anonyymi

      miten tämä kiusaaminen tapahtuu. instat kiinni. kiusaako maarua hiljausuus. kun ei voi määkiä.

    • Anonyymi

      Vittuun nää teidän tutkinnot peruskoulun oon käynyt ja se riitti tutkinnoista

    • Anonyymi

      Videoita videoita ja lisää videoita ja minä Martina niissä. Mahtavaa!

    • Anonyymi

      Kuka se kiusaa ketäkin, ei kiinnosta. Onko pakko tuoda kaikki riita julkisuuteen, pitäkää tunkkinne! Miten voitte hoitaa lapsianne, kun koko ajan pitää olla koneella?? Milloin toi Stefukin tekee oikeita töitä, ja mistä kaikki raha tulee?? Pappa betalar??

    • Anonyymi

      Uskomatonta menoa noilla kaikilla. En pidä martinasta yhtään, huokuu itsekkyyttä kaikki kuvat, ei ole aitoa empatiaa missään. Sofia taas kuvaa muikeata naamaansa joka klipissä. Ja me seurataan niiden touhuja. Voiko tuollaista elämää oikeasti edes painajaisissa olla. Huumeita, viinaa, katkeruutta, esillä oloa ja viisastelua puolin ja toisin. Ahdistavaa nähdä ja ymmärtää miten päin peetä noiden ihmisten elämä on. Stefu veloissa ja kännissä, Sofian ex on rikollinen ja uusia naisia löytyy. Nikolla joku uus Miss Helsinki joka palvoo Nikon maata jalkojen juuressa. Martinalla palomies, joka myös joku malliukkeli. Kuinka paljon piripäitä voikaan olla samassa veneessä.

    • Anonyymi

      Oiskohan järkevää ettei kukaan olisi missään tekemisissä toistensa kanssa. Ei sanoin eikä teoin.!!!

    • Anonyymi

      Jaa-a. Kummasti näin koronakeväänä olen itsekin jäänyt koukkuun tähän suhdedraamaan. Oman tasaisenpaksun arjen rinnalle tämmöinen vauhdikkuus tuo seurattavaa. Sen kummempia puolesta tai vastaan tässä, mutta sehän on kuitenkin fakta, että Sofia särki lapsilta kodin ja Stefan antoi sen tapahtua. Se oli Martina, jonka piti alkaa kaikki alusta, kun taas Sofia jatkaa siitä, mihin exä jäi. Ilman mitään omaa, yhtään. On se sekin varmasti aika rankkaa kuitenkin olla aina mieliksi elättäjilleen, myötäillä, nöyristellä, ettei vaan suututa niin, että saisi lähdöt. Se tuntuu kauhean vaikealta roolilta tämmöiselle naiselle, joka on aina itse elättänyt itsensä ihan perusduunarina. Kateeksi ei käy. Eikä se Stefan tainnut ikinä oikeastaan täyttää Martinan raameja, ihan hyvä pari on SS.

    • Anonyymi

      Juuli ja Roope ne täällä ahkeroivat 😆

      Maksaako Mara teille hyvääkin palkkaa?

      Aika köyhiä on kirjoitukset, mutta pitkiä ne on että ihan työstä käyvät.

      En kyllä lähtis tommosta skeidaa kenestäkään kirjoittamaan.

      Onko hyväkin palkka??

    • Anonyymi

      Höpö höpö kukahan kiusaa ja ketä vai pitäisi kirjoittaa ketkä.

      Oisko Juulimuuli, Roopetoope, Annepanne, Mara jne..

    • Anonyymi

      Sofia on maineensa pilannut eikä sitä voi enää tosissaan ottaa :D Ikuinen pissis ja itsensä ihailija. Hävettää Sofian puolesta noi yleisillä paikoilla itsensä kännykkä kuvaamiset. Aikuinen nainen käyttäytyy kun 14 vuotias teini tyttö. Ja hyvä että Stefu ja Sofia saivat toisensa. Sopivat toisilleen kun nyrkki silmään. Kaksi lapsellista aikuista.

    • Anonyymi

      Käyn usein kauppatorilla kahvilla.

      Siellä partioi tuttu lokki vaanien kaikkea minkä irti saa.

      Olen antanut sille nimeksi Sohvi 😅😃😃

    • Anonyymi

      Viisainta on poistua lehtien sivuilta,ja la lasten kanssa,Omistautua perheelle,,Ut jokaisen yksityis asiahan on elää omanlaista elämää,,Pysyä poissa ja ei anna aihetta epäillä ettei ole tosissaan,ELÄMÄ on ihanaa kun on SINUT ITSENSÄ KANSSA💛💛💛🖤🖤

    • Anonyymi

      Ja vitjat Martina on Lokki jolle millään ei ole väliä kunhan on rahaa.

    • Anonyymi

      Niin Kortelampi

    • Anonyymi

      Pistänyt silmään et taitaa Sofia seurata silmä kovana mitä Martina touhuu kun samanlaisia insta kuvia tulee viiveellä mitä Martina kuvaa itestään..

      • Anonyymi

        Juu yrittää kovasti, mutta on valtava tasoero, Martinan ovat seesteisiä kauniita luonnollisia, Soffin ovat teennäisiä, ylimielisiä jotenkin.
        Ne on niin huvittavia nuo Soffin äännähtelyt, yrittääkö matkia lokkia?

        Niin näkyy Sohvi matkivan Martinaa heikoin tuloksin.

      • Anonyymi

        Taitaa olla toisin päin, että Martina yrittää tehdä samoja asioita kuin Sofia. Tänään muka imuroi, kun jokin aika sitten oli hirvee epäilys, että siivooko Sofia oikeesti. Hän halusi oikeesti näyttää, että minä ainakin siivoon. On siinä lapsellista touhua Martviinalta. Epäilyttää, että onko ennen imuroinut kun suulake raapi lattiaa. Suulakkeessa on yleensä harjaosa lattian imurointiin ja ilman harjasosaa imuroidaan mattoja. Käy sääliksi tuo M. Ei se ole ajatellut lapsiaan yhtään. Mahtaa suku hävetä sitä.

      • Anonyymi

        Ei seuraa kuvittelet omiasi.

    • Anonyymi

      Sofia on niin siro ja kaunis ei hänen tarvitse matkia yhtään ketään. Miellyttävä kiva ihminen.

      Sofiasta on video missä kertoo ruokavaliostaan. On niin miellyttävä ja pätevän tuntuinen esiintyjä. Sofiassa olisi ainesta vaikka toimittajaksi tai juontajaksi.

      Potentiaalia löytyy ja aika näyttää toivottavasti nähdään television puolella vielä.

      • Anonyymi

        Tällaista ajattelet. Tsemppiä sulle päivään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällaista ajattelet. Tsemppiä sulle päivään.

        Sinä sentään tajusit, että Soffi tänne itse kirjoittelee ylistäviä kommentteja itsestään.
        Hyvä Sinä! Moni ei nimittäin näytä tajuavan .. Kyllä on vuosituhannen vitsi
        ainesta toimittajaksi ..... siihen tarvitaan vähän muutakin kuin...

      • Anonyymi

        Oli hyvä video. Olen alkanu syömään mitä Sofia syö. Siinä oli just niitä ruokia joista pidän.

    • Anonyymi

      Martina saa haluamaansa julkisuutta kun Stefan puolustautuu.

      Eikös se ole se Seiska Martinankin julkinen tiedotuskanava?

      Vaatimaansa rahaa kuitenkaan saa. Epäselvää on mikä on peruste rahan vaalimiseen? Mikä on se asia minkä on menettänyt Stefanin hyväksi mistä vaatii korvausta?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei yhdellä kuvalla ole mitään merkitystä.

    • Anonyymi

      Millaiset arvot Martilla?

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1935
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1868
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1413
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe