Siksi siellä joudutaan roikottamaan vanhaa Putinia vallassa ties kuinka monta kautta vielä. Aivovuoto Venäjältä länteen näkyy myös tällä tavalla.
Venäjä on surkeassa tilassa.
Venäjä on surkeassa tilassa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Onneksi Venäjän demokratia kuitenkin voi hyvin. Kansa sai päättää Putininkin kohtalosta.
Sama ongelma täälläkin pervoa ollaan huutamassa pressaksi ja kaupan
kassatyttökin kelpaisi
Kun on hyvä löydetty mitä sitä vaihtamaan. 50 vuotta vallassa näin aluksi.
Siis päteviähän takuulla löytyisi, muttei politbyroolle sopivia. Ei Neuvostoliitto mihinkään kadonnut, veti vain hetken henkeä, vaihtoi nimeä ja tuli takaisin ihan samanlaisena.
Ei sentään ihan samanlaisena, vaan aika paljon pinta-alaltaan kutistuneena jakojäännöksenä.
No juu, mutta nyky-Neukkulan tapa vallata lisää alueita onkin hiukan vaihvihkaisempi. Rahalla saa ostettua isot kasat länsimaisiakin poliitikkoja, kuten hyvin tiedetään mm. EUn äärikonservatiivien parlamenttiryhmästä.
Ja onhan Venäjä saanut ostettua Yhdysvaltoihin oman presidentinkin :D
Mittasuhteita katsoen hajonneesta Neuvostoliitosta on Venäjällä jäljellä lähinnä suuri Siperia, valtion nimeksi voisikin vaihtaa Siperia.
Venäjä on jo samanlainen huumorivaltio kuin nuo tietyt Keski-Aasian stanit. Sielläkin on kaiken maailman elinikäisiä presidenttejä ja ruhnamanrustaajia.
Ihan kuin tää sama ois nähty ennenkin. Viittaan Brezhnevin aikaan.
20 vuotta vallassa on korruptoinut johdon ja eliitin vyyhtiinsä niin pahasti etteivät uskalla antaa asemansa muuttua. Toiset 20 vuotta vaan syventää korruptiota.
Putin on loistava pressa,pitää omiensa puolta.
Venäjällä presidentillä on merkittävästi valtaa. Hän voi vaikuttaa suuresti moniin asioihin. Näyttää nyt vaan siltä, että tämä instituutio on kärsinyt pahan inflaation.
Ei ole näkyvissä suurta kilpailua presidentin virasta. Ovatko opposition rivit sekaisin?
Uutta näkökulmaa kaivattaisiin kipeästi, ei tämä nykyinen johtamistapa tuo Venäjälle siunausta.
Nuorempia pitää saada johtoon, uutta ajattelutapaa, ulospäin suuntautumista, yhteistyökykyä. Jospa joku vielä ilmoittautuisi.
Kremkin paidaton messias on paljastunut Mugaben reinkarnaatioksi.
Venäjä liittyy henkisen kotimaansa Afrikan pitkään henkiseen ja moraaliseen jatkumoon.
Uraaa!
Brezhneviä piti takana olevan pitää pystyssä ja kuiskata kuka vieressä seisoi (Jeltsin) ja mistä oli puhumassa (vesipadon avajaiset) Siihen nähden puten järki pelaa paremmin ja lihakset ovat kuin voimailijalla.