Anathema Maranatha

Maranatha on
arameankielinen sanonta,
ja tarkoittaa:
Herramme tulee

Lainaan nyt ensin Vanhaa Bibliaa:

"Joka ei Herraa Jesusta Kristusta rakasta,
se olkoon anatema maranata."

Anatema on suomennettuna
Kirottu / Tuhon omaksi vihitty

Samaan tapaan tuo on käännetty
Kuningas Jaakon käännöksessä:

If any man love not the Lord Jesus Christ,
let him be Anathema Maranatha

Anathema Maranatha
on siis ikäänkuin yksi paketti.
Paavali on samassa
eli Ensimmäisessä kirjeessään Korinttolaisille
todennut aiemmin näin:

"Sentähden minä teen teille tiettäväksi,
ettei kukaan,
joka puhuu Jumalan Hengessä,
sano:
'Jeesus olkoon kirottu',
ja ettei kukaan voi sanoa:
'Jeesus olkoon Herra',
paitsi Pyhässä Hengessä."

Paavali viittaa siihen,
kun erityisesti kääntymättömät juutalaiset
saattoivat oikein kirota Jeesuksen.
Tämä on kuin vala,
johon liittyy kirouksen uhka.

"Jos joku ei pidä Herraa Rakkaana,
niin hän olkoon kirottu. Maranata!"

Tuo virke on keskellä lopputervehdyksiä,
jossa Paavalin lisäksi muut uskovat
lähettävät tervehdyksen Korinttolaisille.
Paavali käskee heitä itseään
tervehtimään toisiaan pyhällä suun annolla.

Rakkaana pitämisessä käytetään verbiä fileo.
Eli tuo Herran Rakastaminen
voidaan ymmärtää myös Herran ruumiin
eli seurakunnan jäsenten rakastamisena.

Jos joku ei niin tee,
"niin hän olkoon Anathema Maranata"

7

1592

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paavali onkin oikea asiantuntija aiheen kohdalta.

      Entisessä vaelluksessaan juutalisuudessa Saulus tarsolaisena,
      hän vainosi Jeesuksen pyhiä, eli juuri heitä, jotka tunnustivat
      Jeesuksen Herrakseen.

      9 Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan,
      10 ja niin minä teinkin Jerusalemissa. Paljon pyhiä minä suljin vankiloihin, saatuani ylipapeilta siihen valtuuden, ja kun heitä tapettiin, annoin minä ääneni sen puolesta.
      11 Ja kaikkialla synagoogissa minä usein koetin rankaisemalla pakottaa heitä herjaamaan Jeesusta, ja menin niin pitkälle vimmassani heitä vastaan, että vainosin heitä aina ulkomaan kaupunkeihin saakka.
      ( Apt 26)

      Saulus toiminnallaan pyrki siihen, että uskovat, Jeesusta Kristusta Herranaan avukseen huutavat, olisivat kironneet Herransa ja näin tulleet kirotuiksi.

      Kun Saulus itse lopulta kääntyi Herran Jeesuksen puoleen, hän huomasi olleensa Jumalan seurakunnan vainoaja, pahantekijä. Syntisistä suurin.
      Saulus toiminnallaan pyrki siis saamaan uskovat kiroamaan Herran Jeesuksen.

      Käännyttyään, uutena luomuksena Kristuksessa, Saulus alkoi käyttämään Paavali nimeä.

      Ja todellakin:

      >> Eli tuo Herran Rakastaminen
      voidaan ymmärtää myös Herran ruumiin
      eli seurakunnan jäsenten rakastamisena.

      Jos joku ei niin tee,
      "niin hän olkoon Anathema Maranata" >>

      Tätä Paavali todellakin teroitti.

      9. Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni.
      10. Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.
      11. Älkää harrastuksessanne olko veltot; olkaa hengessä palavat; palvelkaa Herraa.
      12. Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät.
      13. Pitäkää pyhien tarpeet ominanne; harrastakaa vieraanvaraisuutta.
      14. Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko.
      15. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.
      16. Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itsemielestänne viisaita.
      ( Room 12)

      Usko Toivonen

      • Anonyymi

        Se voidaan kääntää kahdella tavalla. Maran ata tarkoittaa "Herramme tulee". Marana ta tarkottaa "Herramme, tule".


    • Anonyymi

      Vastaa nyt kalamos, miksi et pysynyt omalla foorumillasi ?

      Poistuivatko kaikki sinun "rakkaudellisesta" seurastasi ?

      Eikö sen pitänyt olla oikein Herran tahto ja siten kestävää ???

      VASTAA NYT SIIS !!!

    • Anonyymi

      Puheissamme on varottavaa se, että puheemme ei muuttuisi juutalaisia vainoavaksi puheeksi, mikä on kristillisyyden väärän opin peittovaatteen syy silmillämme.

      Juutalaisissa oli uskovaa ja ei uskovaa, kuten meissäkin.
      Siksi pakana- on epäjumalanpalvelija, ja pakanakristitty voi olla epäjumalanpalvelija, sen kultaisen vaikkansa teossa, joka on Egyptiläistä monijumalaisuutta.

      Raamattu puhuu vanhanliiton niskoittelusta, että se on joidenkin kohdalta varoittava esimerkki meille, jotka lopunaikaa elämme.
      Siis on oltava vanhassa liitossa perusta, jota warjolain aika julistaa.
      Ja on vanhassa liitossa joidenkin kohdalla epäuskoa, jonka tähden jäivät erämaahan, eikä päässeet perille.
      Oli kahden tien kulkijaa, vaikka tieto oli jo Edenistä kirjattu.
      Sijaisuhrin kuolema, Kainin ja Aabelin opetus- uhrista ja epäuskosta.
      jne.

      Jumalalla on vain YKSI kansa. Tämä täytyy muistaa, ettemme tekisi edelleen antisemitismioppia ja virhettä.

      • Anonyymi

        sen kultaisen vaikkansa teossa, joka on Egyptiläistä monijumalaisuutta.
        = sen kultaisen >vasikkansa< teossa, joka on Egyptiläistä monijumalaisuutta.

        pakana= epäjumalanpalvelija.


      • Hyvin täkeä huomautus.
        Kiitos siitä.

        Paavalikin olisi ollut valmis
        vaikka menemään ikuiseen kuolemaan
        heimoveljiensä edestä,
        jos se olisi ollut mahdollista.

        "Sillä minä soisin itse olevani kirottu
        pois Kristuksesta veljieni hyväksi,
        jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta,
        ovat israelilaisia:
        heidän on lapseus ja kirkkaus
        ja liitot ja lain antaminen
        ja jumalanpalvelus ja lupaukset;
        heidän ovat isät,
        ja heistä on Kristus lihan puolesta,
        hän, joka on yli kaiken, Jumala,
        ylistetty iankaikkisesti, amen!"

        Pelastus on juutalaisista,
        ja uusi liitto,
        josta me pakanatkin pääsimme osallisiksi,
        on solmittu nimenomaan sen kansan kanssa,
        jonka Jumala vapautti Egyptin orjuudesta.

        Mutta tosiasia,
        jonka Raamatun sivuilta löydämme,
        on se, että juutalaiset
        vainosivat Jeesusta ja myöhemmin Paavalia,
        ja kerrankin joukko heitä teki oikein valaln,
        että eivät syö eivätkä juo,
        ennenkuin ovat surmanneet Paavalin.

        "Mutta päivän tultua
        juutalaiset tekivät salaliiton
        ja vannoivat valan,
        etteivät söisi eivätkä joisi,
        ennenkuin olivat tappaneet Paavalin."

        Minä ymmärrän Korinttolaiskirjeen sanoman
        keskustelun aiheensa olevassa kohdassa siten,
        että siinä on vakava viittaus juutalaisiin,
        jotka kiroamalla kirosivat Jeesuksen,
        ja vaativat esimerkiksi
        synagoogaan palaavilta kristityiltä
        tällaista herjaamista ja Jeesuksen veren
        kuvaannollista tallaamista maahan.


    • Anonyymi

      27:15 'Kirottu olkoon se, joka tekee jumalankuvan, veistetyn tai valetun, taitajan käden tekemän, kauhistukseksi Herralle, ja joka salaa sen pystyttää.' Ja kaikki kansa vastatkoon ja sanokoon: 'Amen.'
      27:16 Kirottu olkoon se, joka häpäisee isäänsä tai äitiänsä. Ja kaikki kansa sanokoon: 'Amen.'
      27:17 Kirottu olkoon se, joka siirtää lähimmäisensä rajan. Ja kaikki kansa sanokoon: 'Amen.'
      27:18 Kirottu olkoon se, joka vie sokean harhaan tieltä. Ja kaikki kansa sanokoon: 'Amen.'
      27:19 Kirottu olkoon se, joka vääristää muukalaisen, orvon tai lesken oikeuden. Ja kaikki kansa sanokoon: 'Amen.'
      27:20 Kirottu olkoon se, joka makaa äitipuolensa kanssa, sillä hän nostaa isänsä peitteen. Ja kaikki kansa sanokoon: 'Amen.'
      27:21 Kirottu olkoon se, joka sekaantuu eläimeen. Ja kaikki kansa sanokoon: 'Amen.'
      27:22 Kirottu olkoon se, joka makaa sisarensa, isänsä tyttären tai äitinsä tyttären, kanssa. Ja kaikki kansa sanokoon: 'Amen.'
      27:23 Kirottu olkoon se, joka makaa anoppinsa kanssa. Ja kaikki kansa sanokoon: 'Amen.'
      27:24 Kirottu olkoon se, joka salaa murhaa lähimmäisensä. Ja kaikki kansa sanokoon: 'Amen.'
      27:25 Kirottu olkoon se, joka ottaa lahjuksen surmatakseen viattoman. Ja kaikki kansa sanokoon: 'Amen.'
      27:26 Kirottu olkoon se, joka ei pidä tämän lain sanoja eikä täytä niitä. Ja kaikki kansa sanokoon: 'Amen.'"

      ST

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      275
      3898
    2. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      74
      3500
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      146
      2511
    4. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      56
      2286
    5. Jätän tähän viesti kaivatullesi

      jos jotain jäänyt sanomatta. 👇
      Ikävä
      154
      1902
    6. Olet kyllä erittäin huono yhdistelemään pisteitä.

      Etkä vain sinä vaan kaikki teilläpäin.
      Ikävä
      34
      1727
    7. Onko jo liian "vanha" vai mitä mieltä olet? 57-v. saa raakaa tekstiä tv:ssä

      The Summit Suomi tv-ohjelmassa 57-vuotiaan Maritan jaksamista kyseenalaistettiin iän takia. Onko tässä iässä jo liian "v
      50 plus
      30
      1278
    8. Etkö sitten itse

      ole koskaan ylittänyt rajaa?
      Ikävä
      33
      1275
    9. Mitä järkeä iskeä

      Varattua ja yrittää saada sitä eroamaan
      Ikävä
      48
      1189
    10. Uskotko että vielä

      Kohtaisimme?
      Ikävä
      23
      1156
    Aihe