Missä ovat kansalaisten ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeudet, jos vakavien autoimmuuni-reuma-tulehdus-kipusairauksien, hoidossa elintärkeät, toimintakyvyn kannalta välttämättömät, pitkään toimivasti käytössä olleet reseptilääkkeet, pakotetaan uusimaan lääkärikäynneillä, eikä Omakanta-palvelussa, tai apteekki-asioinnilla, kuten tähän asti.
Koronaviruksen riskiryhmiin kuuluvia, käytännössä kiristetään ja pakotetaan ALTISTUMAAN myös koronavirukselle, käskyttämällä heidät sote-asemille, ehtona välttämättömien reseptilääkkeiden uusimiselle. Lääkärimaksu on myös iso lovi, vähävaraisten köyhyyseläkeläisten budjetissa, kun jo nyt ovat tiukilla, valitsemassa ravinnon ja reseptilääkkeiden välillä, eivätkä tarvitsisi yhtään ylimääräistä laskua.
Ei pitäisi mennä pelottelun ja epävarmuuteen laittamisen, pakon kautta, vaan kuunnella ihmisiä itseään, jotka ovat parhaita asiantuntijoita, pitkään jatkuneiden sairauksiensa hoidossa, kun juurikin autoimmuuni-reuma-tulehdus-kipupotilaat ovat pitkään käyttäneet, toimivia reseptilääkkeitä ja saaneet sen arjen niin toimivaksi, kuin köyhyydessä voi, niiden välttämättömien reseptilääkkeiden uusimisella, säännöllisesti ja vakaasti tähän asti.
Veroparatiisi-sotea maksatetaan nyt köyhyyseläkeläisillä, heillä joilla ei mitään ole, kiristämällä elämälle välttämättömillä reseptilääkkeillä, jotka on toimiviksi todettu ja joilla ovat onnistuneet jo kymmeniä vuosia, hoitamaan vakavia autoimmuuni-reuma-tulehdus-kipusairauksiaan. Epävarmuus reseptilääkkeiden uusimisesta, pahentaa heti tulehduksia ja kipuja, vakavia sairauksia.
Terveydenhoidon nimissä sairastutetaan pahemmin, kun "hoitosuhteen" verukkeella, tehdäänkin lääkärissä-käynti-pakko, kiristämällä reseptilääkkeiden uusimisella, eli saatavuudella, eli kiristetään elintärkeillä, toimintakyvyn kannalta välttämättömillä tulehdus- ja kipulääkkeillä.
Kivunhoidostakin taisteltiin vuosikymmenet Suomessa, että saatiin edes jollekin tolalle, ovatko nyt rapauttamassa sitäkin, käskyttämällä ihmisiä, vieläpä köyhyyteen jätettyjä sairaus-kansaneläkeläisiä, veroparatiisi-soten maksajiksi, ehtona elämälle ja toimintakyvylle välttämättömien resepti-tulehdus- ja kipulääkkeiden saatavuudella.
Onko ns. "hoitosuhteesta" tehty hoitopakko veroparatiisi-sotessa ?
1
147
Vastaukset
- Anonyymi
Suomessa veroparatiisi-sotepäättäjät, lääkärit, tutkijat ja tohtorit, THL, STM, eduskunnan yksipuoluejärjestelmä, tekevät kaikkensa, että Suomen oikeusvaltio murskataan ja kansalaisten oikeusturvan rippeetkin, poistetaan pitämällä 500 000:a vanhusta, vammaista ja pitkäaikaissairasta, äärimmäisessä köyhyydessä, ilman aitoa oikeusturvaa, aitoja ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeuksia.
https://www.theguardian.com/us-news/2020/aug/08/doctors-medical-students-across-us-push-register-patients-vote
Usa:ssa lääkärit ja osa terveydenhuollon toimijoista, toimii täysin päin vastoin, kuin Suomen veroparatiisi-sotelaiset, eli pyrkii turvaamaan potilaiden ja kansalaisten äänestysmahdollisuudet, oikeuksien puolustamisen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke332193- 1181866
- 771591
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?671207- 1601202
- 611036
- 481033
- 641004
Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂62927Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t28900