Mikä on ihminen ja millainen on hyvä elämä? Tätä ei ole pohtinut ainoastaan tiede, vaan myös papit ja teologit, poliitikot, taiteilijat ja filosofit.
Tänä päivänä vastauksia etsitään modernin aivotutkimuksen suunnalta. Mutta löytääkö aivotutkimus vastauksen ihmisyyden ongelmaan? Paljastaako se mielen salaisuudet?
Aivotutkimus ei ole tekemässä ihmistä läpinäkyväksi. Se ei ole ratkaisemassa ihmisen mielen ongelmaa. Pikemminkin kyseessä on prosessi, jossa moraalisesti ja vastuullisesti toimiva ihminen yritetään tehdä tarpeettomaksi ja selittää hänen olemassaolonsa ja toimintansa lähinnä aivojen fysikaalisista, kemiallisista ja biologisista prosesseista johtuvaksi.
Keskeistä on ajattelutapa, jossa aivot ja mieli samaistetaan, ihmisen toiminta ymmärretään kausaalisesti selitettyjen aivoprosessien tuotteeksi. Ei nähdä eroa ihmisen tarkoituksellisen toiminnan ja luonnon tapahtumien välillä. Ajatellaan ettei mikään ihmisen elämässä tapahdu hänen valintansa tuloksena. Silloin kaikki toiminnat oppimisesta itsemurhaan ovat vain luonnontieteellisten käsitteiden ja teorioiden avulla ymmärrettäviä eitarkoituksellisia tapahtumia. Tällaisessa tieteisuskossa kaikki, mikä koskee ihmistä, olkoon kysymys masennuksesta, alkoholin nauttimisesta, seksistä, rikollisuudesta, kasvatuksesta, väkivallasta, uskonnosta, musiikista tai urheilusta selitetään aivojen fysiologiasta.
Tänä päivänä vastauksia etsitään modernin aivotutkimuksen suunnalta. Mutta löytääkö aivotutkimus vastauksen ihmisyyden ongelmaan? Paljastaako se mielen salaisuudet?
Aivotutkimus ei ole tekemässä ihmistä läpinäkyväksi. Se ei ole ratkaisemassa ihmisen mielen ongelmaa. Pikemminkin kyseessä on prosessi, jossa moraalisesti ja vastuullisesti toimiva ihminen yritetään tehdä tarpeettomaksi ja selittää hänen olemassaolonsa ja toimintansa lähinnä aivojen fysikaalisista, kemiallisista ja biologisista prosesseista johtuvaksi.
Keskeistä on ajattelutapa, jossa aivot ja mieli samaistetaan, ihmisen toiminta ymmärretään kausaalisesti selitettyjen aivoprosessien tuotteeksi. Ei nähdä eroa ihmisen tarkoituksellisen toiminnan ja luonnon tapahtumien välillä. Ajatellaan ettei mikään ihmisen elämässä tapahdu hänen valintansa tuloksena. Silloin kaikki toiminnat oppimisesta itsemurhaan ovat vain luonnontieteellisten käsitteiden ja teorioiden avulla ymmärrettäviä eitarkoituksellisia tapahtumia. Tällaisessa tieteisuskossa kaikki, mikä koskee ihmistä, olkoon kysymys masennuksesta, alkoholin nauttimisesta, seksistä, rikollisuudesta, kasvatuksesta, väkivallasta, uskonnosta, musiikista tai urheilusta selitetään aivojen fysiologiasta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Mikä on ihminen ja millainen on hyvä elämä? Tätä ei ole pohtinut ainoastaan tiede, vaan myös papit ja teologit, poliitikot, taiteilijat ja filosofit. "
Tiede ei ota kantaa siihen mitä on hyvä elämä...
Eikö? Aivotutkimuksen professori Paavo Riekkinen: "Suomessakin pitäisi aivotoimintojen tuntemuksessa päästä euroaikaan - humpuuki pitää poistaa. (...) Nyt on tietoa niin, että kun teet oikeita kysymyksiä, saat oikeita vastauksia. Voimme siirtää käyttäytymistieteenkin loogiseksi tieteeksi. (...) Kun nykyiseen aivotietouteen lisätään molekyylibiologian mahdollisuudet manipuloida aivojen toimintaa täsmälääkkeillä, voimme muuttaa ihmisten ominaisuuksia, tehdä heidät tyytyväisiksi, keskittymiskykyisiksi ym. Tulokset ovat mullistavia."
Onko tässä utopiassa kyse poliittisesta vai tieteellisestä vallankumouksesta? On myös syytä muistaa, että behaviorismin keskeisillä edustajilla J.B. Watsonilla ja B.F. Skinnerillä oli molemmilla suuri viehtymys kontrolloida ihmisen elämää ilman, että he pitivät itseään valtaa tavoittelevina poliitikkoina. Watson määritteli behavioristisen psykologian puhtaaksi objektiivisiin kokeisiin perustuvaksi luonnontieteeksi, jonka tehtävänä on ennustaa ja kontrolloida ihmisen käyttäytymistä.
"taputaa" ihmiselle
Voisihan tänne lainailla silloin tällöin itselle mielekkäitä tutkijoiden repliikkejä. Se syö vähän uskottavuutta asioista kylläkin että jopa oman alansa tutkijat ovat niin erimieltä asioista. Yhden alan professori on pätevä vain oman alansa asioista ja se tutkii niitä. Miksi siis enää kyselet kuinka
me voimme tutkia ihmistä ja että saammeko totuuden selville vain yhdestä näkökulmasta. Ihmistutkimusta käsittelee jo niin monet alueet. Kun tahdot oikeasti saada selville sen totuuden, katsele asioita eri kulmista, kuuntele eri alojen professoreja. Ota itsekkin selville sen sijaan että uskot sinisilmäisesti johonkin valmiiseen kaavaan. "Tässä sinulle valmis kaava jonka me olemme todenneet ja tutkineet. Sinun tarvitsee vain uskoa." Kannattaa siis kyseenalaistaa, jopa sitä mitä tutkimukset sinulle väittävät ja mitä lehdissä esitellään absoluuttisena totuutena.
~Kyseenalaistan, eli ajattelen. Ajattelen, eli olen.~
Ihminen monimutkainen..
Älykkyyden irrottaminen persoonallisuudesta ei käy laatuun
Nykytieto on omituista, mikäli sitä vertaa vanhaan yleissivistykseen
Mitä virkaa on huippuälyköllä, joka kävelee läheistensä yli ja pahimmassa tapauksessa piinaa elinpiiriään teräväpäisyydellään? Siitä asti, kun tunneäly lanseerattiin 1990-luvun alussa, on järjen valo himmentynyt henkisen arvojen tieltä.
”Älykkyystesteissä korkeat pinnat nappaava ihminen voi kokea olevansa normaalijakauman huippupäässä. Testeihin on sisäänrakennettu, että niillä voi pönkittää pientä minuuttaan”, suomii Turun ylioppilaslehden älykkyyskyselyyn kommentoijaksi lupautunut neurotieteilijä ja akatemiatutkija
Antti Revonsuo.
Älykkyyden mittaamisessa ei ole järkeä, sillä miksi ihmisen pitäisi tietää, mille tasolle hän testissä loksahtaa. Revonsuo pitää älykkyyttä persoonallisuuden yliyksinkertaistamisena. Aivotutkimuksen ammattilaiselta on aiheen maagisuus kadonnut jo kauan sitten.
Silti Tylkkäri pyysi viittä yliopiston professoria määrittelemään älykkyyden ja pohtimaan sitä elämänkokemuksensa valossa, jotta päästään ruotimaan aihetta aivoriihen voimin.
Vastauksista on tulkittavissa, että testiälykkyys ja elämisen taito asettuvat vastakkain. Sosiaalinen pärjääminen eli tunneäly korostuu, sillä perinteinen älykkyys ei riitä 2000-luvulla.
”Älykkyyden määrittely on vaikeaa, eikä edes erityisen tärkeää. Kyseessä on universaali ominaisuus, johon kuuluu nokkeluus oivaltaa, kyky poimia oleellinen, nähdä asioiden yllättävätkin yhteydet ja kyky kysyä, kun ei ymmärrä”, miettii matematiikan professori Juhani Karhumäki.
Älykkyyteen liittyy myös moraali ja sen pohtiminen, mihin älykkyyttä pitäisi käyttää. Professoreitakin arveluttaa, antaako kasvatus tai yliopisto rahkeet käyttää järkeä muuhunkin kuin oman edun ajamiseen.
Lasketaanko tutkintomääriä vai kysytäänkö, onko laaja-alainen näkemys maailmasta iskostunut koulunpenkkiä nuohotessa?
”Alani pahimpia helmasyntejä on ollut nähdä lahjakkuus ’kouluviisauden’ kautta. On kuviteltu, että akateeminen menestys olisi yhtä kuin älykkyys. Yksilöiden sijoittaminen arvosanojen skaalaan ovat paljolti armeijan ja koululaitoksen tarpeita varten kehiteltyjä.”
”Vertailutapa johti yksilön sijoittamiseen sattumanvaraisen normaalijakauman tiettyyn kohtaan ja sijoituksen näkemiseen pysyvien ominaisuuksien merkkinä. Koko tämä hölmö pyrkimys kaikkinaiseen opintojen nopeuttamiseen lähinnä hymyilyttää”, tilittää kasvatustieteiden professori Risto Rinne.
Jollei suomalainen hallitse kirjallisuuden klassikoita tai tunnista nokkosperhosta edes kirjan kuvasta, voi miettiä, mihin yleissivistys on uudella milleniumilla siirtynyt.
”Ihmiset tietävät hirveän erilaisista asioista, ja kuka päättää, mikä on oleellista tietoa. Nykytieto tosin on omituista, kun ihmiset elävät virtuaalimaailmoissa ja tuntevat Madonnan miesseikkailut takapihansa ötököitä tarkemmin”, Revonsuo hymähtää.
Arkijärkevyys näkyy myös yhteiskunnallisena vastuuna. Samalla ihminen asettuu osaksi sosiaalista perimäänsä ja sukupolvien ketjua.
”Ihminen on jo varhain historiatietoinen. Pieni lapsi tajuaa, miten syntyvät ja kuolevat sukupolvet muodostavat ketjuja. Ihminen rakentaa elämäänsä kokemusvarastolle, lisää alituisesti tietojaan, suunnittelee tulevaisuutta ja siirtää tietonsa perintönä seuraaville sukupolville”, filosofoi Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen.
”Älykkäällä kansalaisella ’hoksottimet’ toimivat tavallisen elämän asioissa ja ihmisten kanssakäymisessä. Median ylistämät ’älykkäät ihmiset’ useimmiten käyttävät ’älyään’ oman edun tavoitteluun. Yhteiskunnassa äly näkyy heikosti. Nuorison käyttäytymiskasvatus on retuperällä, ja syrjäytyneiden määrä kasvaa. Itsekkyys rehottaa”, kritisoi kasvifysiologian ja molekyylibiologian professori Eva-Mari Aro.
Mutta kai älykkyydestä jotenkin on voitava keskustella, sillä ainakin tieteessä on määritelmä löydettävä mille tahansa. No, olkoon menneksi, toteaa aivotutkija Revonsuo.
”Neurotieteissä puhutaan kognitiivisesta suoritustasosta ja tiedonkäsittelyn osa-alueista. On muutamia ominaisuuksia, jotka leikkaavat kaikkien osa-alueiden läpi”, Revonsuo valaisee.
Ihmisten aivosähköt toimivat eri tehoilla, vaikka Revonsuon alalla aivojen toimintamekanismia selvitellään yhä.
”Älykkyyden eri alueet sijaitsevat hujanhajan ympäri korteksia, mutta kokonaisuutena ihmisen havaintomaailma on kuitenkin yhtenäinen. Niillä joilla aivojen ’kellotaajuus’ toimii keskimääräistä nopeammin, korostuu kolme ominaisuutta. Tiedon käsittely on sutjakampaa, tarkkaavaisuus pelaa ja työmuisti on hyvä”, Revonsuo tiivistää.
Sitten on vielä poikkeusyksilöitä molempiin suuntiin. Jonkin alan huipputaitajalla moduulit ovat ylikehittyneet, kun taas neuropsykologian aivovauriopotilailla saattaa olla äly tallella mutta tunnesignaali poikki.
”Joillakin oikea vastaus esimerkiksi matemaattiseen ongelmaan putkahtaa automaattisesti mieleen. He saattavat nähdä silmissään geometrisesti, miten tietyt luvut asettuvat päällekkäin.”
”Jos alle nelivuotiaalle tapahtuu aivovaurio tai aivoja vahingoittava sairaus, voi vahingoittunut toiminto siirtyä toiseen osaan aivoja. Aikuisella aivojen vahingoittuminen voi romahduttaa elämän hallinnan, jos jäljelle esimerkiksi jää pelkkä laskelmoiva äly ja tunteet puuttuvat”, Revonsuo vertaa.
Aivovaurioissa tiivistyy koko älykkyyttä kuvaava ominaisuus. Älykkyyttä ei sinällään voi paikallistaa mihinkään tiettyyn kohtaan aivoja, mutta mikäli jokin osa-alue pettää, kokonaisuus hajoaa palasiksi.
Vastaavasti kahden ihmisen älykkyyden taso voi olla sama, vaikka osa-alueet voivat olla hyvinkin erilaisia.
Katja Kuokkanen
Älykkyys on ajattelijan aivoissa
”Lukuisat yritykset eristää ihmisyksilöiden älykkyys ja mitata sitä erilaisin älykkyystestein ovat keinotekoisia ja rajallisia, sillä mittaukset ovat aikaansa ja paikkaansa kulttuuurin ja kielen kautta sidottuja. Testiälykkyys ja yliopisto- tai kouluviisaus eivät välttämättä riitä kuljettamaan ihmistä kokonaisvaltaisemman elämänviisauden kentille.”
Risto Rinne, kasvatustieteiden professori
”Kyky ajatella ja toimia loogisesti sekä kyky yhdistää asioita on käytännön älykkyyttä, jolla esimerkiksi tieteessä pärjää pitkälle. Älykäs ihminen myös tajuaa, että laboratoriotieteissä merkittäviä tuloksia saavutetaan vain kovalla työllä ja intohimolla tieteelliseen tutkimukseen. Älykkyyteen liittyy myös rehellisyys ja kyky puhua oikealla hetkellä sekä vaieta, kun on vaikenemisen aika. Kaikki nämä älykkyyden osat ovat tieteellisessä työssä välttämättömiä.”
Eva-Mari Aro, kasvifysiologian ja molekyylibiologian professori
”Älykkyyteen näyttää oleellisesti kuuluvan vapaus ajatella ja päätellä itse. Tästä varmaan johtuu ainakin osin, että älykkyys on aina yhteiskunnassa hieman syrjässä, omissa oloissaan. Älykkyyteen ei tarvitse kuulua laaja-alainen tietäminen, verbaaliylivertaisuus väittelyissä tai oman egonsa korostaminen.”
Juhani Karhumäki, matematiikan professori
”Historia on tiede, joka tutkii älyn historiaa. Historian tutkimuskohteenahan on taitavan, älykkään, ymmärtäväisen ihmisen kokemukset pitkän ajallisen perspektiivin näkökulmasta. Ihmisen neurologinen kapasiteetti ei kuitenkaan kehity tyhjiössä. Ihminen on kiinnostava myös yhteisön jäsenenä, yhteiskunnan ja kulttuurin luojana, jatkajana ja kehittäjänä, hallisijana ja hallittavana, vuorovaikutussuhteiden verkoston osasena.”
Kirsi Vainio-Korhonen, Suomen historian professori
”Älykkyys on taitoa ratkaista ongelmia sekä ymmärtää ja oppia monimutkaisia asioita. Sen lisäksi katsotaan usein, että luova sopeutuminen uusiin olosuhteisiin on myös älykkyyttä. Älykkyyden ymmärtäminen kapasiteettina oppia uutta avaa paremman näköalan koko asiaan. Oma kysymyksensä on, pitääkö älykkäällä ihmisellä olla myös ’nopea ymmärrys’. Ylenmääräinen hitaus on kyllä näyttö älyn puutteesta, mutta suuri nopeus ei sen sijaan ole sen tunnusmerkki.”
Pekka Niemi, psykologian professori