Koulussa on luokallani eräs vaikea ihminen, joka komentelee muita ja puuttuu jatkuvasti toisten asioihin ja muutenkin käyttäytyy ikävästi. Hän on erityisesti minut ottanut silmätikukseen. Voisitteko te rukoilla tämän asian puolesta, että hän lopettaisi tuollaisen käytöksen ja jättäisi minut rauhaan.
Vaikea ihminen
Koirafani83
1118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Laita välit poikki. Jos on kyse vain vapaista ystäväsuhteitsa. jos on kyse työpaikalla olevasta häiriöstä ilmoita esimiehellesi. Mutta jos on kyse vain uskovasta ystävästä tai ei uskovasta. Miksi sitten olet hänen kanssaan. Aviopuolisoamme emme voi erottaa tuosta vain, mutta voimme itse päättää siitä, kenen kanssa olemme ja seurustelemme muuten.
Minäkin olen tehnyt sellaisen ratkaisun. Olin laulu ja soittokeikalla, lauloimme hengellisiä lauluja minä soitin ja eräs laulaja lauloi. Hän alkoi kovasti käskeä minua "hänestä nousi esiin se vanha komenteleva erittäin tiukaksti käskevä orkesterin johtaja". Yhteistyö loppui siihen keikkaan. Ja Pyhä Henki johdatti minua tekemään näin. Olen sanan julistaja, enkä tarvitse komentelevia ihmisiä, mukamas kumppaniksi. Sellaiset ovat valeveljiä, joista ei ole mitään varsinaista hyötyä, vain haitaa... joten välit poikki.
68 ihmistä on tullut uskoon 11 kuukauden aikana palvelutehtävässäni, ja on näin huolehdittava edelleenkin siitä, että se jatkuu ja etee... Olen hyvin kiitollinen Jumalalle kaikesta tästä...
Jumala voi toimia niin harvojen kuin monienkin kautta. Suomeen tulee herätys! Amen!