Esikko

Työntökärryihin -
niin, niihin mummolan ruostuneisiin maitokärryhin
istutan silkkikukkapuunoksan

laitan kärrit kauniisti vanhaa aittavanhusta vasten
ja asettelen mummolan nurkasta löytyneen
maitokannun siihen kärrylle
johon kaadan, raikasta ja puhdasta lähdevettä

lauluni laululle -
tuolle suloiselle silkkikukkapuunoksalle

runotytto1 kirjoitti:

Työntökärryihin -
niin, niihin mummolan ruostuneisiin maitokärryhin
istutan silkkikukkapuunoksan

laitan kärrit kauniisti vanhaa aittavanhusta vasten
ja asettelen mummolan nurkasta löytyneen
maitokannun siihen kärrylle
johon kaadan, raikasta ja puhdasta lähdevettä

lauluni laululle -
tuolle suloiselle silkkikukkapuunoksalle

Lue lisää

Silkkikukkia oksaan liimattuina
ovat unelmamme, kauniita katsella, puhtaitakin:
ei niitä turmele elämän ikävä
rosoisuus, kovuus sielujemme uurteissa, ei
Suloista on kaipaus

Istutat ne tuoreeseen multaan,
kastelet raikkaimmalla
vedelläsi

Herkimmät laulusi niiden äärellä laulat!

Ja kuitenkaan ne eivät tuota hedelmää
Eikä niissä ole tuoksua

Sillä omien unelmiemme kuvajaista on tuoksu
jota niiden sulotuoksuksi
kuvittelemme - -

siis toiveidemme heijastusta elämän ihanuus kaikki?
Eiväthän ne tosin kuihdu
Nuo kauneimmat silkkikukkamme, vaan
eivät kasvakaan -

Todellisuuden tuuli!
Sinä Mestarin taitava käsi, ilmoitus
ihanan Hengen - paina meidät polvillemme ääreen
ristin rosoisen puun

Ja unelmiemme pirstoutuessa tapahtuu ihme,
silkkikukkien pudotessa

oksiimme syntyykin eläviä silmuja,
keskellä elämän rosoisuutta -
Ja kaipausta
kaikessa kipeydessään
Kun

suloiset lauluni ovat vaienneet

Kuulen Jumalan laulavan
elämän oksistossa, lupauksen laulua
todellisen kipuni keskelle, pelkoihin ja
epävarmuuteen

Kohtaan heikkouteni
Kohtaan ihmisyyteni

Kuinka mitättömältä näyttävätkään nyt
suloiset silkkikukkapuumme,
luulimme niiden merkitsevän elämää, ne pimittivät
meiltä elämän

Kuin huomaamatta, elämän laulua kuunnellen
alan minäkin laulaa, toisenlaista
laulua, en pettävien unelmien kirkasta sikermää, vaan lupausten
laulua:

Eläviä silmuja uskomme oksissa

- - -

jotenkin tällainen oli se ajatus, aavistus, välähdys kun luin tuon runosi eilen. olisi varmaan pitänyt silloin heti kirjoittaa siihen runo. nyt oli kyllä idea vielä tallella, mutta ei sellaista elävää innoitusta, kirjoitinpa kuitenkin.

runotytto1 kirjoitti:

Työntökärryihin -
niin, niihin mummolan ruostuneisiin maitokärryhin
istutan silkkikukkapuunoksan

laitan kärrit kauniisti vanhaa aittavanhusta vasten
ja asettelen mummolan nurkasta löytyneen
maitokannun siihen kärrylle
johon kaadan, raikasta ja puhdasta lähdevettä

lauluni laululle -
tuolle suloiselle silkkikukkapuunoksalle

Lue lisää

Ajatuksia kukkulalla (waynes coffee 080405)


silloin kun elämän todellisuuden kohtaaminen
vaatii kipua
rosoisuuteni ja kirottu taipumattomuuteni jota
aina ennen puolustelin

nyt mieluummin kohtaan kivun kuin
jään unelmiini joissa
sieluni kasvot vielä ovat eheät uurteettomat
ja rosoja vailla

olenhan oppinut
että todellisuus itsessään palkitsee
ne jotka riisuvat
naamionsa

kirkkaita unelmia suurempaa
on ilo
omia kasvojaan kantaa
ja elämän kolhuissa tuntea elämän pettämätön laulu

jumalankukat vasten tummaa taustaa
hehkuvat värein joiden loistossa
unelmiemme kirkkaus himmenee
syntyy uusi unelma

kulkea ihmisenä itseään väistämättä
ja niin kohdata myös lähimmäisensä
ihmeellistä onkin
että juuri rosoinen

voi olla toiselle lämmin ja hyväksyvä
mutta se joka vielä elättelee turhia luuloja itsestään
vaatii aina myös toisia sopeutumaan
heille laatimaansa kuvastoon

lopulta eihän se olekaan ihmeellistä
että näin on
se on vain todellista
ja ainoa ihme jota lakkaamatta

ihmettelen on Jumala suuressa armossaan
jossa Hän meidät
taipumattomatkin saa taipumaan
avaten rosomme rakkaudelleen

- - -

mistä nimi "Ajatuksia kukkulalla"? no kun tämä sopii mielestäni siihen missä uskova seisahtuu kukkulan laella katsomaan taakseen ja miettii mitä on oppinut ja miten siitä eteenpäin, yritin sitä kirjoittamaani runoa etsiä mutta en löytänyt kun en muista millä nimimerkillä sen kirjoitin ja mille palstalle, mihin keskusteluun. siitä tuo nimi kuitenkin.

mamabeard wheelbarrow kirjoitti:

Silkkikukkia oksaan liimattuina
ovat unelmamme, kauniita katsella, puhtaitakin:
ei niitä turmele elämän ikävä
rosoisuus, kovuus sielujemme uurteissa, ei
Suloista on kaipaus

Istutat ne tuoreeseen multaan,
kastelet raikkaimmalla
vedelläsi

Herkimmät laulusi niiden äärellä laulat!

Ja kuitenkaan ne eivät tuota hedelmää
Eikä niissä ole tuoksua

Sillä omien unelmiemme kuvajaista on tuoksu
jota niiden sulotuoksuksi
kuvittelemme - -

siis toiveidemme heijastusta elämän ihanuus kaikki?
Eiväthän ne tosin kuihdu
Nuo kauneimmat silkkikukkamme, vaan
eivät kasvakaan -

Todellisuuden tuuli!
Sinä Mestarin taitava käsi, ilmoitus
ihanan Hengen - paina meidät polvillemme ääreen
ristin rosoisen puun

Ja unelmiemme pirstoutuessa tapahtuu ihme,
silkkikukkien pudotessa

oksiimme syntyykin eläviä silmuja,
keskellä elämän rosoisuutta -
Ja kaipausta
kaikessa kipeydessään
Kun

suloiset lauluni ovat vaienneet

Kuulen Jumalan laulavan
elämän oksistossa, lupauksen laulua
todellisen kipuni keskelle, pelkoihin ja
epävarmuuteen

Kohtaan heikkouteni
Kohtaan ihmisyyteni

Kuinka mitättömältä näyttävätkään nyt
suloiset silkkikukkapuumme,
luulimme niiden merkitsevän elämää, ne pimittivät
meiltä elämän

Kuin huomaamatta, elämän laulua kuunnellen
alan minäkin laulaa, toisenlaista
laulua, en pettävien unelmien kirkasta sikermää, vaan lupausten
laulua:

Eläviä silmuja uskomme oksissa

- - -

jotenkin tällainen oli se ajatus, aavistus, välähdys kun luin tuon runosi eilen. olisi varmaan pitänyt silloin heti kirjoittaa siihen runo. nyt oli kyllä idea vielä tallella, mutta ei sellaista elävää innoitusta, kirjoitinpa kuitenkin.

Lue lisää

Uurteet kasvoissa
silmuissa puun, joka ei ole ihmiskäsin tehty

rikkinäinen haava, sieluni kipeydessä
jos kohtaamatta sen kuljen
lentää hiljalleen pois, niinkuin haavanlehti
myrskytuulessa riepottaen

uurteet rosoisen jalkapohjani kantapäissä

Tänään astuin silkkikukkieni päälle
murkaten kaatuneet ja ehkäpä tyhjätkin
unelmani, tietäen että sen minkä peittää
se paljastuu kuitenkin

Uurteet elämäni kasvoissa
erikseen, yhdessä, yhtyen

voiko antaa repiä
toinen toiseen ja taas toinen toisaalle?

Eläviä silmuja uskomme oksissa -

niin, istutan kuitenkin
en silkkikukkapuuta
vaan sinapinsiemenen
rosoiseen savikukkapurkkiin
ja kiedon ruukun ympärille

kirkkaan keltaisen silkkinauhan

Tuo pieni lapsi
kuitenkin mielestään jo
niin iso
juoksee ja lujaa
ottaa kiven maasta
turvakseen?

Paljaat jalat repeytyvät
vasten rikkoutuneiden kiskojen
kuitenkin, juostessa niin lujaa
ettei kipua tunnu
vaan kivi, siinä oikeassa kädessä
antaa voimaa olla pysähtymättä

sillä, tuon kaiken kovuuden alle
piiloutuneena, sydämen ympärille
kietoutuneena - muuri!

lapsi juoksee
pysähtymättä
tuska kintereillään,
ei uskaltaen miettiä
syliä lämmintä
kosketusta välittävää
sillä kovuuden kuoren alla
on ehkä helpompi elää

vaikka jalat verillä -
särkyneen sydämen kiskoilla

Ensin ajattelin
etten osta
en mitään

oikeasti!

Sisimmässäni liikkui niin paljon suurempaa
kuin askeleet "kaikenmaailmanostoskärrien" seassa

epätodellisuus todellisuuden valtavirrassa
jotenkin niin totta, mutta ei sittenkään

se syvimmän sisimpäni herkkä liike
sai kuin saikin -
hymyn kasvoilleni

ja ostin ihan vain
itselleni
kirjavan kauniin kukkapuseron

runotytto1 kirjoitti:

Ensin ajattelin
etten osta
en mitään

oikeasti!

Sisimmässäni liikkui niin paljon suurempaa
kuin askeleet "kaikenmaailmanostoskärrien" seassa

epätodellisuus todellisuuden valtavirrassa
jotenkin niin totta, mutta ei sittenkään

se syvimmän sisimpäni herkkä liike
sai kuin saikin -
hymyn kasvoilleni

ja ostin ihan vain
itselleni
kirjavan kauniin kukkapuseron

Lue lisää

HIENOA. :)
Osta toki kukkapusero omaksi iloksesi toisenkin kerran, se tuottaa läheisillekin iloa. Kun iloitsee terveesti itsestään voi säteillä samaa iloa ympärilleenkin.

ASKEL ELÄMÄN TANSSIIN

Kukkapusero tuulessa
hiukset kasvoillasi
Meri antaa luvan laittaa
varpaat veteen

Olla kysymättä, vastaamatta
rantakivellä
Kukkapusero pärskeistä kastuen
auringon hymyilyssä

Meri antaa luvan pitää
varpaat vedessä
Selittämättä, osoittelematta
kiertää maa radallaan

Ei niin että pusero, tämä
olisi ainoa maailmassa, parempi kuin
muiden - ei koskaan niin!
Mutta juuri sinun, juuri sinulle

Yhtä ainutlaatuisena kuin
hetki joka ei toistu
Kasvosi hymyilevinä valoa vasten -
saanko luvan?

- - -

Kirjoitin tänään aamupäivällä ja puolenpäivän aikaan muutaman runoelmallisen ajatuskiehkuran hoo ilmakasvon sormiharjoitelmaisesti ja ne olisin tähän laittanut, mutta otin näköjään kotoa vääränlaiset paperit, ihan muita sepustuksia, joten se jäi nyt laittamatta kirjoitin siis tuollaisen tunnelmallisen runon. Kukkapaitaasi nuuhkaisten

Kömpelö Koira.

runotytto1 kirjoitti:

Ensin ajattelin
etten osta
en mitään

oikeasti!

Sisimmässäni liikkui niin paljon suurempaa
kuin askeleet "kaikenmaailmanostoskärrien" seassa

epätodellisuus todellisuuden valtavirrassa
jotenkin niin totta, mutta ei sittenkään

se syvimmän sisimpäni herkkä liike
sai kuin saikin -
hymyn kasvoilleni

ja ostin ihan vain
itselleni
kirjavan kauniin kukkapuseron

Lue lisää

Sanoit ettemme varmaankaan tavanneet sattumalta,
en tiedä, oliko sinulla silloinkin
Kukkapaita päälläsi, mutta sen muistan
kun kohta sanoit ettei mikään, mikään tapahdu sattumalta

Ja sen sanottuasi liukastuit,
vain vaivoin pidit tasapainosi niljakkaalla kivellä

Oliko se sattumaa vai varoitus, mistä minä tiedän,
ajattelen vain kun muistelen
Että sitten kiipesin kaatuneelle rungolle
joka rannasta ojentui veden ylle -

---

Tule sinäkin tänne?
houkuttelin rungon päältä
Olimme juuri tavanneet ja ehkä et halunnut vaikuttaa
pelkurilta, niin lähdit epävarmana

Hoippumaan pitkin runkoa
tule vain, minä sanoin, mutta jokin sisälläni
Aloin kuunnella, katselin tapahtumaa kuin
etäältä, valmiina

Ja liukastuessasi, pudotessasi - eikä mikään tapahdu
sattumalta - ojensin käteni

Läpi ohuen kukkapuserosi
rungosta törröttävä terävä oksa repäisi rintaasi haavan
Kuunteleva sydämeni mietiskeli: jos hän lähestyy minua
liian kiireisesti, jos liian nopein askelin

Yrittää saavuttaa, sulkea syleilyynsä - ja jos en olekaan
hänelle tarkoitettu, tai jos aika vain on väärä
Kuinka syvän haavat rintaasi saat, sydämeesi,
kestääkö pitkään parantua?

---

Nyt kukkapuserosi alla kannat haavoitettua minuuttasi -
mikä tapahtuu sattumalta?

Mikä on minkäkin asian tarkoitus,
ja voivatko sellaiset tarkoitukset muuttua?

---

Elämän kivillä tanssiessamme
ei ehkä sittenkään tärkeintä ole tietää

Ehkä tärkeintä on kohdata itsensä, vastauksista suurin:
pysähtyä ja istahtaa kivelle yksin
Kaikki asiat käsissään katsoa
pelkäämättä

Löytääkseen sitten askeleet itsensä muotoiset
sopusoinnussa todellisuuden kanssa
Sen todellisuuden, joka ottaa huomioon kaikki olosuhteet
tilanteet ja vaiheet, sillä

Todellisuus ei mukaudu askeliimme!
mutta kun askeleemme mukautuvat todellisuuteen

---

Ja tuuli laulaa elämän rannoilla -
silloin, silloin kaikella mitä tapahtuu on tarkoitus

wheelbarrow kirjoitti:

Sanoit ettemme varmaankaan tavanneet sattumalta,
en tiedä, oliko sinulla silloinkin
Kukkapaita päälläsi, mutta sen muistan
kun kohta sanoit ettei mikään, mikään tapahdu sattumalta

Ja sen sanottuasi liukastuit,
vain vaivoin pidit tasapainosi niljakkaalla kivellä

Oliko se sattumaa vai varoitus, mistä minä tiedän,
ajattelen vain kun muistelen
Että sitten kiipesin kaatuneelle rungolle
joka rannasta ojentui veden ylle -

---

Tule sinäkin tänne?
houkuttelin rungon päältä
Olimme juuri tavanneet ja ehkä et halunnut vaikuttaa
pelkurilta, niin lähdit epävarmana

Hoippumaan pitkin runkoa
tule vain, minä sanoin, mutta jokin sisälläni
Aloin kuunnella, katselin tapahtumaa kuin
etäältä, valmiina

Ja liukastuessasi, pudotessasi - eikä mikään tapahdu
sattumalta - ojensin käteni

Läpi ohuen kukkapuserosi
rungosta törröttävä terävä oksa repäisi rintaasi haavan
Kuunteleva sydämeni mietiskeli: jos hän lähestyy minua
liian kiireisesti, jos liian nopein askelin

Yrittää saavuttaa, sulkea syleilyynsä - ja jos en olekaan
hänelle tarkoitettu, tai jos aika vain on väärä
Kuinka syvän haavat rintaasi saat, sydämeesi,
kestääkö pitkään parantua?

---

Nyt kukkapuserosi alla kannat haavoitettua minuuttasi -
mikä tapahtuu sattumalta?

Mikä on minkäkin asian tarkoitus,
ja voivatko sellaiset tarkoitukset muuttua?

---

Elämän kivillä tanssiessamme
ei ehkä sittenkään tärkeintä ole tietää

Ehkä tärkeintä on kohdata itsensä, vastauksista suurin:
pysähtyä ja istahtaa kivelle yksin
Kaikki asiat käsissään katsoa
pelkäämättä

Löytääkseen sitten askeleet itsensä muotoiset
sopusoinnussa todellisuuden kanssa
Sen todellisuuden, joka ottaa huomioon kaikki olosuhteet
tilanteet ja vaiheet, sillä

Todellisuus ei mukaudu askeliimme!
mutta kun askeleemme mukautuvat todellisuuteen

---

Ja tuuli laulaa elämän rannoilla -
silloin, silloin kaikella mitä tapahtuu on tarkoitus

Lue lisää

Kapea kivi mihin kaksi
mahtuisi hyvinkin

mutta, ei!

Sen repeytyneen rinnan alla
sykkii sydän epävarma

joskus niin rauhassa ja hiljaa -
mutta kun?
Todellisuuden askelissa joissa ei kuuntele
vaan huutaa
ei pysähdy, vaan juoksee

ja jos ei niin tee
puunrunko repii syvään, sydämeen
- ja sattuu!


Tiedänhän minä
tottakai,

että ihminen suunnittelee tiensä
mutta Herra ohjaa askeleet.


Mietit, kun kättelit
ja katsoit ensi kertaa silmiini:
"Olisiko se hän?"

Suloista, suloista -
miten kauniilta maailma näyttikään
miten jokainen askeleeni lensi
kuin tunturikyyhky
kuinka silmissäni virtasi
helmenkauniit kyynelvirrat,
huuleni kaartuivat kohti
vuoren huippua, kurottaen
lähemmäksi taivaansinen pilven reunaa

sydämeni riemuitsi
ja huusi:

se on hän!



Yritän ymmärtää ymmärtämättä

yksin, niin -
mutta tiedäthän
jos rantakivellä liukastuu
ei ole kättä auttamassa

tai jos kadulla kaatuu
kuka nostaisi ylös?

ei ole sattumaa, sen tiedän
on kohtalon johdatusta
ja jokainen kohtaaminen on tärkeä

***


nostan käteni taivasta kohden
ja luovutan.

wheelbarrow kirjoitti:

HIENOA. :)
Osta toki kukkapusero omaksi iloksesi toisenkin kerran, se tuottaa läheisillekin iloa. Kun iloitsee terveesti itsestään voi säteillä samaa iloa ympärilleenkin.

ASKEL ELÄMÄN TANSSIIN

Kukkapusero tuulessa
hiukset kasvoillasi
Meri antaa luvan laittaa
varpaat veteen

Olla kysymättä, vastaamatta
rantakivellä
Kukkapusero pärskeistä kastuen
auringon hymyilyssä

Meri antaa luvan pitää
varpaat vedessä
Selittämättä, osoittelematta
kiertää maa radallaan

Ei niin että pusero, tämä
olisi ainoa maailmassa, parempi kuin
muiden - ei koskaan niin!
Mutta juuri sinun, juuri sinulle

Yhtä ainutlaatuisena kuin
hetki joka ei toistu
Kasvosi hymyilevinä valoa vasten -
saanko luvan?

- - -

Kirjoitin tänään aamupäivällä ja puolenpäivän aikaan muutaman runoelmallisen ajatuskiehkuran hoo ilmakasvon sormiharjoitelmaisesti ja ne olisin tähän laittanut, mutta otin näköjään kotoa vääränlaiset paperit, ihan muita sepustuksia, joten se jäi nyt laittamatta kirjoitin siis tuollaisen tunnelmallisen runon. Kukkapaitaasi nuuhkaisten

Kömpelö Koira.

Lue lisää

"Kun ei mee jakeluun kuitenkaan..."
Tuolla asenteella kun ei askel tule lähemmäs
vaan muuri välissä
kääntää selän pois päin

se mikä toiselle vain "tunnelmallista"
ja kahden ihmisen välisen rakkauden
vähättelemistä

koska, koska -
ei rukous onnistu
ei pääse lähelle Herraa
ei voi tehdä päätöksiä

ja jos, vaikka tekisikin
ne olisivat
kuitenkin
selän kääntämistä
ja askeleet poispäin

kun ei mee jakeluun
turha selittää
sanoa vain: hmm...

sanatonta sanojen sakeaa suolavettä

haavaan - joka sattuu!

runotytto1 kirjoitti:

Kapea kivi mihin kaksi
mahtuisi hyvinkin

mutta, ei!

Sen repeytyneen rinnan alla
sykkii sydän epävarma

joskus niin rauhassa ja hiljaa -
mutta kun?
Todellisuuden askelissa joissa ei kuuntele
vaan huutaa
ei pysähdy, vaan juoksee

ja jos ei niin tee
puunrunko repii syvään, sydämeen
- ja sattuu!


Tiedänhän minä
tottakai,

että ihminen suunnittelee tiensä
mutta Herra ohjaa askeleet.


Mietit, kun kättelit
ja katsoit ensi kertaa silmiini:
"Olisiko se hän?"

Suloista, suloista -
miten kauniilta maailma näyttikään
miten jokainen askeleeni lensi
kuin tunturikyyhky
kuinka silmissäni virtasi
helmenkauniit kyynelvirrat,
huuleni kaartuivat kohti
vuoren huippua, kurottaen
lähemmäksi taivaansinen pilven reunaa

sydämeni riemuitsi
ja huusi:

se on hän!



Yritän ymmärtää ymmärtämättä

yksin, niin -
mutta tiedäthän
jos rantakivellä liukastuu
ei ole kättä auttamassa

tai jos kadulla kaatuu
kuka nostaisi ylös?

ei ole sattumaa, sen tiedän
on kohtalon johdatusta
ja jokainen kohtaaminen on tärkeä

***


nostan käteni taivasta kohden
ja luovutan.

Lue lisää

On olemassa kivi
jolle mahtuu vain yksi.
Elämän rantakivi!

Kukaan ei voi lähestyä Herraa
omassa sydämessään kaksin,
siinä kohtaamisessa...

Siinä, elämän rantakivellä.
Lioattessaan varpaitaan
elämän valtameressä.

* * *

Kaksin - niin niin!
Yhdessä monien muiden kanssa - todella!
Mutta kuka minä olen?

Minä kaksin ja niin monien muiden kanssa?
Eläessäni todeksi tätä yhteyttä ihmisiin, eläessäni tätä
todeksi sydämestäni käsin, olen aina Herrani edessä yksin.

Vain minun varpaani ovat minun -
sittenkin, vaikka vierellä istuisi toinen,
sittenkin, vaikka miljoonat rantakivet vieri vieressä.

* * *

Jos näin ei olisi -
voisin ratkaisuistani aina syyttää toista, toisia:
ihmisiä, olosuhteita ja tilanteita.

Mutta nyt on vain Hän joka sanoo: Katso minuun.
Voi, se tekee kipeää!
Niin vietävän kipeää!

Nostaa katseensa kaikista niistä asioista
jotka sydämelläni ovat niin tärkeinä, niin rakkaina,
nostaa katseensa ja kohdata vain Herra.

* * *

Kipeää tekee löytää oma paikkansa:
tässä,
elämän rantakivellä, minun varpaani.

Sattuu kohdata elämän autius.
Vaan kun sen kohtaa, kun siihen myöntyy -
alkavat aallot laulaa!

Kohista yhdessä ja kauniisti - aallot, tuuli, ruoho -
ja äkkiä autius onkin täynnä ääntä.
Elämän ääntä.

* * *

Vain minä ja sinä, Herra, me kaksin.
Ja kun me olemme kaksin, elämäni rantakivellä, sydämessäni
onkin äkkiä kaikki.

Elämäni olosuhteet ja tilanteet,
ihmiset ja kohtaamiset, tuhannet iloni ja suruni
annetaan minulle lahjaksi.

Niin siis se, että on yksin, on tie
siihen että voi olla kaksin ja yhdessä toisten kanssa.
Omine varpaineen elämän rantakivellä.

wheelbarrow kirjoitti:

On olemassa kivi
jolle mahtuu vain yksi.
Elämän rantakivi!

Kukaan ei voi lähestyä Herraa
omassa sydämessään kaksin,
siinä kohtaamisessa...

Siinä, elämän rantakivellä.
Lioattessaan varpaitaan
elämän valtameressä.

* * *

Kaksin - niin niin!
Yhdessä monien muiden kanssa - todella!
Mutta kuka minä olen?

Minä kaksin ja niin monien muiden kanssa?
Eläessäni todeksi tätä yhteyttä ihmisiin, eläessäni tätä
todeksi sydämestäni käsin, olen aina Herrani edessä yksin.

Vain minun varpaani ovat minun -
sittenkin, vaikka vierellä istuisi toinen,
sittenkin, vaikka miljoonat rantakivet vieri vieressä.

* * *

Jos näin ei olisi -
voisin ratkaisuistani aina syyttää toista, toisia:
ihmisiä, olosuhteita ja tilanteita.

Mutta nyt on vain Hän joka sanoo: Katso minuun.
Voi, se tekee kipeää!
Niin vietävän kipeää!

Nostaa katseensa kaikista niistä asioista
jotka sydämelläni ovat niin tärkeinä, niin rakkaina,
nostaa katseensa ja kohdata vain Herra.

* * *

Kipeää tekee löytää oma paikkansa:
tässä,
elämän rantakivellä, minun varpaani.

Sattuu kohdata elämän autius.
Vaan kun sen kohtaa, kun siihen myöntyy -
alkavat aallot laulaa!

Kohista yhdessä ja kauniisti - aallot, tuuli, ruoho -
ja äkkiä autius onkin täynnä ääntä.
Elämän ääntä.

* * *

Vain minä ja sinä, Herra, me kaksin.
Ja kun me olemme kaksin, elämäni rantakivellä, sydämessäni
onkin äkkiä kaikki.

Elämäni olosuhteet ja tilanteet,
ihmiset ja kohtaamiset, tuhannet iloni ja suruni
annetaan minulle lahjaksi.

Niin siis se, että on yksin, on tie
siihen että voi olla kaksin ja yhdessä toisten kanssa.
Omine varpaineen elämän rantakivellä.

Lue lisää

On varmaan just niin!

Elämän Rantakivi
johon mahtuu vain yksi

mutta työntämällä sinne kivelle
joka kerta, kun tulee puhetta
entä me, kaksi?

piiloutumalla
kiven taakse
paljaat varpaat verillä

uusia haavoja
pettymyksiä
toistensa perään

ehkäpä onkin niin
alan jo uskoa
ja ajatella:

kahden ihmisen inhimillistä rakkautta
ei voi olla
koska toinen ei kohtaa toista
kun puhuu kahdesta
tuleekin monta

Hienoja ajatuksia
niin taivaallisen suuria
yksin Elämän Rantakivellä

- ja vain varpaat seuranaan

runis kirjoitti:

On varmaan just niin!

Elämän Rantakivi
johon mahtuu vain yksi

mutta työntämällä sinne kivelle
joka kerta, kun tulee puhetta
entä me, kaksi?

piiloutumalla
kiven taakse
paljaat varpaat verillä

uusia haavoja
pettymyksiä
toistensa perään

ehkäpä onkin niin
alan jo uskoa
ja ajatella:

kahden ihmisen inhimillistä rakkautta
ei voi olla
koska toinen ei kohtaa toista
kun puhuu kahdesta
tuleekin monta

Hienoja ajatuksia
niin taivaallisen suuria
yksin Elämän Rantakivellä

- ja vain varpaat seuranaan

Lue lisää

Miten se sanotaan Kirjassa?
Että kantakaa toistenne taakkoja? Mutta jokaisen on itse kannettava kuormansa?
Tulkitsen sen tarkoittavan että meidän on ihmisinä osallistuttava toistemme elämään, kuljettava vierellä ja oltava läsnä, mutta vierellä voi kulkea ja olla läsnä vain omasta sydämestään käsin.
Jos etsii toisilta sitä minkä voi saada vain yksin, eli ei suostu kantamaan omaa kuormaansa, silloin ei voi myöskään kulkea toisten vierellä ja osallistua heidän taakkoihinsa vapaasti, eikä ottaa toisia vierelleen kulkemaan vapaasti.
Toisen yksityisyyden loukkaaminen, siis se että yrittää istua heidän elämänsä rantakivelle tai että yrittää heitä istumaan oman elämänsä rantakivelle, johtaa yhteyden katkeamiseen. Todellinen yhteys syntyy erillisyydestä: se on toisistaan erillään olevien kivien asettumista vierekkäin, kiinni toisiinsa, mutta se ei ole niiden tulemista yhdeksi ja samaksi kiveksi.

- - -

Istuin kivellä ja katselin tielle päin,
odotin tulijaa, odotin hartaasti.
Selkäni takaa kuului ääni:
tässä minä olen, minä jota odotat.

Katso minuun, älä käännä selkääsi
hän sanoi, katsellessani
tietä kohti.
Katso minuun, älä käännä selkääsi!

Istuin kivellä ja katselin tielle päin,
kerroin hänelle että
jos kääntäisin katseeni tiestä,
voisin pudota.

Katso minuun, älä kiertele
hän sanoi.
Jos rakastaisit minua, sinä katsoisit
minuun!

Edelleen istuin kivellä, katselin tielle päin
ja odotin hänen tulevan sieltä -
kuinka odotinkaan!
Kun selkäni takaa kuului tuo vaativa ääni:

Käännä katseesi minuun, älä lymyä!
Käännä katseesi minuun, älä piilottele!
Käännä katseesi minuun ja tule esiin jo!
Käännä katseesi minuun, ota kädestäni kiinni, rakasta!

Ja minä käänsin katseeni tiestä,
käännyin katsomaan hänen kauniita kasvojaan.
Me lähdimme kulkemaan, käsikkäin,
minun sieluni lauloi ja minun oli hyvä olla.

Mutta kaiken hyvän oloni alla, kaiken
sieluni laulun alla
minun henkeni nääntyi ja itki.
Kaikki oli niin autiota.

Niin autiota.

Ja minä irrotin käteni hänen kädestään.
Kiipesin takaisin kivelle,
omistaakseni hänet sydämessäni.
Mutta näkökykyni on hämärtynyt -

On niin vaikea katsella tielle.
Kymmenet äänet huutavat ja kuiskivat
korviini sivulta, enkä osaa aina erottaa
niitä Herrani äänestä.

Yritän opetella, uudelleen.
Olen pahoillani että lähdin pois kiveltä ja
yritän uudelleen juurtua
tähän minulle tarkoitettuun paikkaan, mutta se on vaikeaa.

Vähitellen opin.
Vähitellen katseeni taas tarkentuu.
Vähitellen sydämessäni alkaa orastaa toivo:
ehkä hän jonain päivä vielä tulee tietä myöten?

Ja taas takaani kuuluu ääni:
miksi sinä vain katselet etkä tee mitään!
Miksi lymyät ja pakenet!
Miksi et jo käänny ja katso minuun!

Niin on siis tehtävä valinta?
Valita sielun ilo ja onni olla yhdessä
toisen kanssa - vaikka kaikki putoaakin sydämeltäni
pois eikä mistään saa enää otetta.

Tai - pysyn kivelläni, pidän yhä kiinni
tiestä ja odotan.
Vaikka sieluni nääntyisi, vaikka kipeä sieluni
itkisi yksinäisyydestä, kuitenkin

minulla on vielä tämä sydän,
sydämeni.

Ja jostain kirkkaista, suloisista syvyyksistä
pulppuaa virvoittava vesi,
henkeni kautta se pulppuaa sieluni maisemaan
ja virvoittaa minua yksinäisyydessäni.

Tiedän että tämä on sittenkin oikein.
Annan hänen huutaa.
En kykene selittämään hänelle.
En voi mitään muuta kuin olla - ja rukoilla.

Etten koskaan kääntäisi katsettani tiestä.
Etten koskaan enää kääntäisi katsettani tiestä.

Jos kääntyminen sinun puoleesi on kääntymistä pois
tiestä, ja silloin se on oman sydämeni
hylkäämistä, kuinka voisin rakastaa sinua ehyesti ja vapaasti -
niin kuinka, jos en rakasta oman sydämeni kautta?

Jos minulla ei enää ole sydäntä jolla rakastaisin?
Jos en enää saa itseeni otetta?

Huuda vain! Syytä vain!
Vaadi minua kääntämään katseeni - ja putoamaan alas.
Huuda korviini että se, se vasta on rakkautta!
Huuda! Huuda vain!

Ja tiedä: samana hetkenä jona puoleesi käännyn,
sinä lopullisesti minut menetät.
Sillä silloin minulla ei enää ole sydäntä jolla voisin
sinua rakastaa.

- - -

En voi aidosti ja ehyesti rakastaa sinua sydämellä jonka rantakivellä istut sinä ja minä, sillä sellainen sydän ei ole minun sydämeni, se on kääntymistä pois omasta sydämestäni.
Et voi aidosti ja ehyesti rakastaa minua sydämellä jonka rantakivellä istut minä ja sinä, sillä sellainen sydän ei ole sinun sydämesi, se on kääntymistä pois omasta sydämestäsi.
Löydä ensin oma sydämesi!
Voidaksesi sydämelläsi rakastaa toista.

Tee itsellesi testi.
Kuinka vapaasti kykenet rakastamaan vaikeaa lähimmäistä? Kuinka avoimesti pystyt sydämessäsi ottamaan vastaan ihmiset jotka pilkkaavat ja halveksivat sinua? Millä tavalla tulet heidän kanssaan toimeen elämäsi arjessa? Säilyykö sisimmässäsi suloinen rauha silloinkin kun joudut epämiellyttäviin tilanteisiin muiden kanssa?

Käytä tätä testiä apunasi elämän arjessa ja voit testata itseäsi. Oletko todella antautunut elämäsi rantakivelle, kohtaamaan omat kasvosi, oman sydämesi sellaisena kuin se toisista riippumatta on - oletko todella asettunut yksin Jumalasi eteen? Sillä Hänen edessään jokainen on yksi. Et koskaan voi vedota toisiin ja heidän tekoihinsa tai tekemättä jättämisiinsä, oman elämäsi valinnoissa jotka sanelevat iankaikkisen kohtalosi!
Oletko, oletko todella tuntenut että Hän on tullut elämäsi rantakivelle, sydämeesi, jotta voisit kohdata todellisuuden Hänen kanssaan, vain te kaksi?

Se on ainoa lähtökohta, jos tahdot oppia elämään toisten kanssa: löydä ensin itsesi Herrassa. Silloin voit tuntea elävän ja läheisen yhteyden toisiin, ilman että loukkaat heidän yksityisyyttään tai omaa yksityisyyttäsi.
Läheisyys on jotain jota tunnetaan omasta sydämestä käsin. Rakkaus on sulautumista jossa sydänten rajat eivät hämärry, se on ihmeellisen yhdessäolemisen lahjaa: yhdessä olemisen jossa et etsi elämän täyttymystä toisesta, vaan otat sen vastaan sydämessäsi - sen toisenkin, lahjana!

HYVÄÄ KEVÄÄN JATKOA, toivoo

rautalangastavääntäväneulamuikku