Mahdoton upotuskaste

Anonyymi

Olen yrittänyt pyytää vastauksia upotuskasteen mahdottmuuteen, mutta ole jäänyt vaille vastauksia.



Kuinka Jerusalemissa voitiin kastaa helluntaina 3000 upottamalla.


Missään ei kerrota märistä vaatteista ja siitä, että köyhillä ei ollut kuin yksi vaatekerta. Kuinka tämä olisi onnistunut talvella? Köyhillä ei ollut kuin yksi vaatekerta, millä he nukkuivat ja tekivät töitä.

Jerusalemin ja Gazan välillä ei ole kuin joku kevätpuro missä upottamiseen tarvittaisiin todella joku fakiiri. Filippus ei voinut kastaa Etiopian hoviherraa upottamalla.

 Filipin vankinvartian kodissa tuskin oli mitään uima-allasta missä oltaisiin voitu kastaa kaikki omaiset yöllä upottamalla vaan kaste suoritettiin valelemalla samoilla vesillä, millä pestiin Paavalin ja Silaan haavat. 

Ja tuskin Damaskossakaan missä Ananias kastoi Paavalin oli mitään uima-allasta ei ollut muuta kuin suorittaa kaste valeluna.

 1 KOR.10: 1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi
2. ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä
Juutalaisia ei upotettu vaan saivat kasteen pilvestä valeluna, myös lapset. Egyptiläiset upotettiin ja he hukkuivat.

Koko Israelissa oli vesivarat niukat ei edes juomavettä aina saanut. Upotuskaste olisi ollut mahdollinen ainoastaan meressä, Gennesadetinjärvessä ja Jordanvirran yläjuoksulla

3

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikäs siinä mahdotonta on? On kuitenkin tiedettävä MIHIN ryhtyy kun kasteelle menee. Profeetat Kastaja ja Jeesus Nasaretilainen kastoivat PARANNUKSEEN, eli siis YHDEN Jumalan lain noudattamiseen. Jos kasteen ottanut ei sitoudu YHDEN Jumalan lain täyttämiseen Kristuksen esimerkin mukaan on kaste mitätön.

    • NenuillaanTaasJookos

      Jesisalemissa oli vaikka kuinka paljon mikvealtaita missä juutalaiset suorittivat säännöllisesti rituaalipuhdistaurumisiaan upottautumalla kokonaan veteen 😺

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikve

      • NenuillaanTaasJookos

        Jerusalemissa.....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      83
      15142
    2. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      17
      13823
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      52
      4687
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4397
    5. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      22
      4316
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4120
    7. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      57
      4009
    8. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      43
      3848
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      61
      3589
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3245
    Aihe