En ole nähnyt maskeja kasvoilla. Minusta esimerkin näyttö olisi suotavaa. Ylimielisyys näkyy hallituksen toimissa. Jopa Trump taipui käyttämään maskia. Olisikohan tilanne vielä niin huono ettei maskeja ole niin paljon että niitä voitaisiin käyttää yleisesti.
Marinin hallitus suhtautuu kielteisesti maskeihin.
Anonyymi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tilanne on täysin erilainen! Edes silloin kun Suomen koronatilanne oli pahimmillaan, ei tarvittu tiedotustilaisuuksissa maskien käyttöä, koska virukset eivät tartu television kautta. Suomen tilanne ei ole ollut pahimmillaankaan noin toivoton kuin USA:ssa on tällä hetkellä. Siellä koronapandemia käynnisty paljon myöhemmin ja vieläkin se on todella paha. Suomessa ei tarvittu koko aikana yleistä pakollista maskien käyttöpakkoa kuin potilaiden hoito- ja tutkimustilanteissa. Nyt tilanne on jo niin hyvä ettei maskien käyttöä edellytetä kuin koronaviruksen kantajilla jos liikkuvat muiden ihmisten joukossa.
Maskeja on jo saatavilla runsaasti, eikä käyttämättömyys johdu enää siitä. Ilmeisesti sinulla on suuret varastot käyttämättömiä maskeja etkä haluaisi olla enää ainoa niiden käyttäjä vaan tarvitsisit tukea sillä että muutkin käyttäisi ettet näyttäisi hölmöltä.