Kivasti on Ylivieskan asukasluku kehittynyt, reilusti yli 15000 asukasta. Hyvät liikenneyhteydet niin pohjoiseen kuin etelään. Kauppoja on runsaasti , erityisesti autoliikkeitä. Isoja tavarataloja useita, sekä paljon erikoisliikkeitä. Uskalletaan kuluttaa ja yrittää!
Ylivieska on sopivan kokoinen kaupunki
Anonyymi
30222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
No kyllähän täällä asustelisi. Mutta. Luulin, että kun muutan maalle, saan olla rauhassa, vaan eipä saakaan. Tuulivoimaloita aiotaan rakennella luonnonrauhaa pilaamaan. Ei kun takaisin etelään on lähdettävä. Ei tänne huvita jäädä, kun ei tiedä milloin taas kouhotetaan uusia voimaloita ja minne, ei löydy naapurikunnistakaan enää "vapaata maastoa". Nivalassa ei tieten olla päätöksiä vielä tehty, mutta ei siihenkään paikkaan uskalla luottaa kun kepulaiset hallitsee.
Pienet ovat murheet sinulla, jos tuulivoima vie sinulta rauhan!!!!
Itse asun pääkaupunkiseudulla ja täällä itse liikenne tuottaa paljon enemmän infraääniä ja muuta melua, mitä yksikään tuulivoimapuisto. En ole kuitenkaan huolissaan ympärillä olevista infraäänistä. Ne kun ovat ihmiselle täysin vaarattomia!
Kun kävin Ylivieskassa, niin se oli todella rauhoittava paikka. Ei ollut jatkuvaa lentomelua, ei liikenteen hälyä ja muutenkin kaupunki oli oikein mutkaton ja kiva paikka. Muuttaisin mielelläni Ylivieskaan jos työtilanne sen vain sallisi. Sittenkin, vaikka tuulivoimaa olisi enemmänkin. Turhaa sitä tuulivoimaa on pelätä!
Vähättele sinä vaan. Onko niin vaikea ymmärtää, että on ihmisiä, joille lähiluonto ja maisemat ovat tärkeitä? Nehän ja paljon muuta menetetään, kun alueelle tulee tuulivoimaloita.
Asun itse myös pk-seudulla. Voisin hankkia Ylivieskasta kakkoskodin, mutta en sitä tee ja merkittävimpänä syynä ovat tuulivoimalat. En halua olla tukemassa päättäjien häikäilemätöntä politiikkaa, joka ei kuuntele paikallisia ihmisiä heidän omissa asioissaan. Edes minimietäisyyttä, kahta kilometriä tuulivoimaloista asutukseen, ei haluta noudattaa. On ahneus ja välinpitämättömyys huipussaan.
Ei lähiluonto ja maisemat mihinkään katoa. Ne vain muuttu, tuulipuiston alueella. Aivan tarpeeksi jää pusikoita missä pääset nauttimaan luonnosta.
Älä hyvä ihminen puhu tuulipuistosta. Se on tuulivoimala-alue. Puisto on jotain aivan muuta. Puisto on miellyttävä paikka.
Ja aika hassu kommentti, että lähiluonto ja maisemat vain muuttuvat, eivät katoa. Sinänsä totta. Mutta maisemat voivat muuttua niin vastenmielisiksi ja lähiluonto niin oudoksi, ettei siinä viihdy. Sehän tässä on se pointti.
Tiedän yhden talokaupan peruuntuneen, kun ostajaehdokas sai tietää, että lähistölle suunnitellaan tuulivoimala-aluetta. Ja tapauksia on tietysti pilvin pimein.
Näin juuri. Se ei ole mikään puisto, herranjestas! Se on teollisuusalue. Kuka pölvästi sellaisen haluaa naapurikseen? On ihan eri asia muuttaa sinne moottoriteiden äärelle tai lentokentän läheisyyteen, kun sen tietää etukäteen, että niistä on häiriötä ja ilmeisesti ne häiriöt siis hyväksyy osana elämänmuotoaan. Mutta se, että ihminen muuttaa luonnonhelmaan, että saa juuri olla rauhassa tuollaisilta häiriötekijöiltä ja sitten saakin naapurin teollisuusalueen, on ihan eri asia. Kyllä tuollaiseen pitäisi olla lupa niiltä, joiden naapuriin se tulee.
On se kumma, että pitää vähätellä toisten kokemaa häiriötä ja huolta. Maaseudun ihmiset ovat luopuneet kaikista kaupungin eduista, että saavat nauttia luonnonrauhasta ja hiljaisuudesta, se on se, miksi ihmiset on muuttaneet "keskelle metsää". Nyt kun se viedään, niin mitä syytä on enää asua maalla? Ylivieska ei ole mikään oikea kaupunki, jos on pakko muuttaa kaupunkiin, niin kyllä sitä sitten lähdetään johonkin isompaan, ihan oikeaan kaupunkiin. Saadaan siitä kaupungissa asumisesta sitten jotain etuakin.
Mitä tuota kitiset, muuta sinne oikeaan kaupunkiin.
Tuulivoima ei todellakaan muuta maisemaa vastenmieliseksi! Valkoiset tuulivoimat vasten sinistä taivasta ovat yhtä kaunista katseltavaa kuin uljaat laulujoutsenet merellä ja taivassa! Uljaan valkoisia ja kauniita!
Tuulivoimapuisto ei todellakaan ole mikään teollisuusalue. Ne ovat sata kertaa kauniimpia, kuin teollisuusnosturit, tehtaan piiput ja hehtaarihallit. Tuulivoimalat ovat kauniita!
No on sulla ainakin huumorintajua.
Sen teen. Sopivat työpaikat kun löydetään, niin koko perhe lähdetään. Tänne ei näköjään uusia asukkaita kaivata. Mitäpä niillä kun saatte tuulivoimaloita joka nurkalle. Toivotan onnea valitsemallanne tiellä.
Kuinkas kaukaa tuulivoimaloita katselet? Jos välimatkaa tarpeeksi paljon, niin eivät ne tietysti häiritse. Mutta kun ne ovat lähellä, ne todella häiritsevät. Onko vaikea ymmärtää?
Tuulivoiman kannattajissa on paljon toisaalta rahanahneita ja silloin vain rahalla on merkitystä, nähdään vain raha ja toisaalta lapsellisia viherajattelijoita, maapallon halaajia, jotka luulevat tuulivoiman pelastavan maapallon. Naurattaisi ellei tuollaisista tyypeistä olisi niin paljon harmia.
Entä jos haluaa asua maalla?
Vielä kun saataisiin lisää työpaikkoja, niin kaupungin talous saadaan tasapainoon ja ihmisille lisää hyvinvointia. Terve ja vastuullinen yrittäminen kunniaan!
Ylivieskassa on hyvä asua!
No hohhoi..pois täältä kytykylästä äkkiä!
Ylivieska ei ole kytykylä, vaan elinvoimainen pieni kaupunki, jossa palvelut ovat kohdillaan ja ihmiset hyvän tahtoisia! Ylivieskassa kelpaa asua!
Erkki Pokin ja Juha Kärkkäisen ansiosta Ylivieska on kehittynyt Suureksi kauppakeskukseksi.
Löytyykö myös nais seuraa....vapaata tai ........?
Ylivieskassa on paljon hyvää, kun sen oikein oivaltaa.
Niin niin muttako tuulimylly kiusaa.
Niinku mitä? En nyt äkkipäätä keksi oikein mitään, joten kerropa.
Ihmiset tunkevat nokkansa joka paikkaan. Ei saa tehdä mitään ilman että se huomataan ("näin sut taas prismassa") . Kysellään kenelle olen sukua, tunnenko henkilön x ja jos en tunne kuvaillaan henkilöä tarkasti. Tuon lisäksi ihmiset ovat hieman yksinkertaisia. Toistetaan lehdestä luettua uutista sanasta sanaan omana mielipiteenä. Vastaväitteeni eivät herätä heitä ajattelemaan itse.
YliviSkanpaska asukkaat voivat lopettaa sen paskan puhumisen tiedossa on ketkä sotä tekee asia voedään poliisille jos ei lopu, kusessä törkeä kunnoan loukkais tiedoksi teille paskaskanpuhujat ylivieskassa..
Ylivieskassa uskalletaan lisääntyä. Uusia ihmisiä on syntynyt kivasti. Elämä jatkuu!
Täällä uskalletaan rakastua ja perustaa perhe. Puitteet on kunnossa!
Vaikka Ylivieskassa on moni asia hyvin, niin paljon on myös parannettavaa. Vierivä kivi ei sammaloidu!
Ylivieska on kasvun ihme. Rakasta lähimmäistä!
Ylivieska on minusta kiva sopivan kokoinen kaupunki,palvelut löytyy mitä ihminen tarvitsee,siellä on kivoja tapahtumia eikä elämä käy ykstoikkoiseksi eli tylsäksi kuten täällä Haapavedellä jossa ei ole isoja tapahtumia,joka haluaa luonnon rauhaan maalle niin tervetuloa Haapavedelle täällä ei ole pelkkä että olisi isoja yleisö tapahtumia joissa korona leviää,kun joskus saisin asuntoni myytyä muutan Ylivieskaan .