Kuinka Vihreät suhtautuvat pedofiiliaan?

Vihreäthän on puolue, jossa on paljon seksuaalivähemmistöjen edustajia jne. Joten kuinka he mahtavat suhtautua pedofiiliaan?
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Saksan vihreät olivat 80-luvulla sekaantuneet pedofiliaan vahvemmin kuin oli uskottu. Die Welt -lehden vuonna 2013 julkaiseman artikkelin mukaan Vihreä puolue ja sen parlamenttiryhmä rahoittivat suoraan homojen, pederastien ja transseksuellien valtakunnallista työryhmää (Bundesarbeitsgemeinschaft Schwule, Päderasten und Transsexuelle), joka puhui avoimesti lapsiseksin laillistamisen puolesta.

Työryhmän kiertokirjeissä, jotka päätyivät myös puoluekeskukseen, oli osittain kuvituksena vähäpukeisia poikia tai piirroksia alastomista lapsista.

Pervoa sakkia siis.

Äänestä
  • Karmeaa.

    Äänestä

Puolasta kuuluu kummia:

"Kirkon nationalistisen ja poliittisen aseman vuoksi sen arvostelu on muodostunut hyvin hankalaksi, sillä hyökkäykset kirkkoa kohtaan tulkitaan nopeasti hyökkäyksinä valtiota ja puolalaisuutta vastaan. Vain muutama päivä ennen kohudokumentin julkaisua konservatiivisen pääministeripuolue PiS:n (Prawo i Sprawiedliwość, suom. Laki ja oikeudenmukaisuus) johtaja Jarosław Kaczyński oli todennut: “Kuka tahansa, joka nousee kirkkoa vastaan haluten tuhota sen, nousee samalla Puolaa vastaan.” Hän kuvaili, että pelkkä kirkon syyttäminen pedofiliasta on “brutaali hyökkäys kirkkoa vastaan”, ja hänen mukaansa – vielä tuolloin – vakavin uhka lasten turvallisuudelle oli homojen oikeuksia puolustava sateenkaariliike."

Ja kyse on siis tästä: https://www.vartija-lehti.fi/5599-2/

1Äänestä
  • Tuo todennäköisesti poistuu pian. Persuarmeija itkee ylläpidolle.

    Äänestä

Googlatkaa: Liittouma 90/Vihreät

Sieltä löytyy......

Äänestä

Kiinnostaako asia vasarapäätä oman mieltymyksensä takia etsiessään poliittista kotiaan...

Äänestä
  • Tiedätkö mitä "Hammerheadilla" tarkoitetaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedätkö mitä "Hammerheadilla" tarkoitetaan?

    Jos jutuistaan pitäisi jotain päätellä, se tarkoittaa netissä liikaa viihtyvää, omasta oletetusta ja hyvin yliammutusta erinomaisuudestaan ihan liikaa tykkäävää joutavaa höpisijää.

    Äänestä

Vihreiden periaateohjelman mukaan "Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa ja sitä koskeviin päätöksiin."

Jos jostakin syystä jää mietityttämään, mitä tämä mahtaa asiaan liittyen tarkoittaa, niin sitä avataan ihan mukavasti Vihreiden sivuilla esimerkiksi Suomelan blogissa, koskien seksuaalirikoslainsäädännön uudistamista.

"Raiskaus määriteltäisiin seksiksi "sellaisen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti". Lapsiin kohdistuvat rikokset eriytetään kokonaan aikuisiin kohdistuvista, jotta jatkossa lasten koskemattomuutta voidaan suojata entistä tehokkaammin. Samalla on tarkoitus kiristää rangaistusasteikkoja."

https://www.vihreat.fi/blogit/iiris-suomela/2020/07/seksi-ilman-suostumusta-aina-vakivaltaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hammerhead kirjoitti:

Vihreäthän on puolue, jossa on paljon seksuaalivähemmistöjen edustajia jne. Joten kuinka he mahtavat suhtautua pedofiiliaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu