Suomalaiset hyökkäsivät Ryssää vastaan Norjassa

Kahta suomalaismiestä epäillään rajaloukkauksesta Pohjois-Norjassa: heittelivät kiviä Venäjän rajan yli
Epäilty rajaloukkaus tapahtui maanantaina Pohjois-Norjan itäosassa, Etelä-Varangissa, kertoo norjalainen verkkolehti.


Norjan Puolustusvoimat on tehnyt ilmoituksen kahdesta suomalaismiehestä, joita epäillään rajaloukkauksesta. Epäilty rajaloukkaus tapahtui Pohjois-Norjan itäosassa, Etelä-Varangissa noin 60 kilometriä Kirkkoniemestä Venäjän rajalle, kertoo KirkenesBy-verkkolehti.(siirryt toiseen palveluun)

Finnmarkin poliisin mukaan kaksi Suomen kansalaista heitteli kiviä Norjan ja Venäjän rajan tuntumassa Venäjän puolelle maanantai-iltapäivänä.

– Tämä rikkoo rajalakia ja siksi heistä on tehty ilmoitus, kertoo operaatiojohtaja Jørn Haagenrud Norjan poliisista.

Norjan rajalain mukaan rajaloukkauksesta voi saada enimmillään jopa muutaman kuukauden vankeusrangaistuksen. Haagenrud kertoo, että tavallisesti tällaisissa tapauksissa saa sakkoja.

Norjan poliisi tutkii asiaa.

Ryssä on kautta aikain alistanut ja kurjistanut Suomea
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kahta suomalaismiestä epäillään rajaloukkauksesta Pohjois-Norjassa: heittelivät kiviä Venäjän rajan yli
Epäilty rajaloukkaus tapahtui maanantaina Pohjois-Norjan itäosassa, Etelä-Varangissa, kertoo norjalainen verkkolehti.


Norjan Puolustusvoimat on tehnyt ilmoituksen kahdesta suomalaismiehestä, joita epäillään rajaloukkauksesta. Epäilty rajaloukkaus tapahtui Pohjois-Norjan itäosassa, Etelä-Varangissa noin 60 kilometriä Kirkkoniemestä Venäjän rajalle, kertoo KirkenesBy-verkkolehti.(siirryt toiseen palveluun)

Finnmarkin poliisin mukaan kaksi Suomen kansalaista heitteli kiviä Norjan ja Venäjän rajan tuntumassa Venäjän puolelle maanantai-iltapäivänä.

– Tämä rikkoo rajalakia ja siksi heistä on tehty ilmoitus, kertoo operaatiojohtaja Jørn Haagenrud Norjan poliisista.

Norjan rajalain mukaan rajaloukkauksesta voi saada enimmillään jopa muutaman kuukauden vankeusrangaistuksen. Haagenrud kertoo, että tavallisesti tällaisissa tapauksissa saa sakkoja.

Norjan poliisi tutkii asiaa.

Ryssä on kautta aikain alistanut ja kurjistanut Suomea

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu