Luen tätä noin kerran kuukaudessa. Nyt lomalla viikossa. Alavus palsta tarjoaa kolmen laista sekmenttiä.
1. Ehdottomasti Hilkka Myllymäen surmaan liittyvä spekulaatio, arvuuttelu, omatakeiset tutkintaluulemiset, syyttelyt, sekä hieman mielikuvituksellisia teorioista.
Tätä lienee jatkunut palstan alusta alkaen jo 1990-luvulta? Muistan joskus 2002- 3 olleen hyvin tietorikkaita, asiaa täynnä olevia ja jopa lainauksia kuulustelujen pöytäkirjoista. Silloin saattoi kirjoittaa moni niistä, joilla oli kokemus, mukana oleminen asiassa.
2. Selväsi Vesa Keskiseen, hänen liiketoimintaansa ja perheeseensä kohdituva nälvintä, panettelu, irviminen, sekä suoranainen valheiden levitys. *Ihmettelen, että erilaiset omistajat Bonniers, Alma, Yhtyneet ja ketkä tätä onkin omistanut ovat sen sallineet lain rikkomisen selvällä sävelellä. Käsitykseni mukaan asialla on kaksi, ehkä kolme henkilöä.
3. Yleisluonteiset Alavutta ja kirjoittajan lähiympäristöä koskevat aloitukset, joissa pientä yksityiskohtaa käydään tuomaan pontevasti esille. Näissä esiintyy monesti henkilö, tai ihmisryhmät kohteena, tai jokin maantieteellisesti rajattu alue. Aihe kuihtuu pariin kolmeen vastaukseen, joissa ei juuri ole asiaa. Yleinen nälvintä on hallitsevaa kirjoituksissa.
Ei toki ole sen parempaa seuraamillani kolmen muun pikkukaupungin saiteilllakaan. Se on sääli,kun sensuuri ei mahdollista paikallislehtiin kirjoittamisen, niin pilataan tämäkin jotenkin "vapaa" kirjoitusalusta.
Huomio Alavus ja kirjoittajat
111
2367
Vastaukset
- Anonyymi
Tähän pitää sanoa, että mitä sitten?
Minäkin luen välillä pikkukaupunkien juttuja, joissa kuukauden takaiseen avaukseen tulee joku löysä litku. Sitten taas on hiljaista, ellei se vakiotyyppi hauku kaupungin menestyvintä kapakoitsijaa tai kauppiasta.
Hilkka on aiheena niin moniselitteinen, uskomaton asia, ettei se voisi olla totta kirjoissa tai elokuvissa. Kukaan ei uskosi, mutta näin kerrottuna 50 vuoden kuluttua ja kaikki poliisin virheet, rikokset, sääskiniemeläistet vauhkoilijat, uhrin suku ja muu on jotakin päättymätöntä kaaosta ollut!- Anonyymi
Lopeta valehtelu. Ihan oikea mies otettiin kiinni ja laitettiin linnaan. Tunnusti, koska oli tekijä. Omituista, että joku puolustelee murhamiestä.
- Anonyymi
Kaikki oli yhtä kaaosta-71 . Onneksi Paavo suostui ja tunnusti jonkun puolesta. Kaikki rauhoittui mutta ei unohtunut.
- Anonyymi
Mistä sinä sen tiedät, että jonkun puolesta? Näitkö tapauksen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä sinä sen tiedät, että jonkun puolesta? Näitkö tapauksen?
Mistä täällä kukaan tietää mitään kirjoittamistaan asioista, joita luulevat?
Toisaalata voisin veikata, että mielentervysasioissa on lähes puolella kirjoittelijoista jokin kipukohta punotuksella.
Hilkka- asiasta kai tietää eniten oman tapposuvuntalon väki ja Aulis, jota prässättiin kesä. Kaikki muut luulee, ovat Hilkka- kirjan ja Hymyn juttujen varassa, sekä silloin eläneiden sukunsa sairaissa muisteluissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä täällä kukaan tietää mitään kirjoittamistaan asioista, joita luulevat?
Toisaalata voisin veikata, että mielentervysasioissa on lähes puolella kirjoittelijoista jokin kipukohta punotuksella.
Hilkka- asiasta kai tietää eniten oman tapposuvuntalon väki ja Aulis, jota prässättiin kesä. Kaikki muut luulee, ovat Hilkka- kirjan ja Hymyn juttujen varassa, sekä silloin eläneiden sukunsa sairaissa muisteluissa.Hilkan vanhemmat olivat Paavon kanssa elokuvissa linnareisun jälkeen. Siitä voi tehdä johtopäätöksiä syyllisyydestä.
- Anonyymi
Hieman minua Hilkan lukemisen jälkeen jo ihmetytti ja nyt myöhemmin lisää, kun olen kuunnellut asioita, sen yksilön todellinen osuus ja suhde asiaan, joka pesi Maijalan traktrorin heti maantaina ja hävitti Hilkan pyörästä tekijän sormenjäljet samalla matkalla. Tietääkö kukaan, miten läheistä sukua tai muuta vaikutusta tekijään tällä oli?
Toinen tarina on, että poliisi leveili, kuinka satoja on kuultu. Kuitenkin aivan lähistöllä asunut vanhapoika oli itse mennyt poliisille heinäkuussa (huom 40 vuorokautta !) myöhemmin kysymään, että eikö hänen tarvitse mitään kertoa? Oli otettu vain nimi ja osoite ylös. Kuitenkin mies asui lähellä.
Kylän taksimies, joka liikkui koko yön ajossa siinä tiellä, kuultiin myös vasta heinäkuussa.
Alkaa toisaan näyttää siltä, että jotakin suojeltiin kovasti heti ruumiin löytöpaikalta ensimmäisestä sekunnista!- Anonyymi
Vanhapoika asui Hautarinteentiellä ja oli sukua Aulikselle. Eli jäävi antamaan näköhavaintoja. Olihan Eevalta jo näköhavainto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhapoika asui Hautarinteentiellä ja oli sukua Aulikselle. Eli jäävi antamaan näköhavaintoja. Olihan Eevalta jo näköhavainto.
entäpä jos olisi nähnytkin murhasuvun toisen miehen ajelevan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
entäpä jos olisi nähnytkin murhasuvun toisen miehen ajelevan?
Eipä kuulusteluissa kertonut nähneensä ketään ajelemassa eikä edes amispuseroa. Eli Akselin ei tarvinnut tehdä sen kohdalta asialle mitään.
- Anonyymi
Osmankäämi ei ole läheistä sukua,mutta nuorisoseuralista sukua sentään.
- Anonyymi
Jos o permaa on reeänaakin
- Anonyymi
Kyläpoliisi Akseli epäonnistui monella tapaa.
- ei pystynyt suojelemaan nuorisoseuran Paavoa
- ei saanut Aulista syylliseksi
- munasi maineensa antamillaan lausunnoilla lehdille varmasta tekijästä Helsingissä
- ei saanut murhasukuja millään puhtaaksi, sillä murhasuvussa voi murhaaja olla hyvinkin läheinen uhrille
-niitä oli Sääskiniemellä enemmänkin, jotka Akseliin veti ristin päälle kaveruudessa lopullisesti.- Anonyymi
Akseli oli kuunteluoppilas isojenpoikien pelissä.
- Anonyymi
Ihan mielenkiintoista pohdintaa ja uutena tuo..murhaaja voi olla läheistäkin sukua.. no joo.omalla kohdallani on ihan kokemusta kuinka se lähiomainen on vaarallinen ja hyvä manipuloija, osaa kertoa poliisillekin hyviä satuja uskottavan tuntuisesti. mutta se totuus on toisenlainen, on puukko hippasta on haulikko hippasta on vaikka mitä.
ja valitettavasti homma on peritynyt kahdelle sisarukselle.
Niin jotta helposti uskoo, mahdollisen tekijän hyvinkin vineen olla lähisukua. kuka sen niin tietää, ja onhan noita perheen sisäisiä erimieli syyksiä ratkottu hirmu teoilla yhteiskunta luokkaan katsomatta...- Anonyymi
Eikös se Kyllikki Saarenkin isä käppäillyt pellolla keskellä yötä murhailtana.
Samaa puhuttiin Myllymäen isännästäkin.
- Anonyymi
Tämänlaatuinen spekulaatiohan voisi olla se etsitty syy siihen, miksi joku toinen sai päätyä sijais kärsijäksi. monesti näissä suku asioissa on paljon intressejä. mm, tilojen koossa pysyminen ja sen estäminen. ja sitten on niitä muita syitä.
- Anonyymi
Jos tilan isäntä olis lähtenyt linnaan olis tila mennyt vasaranalle ja perhe yhteiskunnan elätiksi. Siksi Paavo auttoi ja otti syyn niskoilleen.
- Anonyymi
Motiivi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Motiivi?
Tekijä ei ollut pakosta mies.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekijä ei ollut pakosta mies.
Olisiko ollut karhu? Tekijänhän piti olla voimakas. Auliksellahan oli lihasta ja siksi istui Ratakadun viemärissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisiko ollut karhu? Tekijänhän piti olla voimakas. Auliksellahan oli lihasta ja siksi istui Ratakadun viemärissä.
Ei 17 vuotias nuorinainen nyt kovin voimakas ole. Maatalon emäntä pärjää mennentullen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tekijä ei ollut pakosta mies.
Mikäs motiivi tuo on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei 17 vuotias nuorinainen nyt kovin voimakas ole. Maatalon emäntä pärjää mennentullen.
Riippuu maatalosta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu maatalosta
Kyllähän tekijälläkin maatalo oli mutta päätoimi oli valtion virassa.Oli ihan raavas mies.
- Anonyymi
Naisilta ei tuu permaa. Ei oo mahollista.kyllä se miäs oli jonkunlaanen ainaki. Tä
- Anonyymi
Paavola omien sanojen mukaan tuli mutta Poliisin tekninen tutkinta sanoi että ei
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavola omien sanojen mukaan tuli mutta Poliisin tekninen tutkinta sanoi että ei
Paavo ei muistanut mitä piti valehdella. Tuomioon edes se ei haitannut. Valtionpoliisin junailema juttu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavola omien sanojen mukaan tuli mutta Poliisin tekninen tutkinta sanoi että ei
uskotko kaikkea valetta, mitä poliisi syötti tässä jutussa? ....ymmärrän
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
uskotko kaikkea valetta, mitä poliisi syötti tässä jutussa? ....ymmärrän
Poliisi pysyi tosiasioissa. Ministeri niitä satuja alkoi levittää. Ketä lie suojeli.
- Anonyymi
Luuletko, ettemme me, asioista tietävät, ole tästä puolesta jo täällä kirjoittaneet? Kumpi tämä mestaripainija olikaan herra M vain herra M-H?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko, ettemme me, asioista tietävät, ole tästä puolesta jo täällä kirjoittaneet? Kumpi tämä mestaripainija olikaan herra M vain herra M-H?
Kirjan mukaan M-H
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjan mukaan M-H
Poliisi siis käytti mestaripainiaa tietolähteenään ja apulaisenaan, kuten käytti Paavo Maijalaa, sekä opettajaa. Painija oli Osmankäämin setä ... hmmmm ... hmmmm.
Kuka sitten oli se isokokoinen nainen, joka 1971 kulki pyörällä kylillä levittämässä kaikkea juorua? Olin kahdeksan vanha, enkä enää muista, eikä ole vanhempiakaan kertomaan. Se kävi meilläkin kerran, kaksi kahvilla, mutta isä oli ynseä ja akka osasi olla poissa. Asui joko Pihlajamäen tien varressa, tai Keskikylässä.
Minulle on kerrottu suunnilleen, ketkä purkivat Saarijärven kansakoulun. Yllättävää, että heistä on kolme vielä elossa! Aikoivatko he todella hakata Auliksesta väkivallalla tunnustuksen? Mihin se olisi kelvannut oikeudessa? Miksi Jussi oli niin innokas sen tekemään? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisi siis käytti mestaripainiaa tietolähteenään ja apulaisenaan, kuten käytti Paavo Maijalaa, sekä opettajaa. Painija oli Osmankäämin setä ... hmmmm ... hmmmm.
Kuka sitten oli se isokokoinen nainen, joka 1971 kulki pyörällä kylillä levittämässä kaikkea juorua? Olin kahdeksan vanha, enkä enää muista, eikä ole vanhempiakaan kertomaan. Se kävi meilläkin kerran, kaksi kahvilla, mutta isä oli ynseä ja akka osasi olla poissa. Asui joko Pihlajamäen tien varressa, tai Keskikylässä.
Minulle on kerrottu suunnilleen, ketkä purkivat Saarijärven kansakoulun. Yllättävää, että heistä on kolme vielä elossa! Aikoivatko he todella hakata Auliksesta väkivallalla tunnustuksen? Mihin se olisi kelvannut oikeudessa? Miksi Jussi oli niin innokas sen tekemään?Pikemminkin oli Taipaleenkylän puolelta sen kauppiaan eräänlainen eukko. Nimeä en saa mieleeni, mutt sellainen -nen tai -ianen loppu oli. Eivät olleet naimisissa, mutta yläkerrassa se asui vuoden, pari, kolmekin. Ei ollut koskaan kai kaupan tiskin takana. Kova pyöräilemään kirkonkylä, Sydänmaa, Haapaluoma, Niinmaa, Kontoperä ja sellaista. Joka taloon jotenkin tunki vieraaksi, tai isännän viereen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisi siis käytti mestaripainiaa tietolähteenään ja apulaisenaan, kuten käytti Paavo Maijalaa, sekä opettajaa. Painija oli Osmankäämin setä ... hmmmm ... hmmmm.
Kuka sitten oli se isokokoinen nainen, joka 1971 kulki pyörällä kylillä levittämässä kaikkea juorua? Olin kahdeksan vanha, enkä enää muista, eikä ole vanhempiakaan kertomaan. Se kävi meilläkin kerran, kaksi kahvilla, mutta isä oli ynseä ja akka osasi olla poissa. Asui joko Pihlajamäen tien varressa, tai Keskikylässä.
Minulle on kerrottu suunnilleen, ketkä purkivat Saarijärven kansakoulun. Yllättävää, että heistä on kolme vielä elossa! Aikoivatko he todella hakata Auliksesta väkivallalla tunnustuksen? Mihin se olisi kelvannut oikeudessa? Miksi Jussi oli niin innokas sen tekemään?Jussi suojeli .... suojeli siis ... no sanotaan Paavoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jussi suojeli .... suojeli siis ... no sanotaan Paavoa
Siis toisinpäin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis toisinpäin.
Niin siis suku suojeli itseään ja tappaajaansa. Piti saada poika syylliseksi. "Sureva" isähän oli asiasta vielä myöhemminkin vihoissaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin siis suku suojeli itseään ja tappaajaansa. Piti saada poika syylliseksi. "Sureva" isähän oli asiasta vielä myöhemminkin vihoissaan.
Suku suojeli vaan omiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suku suojeli vaan omiaan.
Tarkoitatko, että Jussin tekemiset jäi tutkimatta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko, että Jussin tekemiset jäi tutkimatta?
Nähtävästi ainakin aluksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nähtävästi ainakin aluksi.
................ ja myöhemmin löytyikin Paavo puhumaan itsensä syylliseksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
................ ja myöhemmin löytyikin Paavo puhumaan itsensä syylliseksi?
Puheet meni aikalailla ristiin. Ei haitannut lopputulosta. Joku vain piti saada tuomittua että ..... pelastuisi linnareisulta eikä tila menisi vasaranalle ja lapset huostaan. Kiittää saivat avuliaita Paavoa ja Aulista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko, että Jussin tekemiset jäi tutkimatta?
Sun jutut on ihan sairaita. Syyllinen jäi jo kiinni kauan sitten, niin kuin pitääkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nähtävästi ainakin aluksi.
Sinä et ole pätevämpi kuin poliisi. Ihan sairaita juttuja, ja toimit muka "asiantuntijana" täällä.
- Anonyymi
Minä sanoisin, että olet oikeassa. Nämä kaikki pätee Alavutelaisuuteen.
- Anonyymi
Tämä alkuperäiselle kirjoittajalle. P.s. Alavutelaiset ihmiset ja Pohjalaiset ovat juoruakoista pahimpia. Anteeksi.
- Anonyymi
jos et usko, että aulis tappoi, et ole kunnon alavutelainen!
- Anonyymi
jotenkin vain on ollut 30 vuotta minulla ajatus, että myllymäentiellä käveli tappopaikalla mies, joka kääntyi kotiinsa odottelemaan "löytymistä". lopuksi keskikesän jälkeen sille tulikin kiire, kun aulis ei tunnustanutkaan mitään, etsiä sijainen ja löytyihän se paavo.....

kovin se kuitenkin yritti poikaa linnaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jotenkin vain on ollut 30 vuotta minulla ajatus, että myllymäentiellä käveli tappopaikalla mies, joka kääntyi kotiinsa odottelemaan "löytymistä". lopuksi keskikesän jälkeen sille tulikin kiire, kun aulis ei tunnustanutkaan mitään, etsiä sijainen ja löytyihän se paavo.....
Siinäpä ne tärkeimmät ajatuksesi lienee? Siksi jäänyt sama vaihde päälle. Herää pahvi!
- Anonyymi
Olisi uutta kuulustelupöytäkirjoista, mutta sensuuri vie..........
- Anonyymi
Tähän ei ole koskaan hyväksytty liitteitä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tähän ei ole koskaan hyväksytty liitteitä!
se on hemmetin hyvä -ei tule lisää sotkua asiaan.
- Anonyymi
Hilkan taposta 50 vuotta täyteen ja tekijä ilman tuomiota.
- Anonyymi
Taisit jo sanon tämän?
- Anonyymi
Tuomio tuli silloin kuin pitikin, oikealle henkilölle.
- Anonyymi
Mielialalääkkeet vaikuttavat tästä Hilkasta nykyään kirjoittaviin. Toista oli 1990- luvulla, kun mukana olleet kirjoittivat ja tiesivät asioita.
- Anonyymi
No mitä sitten silloin tapahtui?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mitä sitten silloin tapahtui?
Naapurin kaiman pappatunturiin tuli piikki 90- luvulla. Joutui lykkimään kotiin, kun ei ollut tulppa-avainta mukana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naapurin kaiman pappatunturiin tuli piikki 90- luvulla. Joutui lykkimään kotiin, kun ei ollut tulppa-avainta mukana.
Suzuki PV olisi ollut parempi.
- Anonyymi
Tekijä ei ole pakosta mies.
- Anonyymi
Niinpä täälläkin esiintyneet "tiedot" henkilö A:n kuulusteluista ovat huhua, suullista tietoa monen suun kautta, tai valetta. Vain hän voi tietää, mitä papereissa oli 1971 allekirjoituksen hetkellä KRP:ssa. Muut arvailee kaiken.
Ne väärät alibit henkilö P:lle olivat syytteen alaisia asioita, jossa nimismies teki karmivia virkavirheitä, jättäessään syyttämättä. Sanoin se, että päätutkija käytti P:tä jonakin "tietäjänä, viestinviejänä" itsellisistä, nuorisoseura harrastuksen, syistä. Oikeuskanslerin olisi pitänyt puuttua Arosen toimintaan jälkikäteenkin.
Olen tästä asiasta sen verran ollut kiinnostunut, että pidän tätä törkeänä väärinkäytösten sarjana, jota teki poliisi ensi hetkestä alkaen. KRP:n tapa ja aktiivisuus asiaan on kaikkea nykytutkintaa vastaan. Puheet kesälomailusta pitänee pitkälle paikkaansa. Lisäksi Alavudelle käskettiin KRP:n keskitason taidollisesti alapuoliset miehet. Pahasti pääsi sotkemaan asioita Alavuden poliisin toiminta jonakin postilaatikkoja ja kovaäänisenä. Alavuden poliisi vuoti luultavasti tutkinnallista salatietoa juuri murhan tekijälle ja hänen uhrisukunsa tärkeille miehille.- Anonyymi
Sinun ei pidä puristaa valkoistakärpässientä kijuusi niin paljon.
- Anonyymi
Äkehet perääs ei pirä näillä keleiilä ajella, eikä kuskata ainaskaa polkuratasta äkehillä. Paripyärät pitää olla ja ketjihut pyäris. Kyä Paavo tiäsi kuinka sivoteetä ajellahan.
- Anonyymi
Paavo ajoi missä köskettiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavo ajoi missä köskettiin.
Kuulustelu ja oikeurenkäynti pöytäkiriat on julkisia, ne saa tilaamalla.
Jos mä tilaan ne ja käyn läpi, tuliko tähän mitää uutta selekua ?
Voisin vierä ne sitte ABC ;lle , saa muukki lukia.
Jos rupiaas raksuttaman totuus tässä asias.
Olis tärkiää saara julki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulustelu ja oikeurenkäynti pöytäkiriat on julkisia, ne saa tilaamalla.
Jos mä tilaan ne ja käyn läpi, tuliko tähän mitää uutta selekua ?
Voisin vierä ne sitte ABC ;lle , saa muukki lukia.
Jos rupiaas raksuttaman totuus tässä asias.
Olis tärkiää saara julki.Sinun pitää tilata ja kopiduttaa ne. Silloin pitää olla ränkylää taskussa muutama viisnumeroinen luku.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun pitää tilata ja kopiduttaa ne. Silloin pitää olla ränkylää taskussa muutama viisnumeroinen luku.
Älä höpäjä se niin palijua maksa, sei oo kuule kustannuskysymys tuo, kun vaan sais aikaaseksi.
Kyllä se kumminki teherä täytyy, peleko on joillaki persees jotta ne tuloo luettaviksi.
Tätä palstaa kuule seuraa monet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä höpäjä se niin palijua maksa, sei oo kuule kustannuskysymys tuo, kun vaan sais aikaaseksi.
Kyllä se kumminki teherä täytyy, peleko on joillaki persees jotta ne tuloo luettaviksi.
Tätä palstaa kuule seuraa monet.Näin kirjoittaa asiasta tietämätön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin kirjoittaa asiasta tietämätön.
Mnä olen muuten tilannu aikaasemminki muun jutun kuulustelupöytäkirjat, jotta tierän kyllä asiasta.
Sinet tunnu tietävän, se on näin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mnä olen muuten tilannu aikaasemminki muun jutun kuulustelupöytäkirjat, jotta tierän kyllä asiasta.
Sinet tunnu tietävän, se on näin.Nyt tuntuu että hilkan keissi alkaa ratketa kun oikein vapaa toimittaja asiaan perehtyy.
Sama toimittaja tiedon mukaan kulki ympäri maata etsien kadonneita vaikka ei se kyllä ketään löytänyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun pitää tilata ja kopiduttaa ne. Silloin pitää olla ränkylää taskussa muutama viisnumeroinen luku.
Viisinumeroinen luku???? Eikai niitä ny mikään munkki luostarissa kopioi käsin. Painokone, kopiokone, skanneri ja pari muutakin asiaa helpottavaa laitetta on keksitty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavo ajoi missä köskettiin.
Niinku ajais kaikki, niin olis vähän onnettomuuksia
- Anonyymi
Alavus ja varsinkin Sääskiniemi.Sydänmaa on Suomen uusi Gpiste.
- Anonyymi
Joo ja nimenomaan miehen G-piste
- Anonyymi
Se joka täällä kertoo saavansa oikeuspöytäkirjaat ja poliisikuulustelut käsiinsä, saa varmaan joulupukin saamat lahjatoiveet ja jumalan valtikankin pyytäessään
- Anonyymi
Onkone julistettu salaasiksi, muuten ne on kyllä kenen vaa saatavis, ne on julkista tiatua kuten kaikkien juttujen vastaavat paperit, katto kuuklesta jonset usko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkone julistettu salaasiksi, muuten ne on kyllä kenen vaa saatavis, ne on julkista tiatua kuten kaikkien juttujen vastaavat paperit, katto kuuklesta jonset usko.
ja sun pitää mennä pyytämään vaikka Hilkka-paperit, niin pitää olla rahaa paljon. ei ne niitä sulle ilmaiseksi kopioi, vai luulitko saavasi ne saunanpesään laitettavaksi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja sun pitää mennä pyytämään vaikka Hilkka-paperit, niin pitää olla rahaa paljon. ei ne niitä sulle ilmaiseksi kopioi, vai luulitko saavasi ne saunanpesään laitettavaksi?
Niin riippuhan se sivumäärästä, 70 c sivu oli kun viimeksi tilasin ja postikulut päälle.
Harvalla on kapitaalia tilata esim jonkun laajan huumejutun pöytäkirjoja mutta jos sivuja on muutama kymmenen ei se kustannus ihan kohtuuton ole.
Valitettavasti minulla on sähkösauna eli joku muu loppusijoitus on keksittävä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin riippuhan se sivumäärästä, 70 c sivu oli kun viimeksi tilasin ja postikulut päälle.
Harvalla on kapitaalia tilata esim jonkun laajan huumejutun pöytäkirjoja mutta jos sivuja on muutama kymmenen ei se kustannus ihan kohtuuton ole.
Valitettavasti minulla on sähkösauna eli joku muu loppusijoitus on keksittävä.Sananvapauteen kuuluu kertoa, että äitisi ronkli sinua pois tavarastaan. Lopputuloksen näet joka päivä. Ei tässä nälvitä äitiäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sananvapauteen kuuluu kertoa, että äitisi ronkli sinua pois tavarastaan. Lopputuloksen näet joka päivä. Ei tässä nälvitä äitiäsi.
Asiallisen keskustelun huipentuma, eikä tässä nälvitä aihetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sananvapauteen kuuluu kertoa, että äitisi ronkli sinua pois tavarastaan. Lopputuloksen näet joka päivä. Ei tässä nälvitä äitiäsi.
Taas joku Einstein ei osaa vastata asiallisesti, ei uutta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sananvapauteen kuuluu kertoa, että äitisi ronkli sinua pois tavarastaan. Lopputuloksen näet joka päivä. Ei tässä nälvitä äitiäsi.
Onko sun nuan paha olla ? Mee ny kuule terapiahan, seinäjoella vois olla vapaana aikoja.
- Anonyymi
Suomessa on sananvapaus.
Ja mitä esim. Keskiseen tulee, kukaan ei häntä nälvi; toivon mukaan, henkilökohtaisesti, vaan kuluttajilla on oikeus kertoa mielipiteensä palveluista.- Anonyymi
Ostin makkaraa ja oli pahaa.
- Anonyymi
Kapinan aikainen teloittaja ? Vanhat puhu näin joskus.
- Anonyymi
Minä kuulin, että kivikauden aikainen
- Anonyymi
Hilkka-ketjuja suljetaan yhden järjestämän itkun avulla.
- Anonyymi
Ketjuja voidaan sulkea mutta ei se mitään ratkaise, tämä case on jo monisukupolvinen tapaus josta ei vain vaieta. kun totuus tulee julki loppuvat puheetkin, näin ainakin haluan uskoa.

Totuus on tullut ilmi jo kauan sitten. Skitsofreeninen naapurin ukko sen teki.
- Anonyymi
Eikö sulla ole mitään muuta tekemistä kuin puhua sekavia monen kymmenen vuosien aikaisista asioista?
- Anonyymi
En ole huomannut, että Bodom-järven tai Kyllikin ketjuja lopetetaan. Miksikö niin ei tehdä, mutta Hilkkaan saatiin heti itkujen ja sekoilijoiden jälkeen lukko.
- Anonyymi
Jäljet johtaa absin porukkaan, kai ne on kahvileivällä lahjottu ?
- Anonyymi
Tänne kirjoittaa sellaiset ihmiset, jotka ovat syntyneet 1980 - 2000, joten mitään omaa pintaa ei ole Hilkkaan. Kaikki on vanhemmilta kuultua tai nuorisoseuralaisten vääntämää köntsää. Jos tänne kirjoittaisi mukana kuulusteluissa, valehteluissa olleita, niin uskoisin hieman enemmän tätä soopaa!
- Anonyymi
Ehkä kaikki pitoäisi jo hiljalleen unohtaa ?
- Anonyymi
Parikymppiset sääskiniemeläiset tämän parhaiten tunteekin. On niin paljon vaari ja äiti sitä höystänyt korviin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parikymppiset sääskiniemeläiset tämän parhaiten tunteekin. On niin paljon vaari ja äiti sitä höystänyt korviin.
Seinäjoella ne on tätä juovuksis toimitellu.
- Anonyymi
Kaikista murhista lähtee liikkeelle tuhat perätöntä huhua. Tämä kommenttiketju on juuri sitä. Perättömiä, typeriä huhuja, vaikka murhaaja jäi kiinni ja tunnusti jo 50 vuotta sitten.
- Anonyymi
Ei ole kunnolla sanottu todellisen tekijän nimeä kertaakaan.......
- Anonyymi
51 vuotta Hilkan taposta. Paavo istui melkein 4 vuotta ja aivan suotta.
- Anonyymi
Joku hyvin läheinen se täyttyy olla. Ei muuten tälläistä salausoperaatiota. Väärä maksettuna vankilaan ja Auliksen vainoaminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
51 vuotta Hilkan taposta. Paavo istui melkein 4 vuotta ja aivan suotta.
Täysin syystä istui, koska on syyllinen.
- Anonyymi
Rikos on ratkennut jo yli 50 vuotta sitten. Täysin oikein ratkesikin.
- Anonyymi
Ei muistanut Paavo mitä käskettiin sanoa oikeudessa.Oma asianajajakin häpesi.
No oikeus vähät välitti sanomisista koska kaikki oli jo sovittu aiemmin. - Anonyymi
Kristinusko on sairaus.
- Anonyymi
Uutuutena sateenkaari alavus.
- Anonyymi
On mennyt jo useampi loma sun aloituksesta. Miltä näyttää nyt jutut?
- Anonyymi
Hellarit ja kepu, ei ne yhteen sovi sitte millää.
- Anonyymi
Juurikin näin.
- Anonyymi
Kiitos kysymyksestäsi. Kyllä hölmömmäksi on käynyt alavutelaisten käytös
- Anonyymi
53 vuotta salailua. Vuosipäivä oli eilen.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2946666Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151267- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71146RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972