ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä: Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.
Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan. Sakarja: 12:1-3
Herran sana Israelista. Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan
9
65
Vastaukset
- Anonyymi
Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan. Sakarja: 12:1-3
- Anonyymi
Sakarja 12:4-9
Sinä päivänä, sanoo Herra,
minä lyön kaikki hevoset vauhkoudella
ja niiden ratsastajat hulluudella.
Mutta Juudan heimoa kohti minä avaan silmäni,
ja kaikki kansojen hevoset minä lyön sokeudella.
Silloin Juudan sukuruhtinaat sanovat sydämessään:
"Minun väkevyyteni ovat Jerusalemin asukkaat Herrassa Sebaotissa,
heidän Jumalassansa."
Sinä päivänä minä teen Juudan sukuruhtinaat ikäänkuin tulipannuksi puitten sekaan
ja ikäänkuin tulisoihduksi lyhteitten sekaan,
ja he kuluttavat oikealta
ja vasemmalta,
kuluttavat kaikki kansat yltympäri.
Ja Jerusalem saa yhäti asua paikoillansa
- Jerusalemissa.
Ja Herra on ensiksi vapauttava Juudan majat,
ettei Daavidin suvun kunnia
ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan.
Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita;
ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid,
ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal'olento,
niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä.
Mutta sinä päivänä
minä
tahdon
hävittää
kaikki
pakanakansat,
jotka
hyökkäävät
Jerusalemia vastaan. - Anonyymi
siinäpä tuli taas,
hirvittävää murhanhimoa,
väärin uskovia kohtaan... - Anonyymi
Totisesti noin tapahtuu!
Kun Jeesus saapui maailmaan, osa israelilaisista, varsinkin sen johtajat ja uskonnolliset piirit olivat vaipuneet eräänlaiseen rodullisen ylemmyyden tunteeseen. Tämä ilmiö oli havaittavissa jo Jeremian aikana, kun Jeremia varoitti kansaa synnin tuomioista. Hänet heitettiin kaivoon, koska "eihän Jumala nyt omaa jengiään, valittua kansaa huonosti kohtele. Kyllä me saadaan tehä ihan mitä me lystätään". He unohtivat, että valinta oli ehdollinen eikä suinkaan perustunut syntyperään, vaan sydämen asenteeseen:
2.Moos
19:5 JOS te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun.
5. Moos
11:26 Katso, minä asetan tänä päivänä teidän eteenne siunauksen ja kirouksen:
11:27 siunauksen, JOS te tottelette Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, jotka minä tänä päivänä teille annan,
11:28 mutta kirouksen, JOS te ette tottele Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, vaan poikkeatte siltä tieltä, jota minä tänä päivänä käsken teidän vaeltaa
Jeesuksen aikana tilanne oli sama ja Jeesuksen tarkoituksena olikin hakata maahan kaikki rodullinen shovinismi:
Matteuksen evankeliumi:
3:9 älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham'; sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.
Hän tahtoi osoittaa, kuinka halveksitut pakanakansatkin olivat monasti moraalisesti parempia ja lähempänä Jumalaa kuin ns. "valittu kansa".
Luukkaan evankeliumi:
10:33 Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä.
17:16 ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen.
Matteus
8:8 Mutta sadanpäämies vastasi ja sanoi: "Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle; vaan sano ainoastaan sana, niin minun palvelijani paranee.
8:10 Tämän kuultuaan Jeesus ihmetteli ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti minä sanon teille: en ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa.
8:11 Ja minä sanon teille: monet tulevat idästä ja lännestä ja aterioitsevat Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin kanssa taivasten valtakunnassa;
8:12 mutta valtakunnan lapset heitetään ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
Matteus
21:43 Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.
Paavali tähdensi samaa asiaa:
Room.
2:11 Sillä Jumala ei katso henkilöön.
2:12 Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
Jopa kovakalloinen Pietari oivalsi asian lopulta:
Ap.teot
10:34 Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
10:35 vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee
vanhurskautta, on hänelle otollinen.
Tänään tämä sama synti on nostamassa jälleen päätään kristittyjen keskuudessa. Israelfanitus lähtee siitä, että Israelilla on oikeus toimia mielivaltaisesti muita kansoja kohtaan ja se on silti kaiken arvostelun ulkopuolella. He tekevät Jumalsta huutosakin johtajan ja kiusaajajengin pomon, joka on kierrettävä kaukaa.
Moraalikäsitykset hyvän ja pahan suhteen eivät merkitse tälle fanituslössille yhtään mitään. Syntyperä menee sydämen asenteen edelle. Ratkaisevaa ei enää ole suhtautuminen Jeesukseen, joka oli moraalinen esimerkki. ratkaisevaa onkin suhtautuminen lihalliseen kansaan, joka on moraalisesti vajavainen.
Kyseinen jengi valitsee siis saman sokeuden polun, kuin israelilaiset Jeremian ja Jeesuksen aikoihin. Se polku johtaa tuhoon ja kadotukseen.- Anonyymi
Sakaja 12:7 Ja Herra on ensiksi vapauttava Juudan majat, ettei Daavidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan.
12:8 Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal'olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä.
12:9 Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.
12:10 Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.
12:11 Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa.
12:12 Ja maa pitää valittajaisia, kukin sukukunta erikseen: Daavidin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, Naatanin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen,
12:13 Leevin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, siimeiläisten sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen. Kaikki muut sukukunnat, kukin sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen.
Ja Sakarja jatkaa:
13:1 Sinä päivänä on Daavidin suvulla ja Jerusalemin asukkailla oleva avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan.
13:2 Ja sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä hävitän epäjumalain nimet maasta, eikä niitä enää muisteta. Myöskin profeetat ja saastaisuuden hengen minä ajan maasta pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sakaja 12:7 Ja Herra on ensiksi vapauttava Juudan majat, ettei Daavidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan.
12:8 Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal'olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä.
12:9 Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.
12:10 Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.
12:11 Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa.
12:12 Ja maa pitää valittajaisia, kukin sukukunta erikseen: Daavidin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, Naatanin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen,
12:13 Leevin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, siimeiläisten sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen. Kaikki muut sukukunnat, kukin sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen.
Ja Sakarja jatkaa:
13:1 Sinä päivänä on Daavidin suvulla ja Jerusalemin asukkailla oleva avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan.
13:2 Ja sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä hävitän epäjumalain nimet maasta, eikä niitä enää muisteta. Myöskin profeetat ja saastaisuuden hengen minä ajan maasta pois.Jeremia KR 1933/-38, Jer. 12:14-16
12:14 Näin sanoo Herra kaikista minun pahoista naapureistani, jotka koskevat siihen perintöosaan, minkä minä olen antanut kansalleni Israelille: "Katso, minä tempaan heidät pois heidän maastansa, ja Juudan heimon minä tempaan pois heidän keskeltänsä.
12:15 Mutta senjälkeen kuin minä olen temmannut heidät pois, minä jälleen armahdan heitä ja palautan heidät, itsekunkin perintöosaansa ja itsekunkin maahansa.
Ja jos he oppivat minun kansani tiet,
niin että vannovat minun nimeeni:
'Niin totta kuin Herra elää',
niinkuin he opettivat minun kansaani vannomaan Baalin kautta,
niin heidät rakennetaan minun kansani keskeen.
- Anonyymi
Kun Jeesus saapui maailmaan, osa israelilaisista, varsinkin sen johtajat ja uskonnolliset piirit olivat vaipuneet eräänlaiseen rodullisen ylemmyyden tunteeseen. Tämä ilmiö oli havaittavissa jo Jeremian aikana, kun Jeremia varoitti kansaa synnin tuomioista. Hänet heitettiin kaivoon, koska "eihän Jumala nyt omaa jengiään, valittua kansaa huonosti kohtele. Kyllä me saadaan tehä ihan mitä me lystätään". He unohtivat, että valinta oli ehdollinen eikä suinkaan perustunut syntyperään, vaan sydämen asenteeseen:
2.Moos
19:5 JOS te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun.
5. Moos
11:26 Katso, minä asetan tänä päivänä teidän eteenne siunauksen ja kirouksen:
11:27 siunauksen, JOS te tottelette Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, jotka minä tänä päivänä teille annan,
11:28 mutta kirouksen, JOS te ette tottele Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, vaan poikkeatte siltä tieltä, jota minä tänä päivänä käsken teidän vaeltaa
Jeesuksen aikana tilanne oli sama ja Jeesuksen tarkoituksena olikin hakata maahan kaikki rodullinen shovinismi:
Matteuksen evankeliumi:
3:9 älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham'; sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.
Hän tahtoi osoittaa, kuinka halveksitut pakanakansatkin olivat monasti moraalisesti parempia ja lähempänä Jumalaa kuin ns. "valittu kansa".
Luukkaan evankeliumi:
10:33 Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä.
17:16 ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen.
Matteus
8:8 Mutta sadanpäämies vastasi ja sanoi: "Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle; vaan sano ainoastaan sana, niin minun palvelijani paranee.
8:10 Tämän kuultuaan Jeesus ihmetteli ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti minä sanon teille: en ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa.
8:11 Ja minä sanon teille: monet tulevat idästä ja lännestä ja aterioitsevat Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin kanssa taivasten valtakunnassa;
8:12 mutta valtakunnan lapset heitetään ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
Matteus
21:43 Sentähden minä sanon teille: Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.
Paavali tähdensi samaa asiaa:
Room.
2:11 Sillä Jumala ei katso henkilöön.
2:12 Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
Jopa kovakalloinen Pietari oivalsi asian lopulta:
Ap.teot
10:34 Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
10:35 vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee
vanhurskautta, on hänelle otollinen.
Tänään tämä sama synti on nostamassa jälleen päätään kristittyjen keskuudessa. Israelfanitus lähtee siitä, että Israelilla on oikeus toimia mielivaltaisesti muita kansoja kohtaan ja se on silti kaiken arvostelun ulkopuolella. He tekevät Jumalsta huutosakin johtajan ja kiusaajajengin pomon, joka on kierrettävä kaukaa.
Moraalikäsitykset hyvän ja pahan suhteen eivät merkitse tälle fanituslössille yhtään mitään. Syntyperä menee sydämen asenteen edelle. Ratkaisevaa ei enää ole suhtautuminen Jeesukseen, joka oli moraalinen esimerkki. ratkaisevaa onkin suhtautuminen lihalliseen kansaan, joka on moraalisesti vajavainen.
Kyseinen jengi valitsee siis saman sokeuden polun, kuin israelilaiset Jeremian ja Jeesuksen aikoihin. Se polku johtaa tuhoon ja kadotukseen.. - Anonyymi
2 Tes.
2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
2:4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
2:5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
2:6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
2:7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
2:8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
2:9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
2:10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
2:12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1181756
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill381475Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221408Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1671299- 1461250
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521241- 521188
- 591127
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.481014