Faucilla koronaan kuolleiden amerikkalaisten verta käsissään

USAn johtava koronavirusviisastelija Anthony Fauci antoi pandemian alkuvaiheissa lukemattoman määrän vääriä neuvoja, joiden takia virus pääsi ratkaisevasti leviämään ja ihmisiä on kuollut ennätysmäiset määrät. Faucin mukaan mm. kasvomaskeja ei tarvita, maan sisällä saa matkustaa osavaltioiden välillä vapaasti, eikä vanhuksia tarvitse eristää. Jälkikäteen hän onkin sitten jälkiviisaana kääntänyt kelkkansa kaikissa näissä asioissa, mutta vahinko oli jo päässyt tapahtumaan, kun virus oli päässyt leviämään. Trump tietysti hyväuskoisena toisti kaikki nämä Faucin neuvot, koska kaikkien muiden mukana hänkin uskoi Faucin tietävän mistä puhuu. Nyt sitten kuitenkin demokraatit syyttävät Trumpia näistä virheistä, ja tietenkin amerikkalaisen vasemmistovaltamedian säestämänä. Ja Suomessa Yle tietenkin toistaa papukaijana kaiken tämän demokraattien propagandan, kun sillä on uutistenvaihtosopimus CNN:n kanssa. Ei ihmekään, että suurella osalla suomalaisilla on täysin vinksahtanut käsitys siitä, mitä Amerikassa tapahtuu.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Fauci on kettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

USAn johtava koronavirusviisastelija Anthony Fauci antoi pandemian alkuvaiheissa lukemattoman määrän vääriä neuvoja, joiden takia virus pääsi ratkaisevasti leviämään ja ihmisiä on kuollut ennätysmäiset määrät. Faucin mukaan mm. kasvomaskeja ei tarvita, maan sisällä saa matkustaa osavaltioiden välillä vapaasti, eikä vanhuksia tarvitse eristää. Jälkikäteen hän onkin sitten jälkiviisaana kääntänyt kelkkansa kaikissa näissä asioissa, mutta vahinko oli jo päässyt tapahtumaan, kun virus oli päässyt leviämään. Trump tietysti hyväuskoisena toisti kaikki nämä Faucin neuvot, koska kaikkien muiden mukana hänkin uskoi Faucin tietävän mistä puhuu. Nyt sitten kuitenkin demokraatit syyttävät Trumpia näistä virheistä, ja tietenkin amerikkalaisen vasemmistovaltamedian säestämänä. Ja Suomessa Yle tietenkin toistaa papukaijana kaiken tämän demokraattien propagandan, kun sillä on uutistenvaihtosopimus CNN:n kanssa. Ei ihmekään, että suurella osalla suomalaisilla on täysin vinksahtanut käsitys siitä, mitä Amerikassa tapahtuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu