Sipilän hallituksen liikenneministeri Anne Berner toteutti jääräpäisesti älyttömän taksiuudistuksen pääministeri Juha Sipilän tuella monista varoituksista huolimatta. Taksitoiminta on säänneltyä ja valvottua toimintaa kaikkialla maailmassa. Jopa Amerikassa vapaan kilpailun ykkösmaassa taksiliikennettä säädellään monin rajoituksian.
Bernerin uudistuksen piti laskea hintoja ja parantaa taksipalveluja kaikin tavoin. Toisin on käynyt. Hinnat ovat nousseet ja taksien saatavuus on huonontunut varsinkin maaseudulla ja erityisesti yöaikaan.
Aikaisemmin taksit tunnettiin myös turvallista palveluistaan, mutta nyt taksilla matkustaminen voi olla jopa vaarallista. Helsingissä kuljettajat eivät tunne kaupungin keskeisiä osoitteitakaan ja asiakas voi joutua maksamaan tähtitieteellisiä hintoja lyhyistäkin matkoista. Ja mikä pahinta, asiakkaan fyysinen turvallisuukaan ole taattu. Äskettäin kuljettaja puukotti pääkaupunkiseudella asiakastaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.