Porilaiset, eikö teitä naurata tai itketä yhtään. Eduskunnan "kerma" eli suuri valiokunta on päättänyt että on viisaampi maksaa 3 miljardia lisää jos muuten häviää 500 miljoonaa. Perusteluna heillä on että kolme on pienempi luku kuin 500. Terveisin Aulis-Herman.
Suomalaista poliittista järjenkäyttöä.
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Suuren valiokunnan johto on vihreistä ja demareista koottu hulvaton rytmiryhmä. He polkivat lakivaliokunnan päätökset suohon , eli näyttivät keskaria sille.
Tämä meitä varakkaampien EU-maiden tukeminen sadoilla miljardeilla euroilla on meille suomalaisille ihan kunnia-asia ilmoittavat vihervasemmistolaiset ja kokoomuslaiset. Sokoksen kassaneiti Sanna Marinkin ilmoitti taannoin persuille että meidän pitää lahjoittaa muille maille rahaa ja kun paljon antaa niin vähän voi saada takaisinkin. Me porilaiset emme osallistu näihin lahjoituksiin eli ei kuulu meillle.
Suuren valiokunnan 1. varapuheenjohtaj on Jani Mäklä PS.
Lisäksi tähän hulvattomaan rytmiryhmään kuuluu muun muassa Ritva "Kike" Elomaa, Lulu Ranne, Olli Immonen ja Jussi Halla-aho. Vankkaa talousasiantuntemusta. (Thirks thirks)
Eivätkö kaikki suuren valiokunnan persut olekkaan vastustaneet rahojemme lahjoittamista meitä varakkaamille maille, jospa heidän mielipiteitään ei kuunnella. Ainakin persujen puheenjohtaja Jussi Halla-aho on vastustanut näitä satojen miljardien eurojen rahalahjoituksia.
Suomi liittyi ns. nuukien ryhmään Itävallan, Hollannin, Ruotsin ja Tanskan kanssa.
He ajavat tukien maksamista pääosin velkana eikä lahjoituspakettina.
Suurimpina vastustajina ovat Italia ja Unkari, jotka köyhinä maina haluaisivat ilmaista tukea. Ranska tukee näitä kahta maata.
Lisäksi "nuukat" toivovat EU:n säilyttävän periaatteensa.
Jossain ennakkolaskelmissa Suomi oli saamassa melkoisen mittavan hyödyn, jos tämä nuukien ryhmän ehdotus menee läpi.
Persut tietysti vastustavat tätä Suomelle edullista neuvottelutulosta.