Jesaja kirjassa ennustettiin että israel syntyy päivässä ja saa oman valtion.Tämä tapahtui v1948 .ääneatyksen myötä israelin valtio syntyi yhdessä päivässä kuten jesaja ennusti.Samoin se sai oman valtion.Myös ennustus juutalaisten muutosta israeliin on tapahtumassa.koko ajan ja lopulta kaikki juutalaiset ovat siellä.Israel on ajan kello.Mitä siellä tapahtuu on ihmeellistä;antikristuksen valtaan nousu on jo ovella.Tarvitaan vain maailmantalouden romahdus joka mahdollistaa tämän tapahtuman.Hitler pääsi valtaan saksassa kun saksa eli kurjuudessa.Korona voi syöstö maailan taloudelliseen katstrofiin joka nostaa esiin tämän vielä piilossa olevan persoona.kaikkien ihmisten valvonta lisääntyy ja jo nyt on mahdollista kontrolloida jokaisen ihmisen elämää 24 h.Tätä vvaltaa tuo väärä kristu tulee käyttämään hyväkseen .Se joka ei petoa uutta hallitsijaa kumarra menettää päänsä sanoo raamattu.Elämme todellakin tämän maailman vallan lopun aikoja.Hitler oli oiva esimerkki väärästä johtajasta.Nyt tulee toinen saman moinen tilalle.
joka saa kaiken taloudellisen ja poliittisen vallan maailmassa ja se aika on lähellä.Tarvitaan vain se taloudellinen romahdus ja se on monen tutkija mielestä tulossa.Myös tiedemihet ovat varoittaneet maailman laajuisesta nälänhädästä kun korona sairastuttaa yhä enemmän ihmisiä ja luonto kokoee kuivuutta ilmastomuutosten takia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.