Rajua kritiikkiä Marinille

Anonyymi

IL 21.7.: EU pääsi sopuun 750 miljardin elpymispaketista ja EU:n seitsemänvuotisesta rahoituskehityksestä.

– Kokonaisuus sisältää monia Suomelle tärkeitä asioita. Lopputulosta voidaan pitää Suomen näkökulmasta hyvänä. Elpymispaketissa 390 miljardia euroa jaetaan avustuksina ja 360 miljardia euroa lainoina, pääministeri Sanna Marin (sd) hehkutti Twitterissä tiistaiaamuna.

Marin piti hyvänä myös sitä, että kolmasosa kaikesta rahoituksesta on käytettävä ilmastotoimiin ja että tutkimusrahoitus kasvaa lähes neljänneksen nykyisestä.

Eikä tässä vielä kaikki.

– Lisäksi osana lopullista sopua turvasimme maaseudun kehittämisrahoituksen, johon saimme neuvoteltua 400 miljoonaa euroa lisää kansallisen kuoren kautta, Marin jatkoi.

Lisäksi Suomi sai Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asuttujen alueiden kehitysvaroihin 100 miljoonaa euroa kansallisen ”kirjekuoren” kautta.

Mutta ei Suomi mitään lisää saanut, vaikka sellainen kuva monille syntyi. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan Suomi saa maatalouden suoria EU-tukia tulevalla rahoituskaudella alustavan laskelman mukaan lähes saman verran kuin nykykaudella.

Sovitulla kompensaatiorahalla vain paikataan rahoituskehyksiin päätettyjä maataloustukien leikkauksia, kuten kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) asian tiivisti.

Marinin hehkutus on turhaa. Todellisuudessa Suomea vietiin Brysselin yössä kuin sitä kuuluisaa kuoriämpäriä tai litran mittaa. Turpiin tuli ja huolella.

STT:n mukaan Suomi arvioi saavansa EU:n koronaelpymispaketista 3,2 miljardia euroa. Arvion mukaan Suomen maksut elpymispakettiin ovat 6,6 miljardia euroa vuosina 2021–2058.

Miinusta 3,4 miljardia euroa.

Seitsenvuotisesta budjetista Suomi on saamassa oman arvionsa mukaan tulevalla kaudella 11,1 miljardia euroa ja on maksamassa 16,7 miljardia euroa.

Siinä on miinusta 600 miljoonaa euroa edelliseen budjettikauteen verrattuna. Suomen maksuosuus kasvaa vajaat 100 miljoonaa euroa vuodessa.

Lisäksi päälle tulevat takausvastuut kriisirahaston jäsenmaille antamista lainoista. Suomen ennestään massiiviset EU- ja eurovastuut kasvavat kriisirahaston myötä 13 miljardia euroa.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Suomalaiset maksaa JOKA PÄIVÄ niin arkena kuin juhlapyhinä , vuoteen 2058 asti, 300tuhatta euroa euvostoliittoon, JOKA IKINENPÄIVÄ. Eikä siinä ole kuin alkusoitto. päälle euvostoliiton jäsenmaksut. noin KUUSINKERTAISET. KAIKKIAAN maksuja euvostoliittoon kertyy noin 4,5 MILJOONAA joka päivä, ONNITTELUT. ja VOIMIA Rottapolitiikoille. Tiedämme nyt miksi pitää käydä töissä, ja maksaa veroja SUHTEESSA VALTIO 75-90% ITSELLE 10-25%, Tämä ei ole pelkkä ansiovero, lisäksi ,Bensa,Sähkö, Kiinteistö, Alvi, Päästö YM.YM. YM. Lisäksi kaikki maksun muotoiset asiat valtiolle. Autosta, käyttövoima ym. vakuutuksista ym.. Meidän on ymmärrettävä , kyse ei ole yksin SUOMALAISTEN hyvinvoinnista, VAAN ETELÄ _EUROOPASTA, SAKSASTA ja RANSKASTA, Meidän on ymmärrettävä tämä, katainen ,stubb, ym . meidän etuamme hekin ajattelevat, ja ajavat Marin sanoi, me olemme voittajia, joten pulinat pois, Marinin hymy oli niin leveä tiedoitustilaisuudessa ja hänen avustajaltaan meinasi polvet pettää. Niin onnellisia olivat lopputulokseen. Tämä oli DEMOKRATIAN voitto. Aina ei voida voittaa, ei edes jokakerta.


    • Oppositiolla ainakin tuntui olevan kova kiire tuomitsemaan sopimus ennen kuin ehtivät edes tutustua siihen. No eipä se ole opposition tehtävä peukuttaa hallituksen tekemisiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1339
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      122
      686
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe