On oletettavaa että Sipilä tulee muidenkin porvareiden tapaan nostamaan hänelle kuuluvaa sopeutumisrahaa. Linden joka on kotoisin samalta suunnalta on jo vuosikymmenen loisinut porvarien tapaan saamallaan passivoivalla sopeutumisrahalla , veronmaksajien rahoilla.
Alkaako Sipilä nostamaan sopeutumisrahaa
Anonyymi
18<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Sipilä näkyy yhä olevan kovaluu
On paljon esille täälläkin. Sullakin näkyy kaipuu olevan ihan esillä jatkuvasti, et siitä mihinkään pääse, arvostat niin Sipilän osaamista. Jatkat jatkuvasti puhumista hänestä, jopa yhä pidät Juhaa pääministerinä.
Jopa kymmeniniä kertoja päivässä. Ja eikä syyttä, ainoa viime aikojen pääministeri joka sai maan nousu uralle. Jos nyt olevaan verrataan, kuin yö ja päivä toiminnat. Joka helppo mitata työllisyydella ja taloudella.
Aikanaan työllisiä tuli lisää 150 000 sitten tuli Rinne joka numeroina sama, mutta tuli - merkki eteen, siitä paheni vain Sanna Marinin aikana joulukuulta; tuli jo
300 000 työtöntä lisää. Ay-liike yritti "pestä nuorta naisjohtoista hallitusta, saaden useamman miljardin tappion yli kuukauden lakoillaan 6 -minuutin takia. Demareilla oli valtataistelu Ay-liikkeen kanssa.
Nämä kaikki jääneet historiaan, jota aikojen päästä kyllä vertaillaan toimiviin hallituksiiin, nyt istuvaa, joka lupauksien hallitus, muttei tekojen !
Saako edelleenkin valehdella, jos ei katso telkkaria eikä tanssi?
Sipilä ei tartte kuin hamppukravatin kaulaansa.
Kyllä, jos alkaa rahanahneena lestana viellä tämän kaiken lisäksi sopeutumisrahaa nostamaan niin sen jälkeen on täysin vapaata riistaa, vaikkapa haulikolla metsästettäväksi.
porvari tarkoittaa sosiaaliseen keskiluokkaan kuuluvaa
"Bourgeois definition is - of, relating to, or characteristic of the social middle class."
Sipilän eduksi on luettava, ettei tyyppi ole "ammattipoliitikko", kuten valtaosa muista Arkadianmäen tyhjäntoimittajista.
Ainut järkevä kansalaisaloite olisi laki, jossa rajataan presidentin ja kansanedustajakausien määrä yhteen eliniän aikana.
Mulkku kertoi poistuvan kuvioista.
Sipilllä fani täällä, varmaan näkee untakin hänestä.
Juu, ja sillä on Sipilän kuvakin yöpöydällä.
Pankkopojalla on petivaatteissaankin Sipilä-teema. Samoin yöastiassaan.
Palstapankkopölhölestan leikkikalut:
Toloppa, pölökky ja mulukku.
Banjo ja Sipilän kuva yöpöydällään...
Tämä seko se ihme tyyppi on, lestaa huutava.
Ei kyllä arvaus mene kauaksi että on kommunisti, vaikeuksia ollut elämässään, siksi sanonutkin ettei työssä koskaan ollut, suun pieksännän kyllä osaa..
Meillä komunisteilla menisi muuten kivasti, mutta tukiaislla keinottelevat rahattomat kapitalistit vaanivat omaisuuttamme joka hetki, niin että ei hetken lepoa...
"Alkaako Sipilä nostamaan sopeutumisrahaa"
Tietysti. Ei pysty elämään tavallisen ihmisen pelisäännöillä.
Eläkkeellähän se vasta työnteko alkaa.
Lauta-Masa rakentelee sitä varten verojenvälttelykikkareen,
niin ex-polliitikot voivat jaella maksullisia aasintuntijalausuntoja päivät päästään kiikkustuolista käsin...
Tottakai Sipilä ottaa sopeutumisrahan koska pitää rahasta.
Pääasia, että viimeinkin häviää puolueesta, ja voisi samalla viedä mukanaan ne muutkin lestadiolaiset lohet ja kulmunit.
Tottakai nostaa. On se niin härski mulkero.
Sopeutumirahassa on sellainen mielenkiintoinen seikka että sen voi laittaa tauolle jos menee välillä töihin. 59v voi ottaa töistä lopputilin ja siirtyä takaisin sopeutumispäivärahalle jos yksikin päivä jäljellä niin saa sitten sitä päivärahaa 65 v asti. Käytännössä kansanedustajat pääsevät siis eläkkeelle 59 vuotiaina.