Alkoi ihan kiinnosta mitä uudessatestamentissa sanotaan ilosta ja ylistyksestä. Pakko siis selata Raamattua., kun tuuntuisi niin väärltä se, että iloa ja ylistystä pidetään Luciferin palvelemisena.
Luuk 15: 9. Ja kuin hän sen löytänyt on, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja kylänsä vaimot, ja sanoo: iloitkaat minun kanssani; sillä minä löysin penninkini, jonka minä kadotin. Ttätä voidaan tietysti tulkita niin, että siinä taputellaan olalle ja hillitysti sanotaan, olipa hyvä, kun löytyi. Vai voisiko ilo olla etelänmailla iloisempaa?
Katsotaan seuraava kohta: Luuk 15: 23. Ja tuokaat syötetty vasikka, ja tappakaat se, ja syökäämme ja riemuitkaamme;
24. Sillä tämä minun poikani oli kuollut, ja virkosi jälleen: hän oli kadonnut, ja on taas löydetty; ja rupesivat riemuitsemaan.
25. Mutta hänen vanhempi poikansa oli pellolla, ja kuin hän tuli ja huonettä lähestyi, kuuli hän laulun ja hypyt.
26. Niin hän kutsui yhden palvelioistansa ja kysyi: mikä se on?
27. Niin se sanoi hänelle: sinun veljes tuli, ja isäs antoi tappaa syötetyn vasikan, että hän sai hänen terveenä jälleen.
28. Niin hän vihastui eikä tahtonut mennä sisälle; hänen isänsä meni siis ulos, ja neuvoi häntä.
29. Mutta hän vastasi ja sanoi isällensä: katso, niin monta vuotta minä palvelen sinua, ja en ole koskaan sinun käskyäs käynyt ylitse, ja et sinä ole minulle vohlaakaan antanut, riemuitakseni ystäväini kanssa.
30. Mutta että tämä sinun poikas tuli, joka tavaransa on tuhlannut porttoin kanssa, tapoit sinä hänelle syötetyn vasikan.
31. Mutta hän sanoi hänelle: poikani! sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki mitä minun on, se on sinun.
Tässä tulee outoja ajatuksia, oliko laulun ja hyppyjen halveksiminen elävän uskon tuntomerkki? Mitä isä tarkoitti jakeessa 31? Oliko se kehumista vai meille merkki, että ilon halveksijat ovat aina myös mukana Jumalan lasten joukossa.
2.Kor 13: 11. Viimein, rakkaat veljet, iloitkaat, olkaat täydelliset, lohduttakaat teitänne, olkaat yksimieliset, olkaat rauhalliset, niin rakkauden ja rauhan Jumala on teidän kanssanne.
Laulu ja hypyt
43
109
Vastaukset
- Anonyymi
Hybä avaus Vihne
Kuollut usko eli eriseura ja väärävanhuskaus on aina halveksinunut kiittäväisten kiitos äänistä seuroissamme. Yrittäneet kieltää yleiset liikutukset anteeksianomiset toisilta kanssaveljiltä seurojen yhteydessä . Yrittääneet estää ja kieltää sakramentit kristityiltä seuroissamme Kasteen ,vihkimisen ehtoollisen ja haudanlepoon siunaamisen jne.
Näistä raivostuneina ja epäonnistuneina perustelleet omia eriseuran lohkoja ja lahkojaan.- Anonyymi
Miksi te niin paljn teette sellaista joita pitää anteeksianoa sitten siellä seuroissanne!?
eikö sitä voisi jo kasvaa senverran hengellistä kasvua että jättää ne selaiset tekemättä ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi te niin paljn teette sellaista joita pitää anteeksianoa sitten siellä seuroissanne!?
eikö sitä voisi jo kasvaa senverran hengellistä kasvua että jättää ne selaiset tekemättä !Kun ei tulla synnittömiksi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun ei tulla synnittömiksi!
Oliko tuo mielestäsi hyvä vastaus, kysyttiinkö jotain synnittömyydestä? Oli tosin vastaus jota saaattoi odottaa.
Antaa kaikkien kukkien kukkia, niin ainakin osa sydämen ajatuksista tulee esille.
- Anonyymi
Kyllähän evankeliumin uskomisesta, (siis että Kristus on sovittanut minut Jumalan kanssa ja uhrillaan maksanut syntivelkani), ilo lähtee. Jumalan talossa riemuittiin tuhlaajapojan paluusta, yhdessä ystävien kanssa, syötetyn vasikan ympärillä.
Vanhemman veljen esimerkistä näemme, ettei hän tuntenut iloa nuoremman veljen paluusta ja armahtamisesta. Hän loukkaantui syvästi, olihan hän mielestään palvellut isää virheettömästi koko elinaikansa, saamatta vohlaakaan iloitakseen ystäviensä kanssa. Omavanhurskaus on kowa tarkka ja weaativa isäntä. Tämä kuvaa judaismia, eli juutalaista uskoa, (lakivanhurskautta laajemminkin), johon ei Jeesus ja pakanakansojen lunastus ja Jumalan lapseksi ottaminen sopinut ollenkaan, eikä sovi tänäänkään, sillä - "vain me pelastumme". - Anonyymi
Vihne Eikö sopinut ajatusmaailmaasi vastaus.
Omavanhuskaus on aina vihastunut kiitosääniin kristillisyydessä . Omanvanhuskaudenpalvelijat ovat alkaneet aina haukkumaan kiittäväisiä omanvanhuskauden palvelijoiksi . - Anonyymi
No ainakaan maanviljelys ei onnistu tuolal periaatteella, kyllä rikkaruoholle pitää uskaltaa nimi antaa ja myrkky heti perään.
muuten saa viljelyhommat lopettaa jos ei jo rahat loppuneet ennen sitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän evankeliumin uskomisesta, (siis että Kristus on sovittanut minut Jumalan kanssa ja uhrillaan maksanut syntivelkani), ilo lähtee. Jumalan talossa riemuittiin tuhlaajapojan paluusta, yhdessä ystävien kanssa, syötetyn vasikan ympärillä.
Vanhemman veljen esimerkistä näemme, ettei hän tuntenut iloa nuoremman veljen paluusta ja armahtamisesta. Hän loukkaantui syvästi, olihan hän mielestään palvellut isää virheettömästi koko elinaikansa, saamatta vohlaakaan iloitakseen ystäviensä kanssa. Omavanhurskaus on kowa tarkka ja weaativa isäntä. Tämä kuvaa judaismia, eli juutalaista uskoa, (lakivanhurskautta laajemminkin), johon ei Jeesus ja pakanakansojen lunastus ja Jumalan lapseksi ottaminen sopinut ollenkaan, eikä sovi tänäänkään, sillä - "vain me pelastumme".Voi hyvänen aika sentään, selitelläänpä esikoislestadiolaisuudessa tuhlaajapoikavertausta aika paljon nykyisin kun se pystytään ottamaan puheeksi aina ja mihin keskusteluun vain.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi hyvänen aika sentään, selitelläänpä esikoislestadiolaisuudessa tuhlaajapoikavertausta aika paljon nykyisin kun se pystytään ottamaan puheeksi aina ja mihin keskusteluun vain.
Tarvetta on paljon!
- Anonyymi
"Alkoi ihan kiinnosta mitä uudessatestamentissa sanotaan ilosta ja ylistyksestä. Pakko siis selata Raamattua., kun tuuntuisi niin väärltä se, että iloa ja ylistystä pidetään Luciferin palvelemisena."
Sitäkin pidettiin pahana kun kuningas Daavid hyppäsi arkin edessä. Se ei ollut mitään lihallista tanssi, vaan Pyhän Hengen vaikuttamaa.
Pyhä Henki vaikkutti myös liikutuksia Laestadiuksen aikana. Se ei ollut heräämättömän kirkkokansan mieleen ja niin nämä vaiennettiin ja joutuivat jopa vankilaan. Tämä oli myös siunakseksi meille, sillä meillä on nyt rovastin pitämiä iltasaarnojakin, joita saivat mennä kuuntelemaan sellaiset, jotka eivät osaneet olla päiväjumalanpalveluksessa hiljaa. Näitä kiittäjiä on onllut läpi vuosien, mutta nyt ovat harventuneet.
Nämä Pyhän Hengen vaikuttamat kiitosäänet ja hypyt ovat aivan erilaisia kuin opetellut ja johdetut ylistykset, joita joissakin seurakunnissa pidetään.
"Luuk 15: 9. Ja kuin hän sen löytänyt on, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja kylänsä vaimot, ja sanoo: iloitkaat minun kanssani; sillä minä löysin penninkini, jonka minä kadotin. "
Sama tapahtui myös kadonneen lampaan kohdalla. Sitä ei kyllä tarvitse paljon kehoitella ketään iloitsemaan, kun joku saa parannuksen armon. Kyllä siitä tulee kristytille kiitollinen mieli ja jotkut kiittävät jopa ääneen.
"Luuk 15: 23. Ja tuokaat syötetty vasikka, ja tappakaat se, ja syökäämme ja riemuitkaamme;"
Miten tämä tapahtuu? Tälläistä iloa ei voi olla muulloin kun silloin kun syntinen saa kaikkisyntinsä anteeksi. GJ on sanonut saarnassaan, että aina kun syntejä saarnataan anteeksi, niin silloin tapetaan syötetty vasikka. Onko tällaista monessa seurakunnassa?
Pyhän Hengen vaikuttamaa iloa ei ole koskaan pidetty pahana elävässä kristillisyydessä, mutta monet ovat loukkaantuneet kyllä siihen tai hävenneet sitä, mutta mene ja tiedä mikä heidän uskonsa laita on ollut.- Anonyymi
Juurikin näi mitä edellinen anonyymi kirojitti Niin paljon ovat häveneet kristittyjen iloliikutuksia notta ovat joutuneet eriseuroja rakentamaan ja perustelemaan omanvanhuskauden pönkittämisekseen omia seurakuntiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin näi mitä edellinen anonyymi kirojitti Niin paljon ovat häveneet kristittyjen iloliikutuksia notta ovat joutuneet eriseuroja rakentamaan ja perustelemaan omanvanhuskauden pönkittämisekseen omia seurakuntiaan.
Totta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin näi mitä edellinen anonyymi kirojitti Niin paljon ovat häveneet kristittyjen iloliikutuksia notta ovat joutuneet eriseuroja rakentamaan ja perustelemaan omanvanhuskauden pönkittämisekseen omia seurakuntiaan.
Juurikin? Mistäs olet esikoislestadiolaisuuteesi tuollaisen nykymuodin mukaisen sanan keksinyt? Ja jos luulet niin kuin kirjoitit, saatat luulla väärin. Sinähän niitä taidat hävetä. Juurikin, on siinäkin sana. Mitähän se oikein niin kuin tarkoittaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin? Mistäs olet esikoislestadiolaisuuteesi tuollaisen nykymuodin mukaisen sanan keksinyt? Ja jos luulet niin kuin kirjoitit, saatat luulla väärin. Sinähän niitä taidat hävetä. Juurikin, on siinäkin sana. Mitähän se oikein niin kuin tarkoittaa?
Se on se karvas juuri!
Tietääkö kukaan täällä mitä tarkoitti Narvalaisuus? Kun lestadiolainen vaikutus valuisSuomessa pohjoisesta etelään ja toinen aalto meni rajan itäpuolta Pietariin ja sieltä Narvaan. Narvasa tapahtui samanlaista hengen vuodatiusta mitä oli nähty ja kuultu Pohjoisessa alkuherätyksessä. Kun narvalaisuus rantautui Helsinkiin, niin sitä ei enää tunnistettu samaksi vaikka samalla phjalla vkuuttavasti oltiin. Ei ole asiat niin yksipuisia mitä ihmiset näyttävät luulevan.
- Anonyymi
Miksi vaihdat aihetta vihne? Eikö aloittamassia aiheessa ole enään mitään keskusteltavaa? Lainaa wikipediasta kuitenkin narvalaisuudesta pätkän. Se on vähän erilainen kuin sinun:
Narvalaisuus on lestadiolaisuuden haara, joka sai nimensä syntysijastaan Narvasta. Se syntyi lestadiolaisuuden suuren hajaannuksen yhteydessä Viron Narvassa vuonna 1898, kun Viron Narvasta kävi lestadiolainen Juri Jegor Pietarissa, jossa melkein kaikki lestadiolaiset olivat juuri liittyneet uusheräykseen[3][4]. Narvalaisuus muotoutui erilaiseksi kuin uusiheräys, koska kielimuuri johti väärinymmärryksiin ja toivottomuuteen Narvan lestadiolaisten keskuudessa, kun he kuulivat Pietarissa käyneeltä Juri Jegorilta, että Pietarin lestadiolaiset vaativat heiltä uutta heräämistä ja sanoivat, että heidän entinen uskonsa on kuollutta uskoa[5]. Tuossa hämmennyksen tilassa Narvan lestadiolaisyhteisön opit ja käytännöt muodostuivat omalaatuisiksi "Narvan Katrin" (oik. Katariina Olli) johdolla, joka sai erityisen uskonnollisen heräyksen. [6] Siitä lähtien narvalaisuuden tunnusmerkkejä olivat julkirippi, ilmestykset ja rajut liikutukset.[7] Ilmestyksistä ja näyistä tuli niin tärkeitä asioita, että Narvan Katri oli huutanut: ”Kirjoittakaa ylös, mitä minä sanon, niin siitä tulee toinen Raamattu”.[8] Narvalaisuus levisi jossakin määrin myös Suomeen, aina Nivalan ja Ylivieskan korkeudelle asti, mutta enimmäkseen Etelä-Suomeen[9]. Anonyymi kirjoitti:
Miksi vaihdat aihetta vihne? Eikö aloittamassia aiheessa ole enään mitään keskusteltavaa? Lainaa wikipediasta kuitenkin narvalaisuudesta pätkän. Se on vähän erilainen kuin sinun:
Narvalaisuus on lestadiolaisuuden haara, joka sai nimensä syntysijastaan Narvasta. Se syntyi lestadiolaisuuden suuren hajaannuksen yhteydessä Viron Narvassa vuonna 1898, kun Viron Narvasta kävi lestadiolainen Juri Jegor Pietarissa, jossa melkein kaikki lestadiolaiset olivat juuri liittyneet uusheräykseen[3][4]. Narvalaisuus muotoutui erilaiseksi kuin uusiheräys, koska kielimuuri johti väärinymmärryksiin ja toivottomuuteen Narvan lestadiolaisten keskuudessa, kun he kuulivat Pietarissa käyneeltä Juri Jegorilta, että Pietarin lestadiolaiset vaativat heiltä uutta heräämistä ja sanoivat, että heidän entinen uskonsa on kuollutta uskoa[5]. Tuossa hämmennyksen tilassa Narvan lestadiolaisyhteisön opit ja käytännöt muodostuivat omalaatuisiksi "Narvan Katrin" (oik. Katariina Olli) johdolla, joka sai erityisen uskonnollisen heräyksen. [6] Siitä lähtien narvalaisuuden tunnusmerkkejä olivat julkirippi, ilmestykset ja rajut liikutukset.[7] Ilmestyksistä ja näyistä tuli niin tärkeitä asioita, että Narvan Katri oli huutanut: ”Kirjoittakaa ylös, mitä minä sanon, niin siitä tulee toinen Raamattu”.[8] Narvalaisuus levisi jossakin määrin myös Suomeen, aina Nivalan ja Ylivieskan korkeudelle asti, mutta enimmäkseen Etelä-Suomeen[9].Ja Wikipediassa on sitten parasta jumalansanaa. Kannattaa todella katsoa mistä kupista ryyppää. Kyllä minä tiedän kiittämisen salaisuudesta jotakin. Minun äitini oli yksi heistä, mutta onko vielä yleistä, ettei lämmiteltäisi sammuneella hiilloksella.
- Anonyymi
vihne kirjoitti:
Ja Wikipediassa on sitten parasta jumalansanaa. Kannattaa todella katsoa mistä kupista ryyppää. Kyllä minä tiedän kiittämisen salaisuudesta jotakin. Minun äitini oli yksi heistä, mutta onko vielä yleistä, ettei lämmiteltäisi sammuneella hiilloksella.
Hei vihne! Eihän lainaus ollut jumalansanaa, vaan historiaa, en sitä muuksi ole väittänytkään. Mistä omat tietosi oli peräisin?
Lainaamassani tekstissä oli Tolosen, Kinnusen, Jussilan ja Lohen kirjoituksia. Taitaa kaikki olla lestadiolaistaustaisia. Olisiko pitänyt olla helluntailaisen, vapaakirkkolaisten, adventistien, vai keiden kirjoituksia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei vihne! Eihän lainaus ollut jumalansanaa, vaan historiaa, en sitä muuksi ole väittänytkään. Mistä omat tietosi oli peräisin?
Lainaamassani tekstissä oli Tolosen, Kinnusen, Jussilan ja Lohen kirjoituksia. Taitaa kaikki olla lestadiolaistaustaisia. Olisiko pitänyt olla helluntailaisen, vapaakirkkolaisten, adventistien, vai keiden kirjoituksia?Tässä lainaus suomi24 keskustelupalstalta:
Mitä tapahtuu, jos sekoitetaan lestadiolaisuutta ja helluntailaisuutta keskenään? Tuloksena syntyy narvalaisuus. Tämmöinen helluntailaisuuden ja lestadiolaisuuden sekoitus on vaikuttanut enimmäkseen Virossa, mutta myös Kaakkois- ja Etelä-Suomessa, tuossa 1900-luvun vaihteessa. Tämmöinen liike vaikutti joitakin vuosia, kunnes koko juttu kuivahti kokoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä lainaus suomi24 keskustelupalstalta:
Mitä tapahtuu, jos sekoitetaan lestadiolaisuutta ja helluntailaisuutta keskenään? Tuloksena syntyy narvalaisuus. Tämmöinen helluntailaisuuden ja lestadiolaisuuden sekoitus on vaikuttanut enimmäkseen Virossa, mutta myös Kaakkois- ja Etelä-Suomessa, tuossa 1900-luvun vaihteessa. Tämmöinen liike vaikutti joitakin vuosia, kunnes koko juttu kuivahti kokoon.Makkerin blogigista:
Narvalaisuus, Virossa syntynyt lestadiolainen äärihurmos
Synty ja leviäminen
Lestadiolaisen uusheräyksen sisällä syntyi vuosina 1899 – 1900 äärimmäisen hurmoksellinen liike. Se syntyi Narvassa Itä-Virossa. Sieltä tämä hurmoksellinen liike levisi Pietariin, Inkeriin sekä Kaakkois- ja Etelä-Suomeen. Tällä alueella suunnan vaikutus kosketti ainakin lyhytaikaisesti kaikkia lestadiolaisyhteisöjä.[1]
Lestadiolaisuus saapui Viroon Pietarin lestadiolaisyhteisön välityksellä. Pietarissa asuneet virolaiset tekemisiin liikkeen kanssa ja jotkut heistä kokivat kääntymyksen. Kaupungissa alkoi myös lestadiolaisten vironkielinen seuratoiminta. Se jatkui 1890-luvulle Villem Vinkelbergin toimiessa saarnaajana. Vironkielinen saarnatoiminta lakkasi vähitellen, koska kaikki vironkieliset lestadiolaiset ymmärsivät suomea.[2] Viron alueelle lestadiolaisuus levisi vuonna 1886. Tällöin Jöhvin seurakunnassa syntynyt Liisa Heinrichson Pietarista vieraili sukulaistensa luona Narvassa. Hän oli liittynyt lestadiolaisuuteen noin vuotta aikaisemmin. Liisa Heinrichson puhui kääntymyksestään sukulaisilleen ja ystävilleen, jolloin seudulla syntyi herätystä.[3] Viron lestadiolaisuuden voimakas laajenemisvaihe ajoittui 1890-lu-vun alkuvuosiin. Tässä vaiheessa lestadiolaistuivat melkein kaikki herätysliikkeen saarnaajina myöhemmin toimineet henkilöt.[4]
Lestadiolaisuuden kannatus keskittyi Viron itäosiin, jossa Narvasta muodostui herätysliikkeen keskus. Liikkeeseen kuuluvia oli vuonna 1893 noin 250 henkilöä. Narvasta käsin herätys levisi Narva-Joensuun, Jöhvin ja Viru-Nigulan seurakuntiin. Lestadiolaisuutta oli myös Tallinnassa, jonne vaikutteet tulivat suoraan Suomesta.[5] Herätysliikkeeseen kuuluneiden määrä Virossa lienee suurimmillaan ollut 400 - 500 henkilöä.[6]
Viron lestadiolaisten kontaktit suuntautuivat lähinnä Pietariin, josta saar-naajat Karl Teodor Lindström, Juho Mikkola, Heikki Kultala ja Juho Ellonen vierailivat saarnamatkoillaan Narvan seudulla. Virossa papiston asenne liikkeeseen oli alkuvaiheessa erittäin kielteinen. Narvan kirkkoherra Pauckerin painostustoimenpiteiden takia jouduttiin vuokrattu seurahuoneisto sulkemaan joksikin aikaa. Paucker piti lestadiolaisuutta lahkona, ja hän kritisoi useita liikkeen oppikäsityksiä sekä sen harjoittamaa sielunhoitokäytäntöä. Narva-Joensuun ja Jöhvin kirkkoherrojen asenne oli samoin kielteinen. Kritiikissään eivät virolaiset papit juurikaan poikenneet suomalaisista virkaveljistään.[7]
Sekä Pekka Raittila että Jouko Talonen toteavat tutkimuksissaan, että narva-laisuus oli lähinnä uusheräyksen lieveilmiö.[8] Käsittelen narvalaisuutta tässä yhteydessä uusheräyksestä eronneena omana suuntanaan, koska sillä oli erillistä seuratoimintaa 1900-luvun kolmella ensimmäisellä vuosikymmenellä. Lisäksi ryhmittymän vaikutus Kaakkois-Suomen, Viron ja Inkerin lestadiolaisyhteisöissä oli merkittävä. Sen vaikutus tuntui joillakin paikkakunnilla talvisotaan saakka. Narvalaisuuden tausta löytyy uusheräyksen murroksesta. Pietarin lestadiolaisyhteisö omaksui uusheräyksen lähes kokonaisuudessaan. Tämän seurauksena tuomittiin siihenastinen "kristillisyys" sekä Pietarissa että koko Etelä-Suomessa. Uusheräyksen "kiivaimman" vaiheen aikana vieraili narvalainen lestadiolainen Juri Jegor Pietarissa. Hän vei mahdollisesti kielellisten väärinymmärrysten seurauksena epätoivon opin Narvaan. Tuloksena oli kaaos Narvan lestadiolaisyhteisössä. Pietarin lestadiolaisyhteisön saarnaajat ja jäsenet olivat olleet Viron lestadiolaisten esikuvina. Nyt nämä mallikelpoiset kristityt kertoivatkin olleensa aikaisemmin kuolleessa sieluntilassa. Virolaiset lestadiolaiskristityt hätääntyivät sekä omasta että seurakuntansa tilasta.[9] Yhteisön kokoontumisissa Raamatun lukeminen alkoi jäädä vähemmälle ja painopiste siirtyi ns. sisäiseen sanaan.[10]
Syntyi voimakas ekstaattishurmoksellinen herätys, jonka karismaattiseksi johtajaksi nousi Katariina Olli-niminen (ns. Narvan Katri, o.s. Konga, s. 1870) kansannainen. Ekstaattiset ilmiöt, näyt, hurmoskokemukset ja julkiripin vaatimus kuuluivat sisäisen sanan ohella liikkeen tuntomerkkeihin. Katri saattoi julistaa: Kirjoittakaa ylös, mitä minä puhun, siitä tulee uusi Raamattu. Pyhän Hengen saamisen ja narvalaisten seurakuntaan pääsemisen ehtona oli julkirippi. Esiintyi myös käsitystä, että julkiripin tehnyt ja seurakunnan päästön saanut uskova tuli pyhäksi eikä tehnyt enää "syntiä".[11] Narvan seudun lestadiolaiset kokoontuivat viikkokausia joka ilta. Jokaisen tuli esittää julkinen synnintunnustus polvillaan. Anteeksianto oli epävarma ja siitä piti seurakunta välillä neuvonpitoa. Monesti ”katuvainen” jätettiin paastoamaan ja häntä neuvottiin rukoilemaan oikeata katumuksen armoa. Muutamien kohdalla tämä kesti pitkän ajan, vaikka katuvainen usein vaikeroi tilaansa. Ratkaisu oli viime kädessä Narvan Katrin mielivallassa.[12] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Makkerin blogigista:
Narvalaisuus, Virossa syntynyt lestadiolainen äärihurmos
Synty ja leviäminen
Lestadiolaisen uusheräyksen sisällä syntyi vuosina 1899 – 1900 äärimmäisen hurmoksellinen liike. Se syntyi Narvassa Itä-Virossa. Sieltä tämä hurmoksellinen liike levisi Pietariin, Inkeriin sekä Kaakkois- ja Etelä-Suomeen. Tällä alueella suunnan vaikutus kosketti ainakin lyhytaikaisesti kaikkia lestadiolaisyhteisöjä.[1]
Lestadiolaisuus saapui Viroon Pietarin lestadiolaisyhteisön välityksellä. Pietarissa asuneet virolaiset tekemisiin liikkeen kanssa ja jotkut heistä kokivat kääntymyksen. Kaupungissa alkoi myös lestadiolaisten vironkielinen seuratoiminta. Se jatkui 1890-luvulle Villem Vinkelbergin toimiessa saarnaajana. Vironkielinen saarnatoiminta lakkasi vähitellen, koska kaikki vironkieliset lestadiolaiset ymmärsivät suomea.[2] Viron alueelle lestadiolaisuus levisi vuonna 1886. Tällöin Jöhvin seurakunnassa syntynyt Liisa Heinrichson Pietarista vieraili sukulaistensa luona Narvassa. Hän oli liittynyt lestadiolaisuuteen noin vuotta aikaisemmin. Liisa Heinrichson puhui kääntymyksestään sukulaisilleen ja ystävilleen, jolloin seudulla syntyi herätystä.[3] Viron lestadiolaisuuden voimakas laajenemisvaihe ajoittui 1890-lu-vun alkuvuosiin. Tässä vaiheessa lestadiolaistuivat melkein kaikki herätysliikkeen saarnaajina myöhemmin toimineet henkilöt.[4]
Lestadiolaisuuden kannatus keskittyi Viron itäosiin, jossa Narvasta muodostui herätysliikkeen keskus. Liikkeeseen kuuluvia oli vuonna 1893 noin 250 henkilöä. Narvasta käsin herätys levisi Narva-Joensuun, Jöhvin ja Viru-Nigulan seurakuntiin. Lestadiolaisuutta oli myös Tallinnassa, jonne vaikutteet tulivat suoraan Suomesta.[5] Herätysliikkeeseen kuuluneiden määrä Virossa lienee suurimmillaan ollut 400 - 500 henkilöä.[6]
Viron lestadiolaisten kontaktit suuntautuivat lähinnä Pietariin, josta saar-naajat Karl Teodor Lindström, Juho Mikkola, Heikki Kultala ja Juho Ellonen vierailivat saarnamatkoillaan Narvan seudulla. Virossa papiston asenne liikkeeseen oli alkuvaiheessa erittäin kielteinen. Narvan kirkkoherra Pauckerin painostustoimenpiteiden takia jouduttiin vuokrattu seurahuoneisto sulkemaan joksikin aikaa. Paucker piti lestadiolaisuutta lahkona, ja hän kritisoi useita liikkeen oppikäsityksiä sekä sen harjoittamaa sielunhoitokäytäntöä. Narva-Joensuun ja Jöhvin kirkkoherrojen asenne oli samoin kielteinen. Kritiikissään eivät virolaiset papit juurikaan poikenneet suomalaisista virkaveljistään.[7]
Sekä Pekka Raittila että Jouko Talonen toteavat tutkimuksissaan, että narva-laisuus oli lähinnä uusheräyksen lieveilmiö.[8] Käsittelen narvalaisuutta tässä yhteydessä uusheräyksestä eronneena omana suuntanaan, koska sillä oli erillistä seuratoimintaa 1900-luvun kolmella ensimmäisellä vuosikymmenellä. Lisäksi ryhmittymän vaikutus Kaakkois-Suomen, Viron ja Inkerin lestadiolaisyhteisöissä oli merkittävä. Sen vaikutus tuntui joillakin paikkakunnilla talvisotaan saakka. Narvalaisuuden tausta löytyy uusheräyksen murroksesta. Pietarin lestadiolaisyhteisö omaksui uusheräyksen lähes kokonaisuudessaan. Tämän seurauksena tuomittiin siihenastinen "kristillisyys" sekä Pietarissa että koko Etelä-Suomessa. Uusheräyksen "kiivaimman" vaiheen aikana vieraili narvalainen lestadiolainen Juri Jegor Pietarissa. Hän vei mahdollisesti kielellisten väärinymmärrysten seurauksena epätoivon opin Narvaan. Tuloksena oli kaaos Narvan lestadiolaisyhteisössä. Pietarin lestadiolaisyhteisön saarnaajat ja jäsenet olivat olleet Viron lestadiolaisten esikuvina. Nyt nämä mallikelpoiset kristityt kertoivatkin olleensa aikaisemmin kuolleessa sieluntilassa. Virolaiset lestadiolaiskristityt hätääntyivät sekä omasta että seurakuntansa tilasta.[9] Yhteisön kokoontumisissa Raamatun lukeminen alkoi jäädä vähemmälle ja painopiste siirtyi ns. sisäiseen sanaan.[10]
Syntyi voimakas ekstaattishurmoksellinen herätys, jonka karismaattiseksi johtajaksi nousi Katariina Olli-niminen (ns. Narvan Katri, o.s. Konga, s. 1870) kansannainen. Ekstaattiset ilmiöt, näyt, hurmoskokemukset ja julkiripin vaatimus kuuluivat sisäisen sanan ohella liikkeen tuntomerkkeihin. Katri saattoi julistaa: Kirjoittakaa ylös, mitä minä puhun, siitä tulee uusi Raamattu. Pyhän Hengen saamisen ja narvalaisten seurakuntaan pääsemisen ehtona oli julkirippi. Esiintyi myös käsitystä, että julkiripin tehnyt ja seurakunnan päästön saanut uskova tuli pyhäksi eikä tehnyt enää "syntiä".[11] Narvan seudun lestadiolaiset kokoontuivat viikkokausia joka ilta. Jokaisen tuli esittää julkinen synnintunnustus polvillaan. Anteeksianto oli epävarma ja siitä piti seurakunta välillä neuvonpitoa. Monesti ”katuvainen” jätettiin paastoamaan ja häntä neuvottiin rukoilemaan oikeata katumuksen armoa. Muutamien kohdalla tämä kesti pitkän ajan, vaikka katuvainen usein vaikeroi tilaansa. Ratkaisu oli viime kädessä Narvan Katrin mielivallassa.[12]Laitetaan loputkin:
Narvalaisuuden taustoja etsittäessä yksi selitys saattaisi olla Narvan lestadiolaisyhteisössä ilmenneet erimielisyydet ja kilpailu siitä, kuka on suurin.[13] Tämä johti sisäisten ilmoitusten voimakkaaseen korostamiseen ja "kilpailuun" julkiripin käytössä. Toinen selitys voisi löytyä Narvan seudun herrnhutilaisesta, Kristus-mystiikkaa painottaneesta uskonnollisesta pohjavireestä. Inkerissä ja Viipurin läänissä vaikuttaneen hyppääjäliikkeen vaikutus olisi myös tutkimisen arvoinen. Hurmoksessa ilmeni monia piirteitä, jotka ovat tuttuja hyppääjäliikkeestä. Narvalaisuus syntyi lestadiolaisen herätysliikkeen esiintymisalueen äärimmäisellä eteläreunalla, josta yhteydet liikkeen epäviralliseen johtoon olivat heikot. Tämä osaltaan mahdollisti sen synnyn ja leviämisen.[14]
Narvan lestadiolaisyhteisö ei ollut yksimielisesti hurmosliikkeessä mukana, vaan eräät sen jäsenet pyysivät jo alkuvaiheessa apua Pietarista. Apu ei kuitenkaan tullut ajoissa. Kun Narvaan saapui Pietarista saarnaaja Karl Teodor Lindström, oli hurmosliike täydessä vauhdissa. Lindström pyrki palauttamaan entisen seurajärjestyksen ja nousi Katri Ollia vastaan.[15] Hurmos ei kuitenkaan asettunut, vaan levisi nopeasti Inkerin maaseudulle ja Pietariin. Narvalaisuus tempasi alkuvaiheessa mukaansa suurimman osan Pietarin lestadiolaisyhteisöstä. Kaupungissa tuolloin asuneista saarnaajista sen ulkopuolelle jäi ainoastaan Juho Mikkola. Esimerkiksi Narvaan hurmosta tyynnyttämään lähetetty Karl Teodor Lindström teki vielä saman vuoden joulukuussa (1899) julkisen synnintunnustuksen pyytäen anteeksi aikaisempaa vastustustaan.[16]
Lindströmin lisäksi narvalaisuuteen liittyivät Pietarin saarnaajista Heikki Kultala, Axel Helsingius ja Karl Sohlman. Myös Pietarissa hurmosliikkeeseen kuului julkiripin vaatimus, rajut liikutukset ja toisten lestadiolaisten ankara tuomitseminen. Saarnaaja Juho Mikkola kertoi 19.2.1902 päivätyssä kirjeessään tapahtumista seuraavasti:
Moni yksinkertainen ihminen hämmästyi alussa niistä hirveistä tuomioista, varsinkin kun esimiehet yhtyivät samaan työhön. Rukoushuoneessamme alkoi hirveä kiihko, ahdisteltiin jokaista, joka ei ollut yhtä mieltä. Itkeväisille sanottiin: tunnusta syntis. Sinusta on vielä perkele ulos ajamatta![17]
Seuroissa monet narvalaiset saivat hengen ilmoituksia. Narvalaisuuteen liittymättömien saarnaajien oli mahdoton pitää enää seurapuheita. Kun seurakunnan esimiehiä pyydettiin puuttumaan asiaan, nämä totesivat: Ei siinä ole mitään vikaa.[18] Narvalaisuuteen liittyi jo tässä vaiheessa myöhemmin helluntailiikkeelle tyypillisiä piirteitä: Nyt se ilmestyy semmone kristillisyys kuin apostoliin aikana että tehtään ihmeitä ja tunnustähtiä vielä. Liikkeen piirissä odotettiin Pyhän Hengen vuodatusta.[19] Etelä-Suomesta lähtivät monet uusheränneet ottamaan selkoa liikkeestä. Heidän joukossaan olivat muun muassa Mikko Saarenpää ja Oskari Grönroos. Jälkimmäinen on kirjannut tuntojaan päiväkirjaansa Pietarissa 13.10.1899: Semmoista hengen menoa on täällä ollut, että mieleni on siitä kauhistunut. He leikkivät ihmisten omientuntojen kanssa. Paluumatkallaan Grönroos viipyi Viipurissa, jossa käytiin taistelua narvalaisuutta vastaan. Siellä oli erään kirjansitojan luona meluiset seurat, joita Grönroos kuvasi näin: Siellä pidettiin niin suurta suukopua, että oli aivan kuin jyminä olisi käynyt, kuin suuren rautatehtaan väkivasara olisi takonut kiehuvaa takkia rautakangeksi.[20]
Suomeen narvalaisuus saapui lappeenrantalaisen saarnaaja Aleksanteri Kumpulaisen tuomana jo liikkeen alkamisvuonna. Se sai kannatusta Etelä-Suomen kaupunkien lestadiolaisyhteisöissä ja ennen kaikkea uusheräyksen piirissä. Narvalaisuudella tiedetään olleen laajahkoa kannatusta Helsingissä ja Turussa. Myös Etelä-Pohjanmaalla hurmos sai kannattajia, mutta alkuhumauksen mentyä ohi ohjattiin erehtyneitä keskusteluin selvään raamatulliseen oppiin. Monella paikkakunnalla, kuten Satakunnan Ahlaisissa, ei narvalaisia laskettu lainkaan saarnaamaan. Pohjoisessa hurmos eteni Nivalan ja Ylivieskan korkeudelle saakka.[21]
Narvalaisuus jakaantui varsin aikaisessa vaiheessa kahtia. Toisen, maltillisemman suunnan johtoon nousi Karl Teodor Lindström. Toista, kiivashenkistä, hurmoksellista ja tuomiohenkistä suuntausta johti Aleksanteri Kumpulainen. Lindström ei hyväksynyt Kumpulaisen vaatimusta tarkasta muotoseikkoihin pitäytymisestä synninpäästön yhteydessä eikä ehdotonta julkirippiä. Varsinkin Kumpulainen kiersi ahkerasti oppiaan levittämässä Etelä-Suomen lestadiolaisyhteisöihin. Molemmat narvalaissuunnat erosivat uusheräyksestä siinä, että niissä julistettiin "avaraa evankeliumia” vanhoillis- ja esikoislestadiolaisten tavoin.[22] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laitetaan loputkin:
Narvalaisuuden taustoja etsittäessä yksi selitys saattaisi olla Narvan lestadiolaisyhteisössä ilmenneet erimielisyydet ja kilpailu siitä, kuka on suurin.[13] Tämä johti sisäisten ilmoitusten voimakkaaseen korostamiseen ja "kilpailuun" julkiripin käytössä. Toinen selitys voisi löytyä Narvan seudun herrnhutilaisesta, Kristus-mystiikkaa painottaneesta uskonnollisesta pohjavireestä. Inkerissä ja Viipurin läänissä vaikuttaneen hyppääjäliikkeen vaikutus olisi myös tutkimisen arvoinen. Hurmoksessa ilmeni monia piirteitä, jotka ovat tuttuja hyppääjäliikkeestä. Narvalaisuus syntyi lestadiolaisen herätysliikkeen esiintymisalueen äärimmäisellä eteläreunalla, josta yhteydet liikkeen epäviralliseen johtoon olivat heikot. Tämä osaltaan mahdollisti sen synnyn ja leviämisen.[14]
Narvan lestadiolaisyhteisö ei ollut yksimielisesti hurmosliikkeessä mukana, vaan eräät sen jäsenet pyysivät jo alkuvaiheessa apua Pietarista. Apu ei kuitenkaan tullut ajoissa. Kun Narvaan saapui Pietarista saarnaaja Karl Teodor Lindström, oli hurmosliike täydessä vauhdissa. Lindström pyrki palauttamaan entisen seurajärjestyksen ja nousi Katri Ollia vastaan.[15] Hurmos ei kuitenkaan asettunut, vaan levisi nopeasti Inkerin maaseudulle ja Pietariin. Narvalaisuus tempasi alkuvaiheessa mukaansa suurimman osan Pietarin lestadiolaisyhteisöstä. Kaupungissa tuolloin asuneista saarnaajista sen ulkopuolelle jäi ainoastaan Juho Mikkola. Esimerkiksi Narvaan hurmosta tyynnyttämään lähetetty Karl Teodor Lindström teki vielä saman vuoden joulukuussa (1899) julkisen synnintunnustuksen pyytäen anteeksi aikaisempaa vastustustaan.[16]
Lindströmin lisäksi narvalaisuuteen liittyivät Pietarin saarnaajista Heikki Kultala, Axel Helsingius ja Karl Sohlman. Myös Pietarissa hurmosliikkeeseen kuului julkiripin vaatimus, rajut liikutukset ja toisten lestadiolaisten ankara tuomitseminen. Saarnaaja Juho Mikkola kertoi 19.2.1902 päivätyssä kirjeessään tapahtumista seuraavasti:
Moni yksinkertainen ihminen hämmästyi alussa niistä hirveistä tuomioista, varsinkin kun esimiehet yhtyivät samaan työhön. Rukoushuoneessamme alkoi hirveä kiihko, ahdisteltiin jokaista, joka ei ollut yhtä mieltä. Itkeväisille sanottiin: tunnusta syntis. Sinusta on vielä perkele ulos ajamatta![17]
Seuroissa monet narvalaiset saivat hengen ilmoituksia. Narvalaisuuteen liittymättömien saarnaajien oli mahdoton pitää enää seurapuheita. Kun seurakunnan esimiehiä pyydettiin puuttumaan asiaan, nämä totesivat: Ei siinä ole mitään vikaa.[18] Narvalaisuuteen liittyi jo tässä vaiheessa myöhemmin helluntailiikkeelle tyypillisiä piirteitä: Nyt se ilmestyy semmone kristillisyys kuin apostoliin aikana että tehtään ihmeitä ja tunnustähtiä vielä. Liikkeen piirissä odotettiin Pyhän Hengen vuodatusta.[19] Etelä-Suomesta lähtivät monet uusheränneet ottamaan selkoa liikkeestä. Heidän joukossaan olivat muun muassa Mikko Saarenpää ja Oskari Grönroos. Jälkimmäinen on kirjannut tuntojaan päiväkirjaansa Pietarissa 13.10.1899: Semmoista hengen menoa on täällä ollut, että mieleni on siitä kauhistunut. He leikkivät ihmisten omientuntojen kanssa. Paluumatkallaan Grönroos viipyi Viipurissa, jossa käytiin taistelua narvalaisuutta vastaan. Siellä oli erään kirjansitojan luona meluiset seurat, joita Grönroos kuvasi näin: Siellä pidettiin niin suurta suukopua, että oli aivan kuin jyminä olisi käynyt, kuin suuren rautatehtaan väkivasara olisi takonut kiehuvaa takkia rautakangeksi.[20]
Suomeen narvalaisuus saapui lappeenrantalaisen saarnaaja Aleksanteri Kumpulaisen tuomana jo liikkeen alkamisvuonna. Se sai kannatusta Etelä-Suomen kaupunkien lestadiolaisyhteisöissä ja ennen kaikkea uusheräyksen piirissä. Narvalaisuudella tiedetään olleen laajahkoa kannatusta Helsingissä ja Turussa. Myös Etelä-Pohjanmaalla hurmos sai kannattajia, mutta alkuhumauksen mentyä ohi ohjattiin erehtyneitä keskusteluin selvään raamatulliseen oppiin. Monella paikkakunnalla, kuten Satakunnan Ahlaisissa, ei narvalaisia laskettu lainkaan saarnaamaan. Pohjoisessa hurmos eteni Nivalan ja Ylivieskan korkeudelle saakka.[21]
Narvalaisuus jakaantui varsin aikaisessa vaiheessa kahtia. Toisen, maltillisemman suunnan johtoon nousi Karl Teodor Lindström. Toista, kiivashenkistä, hurmoksellista ja tuomiohenkistä suuntausta johti Aleksanteri Kumpulainen. Lindström ei hyväksynyt Kumpulaisen vaatimusta tarkasta muotoseikkoihin pitäytymisestä synninpäästön yhteydessä eikä ehdotonta julkirippiä. Varsinkin Kumpulainen kiersi ahkerasti oppiaan levittämässä Etelä-Suomen lestadiolaisyhteisöihin. Molemmat narvalaissuunnat erosivat uusheräyksestä siinä, että niissä julistettiin "avaraa evankeliumia” vanhoillis- ja esikoislestadiolaisten tavoin.[22]Pohjois-Karjalassa narvalaisuuden vaikutus rajoittui Joensuuhun ja Värtsilään. Joensuussa narvalaiset pyysivät vuonna 1902 omaa seuravuoroa Joensuun rauhanyhdistyksellä. Johtokunta kielsi kokouksessaan 1.2.1902 yksimielisesti narvalaisten kokoontumisen rukoushuoneella. Asia oli uudelleen esillä vuosikokouksessa 14.2.1902 ja johtokunnan kokouksessa 22.12.1902. Päätös oli molemmissa kokouksissa jälleen kielteinen.[23] Joensuulainen Helmi Kosunen on muistellut, ettei narvalaisuus päässyt Joensuussa lyhytaikaista ryöppyä pidemmälle.[24] Narvalaisuuden vaikutus tuntui vahvana ennen kaikkea niillä seuduilla, joista oli vilkkaat yhteydet Pietariin. Esimerkiksi Värtsilän lestadiolaisyhteisöstä yli puolet liittyi alkuvaiheessa mukaan. Paikkakunnan saarnaajista siihen liittyivät Matti Auvinen ja Matti Riikonen, jotka kävivät levittämässä oppia Joensuusssa.[25]
Viipurin läänin alueen lestadiolaisyhteisöissä tuntui narvalaisuuden vaikutus lähes kaikkialla. Liikettä levittivät ennen kaikkea Aleksanteri Kumpulainen ja Heikki Kultala. Kultala kulki julistamassa oppia Viipurissa, Haminassa ja Kotkassa ja matkalla oli hyvä sato.[26] Viipurissa siihen liittyi mm. kivenhakkaajaliikkeen johtaja Mikko Mäkinen,[27] joka esiintyi jonkin verran saarnaajana. Aikalaiskirjeestä löytyy maininta Kalle Heiskasen liittymisestä narvalaisuuteen. Mahdollisesti myös saarnaaja Kalle Rautiainen oli jonkin aikaa mukana narvalaisuudessa. Hänen poikansa rovasti Väinö Rautiainen (1886 – 1950) on muistellut olleensa Viipurissa useita kertoja narvalaisten seuroissa rukoustenpitäjänä nuorena koulupoikana. Maltillisemman narvalaisuuden keskushenkilö Karl Teodor Lindström muutti Viipuriin vuosien 1903 - 1905 välisenä aikana. Kun hänen ei annettu saarnata Viipurin seurahuoneella, hän puhui kotiseuroissa. Aleksandra Mäkinen on haastattelussaan arvioinut narvalaisten määräksi Viipurissa vain parikymmentä henkeä. Hurmos tempasi kuitenkin aluksi mukaansa huomattavasti suuremman määrän paikkakunnan lestadiolaisia. Esimerkiksi Johannes Paksuniemi kertoi kirjeessään tammikuussa vuonna 1901 narvalaisuuden olevan vallalla Viipurin lestadiolaisyhteisössä.[28]
Käkisalmessa liittyi narvalaisuuteen paikkakunnan kolmesta saarnaajasta kaksi, August Pohjolainen (1872-1947) ja Kalle Korhonen. Myös Kittilästä Käkisalmeen muuttanut metsänhoitaja Frans Silén oli liittynyt hurmosliikkeeseen. Sekä Korhonen että Pohjolainen irtaantuivat siitä kuitenkin pian liittyen takaisin uusheräykseen. Sen sijaan Silén oli mukana narvalaisuuden toiminnassa ilmeisesti kuolemaansa saakka.[29] Hurmos sai pysyvämmin jalansijaa lisäksi Impilahdella.[30] Kotkassa narvalaisuutta alkoi esiintyä vuonna 1900. Saarnaaja Antti Räsäsen kirjeistä ilmenee, että lestadiolaisseurakunta oli vielä yksimielinen vuoden 1899 joulukuussa. Huhtikuussa 1902 hän toteaa: Mennä vuodena ihmiset kovasti touhusivat narvalaisuudessa.[31] Myös Lappeenrannassa narvalaisuuden vaikutus oli vahvaa. Olihan toinen liikkeen johtajista kaupungista kotoisin. Lappeenrannassa erimielisyydet narvalaisten ja muiden lestadiolaisten välillä johtivat jopa oikeudenkäynteihin.[32]
Myös Karjalan kannaksen rajapitäjissä oli narvalaisuus vahva 1910-luvun alkuvuosiin saakka. Tällöin vanhoillislestadiolaiset saarnaajat Heikki Jussila ja Taavetti Jokinen pyydettiin Pietarin-matkan yhteydessä seurojen pitoon Uudellekirkolle, jolloin suurin osa Kuolemajärven ja Uudenkirkon lestadiolaisista siirtyi vanhoillislestadiolaisuuteen. Tapahtumaa Jussila kuvasi seuraavasti:[33]
Ollessani saarnaaja August Backin kanssa seuramatkalla Pietarissa, tuli sinne seuroihin Uudeltakirkolta eräs kauppias, jolle Jumala sanan kuulossa avasi ymmärryksen silmät. Hän pyysi: "Lähtekää rakkaat veljet, Uudellekirkolle seuroja pitämään. Meitä on siellä suuri joukko, jotka kaikki olemme eksytettyjä." Siellä, Daavid Hussin talossa ensimmäisen puheen aikana, nousi heidän saarnaajansa Markku Saksi kolme kertaa pyytämään anteeksi eksymistään. Ja joukko tuli niinkuin lampaat paimenensa perästä. Kun Uudellekirkolle näin aukesi tie, lähetti lähetystoimikunta sinne minut saarnaaja David Jokisen kanssa. Me kuljimme Uudenkirkon, Kuolemajärven ja Koiviston pitäjissä pari kuukautta. Siellä selvisivät melkein kaikki eksytetyt.
Narvalaisuutta esiintyi haastattelutietojen mukaan ainakin pienessä määrin myös Sortavalan – Harlun seudulla,[34] Jaakkimassa,[35] Kuolemajärvellä ja Koivistolla.[36] Narvalaisuuden kannatus näyttää olleen vahvinta kaupungeissa ja taajamissa. Maaseudulla sen kannatus oli vähäistä. Tästä kertoo sekin, ettei yksikään siihen liittyneistä saarnaajista toiminut maanviljelijänä.[37] - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pohjois-Karjalassa narvalaisuuden vaikutus rajoittui Joensuuhun ja Värtsilään. Joensuussa narvalaiset pyysivät vuonna 1902 omaa seuravuoroa Joensuun rauhanyhdistyksellä. Johtokunta kielsi kokouksessaan 1.2.1902 yksimielisesti narvalaisten kokoontumisen rukoushuoneella. Asia oli uudelleen esillä vuosikokouksessa 14.2.1902 ja johtokunnan kokouksessa 22.12.1902. Päätös oli molemmissa kokouksissa jälleen kielteinen.[23] Joensuulainen Helmi Kosunen on muistellut, ettei narvalaisuus päässyt Joensuussa lyhytaikaista ryöppyä pidemmälle.[24] Narvalaisuuden vaikutus tuntui vahvana ennen kaikkea niillä seuduilla, joista oli vilkkaat yhteydet Pietariin. Esimerkiksi Värtsilän lestadiolaisyhteisöstä yli puolet liittyi alkuvaiheessa mukaan. Paikkakunnan saarnaajista siihen liittyivät Matti Auvinen ja Matti Riikonen, jotka kävivät levittämässä oppia Joensuusssa.[25]
Viipurin läänin alueen lestadiolaisyhteisöissä tuntui narvalaisuuden vaikutus lähes kaikkialla. Liikettä levittivät ennen kaikkea Aleksanteri Kumpulainen ja Heikki Kultala. Kultala kulki julistamassa oppia Viipurissa, Haminassa ja Kotkassa ja matkalla oli hyvä sato.[26] Viipurissa siihen liittyi mm. kivenhakkaajaliikkeen johtaja Mikko Mäkinen,[27] joka esiintyi jonkin verran saarnaajana. Aikalaiskirjeestä löytyy maininta Kalle Heiskasen liittymisestä narvalaisuuteen. Mahdollisesti myös saarnaaja Kalle Rautiainen oli jonkin aikaa mukana narvalaisuudessa. Hänen poikansa rovasti Väinö Rautiainen (1886 – 1950) on muistellut olleensa Viipurissa useita kertoja narvalaisten seuroissa rukoustenpitäjänä nuorena koulupoikana. Maltillisemman narvalaisuuden keskushenkilö Karl Teodor Lindström muutti Viipuriin vuosien 1903 - 1905 välisenä aikana. Kun hänen ei annettu saarnata Viipurin seurahuoneella, hän puhui kotiseuroissa. Aleksandra Mäkinen on haastattelussaan arvioinut narvalaisten määräksi Viipurissa vain parikymmentä henkeä. Hurmos tempasi kuitenkin aluksi mukaansa huomattavasti suuremman määrän paikkakunnan lestadiolaisia. Esimerkiksi Johannes Paksuniemi kertoi kirjeessään tammikuussa vuonna 1901 narvalaisuuden olevan vallalla Viipurin lestadiolaisyhteisössä.[28]
Käkisalmessa liittyi narvalaisuuteen paikkakunnan kolmesta saarnaajasta kaksi, August Pohjolainen (1872-1947) ja Kalle Korhonen. Myös Kittilästä Käkisalmeen muuttanut metsänhoitaja Frans Silén oli liittynyt hurmosliikkeeseen. Sekä Korhonen että Pohjolainen irtaantuivat siitä kuitenkin pian liittyen takaisin uusheräykseen. Sen sijaan Silén oli mukana narvalaisuuden toiminnassa ilmeisesti kuolemaansa saakka.[29] Hurmos sai pysyvämmin jalansijaa lisäksi Impilahdella.[30] Kotkassa narvalaisuutta alkoi esiintyä vuonna 1900. Saarnaaja Antti Räsäsen kirjeistä ilmenee, että lestadiolaisseurakunta oli vielä yksimielinen vuoden 1899 joulukuussa. Huhtikuussa 1902 hän toteaa: Mennä vuodena ihmiset kovasti touhusivat narvalaisuudessa.[31] Myös Lappeenrannassa narvalaisuuden vaikutus oli vahvaa. Olihan toinen liikkeen johtajista kaupungista kotoisin. Lappeenrannassa erimielisyydet narvalaisten ja muiden lestadiolaisten välillä johtivat jopa oikeudenkäynteihin.[32]
Myös Karjalan kannaksen rajapitäjissä oli narvalaisuus vahva 1910-luvun alkuvuosiin saakka. Tällöin vanhoillislestadiolaiset saarnaajat Heikki Jussila ja Taavetti Jokinen pyydettiin Pietarin-matkan yhteydessä seurojen pitoon Uudellekirkolle, jolloin suurin osa Kuolemajärven ja Uudenkirkon lestadiolaisista siirtyi vanhoillislestadiolaisuuteen. Tapahtumaa Jussila kuvasi seuraavasti:[33]
Ollessani saarnaaja August Backin kanssa seuramatkalla Pietarissa, tuli sinne seuroihin Uudeltakirkolta eräs kauppias, jolle Jumala sanan kuulossa avasi ymmärryksen silmät. Hän pyysi: "Lähtekää rakkaat veljet, Uudellekirkolle seuroja pitämään. Meitä on siellä suuri joukko, jotka kaikki olemme eksytettyjä." Siellä, Daavid Hussin talossa ensimmäisen puheen aikana, nousi heidän saarnaajansa Markku Saksi kolme kertaa pyytämään anteeksi eksymistään. Ja joukko tuli niinkuin lampaat paimenensa perästä. Kun Uudellekirkolle näin aukesi tie, lähetti lähetystoimikunta sinne minut saarnaaja David Jokisen kanssa. Me kuljimme Uudenkirkon, Kuolemajärven ja Koiviston pitäjissä pari kuukautta. Siellä selvisivät melkein kaikki eksytetyt.
Narvalaisuutta esiintyi haastattelutietojen mukaan ainakin pienessä määrin myös Sortavalan – Harlun seudulla,[34] Jaakkimassa,[35] Kuolemajärvellä ja Koivistolla.[36] Narvalaisuuden kannatus näyttää olleen vahvinta kaupungeissa ja taajamissa. Maaseudulla sen kannatus oli vähäistä. Tästä kertoo sekin, ettei yksikään siihen liittyneistä saarnaajista toiminut maanviljelijänä.[37]Tässä mainitaan myös Einari Koponen:
Kinnunen 1993, 35-37. Myös Lappeenrannassa narvalaisuuden tuntomerkkeihin kuului julkiripin vaatimus. Jos rippi ei seurakuntaa miellyttänyt, se aloitti perimätiedon mukaan laulun: Ah suruton, koska synnistä lakkaat. Aikalaiskirjeessä kerrotaan Lappeenrannan lestadiolaisyhteisön olleen tuossa vaiheessa jakaantuneena neljään eri ryhmittymään. Siitä huolimatta kokoonnuttiin edelleen rukoushuoneella yhdessä seuroihin (Einari Koposen hst. 28.3.1992; HPKK. Pekka Kinnusen kirje 8.12.1900)
- Anonyymi
Jumalan lapsilla on kaikkein suurin syy iloita ja riemuita, ja vaikka tanssiakin.
Tämä ei ole kuitenkaan mitään verrattuna siihen iloon, mikä on taivaassa.
Siellä ihmiset ovat ystävällisiä ja iloitsevat tavatessaan toisensa, ja kaikki pitävät toista parempana kuin itseään. Kaikki ovat siellä onnellisia.
Ei siellä surra ja eletä syntientunnustuksen varassa! Ei, vaan siellä on melkein ainainen ilo. Poikkeuksena on kun huomaa että kaikki omaiset ja ystävät eivät olekaan perillä.
Jumala pyyhkii nekin kyyneleet pois, eikä mitään kirousta eikä itkua ole enää oleva!- Anonyymi
Vai pitää Jumalan taivaassa pyyhkiä kyyneleitä pois. Kyllä siellä on ainainen ilo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai pitää Jumalan taivaassa pyyhkiä kyyneleitä pois. Kyllä siellä on ainainen ilo.
Viitasin vain Raamatun sanaan Ilm.21:4 "Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta tai parkua, tai kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt!"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viitasin vain Raamatun sanaan Ilm.21:4 "Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta tai parkua, tai kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt!"
Niin se
ei ole mikään taivas jossa melkein aina ilo. Eikä varmasti surra tuttavia eikä sukulaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin se
ei ole mikään taivas jossa melkein aina ilo. Eikä varmasti surra tuttavia eikä sukulaisia.Niin eikä ylihintaisia peltikattoremonttejakaan, se on todella iloinen asia !
- Anonyymi
Että se voikin olla vaikeaa tuo lestalaisuus sama missä lokerossa!
Raamatun yksinkertaisia totuuksia kierretään vaikka velaksi ja nyrkit ummessa halutaan pysyä siinä mihin on OPITTU, Raamatusta ei niin suurta väliä.
luetaan ikivanhoja vajavaisten ihmisten saarnoja, veivataan kuka mitäkin on sanonut joskus sata vuotta sitten, vaikka Raamatusta voi suoraan nähdä miten mikäkin asia tulisi olla, no sitä ei haluta noudattaa vaan väitellään kenen satavuotiaan OPITTUJA tapoja pitäisi pitää hengissä.
miksi voikin olla niin vaikeaa.- Anonyymi
Siis vielä kerran, Jumalan Sana ei muutu koskaan!
- Anonyymi
Joka ei tunne menneisyyttä, ei erota myöskään harhaoppeja. Harhaopit ovat luikerrelleet kristinuskoon 2000 vuoden kuluessa, moni elää harhaopeissa, luullen elävänsä Raamatun opetuksissa. Siksi on tärkeätä tuntea Raamatun tekstien lisäksi koko kristinuskon historia, MITEN RAAMATTUA ON TULKITTU.
Eniten harhassa oleva syyttää muita, ja halveksii sitä opetusta mikä on jo vuosituhansien aikana kristityiltä hyväksi todettu. On täysin selvää, että muiden kristittyjen tuomitsija on itsekeskeinen ja omahyväinen persoona. Kristuksessa elävällä on elävä synnintunto, joka tekee hänet kokonaan Kristuksessa riippuvaikseksi, Jumalan ARMOSTA eläväksi ja siitä iloitsevaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis vielä kerran, Jumalan Sana ei muutu koskaan!
Niin ja aivan pyöreä on ihan pyöreä, eikö ole ihanata !
kuka nyt hyötyy tai saa avun kommentistasi, miettiä kannattaa.
ajatella jospa metsästä kuuluu huuto kesken seurojen...<" Jumalan Sana ei muutu koskaaaannnn"!
mitä se auttoi ja ketä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka ei tunne menneisyyttä, ei erota myöskään harhaoppeja. Harhaopit ovat luikerrelleet kristinuskoon 2000 vuoden kuluessa, moni elää harhaopeissa, luullen elävänsä Raamatun opetuksissa. Siksi on tärkeätä tuntea Raamatun tekstien lisäksi koko kristinuskon historia, MITEN RAAMATTUA ON TULKITTU.
Eniten harhassa oleva syyttää muita, ja halveksii sitä opetusta mikä on jo vuosituhansien aikana kristityiltä hyväksi todettu. On täysin selvää, että muiden kristittyjen tuomitsija on itsekeskeinen ja omahyväinen persoona. Kristuksessa elävällä on elävä synnintunto, joka tekee hänet kokonaan Kristuksessa riippuvaikseksi, Jumalan ARMOSTA eläväksi ja siitä iloitsevaksi.Kerrotko sellaisen hyväksi koetun tavan josta eiole mitään erimielisyyttä ja joka on koettu vuosituhansia, kinnostaa?
Olisko sellainen hyvä tapa että pysyttelee siinä mitä Raamattu opettaa, miten olisi?
vihjeenä kysyisin... opettaako Raamattu vauvojen kastamisia?
ei tai kyllä?
ja jos eiopeta, miksi sellaista tehdään, onko se sellainen hyväksi koettu tapa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerrotko sellaisen hyväksi koetun tavan josta eiole mitään erimielisyyttä ja joka on koettu vuosituhansia, kinnostaa?
Olisko sellainen hyvä tapa että pysyttelee siinä mitä Raamattu opettaa, miten olisi?
vihjeenä kysyisin... opettaako Raamattu vauvojen kastamisia?
ei tai kyllä?
ja jos eiopeta, miksi sellaista tehdään, onko se sellainen hyväksi koettu tapa?No niin, tämä sama vänkääminen jatkuu vuodesta toiseen, mene nyt kysymään sitä asiaa joltakin, nyt heti tänään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin, tämä sama vänkääminen jatkuu vuodesta toiseen, mene nyt kysymään sitä asiaa joltakin, nyt heti tänään!
no toki sinulla mahtaa olla mielipide siitä vai oletko ihan muiden ajatusten varassa.
miksi teet asioita joista raamattu ei opeta mitään eikä tiedä asiasta mitään.
olisi se hyvä olla aikaihmisellä omakin pää jolla asoita ratkotaan,.
- Anonyymi
kuuntelin seurapuhetta illan vilikassa.
mutta kyllä on sanottava että puhujalla ei ollut minkäänlaista otetta puheeseen.
fdaaseja pyöriteltiin oli tuhlaajapoikaa ja uusia häävaatteita ja lopussa kaikki kiteytyi jmalanvaltakunnan synninpäästöihin.
kyllä sitä ymmälle jää ja suureen ihmetykseen mikä on homman nimi ja miten ne jaksaa puhua kun minkäänlaista Hengen voimaa ei ole, ei yhtään mitään ravintoa, kuin museokierros, tässä on huone jossa lordi krylstake menetti viimeisenkin järjen kipinän, tässä hän käveli ympyrää ura lattiaan on kulunut... samanlaista pyörimistä ja selittämistä,
voihuutoja,- Anonyymi
Homman nimi on kai kuitenkin melko hyvin ilmeistä. Yritetään pitää seurakunta koossa, uskomassa siihen seurakuntaan, johon on päädytty, erilaisten vaiheiden jälkeen jokainen. Lapsesta asti siihen opetetut lähes 100 o/o?
On aivan käsittämätöntä, että aikuiset ihmiset uskovat vielä nyt, kun asioista pystyy itse selvittämään taustat, esimerkiksi esikoislestadiolaisuuteen. Siihen laisuuteen uskomistahan se on, ei mitään muuta. Nimittävät sitä hämäyksen vuoksi kristillisyydeksi. Josta ei saa päästää otettaan, jos mielii taivaaseen päästä. Anonyymi kirjoitti:
Homman nimi on kai kuitenkin melko hyvin ilmeistä. Yritetään pitää seurakunta koossa, uskomassa siihen seurakuntaan, johon on päädytty, erilaisten vaiheiden jälkeen jokainen. Lapsesta asti siihen opetetut lähes 100 o/o?
On aivan käsittämätöntä, että aikuiset ihmiset uskovat vielä nyt, kun asioista pystyy itse selvittämään taustat, esimerkiksi esikoislestadiolaisuuteen. Siihen laisuuteen uskomistahan se on, ei mitään muuta. Nimittävät sitä hämäyksen vuoksi kristillisyydeksi. Josta ei saa päästää otettaan, jos mielii taivaaseen päästä.Seurakuntaa pitää koossa mahdollisesti kaksi eri voimaa. Seurakunta on kuin tunnuri, jossa kimmet pysyvät vanteiden avulla paikallaan. Vanteet voivat olla juuri niitä käskyjä ja kieltoja ja erityisesti kielto nähdä ja kuulla muunlaista uskonharjoitusta. Tämä johtuu epävarmuudesta, jospa meidän julistuksemme ei kestäkkään ihmisten mielissa ainoana oikeana.
Toinen on sellainen, jossa Kristus rakkaudellaan vetää puoleen sa kuin magneetti. On vähintäänkin välttämätönta antaa vapaus seurata sitä mitä voi pitää oikeana. Tässä kuitenkin pitäisi luottaa Pyhään Henkeen, joka pystyy meitä ihmisiä paremmin johtamaan asioita.
Saarnaamisesta voidaan sanoa, että se näyttää vaikealta ja on vaikeaa, jos jokainen sana pitää asetella itsensä vähättelyn ja nöuristelyn kategoriaan. Raamatussa sanotaan: 2. Kor 4: 13. Mutta että meillä on yksi uskon henki, niinkuin kirjoitettu on: minä uskoin, sentähden minä puhuin; niin me myös uskomme, ja sentähden me myös puhumme,
- Anonyymi
Joo, nöyryys ja nöyristely on kaksi eri asiaa. Nöyristely syntyy hyljätyksi tulemisen pelosta. Jos synti ei tule ihmiselle suureksi, niin käsitys armosta kapenee.
Koska yksikin rikkomus laissa tekee ihmisestä koko lain rikkojan, kuten Herran velipuoli Jaakob kirjoittaa, se sulkee kaikki ihmiset synnin alle. Laki tekee siis ihmisistä KOKONAAN syntisiä.
Ja kokonaan syntiselle ei jää kuin yksi vaihtoehto, turvautuminen Jumalan armoon, joka meille Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa ilmaiseksi tarjotaan. Tästä armosta on jo kallis hinta maksettu. Ihmiseksi inkarnoituneen Jumalan pojan Jeesuksen Kristuksen veri ja henki on tästä lunastuksesta maksettu. SE on maailmankaikkeuden kallein hinta.
Kristittyjä pitää koossa myös yhteinen rakkaus. Rakkaus peittää paljon rikoksia.
Sitä mukaa kun vikoilu ja toisten kristittyjen kriittinen vahtiminen lisääntyy, kylmenee myös rakkaus.
Myös sosiaalinen yhteenkuuluvuus pitää ihmisiä koossa.
Suhtautuminen erilaisiin saarnatapoihin riippuu henkilön omasta suhtautumisesta esimerkiksi näihin rajoittaviin säädöksiin. Jotkut rakastavat sitä saarnaa, että kaikki jotka eivät ole "meitä", julistetaan helvettiin.
Tunne siitä että olemme koko porukka, samaa mieltä, ja kaikki muut ovat väärässä, luo turvalliset puitteet seurakuntalaisten keskinäisiin suhteisiin. Samalla tietenkin eristää porukan muista ihmisistä tehokkaasti.
Ja ikävä kyllä, luo ryhmää johtaville sellaista arvostusta ja valtaa, joka ei kuulu kenellekkään ihmiselle. - Anonyymi
Notta sillalla on iltasella hypyt.
- Anonyymi
Hyppikäähän sääryllisesti.
Kai siellä Kressuvannossakin jotain tapahtui, kun vallesmanni sakkoja kirjoitteli kirkkorauhan häiritsemisestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naisiin ei ole luottamista
Ainakaan useimpiin suurin osa hakee vain hyötyä miehistä tavalla tai toisella.972167Minun täytyisi lopettaa
Kaipaaminen. Siksi kun en pysty mihinkään. Tulee vain harmia kun kaipaan. Olen niin väsynyt, ei kiinnosta mikään, enkä e311915Olet niin lähellä
.... mutta en tiedä haluatko nähdä tai kuulla minusta. Minulla on ikävä sua, minua nuorempi nainen.421869- 321745
Tänään onkin hyvä päivä
Selata koko päivän Tinderin hunajaisia naisia. Jospa löytyy se rakkaus. Vähän kuin pelaisi hedelmäpelejä. 💘🍑🍍611349- 1771342
- 501158
Sun kannattais nainen yrittää edes ehostaa
ittees ja olla tyylikkäämpi. Oot kuin navettapiika. Ei millään pahalla. 😃 Mieheltä90979- 179918
Muistatko? Juha Mieto täräytti Farmilla suorat sanat - Nyt hiihtäjälegenda uudelleen tosi-tv:ssä!
Näinköhän Mietaalle käy Miina Äkkijyrkän kohtalo… Edellisellä Farmi-kaudella Mietaa teki ns. miesten töitä ahkerasti, pä7914