Sofialle pitäisi löytää töitä ja ystäviä

Vaikka Sofia yrittääkin esittää rikasta ja onnellista näkee sokea Reettakin, että hänen on paha olla. Lapsettomuus, rahattomuus, työttömyys, ystävien puute ja epäaito parisuhde ovat raskaita asioita pitää sisällään kun pitää esittää muuta.
70640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Kävin katsomassa Sofian instaa ja tulin siihen tulokseen että tuolla häikäisevän kauniilla nuorella naisella on kaikki hyvin. On komea ja rikas poikaystävä ja pariskunta on selvästi rakastunut.
Ystäviä löytyy, heidän kanssaan voi esim bilettää tai käydä salilla. Lisäksi on söpö koira.
Lapsia varmaan tulee myöhemmin, ensin on tärkeää keskittyä äitipuolen rooliin.
Työrintamalla on uusia tuulia tulossa. Täytyy muistaa että Sofia sotkettiin isoon huumejuttuun ja asian selvittämiseen on mennyt paljon aikaa ja energiaa. Eli ihan turha olla Sofiasta huolissaan, hän viettää aktiivista ja tervettä elämää. Ei esittele tissejään eikä itke julkisesti. Ei myöskään juo viinaa suoraan pullosta. Ei ole koskaan käynyt kenenkään kimppuun eikä ajanut kännissä.

Äänestä
  • Mihin ne ystävät hävisi silloin kun Sofia ei päässyt bilettämään ravintolaan ....hmm..taisi mennä kaverit sisälle ja Sofia jäi pihalle...tosi ystäviä..;)...Meidän kaveriporukassa on tapa jos yksi ei pääse sisään niin sinne ei mene kukaan muukaan vaan vaihdetaan mestaa..=)..
    Juu toivotaan et pääsee töihin et pääsee maksamaan velkojaan.
    Voi mennä tovi ennenkuin pääsee keskittymään äitipuolen rooliin, kun ei saa olla lapsen kanssa tekemisissä.
    Sotkemisesta en tiedä mut ei se tietämätön ollut, et saapi itseään syyttää tuossa asiassa.
    En tiedä mitä sinä katot mut instassa ainakin on tissit jatkuvasti tarjottimella. Juu ei juo pullon suusta mut nuolee pulloa..;)...sisältö varmaan valunut lasissa kurkusta alas. Ei taida olla korttiakaan mut joo eihän sillä kortilla ajeta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihin ne ystävät hävisi silloin kun Sofia ei päässyt bilettämään ravintolaan ....hmm..taisi mennä kaverit sisälle ja Sofia jäi pihalle...tosi ystäviä..;)...Meidän kaveriporukassa on tapa jos yksi ei pääse sisään niin sinne ei mene kukaan muukaan vaan vaihdetaan mestaa..=)..
    Juu toivotaan et pääsee töihin et pääsee maksamaan velkojaan.
    Voi mennä tovi ennenkuin pääsee keskittymään äitipuolen rooliin, kun ei saa olla lapsen kanssa tekemisissä.
    Sotkemisesta en tiedä mut ei se tietämätön ollut, et saapi itseään syyttää tuossa asiassa.
    En tiedä mitä sinä katot mut instassa ainakin on tissit jatkuvasti tarjottimella. Juu ei juo pullon suusta mut nuolee pulloa..;)...sisältö varmaan valunut lasissa kurkusta alas. Ei taida olla korttiakaan mut joo eihän sillä kortilla ajeta.

    😂🐫😊👍

    Äänestä

  • Jännää. Instasta mä olen päätellyt ihan jotain muuta.

    Sotkettiin vai sotkeentui isoon huumejuttuun ? Näillä on iso ero.

    Silikonejaan esittelee Belorf siinä missä muutkin, ja lisäksi persaustaan oikein urakalla.

    Kuka mistäkin suunnattoman onnen saa. Tänään vaikka hiuslisäkkeistä.

    Tämän jutun voisi ehä aivan pieneltä murto-osalta ostaa, mutta Aitolehden sotkeminen kirjoitukseen vei tältä tarmokkaalta valkopesulta sen pienenkin uskottavuuden.

    Tämä näissä vain ja ainoastaan Aitolehden solvaamiseksi kyhätyissä valkopesuissa on aina lopputulema. Myönteiset ajatukset sataa juurikin sinne minne kirjoittaja ei niitä missään tapauksessa toivonut.

    Äänestä

  • Kyllä täytyy vastaajan katsella enemmän kuin vaaleanpunaisten lasien läpi, ollakko joka näkövammainen 😣. Olehan hyvä ja katteleppa ja lukasehan vähän tarkemmin viimeisten kuukausien kirjoitelmat. Pääset oikeen asian ytimeen 😅

    Äänestä

  • Sofian rintavarustus hyvin esillä hänen instassaan, Sofia ei vain juo viinaa pullosta, hänhän nuolee vielän pullon (insta). Sofia ei aja autoa, kun ei ole ajokorttia.

    Äänestä

  • Esitteli kyllä kumipalloja oikeudessa ja käyttäytyi muutenkin typerästi niinkuin käyttäytymistiedoton voi vain tehdä.

    Äänestä

Aivan noin, mutta paha puoli on se kun ko. henkilö on täyttä ymmärrystä vailla ja sairaudentunnoton!!! Itsekeskeisille, kipeille, narsisteille ei oikein meidän mielenterveyshoidossa löydy poppakonsteja, joten heikolla on k8. henkilö.

Äänestä

Sääliksi käy Sohvia :(

Äänestä
  • Kyllä käy.Roikkuu stefussa,kun viimeisessä oljenkorressa,ja se on varmaan viimeinen,joka mahdollistaa hienorouva elämäntyylin.Jos tämä ei kestä,game over.

    Äänestä

Täytyy Stefyn olla hyvin salliva mies, jos hyväksyy nuo Sohvan ällöpostaukset ja kommentit tyyliin "Sofian valtakunnassa kaikki hyvin". Kai mies nyt ainakin tajuaa, ettei mikään ole hyvin ja valtakuntaa ei ole, se on vaan kaiken todellisuuden tajun menettäneen epäaidon elätin viimeinen oljenkorsi.

Äänestä

Ei Sohvin tarvitse mennä töihin koska hänellä on rikas rakas eikä noissa piireissä ystäviä ole kellään.

Äänestä
  • Ei niin. T-pussin pakkaaja/myyjä petti itse expuolisoa ja todennäköisesti myös vasikoi, jotta pääsee vähemmällä. Muuten ei kekkulois tuollai.

    Äänestä

Sofian valtakunta ja rikas rakas on vain pakkotilanteen sanelemana elätin omassa päässä.

Äänestä

Näkee tämän sohvin naamasta että ei ole onnellinen!
Silmät on sielun peili!!!
Turha esittää onnellista!

Äänestä
  • Onkohan Sofia koskaan ollut rakastunut...? Muuhun kuin omaan peilikuvaansa... Kyllä siinä vähemmästäkin näyttää onnettomalta, kun parisuhteet perustuu aina rahaan, ei aitoon tunteeseen. Mutta kaikkee se Sofia on valmis kestämään, että saa loisia työttömänä ja silti elää luxuselämää.

    Äänestä

SOFIAJA STEFAN OVAT IHANA PARI

Äänestä
  • Mitä ihanaa siinä sulle on? Vai ootko Sofi?

    Äänestä

  • Ihania teinejä ovat juu.

    Äänestä

Sofialla on töitä ja koko ajan tulee vaan lisää.

Miellyttävä hyvän huumorintajun omaava ja menestynyt entinen huippu-urheilija jne
Hänessä on potentiaalia vaikka mihin ja mehän emme tiedä hänen suunnitelmistaan.

Täällä kovasti jotkut kommentoijat vertailee Martinaa ja Sofiaa. Nämä kaksi eivät ole tasavertaisia toinen harrastaa urheilua ja myy valmennuksia ja toinen on entinen MM tason huippu-urheilija.

Lisäksi molemmilla on oma elämänsä menossa millä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Martina on ilmoittanut myös olevansa tyytyväinen nykyiseen elämäänsä. Miksi siis vertailla näitä ihmisiä toisiinsa. Kaukaa haettua.

Äänestä
  • Siis erehdyit, toinen on entinen MM tason rikollinen...

    Äänestä

  • Huippu urheilija😅😅😅lajissa,missä kahden vuoden treeneillä pääsee maaliman mestariksi,eli ei kovin kummoinen huippu urheilu tausta tarvitse olla.Toki mm on aina mm,vaikka eukonkannossakin.

    Äänestä

  • Huipulla tuulee huippu-urheilijalla. Minäs vuonna valittiin vuoden urheilijaksi ?

    Äänestä

  • Pssst. Sä unohdit huumeet ja rahanpesun noista Belorfin meriiteistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis erehdyit, toinen on entinen MM tason rikollinen...

    Miten se on joillekin vieläkin epäselvää ettei Sofiaa ole koskaan tuomittu mistään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huippu urheilija😅😅😅lajissa,missä kahden vuoden treeneillä pääsee maaliman mestariksi,eli ei kovin kummoinen huippu urheilu tausta tarvitse olla.Toki mm on aina mm,vaikka eukonkannossakin.

    Tee hei perässä jos on noin helppoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten se on joillekin vieläkin epäselvää ettei Sofiaa ole koskaan tuomittu mistään?

    Etkö sä vatipää ymmärrä että oikeudenkäynti on vielä kesken?! Tuomiot on vielä antamatta! Kyllä se pulveriprinsessa tulee oman söpön rikisrekisterin saamaan.

    Äänestä

Sofian päivitykset ovat niin aneemisia vailla mitään sisältöä, tyhjiä juttuja. Kampaajakäynti taas kerran on päivän kohokohta.

Työt ovat jotain ihme palavereja ja projekteja. Normi kolmikymppinen ihminen käy työhaastattelussa ja joko saa paikan tai sitten ei.

Äänestä
  • Koko "kiireinen" päivä mennyt taas somettaessa ilman mitään tähdellistä sisältöä - niin noloa aikuisen naisen "elämän sisältöä" !!! :( Todellinen Sofia oma valtakunta omassa pienessä minä kuplassaan...

    Äänestä

  • Kovasti videoita jo katsotaan jossain oli yli 80000 katselu kertaa 🤗 hyvä Sofia ❤

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kovasti videoita jo katsotaan jossain oli yli 80000 katselu kertaa 🤗 hyvä Sofia ❤

    Sofiako se itseään kannustaa, vai... Kummallisia hännystelijöitä, mikä on syy puolustella turhajulkkista, saatko provikat, vai... Eikö omat hommat ja videot ole tärkeämpiä, jos olet joku muu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kovasti videoita jo katsotaan jossain oli yli 80000 katselu kertaa 🤗 hyvä Sofia ❤

    Katselukertojen määrä ei kerro kyllä yhtään mitään videoiden laadusta 😅 lähinnä ihmisten uteliaisuudesta, kuten what next in headlines... ei ole kyllä mikään meriitti päästä viikkotolkulla aikuisille ihmisille juorulehtien lööppeihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katselukertojen määrä ei kerro kyllä yhtään mitään videoiden laadusta 😅 lähinnä ihmisten uteliaisuudesta, kuten what next in headlines... ei ole kyllä mikään meriitti päästä viikkotolkulla aikuisille ihmisille juorulehtien lööppeihin.

    No laitappa oma video instaan katsotaan monta katselu kertaa tulee 🤔😁😁😁

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No laitappa oma video instaan katsotaan monta katselu kertaa tulee 🤔😁😁😁

    No eipä ole kyllä yhtään mitään tarvetta levitellä omia asioita, aamupalojen tai lounaiden kuvia eikä mm. alusvaatteiden videota koiran toimesta leviteltynä koko kansan katsottavaksi...🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No eipä ole kyllä yhtään mitään tarvetta levitellä omia asioita, aamupalojen tai lounaiden kuvia eikä mm. alusvaatteiden videota koiran toimesta leviteltynä koko kansan katsottavaksi...🤣🤣🤣

    No ei. Jos ei tietäisi, ei voisi kuvitella tämän rinsessan olevan 30 v. Kuvaa pikkareita lattialla, "eikä ole edes vitsi". Kyllä koko tapaus on pikkuhiljaa osoittautumassa enemmän ja enemmän vitsiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ei. Jos ei tietäisi, ei voisi kuvitella tämän rinsessan olevan 30 v. Kuvaa pikkareita lattialla, "eikä ole edes vitsi". Kyllä koko tapaus on pikkuhiljaa osoittautumassa enemmän ja enemmän vitsiksi.

    Kuinka huumorintajutonta porukka on? Taitaa olla hiekkaa siellä alushousuissa kun niin vakavaa että koira varastelee vaatekaapista sisältöä. Koirattomat ei tätä tajua. Hauska video oli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka huumorintajutonta porukka on? Taitaa olla hiekkaa siellä alushousuissa kun niin vakavaa että koira varastelee vaatekaapista sisältöä. Koirattomat ei tätä tajua. Hauska video oli.

    Hujanen pistetty koneelle töihin. Martina sanelee ja ylioppilas Hujanen muotoiler tekstin.

    Äänestä

Sofia on aina niin hyväntuulinen ja kivaa huumoria viljelee.

Aito kaunis ihminen niin sisältä kuin päältä.💞

Äänestä
  • Tutustu ensin aitouteen ja kauneuteen, ennen kuin alat kirjoitella, pelkkää sanhelinää. Hyväntuulisuutta ja kivuutta löydät kyllä muuaalta roppakauppalla, mutta et tuolta.

    Äänestä

Koira ikävöi Sofiaa haluaa unirievun kuin pieni lapsi Sofian vaatteista.💕

Äänestä

Itsellä ei ole mahdollista ostaa luksusta niin kiva että Sohvi näyttää mitä kaikkea luksusta on.
Ihan kuin itse olis mukana.

Parasta viikonloppua Sofialle ja Stefanille!

Äänestä

No Sofian maine putsataan sitten oikeuden käynnissä, kun hän on syytön.
Kiitos siitä Nikolle kuoleman kauppiaalle. Alkoi suhteeseen väärän ihmisen kanssa, ja menetti maineensa Nikohan on jo sanonut ettei Sofia ole osallisena missään huume jutuissa.
Teiltä nämä fakta asiat tuppaa unohtumaan.

Äänestä
  • Sinulta on unohtunut, että niko ei päätä noista asioista. Tiefät sen vallan hyvin, että ei syytetty latele tuomioita, vaan oikeuslaitos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulta on unohtunut, että niko ei päätä noista asioista. Tiefät sen vallan hyvin, että ei syytetty latele tuomioita, vaan oikeuslaitos.

    Höpö höpö..Nikohan antoi puoltavan vastauksen jo kuulusteluissa ettei Sofia ole osallisena millään tavalla asiaan. Se on kyllä totta että käräjäoikeus päättää asian 🤗😂🙋

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Höpö höpö..Nikohan antoi puoltavan vastauksen jo kuulusteluissa ettei Sofia ole osallisena millään tavalla asiaan. Se on kyllä totta että käräjäoikeus päättää asian 🤗😂🙋

    Miksi toistelet rikoksesta syytettynä olevan lausuntoja?

    Äänestä

Totta kirjoitat Sofia ei ollut mukana katiska jutussa. Joutui vaan väärään seuraan tietämättään, mutta syksyllä todetaan syyttömäksi.

Stefan ihastui jo v 2017 Sofiaan taisi jäädä heiltä kesken kiintymys, kun Mara hyökkäsi Sofian kimppuun väkivaltaisesti. Onneksi sai siitä tuomion joita hänellä onkin jo useita.

Nyt saivat Stefan ja Sofia uuden tilaisuuden jatkaa siitä mihin jäivät v. 2017. Kaikkea parasta heille ei voi muuta toivoa.

Äänestä
  • Kerrankin järkevä kommentti, aivan karseeta lukea täällä miten Sofiaa haukutaan. Mikä ihmisiä vaivaa? Maalaisjärjen käyttö suotavaa.
    Kateellisuus käsin koskeltevaa näillä sivuilla, mitä väliä jos tapaa varakkaan miehen mikä halua maksaa kaiken, sopisi minulle myös.

    Äänestä

  • Vino-kenohammas Steppuli; mikä on tässä ressussa mikä kiehtoo???
    Vaikka paksulompakko, niin ei saatana kykenis. Parempia kohteita pilvinpimein👌❤❤

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vino-kenohammas Steppuli; mikä on tässä ressussa mikä kiehtoo???
    Vaikka paksulompakko, niin ei saatana kykenis. Parempia kohteita pilvinpimein👌❤❤

    Rapujuhlat: lauletaan juomalauluja, suomenruotsalaisilla se on perinne ja kivaa on, lauletaan ruotsiksi. Tulevan vaimon olisi hyvä opetella ruotsia ellei vielä osaa, ettei jää sivusta katsojaksi, jotta pystyy osallistumaan seuraavalla kerralla.

    Äänestä

Martina maksaa itse kulunsa ja matkansa. Martinalla on yritys ja hän on tienannut yli 100.000 vuodessa. Ihan eri tilanteessa kun marokkolainen. Martinan itsenäisyys korostuu nyt kun uusi sulho on vasa hakusessa. Tilanne voi toki muuttua uuden miljonäärimiehen astuttua mukaan Martinan elämään.

Äänestä
  • Elämää on ilman miljonäärimiestäkin, jopa parempaa sellaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elämää on ilman miljonäärimiestäkin, jopa parempaa sellaista.

    Totta on tuokin. Rikkaalla miehellä on yleensä tosi hieno urheiluauto ja asunto jossain hulppealla merenrannalla. Rikkailla on myös lomia tosi paljon ja yleensä voi lentää bisnesluokassa. Kun on matkoilla niin vain viiden tähden hotellit kelpaavat ja aina sviitti. Elämänsisältö kyllä paranee kun elää ja matkailee rikkaan miehen kanssa. Ei tarvitse pihistellä eikä asua missään rotankoloissa. Pariisissa voi syödä illallisen Jules Vernessä.

    Äänestä

  • Todella vaikeaa kuvitella, että rattijuopumus- ja pahoinpitelytuomioita saanut, kahden eri isistä olevan lapsen yksinhuoltaja, valtavine sotkutatuointeineen ja vittumaisine luonteineen, olisi minkään miehen - saati miljonäärin - unelmamorsian....🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todella vaikeaa kuvitella, että rattijuopumus- ja pahoinpitelytuomioita saanut, kahden eri isistä olevan lapsen yksinhuoltaja, valtavine sotkutatuointeineen ja vittumaisine luonteineen, olisi minkään miehen - saati miljonäärin - unelmamorsian....🤣

    Sohva heräsi taas kommentoimaan 🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta on tuokin. Rikkaalla miehellä on yleensä tosi hieno urheiluauto ja asunto jossain hulppealla merenrannalla. Rikkailla on myös lomia tosi paljon ja yleensä voi lentää bisnesluokassa. Kun on matkoilla niin vain viiden tähden hotellit kelpaavat ja aina sviitti. Elämänsisältö kyllä paranee kun elää ja matkailee rikkaan miehen kanssa. Ei tarvitse pihistellä eikä asua missään rotankoloissa. Pariisissa voi syödä illallisen Jules Vernessä.

    Juu itsenäisen naisen ei tarvii pihistellä eikä asua rotankoloissa. Niinkö sinä olet tehnyt, kun se on noin tuttua.

    Äänestä

  • Martiina eli Stefan Thermannin rahoilla 9v.
    Jätti pienen vauvan ja Eskon. Tälläkin hetkellä Esko huoltaa tyttöään ja hyvin hoitaa.
    Jos tarkkaan katsotte maran videoita on niissä itkenyt ja surullinen nainen, se paistaa sieltä läpi.
    Näin se vaan on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martiina eli Stefan Thermannin rahoilla 9v.

    Toistokasetti pyörähtänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta on tuokin. Rikkaalla miehellä on yleensä tosi hieno urheiluauto ja asunto jossain hulppealla merenrannalla. Rikkailla on myös lomia tosi paljon ja yleensä voi lentää bisnesluokassa. Kun on matkoilla niin vain viiden tähden hotellit kelpaavat ja aina sviitti. Elämänsisältö kyllä paranee kun elää ja matkailee rikkaan miehen kanssa. Ei tarvitse pihistellä eikä asua missään rotankoloissa. Pariisissa voi syödä illallisen Jules Vernessä.

    Komppaan tätä elämää 😊😊😊😊. Martina on saanut elää kuningattaren elämää.

    Martinalla on ystäviä perhe, jotka huolehtivat.
    Ei kaipaa kateellisen, vihollisen huolenpitoa....joten se siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martinalla on ystäviä perhe, jotka huolehtivat.
    Ei kaipaa kateellisen, vihollisen huolenpitoa....joten se siitä.

    Tulet vielä näkemään mitä tulee tapahtumaan.
    Joten se siitä 🤗

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulet vielä näkemään mitä tulee tapahtumaan.
    Joten se siitä 🤗

    Hei näin jo Hangosta kesäkuvia seiskassa, julkkisvieraita tyttöystäviensä kanssa,
    juhlimassa, kivoja ja siistejä kuvia. Rentoa kesämeininkiä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toistokasetti pyörähtänyt.

    Taitaa olla ton naukujan nauha jo aika venähtänyt, kun tolleen jo vonkuu🤪

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Komppaan tätä elämää 😊😊😊😊. Martina on saanut elää kuningattaren elämää.

    Minäkin komppaan, ihanaa aikaa ollut Martinalla, onneksi jää muistot kaikista perheen tekemistä reissuista vuosien varrella! Veriside on vahva, napanuora ei katkea koskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hei näin jo Hangosta kesäkuvia seiskassa, julkkisvieraita tyttöystäviensä kanssa,
    juhlimassa, kivoja ja siistejä kuvia. Rentoa kesämeininkiä .

    Mutta eipä ollu lorttanasoffeli mukana.
    Soffeli ei voi osallistua oikeiden julkkisten bileisiin, jottei ala T-pusseja jakeleen.
    Ja höntti Steffuli joutuu ostaan luxusta lorttanalle ja lepytteleen. Muuten ei aukea soffulin haarakonttori.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta on tuokin. Rikkaalla miehellä on yleensä tosi hieno urheiluauto ja asunto jossain hulppealla merenrannalla. Rikkailla on myös lomia tosi paljon ja yleensä voi lentää bisnesluokassa. Kun on matkoilla niin vain viiden tähden hotellit kelpaavat ja aina sviitti. Elämänsisältö kyllä paranee kun elää ja matkailee rikkaan miehen kanssa. Ei tarvitse pihistellä eikä asua missään rotankoloissa. Pariisissa voi syödä illallisen Jules Vernessä.

    Olet Harlekiini kirjasi tavannut huolella. Onhan se hyvä osata unelmoida isosti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Martiina eli Stefan Thermannin rahoilla 9v.
    Jätti pienen vauvan ja Eskon. Tälläkin hetkellä Esko huoltaa tyttöään ja hyvin hoitaa.
    Jos tarkkaan katsotte maran videoita on niissä itkenyt ja surullinen nainen, se paistaa sieltä läpi.
    Näin se vaan on.

    Aitolehti ja Eerikäinen erosivat, koska joku voi toisinaan riitaisessa suhteessa huonosti. Ilmeisesti ainakin Aitolehti.
    Aitolehti ei kuitenkaan jäänyt pakotettuna "9 vuodeksi" kitumaan antaen tämän jälkeen lausuntoja pitkästä vankeusajastaan.

    Ero on aina kova ja ikävä juttu, etenkin lapsiperheissä.
    Mutta ehdottomasti reilumpaa erota, kuin jäädä ja jälkikäteen esittää vailla omaa tahtoa olevaa hyväksikäytettyä uhria.

    Thermanin puolesta riemuitaan, kun viimein "pääsi" kamalasta suhteestaan ja löysi onnensa.
    Näinhän Aitolehtikin teki. Päätti liittonsa ja löysi uuden onnensa.

    Kumpikin tiettävästi aloitti uuden suhteen ennen kuin vanha oli ohitse, eli petti kumppaniaan.
    (Toinen palaili useankin sivusuhteensa jälkeen kotiin, jota kyllä pidän suorastaan kiduttamisena, mutta omien sanojensa mukaan hänet siis pakotettiin tähän julmuuteen)

    Kumpikaan, ei Aitolehti eikä Therman, ole hylänneet lastaan.

    Millä tavoin Aitolehden teko on erityisen törkeä verrattuna Thermanin vastaavaan ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todella vaikeaa kuvitella, että rattijuopumus- ja pahoinpitelytuomioita saanut, kahden eri isistä olevan lapsen yksinhuoltaja, valtavine sotkutatuointeineen ja vittumaisine luonteineen, olisi minkään miehen - saati miljonäärin - unelmamorsian....🤣

    Samaa mieltä. Fiksu näkee Maran luonteen kaiken näyttelemisen läpi eikä lankea ansaan.

    Jos tyhmä lankeaa niin ensimmäisen huutoraivarin jälkeen pätkii pakoon ei ole edes lasta joka pitelisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulet vielä näkemään mitä tulee tapahtumaan.
    Joten se siitä 🤗

    Ahneen loppua odotellessa....

    Äänestä

Sinäkö sen tiedät 🤣

Äänestä

Martinalla on ollut vuosien aikana monia suhteita ei mikään pulmunen. Ennen Stefania oli joku artisti jonka kanssa vietti öitä kun Esko oli pienen lapsen kanssa kotona. On ollut salarakas jne..Hannesta, Rasmuksen kaveria ...

Lisäksi käytti törkeästi hyväkseen Stefania rahallisesti vaikka oli omatkin tulot. Ei maksanut mitään vailla omaa tuntoa.

Rikosrekisterin omaavana montakohan kertaa kävi Stefanin kimppuun?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Vaikka Sofia yrittääkin esittää rikasta ja onnellista näkee sokea Reettakin, että hänen on paha olla. Lapsettomuus, rahattomuus, työttömyys, ystävien puute ja epäaito parisuhde ovat raskaita asioita pitää sisällään kun pitää esittää muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu