Miksi koronan toista aaltoa ei ehkäistä?

Anonyymi

THL julistaa että koronan toinen aalto tulee. Mitään uusia ehkäisykeinoja ei silti edes suositella, vaan THL ja ministeriö vain passiivisina odottavat. Keinoja kyllä olisi: pikatestit satamiin ja lentoasemille, hengityssuojaimet joukkoliikenteeseen ja yleisötapahtumiin.

Rajoituksia on purettu, ja tartuntoja pukkaa koko ajan, mutta ainoa uusi keino on joku kännykkäsovellus, joka ei edes sovi vanhempiin kännyköihin, ja jonka tehosta ei ole mitään tietoa.

Pikatestejä tehdään jo HUS:issa, tulokset alle tunnissa. Matkailijoiden testaus ei voi olla rahasta kiinni, kun maa on ottanut isot lainat koronan takia.

Sama juttu hengityssuojainten kanssa. Kaikki ruokakaupatkin jo myyvät kirurgisia maskeja, ja rautakaupoista saa ostaa niitä tehokkaampia FFP2 ja FFP3 suojaimia.

Muut maat ja kansainväliset järjestöt toisensa jälkeen antavat maskisuosituksia, jopa tekevät ne pakollisiksi. Vain THL väittää että suomalaiset ovat niin tyhmiä etteivät opi maskeja käyttämään.

38

<50

    Vastaukset

    • Maskisuositusta ei keväällä voitu antaa, kun niitä ei saanut mistään edes sairaaloille. Nyt tilanne on ihan toinen. Yksinkertaisia kirurgisia maskeja ja kangasmaskeja saa joka puolelta.

      Pulaa on tehokkaammista FFP2 ja FFP3 suojaimista. Niitä myydään kertakäyttöisinä, mutta täytyykö niiden olla sitä? Armeija on onnistuneesti desinfioinut suojaimia. Missä ne ovat? Ymmärrän että armeija varastoi omaan käyttöönsä, mutta eikö valtio voisi kilpailuttaa jonkun tahon joka desinfioisi niitä ja myisi edullisesti meille tavallisille pulliaisille?

      • Olen ostanut FFP2 suojaimia rautakaupasta. Käytän niitä ruuhkaisissa paikoissa.

        Ikävä kyllä suuri osa riskiryhmiin kuuluvista tuttavistani ei tiedä maskeista ja suojaimista mitään, kun mitään julkista infoa ei ole annettu. Ruokakaupoissa näkyy säälittäviä mummoja kirurginen maski naamalla, kun muutakaan ei ole niissä saatavilla. Tehokkaampia FFP2 suojaimia näkee vain miehillä, jotka ovat rautakauppojen vakioasiakkaita.


      • Eikö kukaan ole tutkinut kuinka kauan koronavirus elää FFP2 maskissa? Lehdissä on kerrottu, että virus kuolee pinnoilta joko tunneissa tai viimeistään muutamassa päivässä, pinnan laadusta riippuen.

        Itse käytän FFP2 maskeja uudelleen, kun olen ensin tuulettanut niitä kuivassa, ilmavassa paikassa vähintään viikon. Olen ollut täysin oireeton, mutta toki jos jotain oiretta olisi niin en käyttäisi samaa maskia uudelleen.

        Ostaisin mielellään armeijan tai muun luotettavan tahon desinfioiman maskin jos voisin.


      • THL väittää että suomalaiset eivät osaa käyttää maskeja. Ohjevideoita olisi helppo tehdä, onhan niitä tehty käsien pesustakin. Kas tässä vähän käsikirjoitusta videoon:

        - noudata aiempia ohjeita suojavälin pitämisestä muihin ihmisiin.

        - käytä maskia / suojainta ruuhkaisissa paikoissa missä et pysty pitämään vähintään 2 metrin väliä muihin. Näitä paikkoja voivat olla liikennevälineet ja erityisesti sisätiloissa järjestetyt joukkotapahtumat.

        - pue maski päälle ja riisu maski pitäen kiinni nauhoista. Vältä maskin keskiosan koskettelua.

        - maskin pitää peittää sekä suu että nenä.

        - laita käytetty maski sekajätteeseen, tai pese kankainen maski vähintään 90 asteen lämmössä.

        - pese kätesi maskin käsittelyn jälkeen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö kukaan ole tutkinut kuinka kauan koronavirus elää FFP2 maskissa? Lehdissä on kerrottu, että virus kuolee pinnoilta joko tunneissa tai viimeistään muutamassa päivässä, pinnan laadusta riippuen.

        Itse käytän FFP2 maskeja uudelleen, kun olen ensin tuulettanut niitä kuivassa, ilmavassa paikassa vähintään viikon. Olen ollut täysin oireeton, mutta toki jos jotain oiretta olisi niin en käyttäisi samaa maskia uudelleen.

        Ostaisin mielellään armeijan tai muun luotettavan tahon desinfioiman maskin jos voisin.

        Juuri noin niitä voi käyttää monta kertaa. Virus kuolee lähes varmasti viikon aikana.


      • Anonyymi kirjoitti:

        THL väittää että suomalaiset eivät osaa käyttää maskeja. Ohjevideoita olisi helppo tehdä, onhan niitä tehty käsien pesustakin. Kas tässä vähän käsikirjoitusta videoon:

        - noudata aiempia ohjeita suojavälin pitämisestä muihin ihmisiin.

        - käytä maskia / suojainta ruuhkaisissa paikoissa missä et pysty pitämään vähintään 2 metrin väliä muihin. Näitä paikkoja voivat olla liikennevälineet ja erityisesti sisätiloissa järjestetyt joukkotapahtumat.

        - pue maski päälle ja riisu maski pitäen kiinni nauhoista. Vältä maskin keskiosan koskettelua.

        - maskin pitää peittää sekä suu että nenä.

        - laita käytetty maski sekajätteeseen, tai pese kankainen maski vähintään 90 asteen lämmössä.

        - pese kätesi maskin käsittelyn jälkeen.

        Maskeista on tainnut tulla soteministeriölle joku ihmeellinen kunniakysymys.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Maskeista on tainnut tulla soteministeriölle joku ihmeellinen kunniakysymys.

        Jopa Trump suosittelee nyt maskeja.


      • Anonyymi kirjoitti:

        THL väittää että suomalaiset eivät osaa käyttää maskeja. Ohjevideoita olisi helppo tehdä, onhan niitä tehty käsien pesustakin. Kas tässä vähän käsikirjoitusta videoon:

        - noudata aiempia ohjeita suojavälin pitämisestä muihin ihmisiin.

        - käytä maskia / suojainta ruuhkaisissa paikoissa missä et pysty pitämään vähintään 2 metrin väliä muihin. Näitä paikkoja voivat olla liikennevälineet ja erityisesti sisätiloissa järjestetyt joukkotapahtumat.

        - pue maski päälle ja riisu maski pitäen kiinni nauhoista. Vältä maskin keskiosan koskettelua.

        - maskin pitää peittää sekä suu että nenä.

        - laita käytetty maski sekajätteeseen, tai pese kankainen maski vähintään 90 asteen lämmössä.

        - pese kätesi maskin käsittelyn jälkeen.

        Maskin käyttö teattereissa konserteissa ja tapahtumissa pelastaisi nämä kulttuurialat. Tarvittaisiin vähemmän valtion tukiaisia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen ostanut FFP2 suojaimia rautakaupasta. Käytän niitä ruuhkaisissa paikoissa.

        Ikävä kyllä suuri osa riskiryhmiin kuuluvista tuttavistani ei tiedä maskeista ja suojaimista mitään, kun mitään julkista infoa ei ole annettu. Ruokakaupoissa näkyy säälittäviä mummoja kirurginen maski naamalla, kun muutakaan ei ole niissä saatavilla. Tehokkaampia FFP2 suojaimia näkee vain miehillä, jotka ovat rautakauppojen vakioasiakkaita.

        Mitä toista aaltoa?

        Mitä maskeja? Miksi niitä pitäsisi käyttää kun tartuntamäärät kovin pieniä. Ymmärtää jos olisi tuhansia tartuntoja ympäro maata. Mutta jos 5-10 niin 5,5 miljoonaa käyttäjää turhaan?


      • Käytän kaupassa kangasmaskia ja kangaskäsineitä, jotka ovat aina mukana pikku pussissa. Käytön jälkeen heitän ne pesukoneeseen ja pesen 90 asteessa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jopa Trump suosittelee nyt maskeja.

        Ja nyt suosittelevat THL:n johtajatkin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä toista aaltoa?

        Mitä maskeja? Miksi niitä pitäsisi käyttää kun tartuntamäärät kovin pieniä. Ymmärtää jos olisi tuhansia tartuntoja ympäro maata. Mutta jos 5-10 niin 5,5 miljoonaa käyttäjää turhaan?

        Toinen aalto joko tulee tai on tulematta. Lähiviikot näyttävät sen. Voi olla että tulee vain joillekin paikkakunnille.


    • Kattokaa telkkarista, kuinka ulkomailla räplätään niiden maskien kanssa. Jotkut roikuttaa sitä kaulalla ja sitten taas nostaa sen naamalle -> iso tartuntavaara. Jotkut pitää sitä vaan suun peittona nenä paljaana. Ja ylipäätään sen maskin hypisteleminen väärästä kohdasta on riski. Ei suomalaiset sen parempia ole, joten maskista tulee olemaan enemmän hyötyä kuin haittaa.

      • Miksi täällä sitten muka osataan pestä käsiä ja yskiä hihaan? Oletko varma että kaikki pesevät ja yskivät oikein? Minä olen varma että eivät osaa, mutta suurin osa ihmisistä osaa, ja se riittää.


      • Millä tavalla maskin hypisteleminen on vaarallisempaa kuin paljaiden kasvojen hypisteleminen (silmien hierominen, nenän kaivaminen)?


      • Hesarissa tutkijat Ollila ja Laine kertoivat 31.7. että tutkimuksissa maskin käytön ei ole todettu lisäävän infektioriskiä, eikä muissa turvatoimissa ole lipsuttu.
        Tutkimuksesta riippuen taudin riski pieneni maskin käyttäjillä kolmanneksella tai jopa puolella.


    • Kun toista aaltoa ei ehkäistä, niin yhteiskuntaa ei voida kunnolla avata.

      Riskiryhmät kuten yli 70-vuotiaat piilottelevat edelleen kotonaan. Kaupoilta ja ravintoloilta jää saamatta näiden harmaiden pantterien rahat.
      Jos mitään ei tehdä, niin ikäihmisten henkinen ja ruumiillinen kunto laskee.

      Silti ei voi taata etteikö virus pääsisi leviämään ja tappamaan riskiryhmäläisiä, jos tauti päästetään leviämään.

      Jos rajoilla testattaisiin kaikki kausityöläiset ja matkailijat, niin ainakin suuri osa viruksen kantajista saataisiin kiinni ja karanteeniin.

      • Viruksen kanssa on vaan opittava elämään ja sen takia ei kannata sulkea paikkoja, koska se on vaarallinen vain pienelle osalle ihmisiä. Riskiryhmät pysyvät pääasiassa kotonaan ja muut käyttävät hengityssuojaimia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Viruksen kanssa on vaan opittava elämään ja sen takia ei kannata sulkea paikkoja, koska se on vaarallinen vain pienelle osalle ihmisiä. Riskiryhmät pysyvät pääasiassa kotonaan ja muut käyttävät hengityssuojaimia.

        Kuulun riskiryhmään. Minunko pitäisi pysyä kotona (entä työ ja muut välttämättömät menot), vain siksi että sinua ei huvita tehdä mitään. Toivon totisesti että saat koronan ja kuolet, senkin itsekäs olio!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Viruksen kanssa on vaan opittava elämään ja sen takia ei kannata sulkea paikkoja, koska se on vaarallinen vain pienelle osalle ihmisiä. Riskiryhmät pysyvät pääasiassa kotonaan ja muut käyttävät hengityssuojaimia.

        Koko ajan kerrotaan miten parhaassa iässä olevia perusterveitäkin kuolee koronaan.


      • Tieteellistä tietoa tulee koko ajan lisää, mutta Suomessakin näyttää olevan näitä Ruotsin matkijoita, jotka odottavat vain passiivisina ja uskovat jotain vääriä profeettoja.


      • Infektiotautien apulaisprofessori tuossa artikkelissa kertoo käyttävänsä maskia joukkoliikenteessä. Asiantuntija osaa varoa omalta kohdaltaan, mutta tavallinen kansa ei, koska ei ole saanut valistusta, vaan pelkkää pelottelua STM:ltä.


    • Saksassa ruvetaan testaamaan matkustajia rajalla. Jos heidät todetaan terveiksi, he välttävät kahden viikon karanteenin. Eikö näin voisi tehdä meilläkin?

      • Jos pakkotestaamisesta tulee jotain oikeudellisia ongelmia, niin vapaaehtoinen testi riittäisi. Jos testipaikka olisi hyvin näkyvissä, ja testi ilmainen, niin veikkaan että suurin osa matkustajista menisi testiin, varsinkin jos tuloksen saisi nopeasti.


      • Testaamalla pääsisi eroon nykyisestä hötkyilystä rajat auki - rajat kiinni. Matkailijoille ja alan yrityksille tulisi edes jotain ennustettavuutta. Ruotsin ja Venäjän rajat voisi silti pitää kiinni.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Testaamalla pääsisi eroon nykyisestä hötkyilystä rajat auki - rajat kiinni. Matkailijoille ja alan yrityksille tulisi edes jotain ennustettavuutta. Ruotsin ja Venäjän rajat voisi silti pitää kiinni.

        On kehitetty pikatesti, josta tulokset saa alle tunnissa. Luulisi että matkailijat kestäisivät odottaa sen aikaa, joutuuhan matkalaukkujakin odottamaan.


      • No nyt tulee vihdoin jotain testausta lentokentälle, ja koirien käyttöä harkitaan.

        Minusta kuulostaisi hyvin tehokkaalta, jos koira ensin haistelisi tulijat, ja ne joihin koira reagoisi ohjattaisiin testiin. Tietysti edelleen testattaisiin kaikki oireilevat, mutta koira voisi löytää myös oireettomat tartuttajat.

        Tämä pitäisi laittaa kaikille raja-asemille, ei vain lentokentälle.


    • Särkänniemessä ja jossain K-kaupassa on käsitelty pinnat jollain nanoaineella, joka tappaa virukset valossa.

      Eikö tätä käsittelyä kannattaisi tehdä herkimmissä kohteissa, kuten vanhusten hoitolaitoksissa? Muistisairas mummo ei osaa varoa mitään, ja lehdissä on kerrottu, että osa omaisista on viis veisannut turvatoimista, nyt kun pääsevät taas vierailemaan.

      • Jo antiikin ajoista asti on tiedetty, että hopea tappaa pöpöjä. Hopeaa on esimerkiksi urheilusukissa. Kupari toimii samoin, ja samoin hopean ja kuparin seokset.

        Nyt Isku ja jotkut muut firmat tutkivat näitä pöpöjä tappavia materiaaleja, mutta milloin ne tulevat markkinoille? Varmaan sitten kun korona on ohi. Ja sen jälkeen STM ilmoittaa, että niistä ei ole mitään hyötyä, kuolkaa vain rauhassa.


    • Joissakin kaupoissa on tarjolla kertakäyttöhanskoja. Toisissa pelkkää käsidesiä.
      Minä käytän myös hanskoja kun käyn kaupassa. Kotona pidän käytettyjä hanskoja sivussa, ja käytän sillä välin toisia.

      Hanskoissa on se hyvä puoli, että hanskakädellä ei tule näplättyä naamaa kuten paljaalla kädellä. Mitä auttaa käsidesi, jos heti sen käytön perään kaivaa nenää tai silmää?

      • Puuvillahanskat voi pestä koneessa 90 asteessa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Puuvillahanskat voi pestä koneessa 90 asteessa.

        Puuvillahanskat ei ole vedenpitäviä. Isompi räkä voi imeytyä läpi.


    • suomen tulokset puhuu puolestaan. maski ei auta, jos käsiä ei desinfioida ja etäisyyksiä säilytetä. niillä saadaan infektio kuriin. kukaan ei ole kieltänyt maskien käyttöä, joten jokainen tarvetta tunteva huidelkoon sen kasvoilleen. mutta kenenkään ei pidä kuvitella, että maskin avulla voi välttää tartunnan. virukset kun kulkevat ilmassa myös maskin sivuissa, päällä ja alla ja pääsevät sisäänhengityksen kautta elimistöön. eli suoja on lähinnä psyykkinen. ja hauskaa on, että maissa, jossa sairastuvuus on korkeinta , on maskipakko:))

      • Tästä kenkä ilmeisesti puristaa. Pelätään että maskin käyttäjät unohtavat turvavälit ja käsien pesun.
        Jos kansalle annettaisiin kunnon ohjeet, että maski vain täydentää aiempia ohjeita, ja näitä ohjeita ajettaisiin kaikilla tv-kanavilla ja somessa, niin uskon että suurimmalle osalle oppi menisi perille.
        Aina on ihmisiä jotka eivät ymmärrä ja välitä, mutta nytkään kaikki eivät pese käsiä tai noudata turvavälejä. En mitenkään voi uskoa, että ohjeita nyt noudattavat jotenkin huumautuisivat maskien käytöstä niin paljon, että unohtaisivat kaikki muut ohjeet.


      • Niissä maissa joissa on korkea sairastavuus, myöhästyttiin alussa rajoitusten asettamisessa. Maskit ja muut tulivat vasta kun oli jo myöhäistä.

        Ei myöskään ole tietoa, onko siellä annettu riittävästi valistusta. Kansanluonnekin on toinen, ei luoteta viranomaisiin, annetaan poskipusuja ym. En vertaisi suoraan Suomeen.

        On selvää, että maski ei anna sataprosenttista suojaa. Varsinaiset hengityssuojaimet FFP2 ja FFP3 antavat nekin vain noin 98 prosentin suojan. Minulle kelpaa sekin oikein hyvin täydellisen suojaamattomuuden sijaan. Lisäksi yritän pitää etäisyyttä, pesen käsiä, käytän hansikkaita jne.

        Lyhyesti sanoen: teen kaiken mitä voin. Se mihin en voi vaikuttaa on muiden ihmisten käytös ja valtiovallan suositukset tai suosittamatta jättämiset.


    • Suomessa on kaksi pitkälle edistynyttä rokotekokeilua.

      Suomessa oma rokotetuotanto lopetettiin.
      Tri Sakselan mukaan Finvector-niminen yritys pystyisi tuottamaan koronarokotetta koko Suomen tarpeisiin. Mutta eihän kukaan rupea pystyttämään tuotantoa ellei tuotteelle ole tilausta. Ja mikään muu taho ei ole kyllin suuri kuin julkishallinto.

      TVH on ilmeisesti mukana joissakin kansainvälisissä hankintarenkaissa. Hyvä niin, mutta kukaan ei taida tietää saadaanko niistä toimivia rokotteita ja saadaanko niitä Suomeen, vai konfiskoiko joku Trumpin tapainen kaiken oman maansa asukkaille.

    • Ilmanvaihto voi levittää koronaa. Finnair sanoo että heidän koneissaan ilmaa ei kierrätetä vaan se menee tehokkaiden hepa-suodattimien läpi.

      Miten mahtaa olla tilanne busseissa? Entä työpaikoilla?

      Entisessä työpaikassani kun ilmastointia mentiin huoltamaan, niin huomattiin että suodatin oli irrotettu ja se oli lattialla laitteen vieressä. Oli luultavasti ollut koko vuoden. Työhuoneissa hyrräsivät pöytätuulettimet levittämässä pöpöjä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Järkyttäviä Paljastuksia Nikon TV-sarjasta

      Tänään se sitten alkaa, sarja nikosta ja katiskasta. Ennakkotietojen mukaan sisältö paljon ikävämpää kuin luulin. Niko käyttänyt huumeita jo 13 vuotia
      Kotimaiset julkkisjuorut
      158
      4695
    2. Kuka maksaa ei-turvallisesta maasta tulevan pakkokatanteenin..

      ..eivät kai veronmaksajat Kelan ansiosidonnaisella päivärahalla? Vastuuton mokailija maksakoon mokiensa kulut itse! Se on Ruotsin risteilyltä tai Balk
      Maailman menoa
      155
      4511
    3. Henna ja Tauski jälleen yhdessä onnellisina

      Kihlatkin hankittu. https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/503fdd42-5bef-4519-ae07-de01ca6aa9ba
      Viihde ja kulttuuri
      24
      2430
    4. Suomi olisi itse tarvinnut kehitysapua

      suomen koronatalous ja sannan lahjarahat italiaan on kestämätön setti. Suomen julkinen ajetaan alas, teitä ei kunnosteta, omaa taloutta ei elvytetä..
      Maailman menoa
      214
      2223
    5. Heti alkoivat "asiantuntijat" sössöttämään

      ettei hallituksella ole oikeus pistää ihmisiä pakkokaranteeniin https://yle.fi/uutiset/3-11487500
      Maailman menoa
      221
      1469