Israelilaisia kielletään VT:ssä uhraamasta lapsiaan Baalille. Helvettiuskovaisten mukaan Jeesuksen Kristuksen Isä on kuitenkin itse itse veren- ja kostonhimoiseksi Baal, joka kiduttaa ikuisessa liekkimeressä niitä, jotka "eivät ota vastaan Hänen Poikansa aikaansaamaa pelastusta". Hän ts. arvottaa Poikansa uhrin paljon vähäisemmäksi kuin Aadamin lankeemuksen, jota ainoankaan ihmisen maapallolla ei tarvitse "ottaa vastaan" mutta jonka peruuttamaton vaikutus koituu kohtalonomaisesti jokaisen ihmisen "perusasetukseksi". Tätä antipaavalilaista epäsuhtaa ylläpidetään mm. vapaan tahdon käsitteella, joka loistaa poissaolollaan Raamatun jokaisessa yli 30 000 jakeessa ja joka on itsessään epäsuhtainen: vapaalla tahdolla ei ole mitään tekemistä osallisuudessamme Aadamin lankeemukseen, mutta vapaalla tahdolla me kykenemme kuitenkin pidättämään itsemme Jeesuksen Kristuksen hankkiman sovituksen ulkopuolella, vaikka "Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa." (Kol. 1:19-20.)
Infernalistinen ajattelutapa pitää sisällään oudon tavan tulkita Raamattua. Jakeet, jotka ilman helvetinpelkoa tarkasteltuna ja tulkittuna vaikuttavat Paavalin tuotannossa niiltä kaikkein tärkeimmiltä ja lähtökohtaisilta (esim. yllä oleva Kol. 1:19-20), litistyvät kyseisessä ajattelutavassa aivan tavallisiksi jakeiksi muiden joukossa ja itse asiassa vielä vähäisemmiksi; ne asettuvat tulkinnan arvokategoriassa väistämättä aina kakkoskansalaisen asemaan. Paavalilla on tällaisia kuninkaallisia, muita verrattomasti tärkeämpiä ja MUUT MÄÄRITTÄVIÄ jakeita ehkä parisenkymmentä. Yksikään niistä ei tosin saa sellaista asemaa infernalistisessa raamatuntulkinnassa; vaikka Paavali itse ei kyseisiä jakeita missään vaiheessa rajoita, ehdollista, typistä eikä kumoa, infernalisti kiiruhtaa plaraamaan Raamattua ja etsii oitis jakeen, joka vaikuttaa olevan ristiriidassa Paavalin kuninkaallisen jakeen kanssa ja tekee kyseisellä jakeellaan Paavalin sanoman tyhjäksi.
Annan esimerkin.
Kun Paavali kirjoittaa:
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan
ja jatkaa
Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa,
infernalistista on luonnollista, että Paavali avaa pelin esittämällä Kristuksen ristinkuoleman sisältöä koskevan väitelauseen, joka ei sitten tosiasiassa kuitenkaan pidä paikkaansa.
Loogista kirjoittajaa kuvittelisi olevan turvallisinta tulkita siten, että hän - pohjustaessaan asiaa, jonka aikoo esittää - ilmaisee avausvirkkeellä itseään täsmällisesti, jotta hän saa asetettua lukijalle selkeän lähtökohdan ja kontekstin.
Paavali kirjoittaa: "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa". Hän ei kirjoita: "Jumala oli Kristuksessa ja avasi Hänessä ihmiskunnalle tilaisuuden ottaa sovituksen vastaan." Näin infernalisti Paavalin sanat kuitenkin tulkitsee. Miksi? Siksi, että hän noukkii seuraavan jakeen kohdan "antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa", jolla hän sumentaa ja samentaa Paavalin avausvirkkeen merkityksen eli asettaa perinteiseeen tyyliinsä tämän myöhemmin tulevan jakeen tulkinnan kategoriassa avausjakeen yläpuolelle määritellen sen avulla edellisen eikä suinkaan päinvastoin. Hän tekee Paavalista eriskummallisen epäloogisen ja poukkoilevan ja huolimattoman kirjoittajan. Paavalin tyyli on infernalistisilla silmälaseilla luettuna väistämättä seuraavanlainen: asiaa esittämään ryhtyessään hän kirjoittaa aina virkkeen, joka vaikuttaa täsmälliseltä ja merkityssisällöltään lukkoon lyödyltä ja jämäkältä ja sitten - hetken päästä tai JOSSAKIN TOISESSA KIRJEESSÄ JOLLEKIN TOISELLE SEURAKUNNALLE VUOSIA MYÖHEMMIN - hän kumoaakin sen, mitä on esittänyt. Tässä tapauksessa suomentaja raiskaa koko homman käännösvirheellään "antakaa sovittaa itsenne". Kreikan verbi kyseisessä kohdassa on katallagēte, joka on siitä erikoinen, että se on passiivi, imperatiivi ja AORISTI. Kirjoittaja toisin sanoen kehottaa ja patistaa kuulijaa (suostumaan) olemaan sovitettu MENNEISYYDESSÄ! Siedettävämpi suomennos kuuluisi: "Suostukaa siihen, mitä EDELLÄ SANOIN - hyväksykää se, että teidät on SOVITETTU JO."
Jos Reiska minun tietämättäni on antanut minulle tonnin pystyn anteeksi, ja Reiskan sanansaattaja tulee luokseni ja sanoo: "Rauhoitu! Reiska ilmoitti minulle jo toissa viikolla antaneensa sinulle sen velan anteeksi. Usko nyt, kun kerran sanon!" minun tulee yksinkertaisesti suostua uskomaan johonkin, mitä on tapahtunut Reiskan toimesta MINULLE JA REISKALLE jo kaksi viikkoa sitten. Jollen suostu uskomaan kuulemaani, tuleeko velka maksettavakseni? Ei tietenkään! Sovitus on ja pysyy! Mutta en hyödy siitä, koska päähäni jää kaihertamaan kuvitelma velanalaisuudestani Reiskaan nähden.
Tätä on evankeliumi.
Infernalistinen ajattelutapa pitää sisällään oudon tavan tulkita Raamattua. Jakeet, jotka ilman helvetinpelkoa tarkasteltuna ja tulkittuna vaikuttavat Paavalin tuotannossa niiltä kaikkein tärkeimmiltä ja lähtökohtaisilta (esim. yllä oleva Kol. 1:19-20), litistyvät kyseisessä ajattelutavassa aivan tavallisiksi jakeiksi muiden joukossa ja itse asiassa vielä vähäisemmiksi; ne asettuvat tulkinnan arvokategoriassa väistämättä aina kakkoskansalaisen asemaan. Paavalilla on tällaisia kuninkaallisia, muita verrattomasti tärkeämpiä ja MUUT MÄÄRITTÄVIÄ jakeita ehkä parisenkymmentä. Yksikään niistä ei tosin saa sellaista asemaa infernalistisessa raamatuntulkinnassa; vaikka Paavali itse ei kyseisiä jakeita missään vaiheessa rajoita, ehdollista, typistä eikä kumoa, infernalisti kiiruhtaa plaraamaan Raamattua ja etsii oitis jakeen, joka vaikuttaa olevan ristiriidassa Paavalin kuninkaallisen jakeen kanssa ja tekee kyseisellä jakeellaan Paavalin sanoman tyhjäksi.
Annan esimerkin.
Kun Paavali kirjoittaa:
Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan
ja jatkaa
Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa,
infernalistista on luonnollista, että Paavali avaa pelin esittämällä Kristuksen ristinkuoleman sisältöä koskevan väitelauseen, joka ei sitten tosiasiassa kuitenkaan pidä paikkaansa.
Loogista kirjoittajaa kuvittelisi olevan turvallisinta tulkita siten, että hän - pohjustaessaan asiaa, jonka aikoo esittää - ilmaisee avausvirkkeellä itseään täsmällisesti, jotta hän saa asetettua lukijalle selkeän lähtökohdan ja kontekstin.
Paavali kirjoittaa: "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa". Hän ei kirjoita: "Jumala oli Kristuksessa ja avasi Hänessä ihmiskunnalle tilaisuuden ottaa sovituksen vastaan." Näin infernalisti Paavalin sanat kuitenkin tulkitsee. Miksi? Siksi, että hän noukkii seuraavan jakeen kohdan "antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa", jolla hän sumentaa ja samentaa Paavalin avausvirkkeen merkityksen eli asettaa perinteiseeen tyyliinsä tämän myöhemmin tulevan jakeen tulkinnan kategoriassa avausjakeen yläpuolelle määritellen sen avulla edellisen eikä suinkaan päinvastoin. Hän tekee Paavalista eriskummallisen epäloogisen ja poukkoilevan ja huolimattoman kirjoittajan. Paavalin tyyli on infernalistisilla silmälaseilla luettuna väistämättä seuraavanlainen: asiaa esittämään ryhtyessään hän kirjoittaa aina virkkeen, joka vaikuttaa täsmälliseltä ja merkityssisällöltään lukkoon lyödyltä ja jämäkältä ja sitten - hetken päästä tai JOSSAKIN TOISESSA KIRJEESSÄ JOLLEKIN TOISELLE SEURAKUNNALLE VUOSIA MYÖHEMMIN - hän kumoaakin sen, mitä on esittänyt. Tässä tapauksessa suomentaja raiskaa koko homman käännösvirheellään "antakaa sovittaa itsenne". Kreikan verbi kyseisessä kohdassa on katallagēte, joka on siitä erikoinen, että se on passiivi, imperatiivi ja AORISTI. Kirjoittaja toisin sanoen kehottaa ja patistaa kuulijaa (suostumaan) olemaan sovitettu MENNEISYYDESSÄ! Siedettävämpi suomennos kuuluisi: "Suostukaa siihen, mitä EDELLÄ SANOIN - hyväksykää se, että teidät on SOVITETTU JO."
Jos Reiska minun tietämättäni on antanut minulle tonnin pystyn anteeksi, ja Reiskan sanansaattaja tulee luokseni ja sanoo: "Rauhoitu! Reiska ilmoitti minulle jo toissa viikolla antaneensa sinulle sen velan anteeksi. Usko nyt, kun kerran sanon!" minun tulee yksinkertaisesti suostua uskomaan johonkin, mitä on tapahtunut Reiskan toimesta MINULLE JA REISKALLE jo kaksi viikkoa sitten. Jollen suostu uskomaan kuulemaani, tuleeko velka maksettavakseni? Ei tietenkään! Sovitus on ja pysyy! Mutta en hyödy siitä, koska päähäni jää kaihertamaan kuvitelma velanalaisuudestani Reiskaan nähden.
Tätä on evankeliumi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.