Törmäsin nimitykseen asialle, jota olen itsekin pohtinut: https://fi.wikipedia.org/wiki/Overtonin_ikkuna
Onko vapaa-ajattelijoiden toiminta siirtänyt tai ainakin leventänyt ikkunaa? Mietin esimerkiksi eroakirkosta.fi-palvelun alkuaikoja, jolloin aika monen kysymyksen aihe oli oikeastaan "voiko noin tehdä", jonkinlainen pöyristyminen siitä että kaikki eivät hurraakaan valtionkirkolle.
Onko vapaa-ajattelijoiden toiminta siirtänyt tai ainakin leventänyt ikkunaa? Mietin esimerkiksi eroakirkosta.fi-palvelun alkuaikoja, jolloin aika monen kysymyksen aihe oli oikeastaan "voiko noin tehdä", jonkinlainen pöyristyminen siitä että kaikki eivät hurraakaan valtionkirkolle.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Se, että päiväkodissa ja koulussa yksinkertaisesti ei olisi uskonnollisia tilaisuuksia ja toimituksia, on näihin asti ollut monille outo uus. Enemmän on jähnätty vaihtoehtoisten tilaisuuksien parantamisen kanssa, vaikka se on loputon suo.
Nythän se mahdollisuus on mainittu ihan Opetushallituksen ohjeissakin. Että semmoiseen ratkaisuun voi vapaasti päätyä. Mielestäni tämän toteaminen pitäisi muuttaa suositukseksi.
Oudon pariston ikkunat ovat hyvin kapeita
Msalon ikkuna kapeni differentiaaliseksi jämähfykseksi eroakirkosta-sivustoon, tiedonta so on kuin wikipediafilosofilla
Psihteerin ikkunaon marxistisenilistisen kapea, aika kuluima rxlauseiden pohdiskeluuneikä oppinut mitään, nyt sitten pyrkiiavartamaan nuolemallavan taaneliittiä että pääsisi piireihin
Kapeista ikkunoistaan tunnettu outo paristo kuitenkinröyhkeäs tilevittää epätieteellistä ET-anarkismia jossa miessynnyttää sek suaalivapautteisen moniavioisuuden kirittämänä sukupuolensa valinneena yhteiskunnallisena konstruktiona
no voe tokhiinsa kun tuli erottua kirkosta ennen eroakirkosta sivustoa. Ei ollut silloin minkäänlaisia sivustoja. Ja kyllä, kirkosta saattoi erota eikä ollut vaikeaa. Kirkko on saanut kuraa niskaan läpi vuosikymmenten. Syystä ja syyttä. Siinä ei ole mitään uutta.
Mutta aloittaja halunnee keskustella ihmeellisestä eroakirkosta sivustosta joka sammon tavoin väsymättä jauhaa kirkosta eroja. Samalla pääsee lukemaan eron syitä ja levittelemään niitä täällä keskustelupalstalla. Inhaa.
Vapaa-ajattelun ikkuna on huonosti määritely ja siksi se määräytyy johdon mukaan eli oudon pariston mukaan tällä hetkellä
Eroakirkosta-sivusto on Msalon loistava keksintö ja kirkko kunnioittaa häntä vastustajana. Sivustosta saa tukea myös pääsihteeri, jota kutsutaan puppuluennoimaan
Eroakirkosta-sivustolle on haittaa Vapaa- ajattelijoiden liitosta VAL, mutta haitta on pieni koska VAL on pieni ja eroajat eivät edes välitä kuka sivuidean omistaa
Vapaa-ajattelijain vastustajat pitävät liittoa merkittävänä tekijänä, jonka vastustajat käyttävät (tuhlaavat) runsaasti aikaansa sen vastustamiseen.
No vähän heikkoa vastustamista ellei muuta keksi kuin kirjoittaa tällä palstalla...
Mutta mietin että todellakin va-toiminta on siirtänyt ikkunaa. Eihän tarvitse mennä kuin kymmenkunta vuotta taaksepäin, niin vaihtoehtoiset tilaisuudet olivat monen mielestä vielä radikaali ehdotus. Nythän se on hyvinkin hyväksytty ajatus, pikemmin radikaalina aletaan pitää ehdotusta määrätä kaikki lapset kirkkoon.
Onko nykyisin kukaan edes halunnut määrätä, että kaikkien pitäisi mennä kirkkoon? Sensijaan vaihtoehtoisia tilaisuuksia on saatu, mutta ne eivät kelpaa. Ovat muka loputon suo. Nyt halutaankin ettei kukaan mene kirkkoon.
Kai se alkaa olla selvää kaikille, ettei voi kirjaimellisesti määrätä. Toisaalta onhan se henki edelleen joissakin paikoissa vähän sellainen että "menettehän nyt kaikki", pitää erikseen ilmoittaa että ei mene.
Vaihtoehtotilaisuuksissa on yksinkertainen ongelma: Miksi ihmeessä museokäynti tms. ei kuuluisi kaikille?
Erilaisia tilaisuuksia järjestettäessä usein järjestäjä kysyy kuinka moni osallistuu mihinkin, jo aivan järjestelyjen vuoksi. Kysymisessä tulee käyttää harkintaa, ettei kukaan loukkaannu. Useimmiten joku loukkaantuu ja nostaa metakan väärästä sanavalinnasta. Pitäisi luoda lista syrjimättömistä sanoista joita saa käyttää.
Kuinka yksinkertaista ongelmaa ei ole ajateltu kun vaihtoehtotilaisuuksia alettiin vaatia? Omana kouluaikanani kaikki käytiin museossa. Kieltääkö nykyään senkin jonkun vakaumus? Sinänsä voisi tietysti kieltää.
Museossa ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Mutta miksi ihmeessä museoon vietäisiin vain ne, jotka eivät osallistu jumalanpalvelukseen?
Miksi ihmeessä pitäisi viedä ja olisiko se olisi kirkkoon menijöiden ongelma? Entäpä jos vaihtoehtoisen ohjelman vaatijat alkaisivat itse ideoida ja pistää tikkua ristiin vaihtoehtoisen ohjelman järjestämiseksi kun ei mikään vaikuta kelpaavan? Ideoita ET-opetussuunnitelman pohjalta? Jos luettaisiin vaikka filosofioita esittelevää kirjaa ja keskusteltaisiin siitä. Senhän voi tehdä muuallakin kuin luokkahuoneessa. ET-opetuksessa käsitellään uskontoja (käsitelläänkö, en ole varma) joten miten olisi vierailu moskeijaan? Tai synnärille tutustumaan kuinka mies synnyttää? Vapaa-ajattelijoiden vierailu ja tulevan kesän protuleirin esittely?
kyllä kyvykkäin herran sanan saattaja on pläsä 5 äpärän siittänyt pappi, jolla heljas :-)
Aviossa demaripiispa naantalin rymättylässänus sikolleegaansa vuosia ja valittiin eduskuntaan vaikka rikkoijumalan lakia ja johtavatdemarit kuuluu kirkkoon
Hiukan epäselvä viesti, mutta johtavista demareista ainakaan Sanna Marin ei kuulu kirkkoon.
Marin on seurakuntanuori vanhoillinen joka kirkkovaaleissa huomasi että oli vahingossa jäänyt kirkon ulkopuolelle joidenkin rippikoulupsperisotkujen takia
Mikä Msalo tällaisen epätäydellisen infon kertomisessa kiihottaa sinua?
Ymmärrän että röyhkeytedi tulee kiinteistötulosta koska se takaa olemassaolonne
Halonenhan kiireesti liittyi kirkkoon jne
Kertooko sinusta Helsingin sanomien Nyt-liite tästä väärin? Mm. siinä kerrotaan aika lailla eri tarina kuin "seurakuntanuori".
Kyllähän joku rippikoulumuodollisuus olisi ollut helposti hoidettavissa, jos seurakunnan jäsenyys yms oikeasti niin paljon kiinnostaisi
Tuo sopii tosiaan koulujen tilanteisiin paremmin, kun on niin paljon eriaikaisuutta.
Tämä käsite siis viittaa sallittuihin keskustelunaiheisiin. Kyllä Vapaa-ajattelijat on onnistunut avaamaan keskustelun piiriä.
Ihan hyvää yleissivistyksen laajentamista. Ei yhtä tunnettu kuin momentum.
Pakko myöntää, että tälle maisterille tuo on uusi asia.
Ilmiönä tavallaan tuttu, vaikka tämä termi ei ennestään tuttu ollutkaan. Vaikuttaisi kyllä siltä, että ikkuna tosiaan on leventynt huomattavasti ja moni ei-niin-kovin-kauan-sitten hätkähdyttävä pidetty poikkeama tapaluterilaisesta normista on täysin normaalia ja tavallista eikä vaadi eriillisiä selittelyjä. Vapaa-ajattelijoilla ja eroakirkosta.fi -palvelulla on epäilemättä iso merkitys tässä. Moni asia olisi varmaan muuttunut näistä huolimatta, mutta asioiden aktiivinen edistäminen ja vaikuttaminen viranomaisiin ja lainsäätäjään päin on ainakin jouduttanut kehitystä ja saanut julkisen vallan reagoimaan
Ikkuna on vielä suppea kouluissa, kun ET-opetusta ei ole tarjolla. Turhan moni luopuu oikeudesta LAPSEN omaan aineeseen.
Miten tämä muka liittyy Overtonin ikkunaan?
Koska pätkähtää momentissa nuorten eroamisen?
Ei kuulu aktiiviseen sanavarastoon. Momrntum on pikku hiljaa alkanut kuulua.
Ihan asiallinen ajattelun apuväline tämäkin.
Msalo on apukoulutasoinen relativisti kuten muutkin karkeat vapariliittolaiset
Ihan käyttökelpoinen käsite tämäkin
Samaistavat kehitysmaalaisten poliittisen imperialistiopin islamin kritinuskoon ja avelevat päätään luterilaisista
Mikä nyt ei liity mitenkään valtionkirkon vastustamiseen
Avaus on asiallinen, ketju erikoisen kahjoileva.
Yleissivistyskin saattaa lisääntyä, kun tätä palstaa selaa. Ainakin sillin tällöin. Momentum.
Outo sana ja termi, mutta momentumia käytetään - muutenkin kuin luonnontieteellisesti.
Pakko myöntää, että yleissivistys pääsi laajenemään tämän termin kanssa. Ei se mitään.
Tässä on vielä ikkuna auki, mutta sulkeutuu alla 4 viikossa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8860
Nyt on kysymys valtion ja kirkon eron aloittamisesta.
Ei tämä nyt minulla ole vakiintunut arkikäyttöön, anteeksi vaan.
On siirtänyt, mutta vastari taakin ilmenee.
Sitten on kalendaarisia ikkunoita, kuten vaalikausien aiheuttamat. Nyt on yksi ikkuna..
Käsite viittaa sallittuihin keskustelunaiheisiin.
Kirkon ja valtion ero?
Kirkon ja valtion ero on aivan sallittu puheenaihe. Sen osalta ongelma on pikemminkin se, että jokaisella sitä teoriassa edistävällä on käytännössä jotaim muuta tärkeämpää edellä.
Otin ensimmäisen Voima- lehteni telineestä 8/ 2022 lokakuu
Ei mitään luettavaa esitellään jotain sekundakirjoja romaaneja
Mutta lehdessä on pieni mainos jossa esitellään rehellisesti taistolaislehtiä va- lehti tiedonantaja rauhanpuolustajat ...
Mäntysalo tukee punavihreän pskasakin rikollistenhyy säntää eli Voimalehtiporukan
Sieltä on kutsuttu punakumoojia kirjoittelemaan va- lehteen tuubaansa mainosmielessä
Siinä teillä on overtonin ikkunaa
Kuuluuko muka yleissovistykseen?
VALEOVI ONGELMANA. Mäntysalon Overtonin ikkunaan Ovi kuuluu Ylikosken leninismin hyväksyminen
Näin he muodostavat oudon parin Kontumäskin jonka puuhat Seta-Seksi Voima-lehti- kommunismi Attack Tradeka-Saramo .... on hyväksytty
Valiiton Leninin ja Overtonin ikkunaan
VaLeOvi
Entisten Taistolaisten ET-tuubana tästä syntyy voimakkaita rajoitteita vapautta vastaan, esim putinis misata nismia ja sen Uk rainankansanmur haa ei pystytä tuomitsemaan eikä uhria uttamaan, ValeOvi sulkee tien
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17675027/esa-on-ankyravasemmistolainen#comment-118109391
Olen koittanut pitää yleissivistykseni piirissä, vaikka harvoin hoksannut.
Kirkon ja valtion erottaminen ei just nyt otollaan, vaikka aihetta olisi.