Keskustan Sipilän hallituskaudella yritettiin laittaa formuun näitä
Anonyymi
Tänään 13:34
Nyt päänä -päsmärinä juuri Sipilän hallituksen aikaan venkoillut pitkittäessään ajan puuteeseen hallituskaudella, asian saattamisen parempaan kuntoon. Nyt Kiurun aikana asiat ihan sekaisin. Vaikka kehui oppositiossa " tunnin hommaksi"
Kuntien ulkoistamien hoivakotien toimintaa valvoo ainakin 14 eri tahoa – Tutkija: Kokonaiskuvaa tuskin kenelläkään.
Tämä on tuonut mukanaan valvontaan ja vastuuseen liittyviä ongelmia, sillä monille on epäselvää, mitkä asiat ovat lopulta kenenkin vastuulla.
Ulkoistettua tehostettua palveluasumista valvoo eri tavoin jopa 14 eri tahoa ja tämä on ongelma.
Valvontatehtäviä on kuntien lisäksi esimerkiksi aluehallintovirastoilla, Valviralla ja terveyspalveluja tuottavilla yrityksillä, joiden omavalvontaa.
– Valvovia tahoja on todella paljon ja sitä, kuka on lopulta vastuussa, ei ole selkeästi määritelty. Kokonaiskuvaa on tuskin kenelläkään.
Kunnissa voi olla epäselvää, miten valvontaa pitäisi tehdä ja kuinka usein.
– Esimerkiksi se, että kunnan on käytävä valvontaa suorittamassa, on säädelty epämääräisesti.
Myös Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksikön johtaja T tunnistaa ulkoistettujen hoivakotien valvontaan liittyvät haasteet erityisesti pitkissä ketjutuksissa.
– Mitä pidemmäksi ketju on muodostunut, sen useampia valvojia on. Voi syntyä tilanteita, joissa luullaan toisen valvovan. Käy kuten ministereillä Haatainen, Pekonen, Marin jne, ei tienneet kebnttänsä, vasuu alueitaan, kun mm Haatainen sanoi ettei tiedä, sanoi lukeneensa Suomenkuvalehdestä, ja syytti toista ministeriä, kun ei osannut alaansa.
Politiikassa tavataan natkuttaa yritysten toiminnasta, kun kyse pikemminkin on lainsäädännön puutteista ja kuntien toiminnan puuteista. (Osaamattomuudesta, välinpitämättömyydestä, politisoituneisuudesta, korruptiosta, vajaista resursseista.)
Toki yritysten toiminnassa puutteita on, mutta siihen sitä regulaatiota (lainsäädäntöa) tarvitaan.
Ei työntekijästä tule hyvää tai huonoa sen mukaan minkä värisen takin hän päälleen laittaa (julkinen/yksityinen). Julkinen puoli tarvitsee yksityisen kirittäjäkseen. Eivät kunnat tekisi ulkoistamisia, jos se oma tuotanto olisi autuaaksi tekevää. Helppo raha laiskistaa julkisen. bisnestä tai ei, Mutta thl:n mukaan julkiset yksiköt, joita ei juuri valvota ovat vielä huonommassa kunnossa kuin yksityiset. joten ei se raha tässä ratkaise.

Vastaukset 1
Vanhimmat
https://yle.fi/uutiset/3-10618808
Yksityisillä hoivakodeilla on eniten ongelmia 24 h hoivapalveluissa. Aluehallintoviraston tarkastusten mukaan henkilökunnan vähyys, lääkejakelu, vanhusten ulkoilutus- ja virkistystoiminta, omavalvonta ontuu jne ovat antaneet aiheen huomautuksiin tai myös toiminnan keskeyttämiseen tai jopa lopetukseen.
AVI:n mukaan kunnissa ei ole osaavia tarkastajia palvelutalojen valvontaa varten.
Palvelutalo-bisnes on osakeyhtiölain mukaista toimintaa hoivayhtiöissä, joten niiden tarkoitus on tuottaa voittoa joka varmistaa mahdollisimman suuret osingot pääomasijoittajille.
On selvinnyt, että kunnat eivät ole osanneet kilpailuttaa hoivatyötä, tehdessään sopimuksia yksityisten yritysten kanssa. Suuret hoivayritykset kuten Attendo, Esperi Care ovat vallanneet hoiva markkinoita ja niin moni pieni, kodinomainen palvelukoti on lopettanut.
Vanhuspalveluki ei tuonut korjauksia huonoon vanhushoivaan, kun lakia on kierretty esim. siten, että varsinaisen hoitotyön sijaan hoitohenkilöstöltä vaadittiin ruokapalvelujen hoitoa ja kiinteistöjen hoitoa.
Lisäksi viime hallituskaudella (kepu, kok, persut hallitusvastuussa) ongelmista huolimatta yritettiin vähentää vanhuspalvelulain hoitajamitoitusta 0,5:sta. Hoitajia oli tarkoitus korvata muun muassa digitaalisella valvonnalla (tekninen matto). Hoitajamitoituksen vähentäminen Sipilän hallituksen aikana ei onnistunut oppositiopuolueiden vastustuksen ansiosta.
Nykyinen hallitus haluaa nostaa hoitajamitoitusta, mikä on tärkeää hoidon laadun parantamisessa.
Toivottavasti tulevat sote-maakunnat osaavat hoitaa vanhusten palvelut nykyistä paremmin siten, että lähtökohtana on vanhusten turvattu loppuelämä, virikkeinen ja turvallinen. Vanhusten hoivatyössä ei tärkeintä voi olla hoivayritysten voittojen maksimointi vanhusten kustannuksella.