Ruotsin Moskovan suurlähettiläät varoittavat Venäjästä

Toivottavasti kansankoti herää. Suurlähettiläät ovat kuitenkin työssään nähneet venäläisten kieroudet läheltä.

Ruotsin puolustus vakavasti uhattuna

Tinkiminen sotilasmenoista vaarantaisi Venäjä-tuntijoiden mukaan Ruotsin suvereniteetin.

Kaksi Ruotsin entistä Moskovan-suurlähettilästä varoittaa maansa poliittista johtoa puolustusmenojen kasvun hidastamisesta koronakriisin varjolla.

– Voitaisiin argumentoida pandemian nyt vaatimien resurssien tarkoittavan, että kalliit panostukset, joilla vastataan yhteiskuntaamme kohdistuviin muihin uhkiin, saavat odottaa. Kuitenkin, jos kevät 2020 on meille jotakin opettanut, niin sen, että odottamattomat uhat saattavat toteutua yhtäkkiä ja että puutteellinen valmius voi osoittautua kohtalokkaaksi, veteraanidiplomaatit Tomas Bertelman ja Sven Hirdman kirjoittavat ruotsalaislehti Svenska Dagbladetissa.

Ruotsin puolustukseen on heidän mukaansa panostettu riittämättömästi, vaikka uhkaa, jonka torjumiseen sillä varautuu, ei edes voi luonnehtia odottamattomaksi. Sekä sotilaallista uhkakuvaa että puolustuksen tarpeita on huolella analysoitu ja niistä on saavutettu laaja poliittinen yksimielisyys. Samaan aikaan Ruotsin ja koko Euroopan turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on nyt epävakaampi kuin vuosikymmeniin.

– On ilmeistä, että ellemme ole valmiit rahoittamaan sellaista puolustusta, jota itse sanomme tarvitsevamme, saatamme heikentää yhteistyötä kumppaniemme kanssa ja altistua vastustajamme painostukselle, Bertelman ja Hirdman sanovat.

– Maa, jolta puuttuu uskottava puolustuskyky, voidaan katsoa ”pehmeäksi maaliksi”, ja jännittyneissä oloissa se saattaa päätyä entistä uhanalaisempaan asemaan. Tämä on historiallinen opetus aikojen takaa, mutta toisinaan siitä on syytä muistuttaa, he huomauttavat.

Sven Hirdman toimi suurlähettiläänä Moskovassa vuosina 1993–2004 ja Tomas Bertelman 2008–2012.

Vapaus vaakalaudalla
Suurvaltakonfliktin puhkeaminen Euroopassa muodostuisi suurlähettiläiden mukaan Ruotsin kannalta kohtalonkysymykseksi. He arvioivat konfliktin voivan puhjeta todennäköisimmin joko Pohjoiskalotin alueella, eteläisellä Itämerellä tai Ukrainan etelärannikolla.

– Puolustuksemme uskottavuus vaikuttaa siihen, kuinka merkityksellisenä ne valtiot, joiden toivomme tulevan tarpeen vaatiessa avuksemme, meidän auttamistamme pitävät, Bertelman ja Hirdman huomauttavat.

– Ruotsin turvallisuuspoliittiseen linjaan kuuluu turvallisuuden rakentaminen yhdessä toisten kanssa. Kun meillä ei ole sitovia puolustustakuita, luottamus kykyjämme kohtaan käy meille sitäkin tärkeämmäksi. Tässä luottamuksessa on viime kädessä kyse siitä, katsovatko kumppanimme meidän kantavan itse riittävän suurta vastuuta turvallisuudestamme sen sijaan, että olisimme vapaamatkustajia muiden kustannuksella, he toteavat.

Turvallisuusympäristön kehitys on heidän mukaansa tehnyt aiempaa selvemmäksi, että aseellinen hyökkäys Ruotsia vastaan on mahdollinen. Voidakseen puolustaa omaa aluettaan ja taata kansalaistensa turvallisuuden Ruotsin on kyettävä olemaan uskottava sotilaallinen kumppani ja alueellisen vakauden tuottaja, he korostavat.

Jos Ruotsi tekee puolustukseensa 50 miljardin kruunun lisäpanostuksen, maan puolustusmenot nousisivat noin 1,7 prosentin tasolle bruttokansantuotteesta 2020-luvun puoliväliin mennessä. Suurlähettiläät pitävät tavoitetta varsin maltillisena, kun muistetaan, että toisesta maailmansodasta aina 1980-luvun alkuvuosiin maan puolustusbudjetti kyettiin pitämään 3 prosentissa bkt:sta.

Mikäli Ruotsi ei tällaista satsausta puolustukseensa nyt tekisi, vaakalaudalla olisi Bertelmanin ja Hirdmanin mielestä paitsi alueellinen turvallisuus, lopulta myös Ruotsin kuningaskunnan vapaus.
4863
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Ne entiset suurlähettiläät alkaa viisastelemaan eläkkeelle jäätyään kuten Suomenkin Himanen eli alkavat laulamaan NATOn viisuja ilmeisesti korvausta vastaan kun selittelyissä ei ole mitään konkretiaa.

Äänestä
  • Aivan , meidän kenraaliemme tapaan.

    Presidenttimme juuri antoi vallat näille kenraaleille.
    Ei näin peittelettömästi ole sotaanvalmisteluja sotilaille annettu ja diplomatiaa laitettu täysin sivuun.
    Koskahan kansa saa edustajat jotka ajavat heidän asiaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan , meidän kenraaliemme tapaan.

    Presidenttimme juuri antoi vallat näille kenraaleille.
    Ei näin peittelettömästi ole sotaanvalmisteluja sotilaille annettu ja diplomatiaa laitettu täysin sivuun.
    Koskahan kansa saa edustajat jotka ajavat heidän asiaansa.

    Ei Niinistö ole venäläisten presidentti.

    2Äänestä

  • Eläkkeellä on helpompi laukoo totuuksia. Uraan se ei enää vaikuta.
    Tämä todistaa että venäjä pystyy vaikuttamaan ruotsin sisäisiin asioihin, niin kuin meilläkin.

    Meillä, politiikkojen NATO keskustelu on niin vaiettu asia, että venäjä on varmasti puuttunut tähänkin.

    Pitää muistaa että Esko Aho ja Paavo Lipponen ovat venäjän loppareita. Kummatkin entisiä pääministereitä.. Paljon vaikutusvaltaa. Tienaavat satoja tuhansia euroja vuodessa venäjältä, kun runnovat täällä venäjän etuja. Nimet löytyy myös Tiitisen listasta.

    Äänestä

  • Varsin hyvin hän asiansa perustelee ja tuntee asian!

    Äänestä

Suomi on ertuvartio asema...nyt ja historiassa.....Ruotsille.

Äänestä

Kirkon ulkomaanapu varoittaa Venäjästä?

Äänestä

Suomi sotilaalliseksi suurvallaksi monsterihävittäjillä?

Äänestä
  • Ei Nazi-Venäjän sotakiimaiselle fasistis-militaristiselle hyökkäilypolitiikalle!

    Äänestä

Länsimaalla on länsimaiset aseet, parhaita saa NATO mailta.

Äänestä
  • Mitähän parhaita aseita länsimailta saa, ainakin tähän asti niissä on ollut jotain vikaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitähän parhaita aseita länsimailta saa, ainakin tähän asti niissä on ollut jotain vikaa

    AK-47 on USA:n ammattilaisten mielestä paras.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    AK-47 on USA:n ammattilaisten mielestä paras.

    RK 62M on paras.

    Äänestä

Joka toisessa aloituksessa todetaan, kuinka Venäjä on köyhä kehitysmaa jossa ei osata mitään.

Joka toisessa taasen todetaan, että se on sotilaallinen superhyperylivalta, joka hetkellä minä hyvänsä hyökkää Suomeen. Ihan vain huvikseen.

Koittakaa nyt vihdoin päättää.

Tiedättekö muuten, missä kaupungissa on maailman eniten miljardöörejä?

Äänestä
  • Politiikkomme on ainakin rähmällään venäjän edessä.

    Äänestä

  • Itsestäänselvyyksiäkö pitää vielä elventää. Venäjä on väkiluvultaan ja pinta-alaltaan iso, mutta kehitysmaa, ja harvalukuinen Putinin eliitti vain on rikkaita, ja supervalta se ei ole.

    Äänestä

Nyt on tiukka tilanner kun Trumppi määräsi Saksalle ja EUlle pakotteet ja ne vastustaa pakotteita panemalla vastapakotteet ja voi erota USAn johtamasta maailman allianssista ja USA vastavuoroisesti eroaa NATOsta kun ei vaalien vuoksi voi perua pakotteita. Tietysti USA ei mene niin pitkälle ja vaan hyväksyy EUn vastapakotteet

Äänestä
  • Saksassa on myös vahvat venäjän lopparit, niin kuin meillä Suomessa. Siksi jenkkien on pakko puuttua peliin.

    Esko Aho ja Paavo Lipponen ovat suomen tunnetuimmat venäjän loppareita. Kummatkin entisiä pääministereitä.. Paljon vaikutusvaltaa. Tienaavat satoja tuhansia euroja vuodessa venäjältä, kun runnovat täällä venäjän etuja. Nimet löytyy myös Tiitisen listasta.

    Äänestä

Meillä kaikkilla on omat "Tuure Junnilamme"!

Äänestä

# Ruotsalaiset sanoi suoraan että r.....ä on uhka Länsimaiden turvallisuudelle. Totuuden kertomien ei sovi r....än vinkujille. #

Tämä on tiedossa.
Tertokaapas pässinpäänatolaiset miksi sitten ei Suomen turvallisuuden parantamiseksi harrasteta sovittelevaa diplomatiaa sinne suuntaan kaikin mahdollisin voimin.
Nyt presidenttimme aloituksesta "olemme osa länttä" Ja sementoineet itsemme tähän vastakkainasetteluun.
Jos olisi tahtoa ja kykyä voisimme hoitaa vain omaa turallisuuttamme mielistelemättä mihinkään suuntan.
Meidän Haavistoistamme ei siihen kertakaikkian ole.
Elämme itserakenneltuja vaaralisia aikoja.

Äänestä
  • Sovitteleva diplomatia ei tarkoita diktatuurin naapureihinsa kohdistamiien laittomien toimien hyväksymistä.

    Äänestä

  • Sovitteleva Diplomatia ei sovi r....än kaltaiseen aggressiiviseen Lännen vastaiseen maahan

    Äänestä

Suomen on parasta pysyä edelleen suurvaltojen kiistojen ulkopuolella, lukuunottamatta sovittelijan roolia, jos sellaine tulisi kyseeseen.

Äänestä

Erinomainen juttu että Ruotsalaiset kertoo totuuden suoraan. r...än kätyrit eivät sitä pysty mitenkään estämään tai poistamaan täällä. Ruotsi ja Suomi menee yhdessä Natoon

Äänestä

Ei Ruotsin tarvi Venäjää pelätä. Ruotsi märäntyy sisältäpäin.

Äänestä

Ruotsi paljasti ikävästi sen tosi asian että r....ä on ainoa sotilaalinen uhka Läntisille maille.

Äänestä
  • Kyllä Nato on sodankäynnistä täpinöissään.
    Nato ei ole saanut Venäjää omien kansalaistensa suojaamisen lisäksi, tekemään muuta , mikä vähänkään oikeuttaisi Natoa kostoon tai hyökkäykseen.
    Keskenään Lännen on paineitaan kohta purettava.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä Nato on sodankäynnistä täpinöissään.
    Nato ei ole saanut Venäjää omien kansalaistensa suojaamisen lisäksi, tekemään muuta , mikä vähänkään oikeuttaisi Natoa kostoon tai hyökkäykseen.
    Keskenään Lännen on paineitaan kohta purettava.

    itä kätyri on sokea. Hyökkäykset Georgiaan ja Ukrainaan ja jatkuva Lännen vastainen aggressio on jo syitä miksi Nato ja sen liitttolaiset on valmiina torjumaan r...än uhkan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    itä kätyri on sokea. Hyökkäykset Georgiaan ja Ukrainaan ja jatkuva Lännen vastainen aggressio on jo syitä miksi Nato ja sen liitttolaiset on valmiina torjumaan r...än uhkan

    Hyökkäyksiä Ukrainaan ja Georgiaan ei ole tapahtunut kuin NATOkätyrin korvien välissä ja länsi toimii koko ajan agressiivisesti muita maita kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyökkäyksiä Ukrainaan ja Georgiaan ei ole tapahtunut kuin NATOkätyrin korvien välissä ja länsi toimii koko ajan agressiivisesti muita maita kohtaan.

    juuri näin.https://www.youtube.com/watch?v=F37RhUwtA7I&t=341s Bäckman selostaa hyvin ja mainitsee Marinin hyväksyvän Ukrainan Venäjän etupiiriin.3x URAA

    Äänestä

Suomen Kuvalehti. Putin nousu judon harrastajasta presidentiksi. Lukekaa ja hämmästelkää. Voiko tämä kaikki olla totta?

Äänestä
  • Missä kiikastaa?
    Putinin Venäjä on nyt vakaa Venäjä, vaikka länsi lyö kapuloita rattaisiin jatkuvasti.

    Tämä asia pitää oivaltaa, ei Venäjä ole riippuvainen EU:n toimista....me olemme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä kiikastaa?
    Putinin Venäjä on nyt vakaa Venäjä, vaikka länsi lyö kapuloita rattaisiin jatkuvasti.

    Tämä asia pitää oivaltaa, ei Venäjä ole riippuvainen EU:n toimista....me olemme.

    Karmeaa luettavaa S K kertomus mafiahallinnon keinoista kukistaa vastustajansa. Murhia, rahojen varastamista, juonimista, ystävien nostamista korkeisiin virkoihin. Kaikki tämä Putinin noustessa, ja myöhemmin ollessa presidentti.

    Äänestä

  • Ei varmasti ole totta ja kavereitaan suosii kaikki poliitikot Suomessakin Niinistöä myöten

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei varmasti ole totta ja kavereitaan suosii kaikki poliitikot Suomessakin Niinistöä myöten

    Faktaa esille, muuten pietarin trollien paskapuhetta.

    Äänestä

Putin on hirmuhallitsija vailla vertaa. Pol Potin sukulainen?

Äänestä
  • Niinhän länsilegendat kertoo mutta kuka on pannut ne liikkeelle.

    Äänestä

Ruotsin Moskovan suurlähettiläät varoittavat Venäjästä ja Nils Holgersson lensi ensilentonsa hanhella kalkkunan sijaan. Miksi näin?

Äänestä

Ruotsin entiset Moskovan suurlähettiläät eivät ole saaneet edes Ruotsalaisia peloteltua Natoon. Miksi sii Suomalaiset noiden vanhojen vuohien mäkätystä säikähtäisivät?

Äänestä
  • VARO! Ne on sionisti vuohia...

    Äänestä

Kannattaa kuunnella mitä suurlähittiläät kertoo. Moskovassa ollut Himanen on eräs parhaista venäjätuntijoista.

Äänestä
  • Yksi Himanen möi pääministeri Käteiselle visionsa miljoonilla ja visioista ei ollut mihinkään.
    Jos suurlähettiläs Himanen on samanluokan visonääri niin sen jutut voi jättää täysin huomiotta.

    Äänestä

Kyllähän jokainen tietää että venäjä on todellinen uhka maailman rauhalle. Isoin häviäjä on venäjä.

Äänestä
  • No sitten voit parannella päätäsi ihan rauhalla mentaali hoitolasi rauhassa.

    Äänestä

Ruotsin entiset Moskovan suurlähettiläät eivät ole saaneet edes Ruotsalaisia peloteltua Natoon. Miksi siis Suomalaiset noiden vanhojen vuohien määkimistä säikähtäisivät?

Äänestä

Ruotsin entiset Moskovan suurlähettiläät varoittivat Venäjästä Trumpin rukous aamiaisella.

Hallelujah!

Äänestä

Onneksi Ruotsalaiset sanoo sen suoraan että r....ä on uhka. Meillä sitä ei sanota ääneen vaikka olemme samaa mieltä asiasta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Toivottavasti kansankoti herää. Suurlähettiläät ovat kuitenkin työssään nähneet venäläisten kieroudet läheltä.

Ruotsin puolustus vakavasti uhattuna

Tinkiminen sotilasmenoista vaarantaisi Venäjä-tuntijoiden mukaan Ruotsin suvereniteetin.

Kaksi Ruotsin entistä Moskovan-suurlähettilästä varoittaa maansa poliittista johtoa puolustusmenojen kasvun hidastamisesta koronakriisin varjolla.

– Voitaisiin argumentoida pandemian nyt vaatimien resurssien tarkoittavan, että kalliit panostukset, joilla vastataan yhteiskuntaamme kohdistuviin muihin uhkiin, saavat odottaa. Kuitenkin, jos kevät 2020 on meille jotakin opettanut, niin sen, että odottamattomat uhat saattavat toteutua yhtäkkiä ja että puutteellinen valmius voi osoittautua kohtalokkaaksi, veteraanidiplomaatit Tomas Bertelman ja Sven Hirdman kirjoittavat ruotsalaislehti Svenska Dagbladetissa.

Ruotsin puolustukseen on heidän mukaansa panostettu riittämättömästi, vaikka uhkaa, jonka torjumiseen sillä varautuu, ei edes voi luonnehtia odottamattomaksi. Sekä sotilaallista uhkakuvaa että puolustuksen tarpeita on huolella analysoitu ja niistä on saavutettu laaja poliittinen yksimielisyys. Samaan aikaan Ruotsin ja koko Euroopan turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on nyt epävakaampi kuin vuosikymmeniin.

– On ilmeistä, että ellemme ole valmiit rahoittamaan sellaista puolustusta, jota itse sanomme tarvitsevamme, saatamme heikentää yhteistyötä kumppaniemme kanssa ja altistua vastustajamme painostukselle, Bertelman ja Hirdman sanovat.

– Maa, jolta puuttuu uskottava puolustuskyky, voidaan katsoa ”pehmeäksi maaliksi”, ja jännittyneissä oloissa se saattaa päätyä entistä uhanalaisempaan asemaan. Tämä on historiallinen opetus aikojen takaa, mutta toisinaan siitä on syytä muistuttaa, he huomauttavat.

Sven Hirdman toimi suurlähettiläänä Moskovassa vuosina 1993–2004 ja Tomas Bertelman 2008–2012.

Vapaus vaakalaudalla
Suurvaltakonfliktin puhkeaminen Euroopassa muodostuisi suurlähettiläiden mukaan Ruotsin kannalta kohtalonkysymykseksi. He arvioivat konfliktin voivan puhjeta todennäköisimmin joko Pohjoiskalotin alueella, eteläisellä Itämerellä tai Ukrainan etelärannikolla.

– Puolustuksemme uskottavuus vaikuttaa siihen, kuinka merkityksellisenä ne valtiot, joiden toivomme tulevan tarpeen vaatiessa avuksemme, meidän auttamistamme pitävät, Bertelman ja Hirdman huomauttavat.

– Ruotsin turvallisuuspoliittiseen linjaan kuuluu turvallisuuden rakentaminen yhdessä toisten kanssa. Kun meillä ei ole sitovia puolustustakuita, luottamus kykyjämme kohtaan käy meille sitäkin tärkeämmäksi. Tässä luottamuksessa on viime kädessä kyse siitä, katsovatko kumppanimme meidän kantavan itse riittävän suurta vastuuta turvallisuudestamme sen sijaan, että olisimme vapaamatkustajia muiden kustannuksella, he toteavat.

Turvallisuusympäristön kehitys on heidän mukaansa tehnyt aiempaa selvemmäksi, että aseellinen hyökkäys Ruotsia vastaan on mahdollinen. Voidakseen puolustaa omaa aluettaan ja taata kansalaistensa turvallisuuden Ruotsin on kyettävä olemaan uskottava sotilaallinen kumppani ja alueellisen vakauden tuottaja, he korostavat.

Jos Ruotsi tekee puolustukseensa 50 miljardin kruunun lisäpanostuksen, maan puolustusmenot nousisivat noin 1,7 prosentin tasolle bruttokansantuotteesta 2020-luvun puoliväliin mennessä. Suurlähettiläät pitävät tavoitetta varsin maltillisena, kun muistetaan, että toisesta maailmansodasta aina 1980-luvun alkuvuosiin maan puolustusbudjetti kyettiin pitämään 3 prosentissa bkt:sta.

Mikäli Ruotsi ei tällaista satsausta puolustukseensa nyt tekisi, vaakalaudalla olisi Bertelmanin ja Hirdmanin mielestä paitsi alueellinen turvallisuus, lopulta myös Ruotsin kuningaskunnan vapaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu