Katsoin juuri studiokirkkojumalanpalveluksen. Tasokkaat laulajat ja puhutteleva saarna. Mutta ne laulujen soinnut. Sanat kertoivat toivosta, mutta sävelet niin mollia että tuli surullinen olo. Viimeinen laulu poikkesi ja oli hieman iloisempi, mutta ei saanut ainakaan minua enää parempaan tunnelmaan.
Miten ihmeessä virret ovat ankeaa surullista veisuuta, olo kuin läheisen hautajaisissa. Ei tuollainen surkeus uskoa vahvista.
Voi kun joku osaava säveltäisi ainakin toivosta ja ilosta kertoviin virsiin kakkos-sävellyksen, duurissa.
Miten ihmeessä virret ovat ankeaa surullista veisuuta, olo kuin läheisen hautajaisissa. Ei tuollainen surkeus uskoa vahvista.
Voi kun joku osaava säveltäisi ainakin toivosta ja ilosta kertoviin virsiin kakkos-sävellyksen, duurissa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hieno ehdotus. Mollissa on kuitenkin usein arvokas tunnelma, joskin hieman haikea. Suomalaisiin vetoaa molli-sävelmät aika hyvin.
Virsiä on useassa kategoriassa mutta hartaus on yksi niiden piirre, koska ne ovat pitkälti rukousta 😺 mutta Hengellisessä laukukirjassa ja Viisi kielisessä on paljon myös muita hyviä hengellisiä lauluja.
On hengellisiä iloisempia lauluja sävelletty, tiedän ja laulan ykskseni montaa. Kunpa niitä vielä sisällytettäisiin Jumalanpalvelukseen, edes osittain. Ettei jäisi surullinen olo, niin kuin nyt jäi. Aloittaja
Lutherin mukaan kaikki laulu on rukousta Jumalalle.jopa kaikki työ ja sekin kun nukut on hänen mukaansa Jumalan rukoilemista.
Oi herra, jos mä matkamies maan, lopulla matkaa nähdä sun saan.
Enemmän räppiä ja heviä ja trancea!
👍
Johtuu luterilaisesta uskosta, joka perustuu käsitykseen ihmisen täydellisestä syntisyydestä, ainoana pelastuksen ehtonaan Jumalan armo Kristuksessa.
Jos ei murhe-usko kiinnosta, niin kyllä kevytmielisempää menoa löytyy juurikin vapaidensuuntien ei-niin-tarkan-opillisista hihhuliveisuista.
Kaiken aikaako pitää yhä surra kehnouttaan, vaikka on pelastettu?
Niin, ja kuinka siinä tunteessa pitää ihan kierimällä kieriä kaiken aikaa, vai Jumallalleko sillä taivoin pitää näyttää/vakuutella että kyl mä uskon ja muistan koko ajan minkälainen surkimus olen ja sen että itseasiassa mä en ole yhtään mitään - olla siis tarpeeksi nöyrä, tuollaista "nöyryyttäkö" Jumala vaatii.
No, voihan se olla tietyst niinki että joku on kuin "kotonaan" jatkuvassa alakulon tunnelmassa, minä en vaikka kirkkoon kuulunkin mutta onhan siellä nyt jotain iloisempaakin.
Miten ihmeessä se itsetunto jota ihminen myös tarvitsee voi kehittyä mollaamalla jatkuvasti itseään, sitä minä mietin!