Nekin sanat merkitsevät, joita ei sanota

Suhteessa on tärkeää, että tunteet tulevat esiin jossain vaiheessa. Jos ei niitä koskaan pueta sanoiksi ja kerrota rakkaalle, suhdetta ei edes synny. Tähän törmäsin itse. Todennäköisesti nainen ei vain tunne minua kohtaan mitään, eikä sen tähden ole mikään ihme, ettei hyviä, minulle tarkoitettuja erityisiä sanoja häneltä kuule. Olen kuunnellut tarkasti ja odottanut, että saisin kuulla jotain toiveita herättävää, mutta en ole saanut kuulla.

Mikä järkevä selitys sille voisi olla, ettei toinen pue tunteitaan sanoiksi, muu kuin se, ettei vain ole rakastunut.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Itsesuojelu on vahva tunneasioissa, kun ensimmäisen kerran sanoo rakastavansa, muuri laskeutuu ja on liian paljas toiselle..

Äänestä
  • Voi sitä aloittaa vähemmän rankasta, kuin heti täräyttää rakkauden tunnustus. On lukemattomia muita tapoja ilmaista ihastus, kuten vaikkapa kehua toista, piirrettä, taitoa, ulkonäköä, tekoa tai ajatuksia. Voi osoittaa kiinnostusta toisen elämään, arkeen, kiinnostuksen kohteisiin, menneisyyteen jne. Voi huomioida toista erityisesti, kysyä, auttaa, neuvoa, pyytää apua, pyytää seuraksi ym. Mahdollisuuksia on rajaton määrä.

    Äänestä

  • Oletteko te naiset tietyllä tavalla avuttomia, vai loppuuko mielikuvitus?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi sitä aloittaa vähemmän rankasta, kuin heti täräyttää rakkauden tunnustus. On lukemattomia muita tapoja ilmaista ihastus, kuten vaikkapa kehua toista, piirrettä, taitoa, ulkonäköä, tekoa tai ajatuksia. Voi osoittaa kiinnostusta toisen elämään, arkeen, kiinnostuksen kohteisiin, menneisyyteen jne. Voi huomioida toista erityisesti, kysyä, auttaa, neuvoa, pyytää apua, pyytää seuraksi ym. Mahdollisuuksia on rajaton määrä.

    Totta tuokin. Oletko nainen vai mies?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta tuokin. Oletko nainen vai mies?

    Mies.

    Äänestä

Yksinäisyys voi olla syvintä ja ahdistavinta juuri parisuhteessa, koska sitä ei ”kuulu” tuntea, kun on toisen kanssa yhdessä.
Jotkut kokevat, että on jopa helpompaa olla kokonaan yksin kuin yksin yhdessä.
Esim. Toiveet siitä, miten haluaa toisen osoittavan rakkautta, ovat erilaisia. Vaikka kumpikin osoittaisi omasta mielestään rakkautta, molemmat voivat kokea, etteivät saa sitä tarpeeksi. Toinen kertoo sanoin, toinen ajattelee, että ne näytetään teon.
Myös saattaa seksin merkitys vähentyä, jos tunneyhteys puuttuu.
Ei siinä oikeastaan ole sitten tilaa myöskään tunteista keskustelulle, koska miksi nekään kiinnostaisi häntä kun ei muutkaan minun mielipiteet.
Yksinkertaisesti kaikilla vaan ei ole parisuhteesta lähimainkaan samanlaiset käsitykset.

Äänestä
  • Tässä tiivistyi kaikki mitä koen. Yksinäisenä sieluna parisuhteessa, joka on oikeasti vain kulissi. Tyhjä kaappi vailla täytettä.
    Mieheltä.

    Äänestä

  • Tämäkin totta. Joukossa tai suhteessa koettu yksinäisyys ja toteutumaton yhteys voi, ja usein onkin hyvin kivuliasta. Ympärillä oleva yhteisö ei välttämättä tiedä tästä mitään, eikä näe ongelmaa. Todellista tuskaa voidaan päinvastoin ihmetellä ja vähätellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämäkin totta. Joukossa tai suhteessa koettu yksinäisyys ja toteutumaton yhteys voi, ja usein onkin hyvin kivuliasta. Ympärillä oleva yhteisö ei välttämättä tiedä tästä mitään, eikä näe ongelmaa. Todellista tuskaa voidaan päinvastoin ihmetellä ja vähätellä.

    Olen samassa tilanteessa kanssasi mies. Ehkä olet juuri hän.

    Äänestä

Oletko siis suhteessa tuon naisen kanssa, vaiko et? Jos ette ole suhteessa, rakkaudentunnustusta ei ole kohtuullista odottaa.

Äänestä
  • En ole suhteessa. En odota heti ensimmäisenä rakkauden tunnustusta. En tietenkään.

    Äänestä

En minä rupea sinua kehumaan tai osoittamaan rakkautta sinulle mies.

Äänestä
  • Miksi et?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi et?

    Miksi odottaisit sitä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi odottaisit sitä?

    Miksi en odottaisi? Jos olisit kaivattuni, haluaisin kuulla mahdollisimman paljon hyviä sanoja itseeni liittyen, ihan riippumatta, mitä tulisi tapahtumaan. Tietenkin. Ne sanat kertoisivat sydämestäsi, ja siitä, mitä minusta ajattelet ja miten minut näet. Siis jos olisit hän, ja lisäksi kiinnostunut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi et?

    Se ei tule itsellä ainakaan ollenkaan luontevasti, koen helposti kuin haluaisit vain saada jotakin takaisin ja sen takia osoitat ehkä kiintymystä, enkä silloin edes varmaan tarkoita sitä todellisuudessa jos painostuksesta sen vain sanon. Sivusta.

    Äänestä

Tiedän, että odotat ja haluat tunteiden näyttämistä. Mutta sinun pitää olla myös kärsivällinen suhteeni. Itsekin tajusin vasta viime vuosina, että olet paljon herkempi, kuin mitä annat ymmärtää.

Äänestä
  • Pitääkö kulua vuosikymmeniä, että jotakin tapahtuu? Mitä odotat, ja mikä odottamisella paranee? En ymmärrä. Minusta vuosikausien uhraami en odottamiseen kuulostaa kummalliselta.

    Jotakin tuttua kirjoituksessa oli, mutta nyt olen epävarma. Et taida olla tarkoittamani nainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitääkö kulua vuosikymmeniä, että jotakin tapahtuu? Mitä odotat, ja mikä odottamisella paranee? En ymmärrä. Minusta vuosikausien uhraami en odottamiseen kuulostaa kummalliselta.

    Jotakin tuttua kirjoituksessa oli, mutta nyt olen epävarma. Et taida olla tarkoittamani nainen.

    Vaikea sanoa, olenko.. Mutta jotain omia harhakuvitelmia olen kyllä odottanut, ja toivonut, en kuitenkaan siinä määrin että laittaisin oman elämäni jäähylle. T:T

    Äänestä

Ehkei ole rakastunut jollette riittävästi tunne, eikä kukaan tiedä kehittyykö tunteet ajan saatossa. Vaatii siis kunnon tutustumisen sekä puoleltasi olet tunteistasi sanonut?

Suhteenne on siis sillä tolalla että voit odottaa häneltä rakkauden tunnustamista?
Oletko itse viimeisten vuosien aikana tuonut tunteesi esiin? Ehkei toinen tiedä mikä tilanne nyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suhteessa on tärkeää, että tunteet tulevat esiin jossain vaiheessa. Jos ei niitä koskaan pueta sanoiksi ja kerrota rakkaalle, suhdetta ei edes synny. Tähän törmäsin itse. Todennäköisesti nainen ei vain tunne minua kohtaan mitään, eikä sen tähden ole mikään ihme, ettei hyviä, minulle tarkoitettuja erityisiä sanoja häneltä kuule. Olen kuunnellut tarkasti ja odottanut, että saisin kuulla jotain toiveita herättävää, mutta en ole saanut kuulla.

Mikä järkevä selitys sille voisi olla, ettei toinen pue tunteitaan sanoiksi, muu kuin se, ettei vain ole rakastunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu