Luin juuri kaikki viestimme.
Kerroit varpaan murtumisen, koiran puremat, yms, mutta päällimmäisenä jäi mieleen, kuinka hyvin sovimme toisillemme.
Miksi halusit lopettaa sen kaiken hyvän, mitä meillä oli?
Kerroit varpaan murtumisen, koiran puremat, yms, mutta päällimmäisenä jäi mieleen, kuinka hyvin sovimme toisillemme.
Miksi halusit lopettaa sen kaiken hyvän, mitä meillä oli?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Oli aika jatkaa matkaa, näin oli parempi meille kummallekin.
En usko, että oli parempi meille kummallekaan.
Edelleen tahdon sen takaisin, se oli jotain sellaista, jota voi olla vain oikean kanssa.
Me olemme toisillemme ne oikeat.
Sori mutta ei riitä, jos vain toinen haluaa olla yhdessä.
Halun tarvii olla yhteinen.
Tietenkin halun olla yhdessä pitää olla yhteinen ja se onkin se "ongelma".
Vain viikko ennen suhteen päättymistä, kävimme katselemassa taloja, jonka voisimme ostaa ja muutenkin rakensimme yhteistä tulevaisuutta
Toi kuulostaa aika oudolle. Oletteko pitkään yhdessä? Minkä ikäisiä ootte?
Kieltämättä se oli outoa.
Yhdessä olimme alle puoli vuotta ja olemme jo aikuisia.
Menis varmasti paremmin perille jos kirjoitat suoraan sille etkä tänne.
Mikä on Piipe? Onko Sani se entinen laulaja?
Varmaan jotain paskoja piperatsiini johdannaisia jotka sairastuttavat jos sellaisen suuhun satut laittamaan. Samaa paskaa ne kaikki on.
No olikin niin sekava otsikko, että ap varmaan jotain "piipejä" sitten vetänyt.
Jep, Sani on juuri se ja Piipe on Sanin näköisen kaunottaren ystävätär.
Herrani Jumalani olen paikoillani Temppelillä SyvänLaakson kukkulalla temppelivuorella Anatonian Linnoituksen porteilla Toimitan Sinulle Uhria Ja Herrani Onko Sinun Sanansaattajasi Kadonneet Kirkkauteesi Kun Täällä Onkin Ylipappina AL Jonka ilmeisesti vain lepyttääksesi minut tittelöit minun palvelijakseni Kiitos Herrani että työni Saa Jatkua Kanssasi Olen KIITOLLINEN Siunauksistasi Hammeatorni ja Hananelintorni yhdistyvät Ovat Lammasportti eli olen nyt alkanut olemaan oikeissa paikoissa Herrani Lammikosta saan sitten Virvoittavaa Vettä kun Ylipappisi antaa katseesa komentaa minun askareitani
Tässä on maailman ihmisille päivän neuvoja
Matt 7: 13 älkää tehkö tätä
aherukseni lomassa syön herran sanaa Joh 5: 2 Neh: 3 1 juomisen sallikoon ylipappisi
T. Enkeli
Kiitos Jeesus Armostasi
Aamen
Mullekin naiset usein sanovat "Herra Jumala".
Oon ollut siitä aika imarreltu.
Itse oon siihen jo kyllästynyt, kun nainen sitä huutaa joka yö😉
Ei kyllä se ihan hyvää on yhdellä toisellakin nimellä kiiih.
Tahdotko tarkentaa, mitä tarkoitit?
M?????????
Oikean ei tarvitse arvailla.
Mutta voin lisätä yhden, joka varmistaa.
Olit menettää ajokorttisi ylinopeussakkojen takia.
A???????
B???????
C???????
D??????
E?????
F?????
G?????
Väärin.
Minua ei ole koira koskaan purrut
eikä varpaani ole koskaan murtunut.
Aikuisuus on kulunut 2 pitkässä
perättäisessä parisuhteessa.
Kenenkään kanssa en ole alle 5 vuotta ollut.
Eipä ollut minulle, ja hyvä niin.
Minua ei ole koira purrut
eikä minulta ole varvas koskaan murtunut.
Alle 5 vuotta en ole seurustellut kenenkään kanssa.
Aikuisuus on kulunut 2 pitkässä, miltei peräkkäisessä
parisuhteessa.
Ohi meni, ja hyvä niin.
Ei ollut sinulle ja siksi päätit vastata aloittajalle?
Jo ensimmäisessä lauseessa, toteat ettei tarkoitettu sinua.
Et liity mihinkään tunnistuksiin.
Miksi vastasit?
Mitä se sua liikuttaa.
Kai täällä saa vastaa mihin vaa kun siltä tuntuu.