Todella hienoa poliisityötä. Kaksi viikkoa mennyt Pekan murhayrityksestä ja jo nyt on saatu selville, että vähintään kaksi tummiin pukeutunutta miestä nähty rikospaikan läheisyydessä.
Kyllä on hienoa seurata Suomen poliisin tehokkuutta.
Kyllä on hienoa seurata Suomen poliisin tehokkuutta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Odotahhan vähän. Tulevat hakemaan sinut ja pistävän niskakyykyssä kävelemään matalan tilan läpi, niin vähät naureskelet.
Muistatteko, kun Pekka aluksi kertoi tekijän muistuttavan arabia, niin rikosnimike oli tapon yritys, mutta kun myöhemmin sanoi, että epäilee teon takan olevan äärioikeiston, niin rikosepäilykin muuttui heti murhan yritykseksi. Miten niin poliittisesti motivoitunut poliisi? Sama juttu, kun Kaivopuiston tapauksesta tiedetään tekijöiden etninen tausta, niin tapauksessa on epäily pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta, vaikka kyseessä on tappo.
Moni epäilee tapausta. Pekka ei kerro kaikkea, vaan suojelee... no, voitte itse arvata. Se selittää myös ristiriitaiset kertomukset ulkomaalaisen oloisista tekijöistä.
Ip-osoitteesi perusteella henkilöllisyytesi on selvitetty. Tulemme noutamaan sinut mitä pikimmin. Tule ulko-ovelle odottamaan kädet ylhäällä ja housut alhaalla.
Kristo Korhonen
Ylikomisario
KRP:n salaisen tiedustelupalvelun esikuntapäällikkö.