Entä kun Persujen kansanedustaja sanoo ministeriä persreiäksi? Kas näin se menee, toinen saa sanoa ja toinen sanoo sitten samalla mitalla. Ei taida olla oikeaa ongelmaa, paitsi puolue kun kenen kulmasta katselee?
Vasuri-ministeri sanoo PS-kansanedustajaa paskanpuhujaksi?
Anonyymi
80<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 80
Vanhimmat
Kyllä 'tulostin' oikeanlaisen tavaran tunnistaa.
Ja siksi vasurien kulmaa myötäilevä mediakin mukamas ihmeissään. Mediahan niistä otsikoista elää ja viherkomut varsinkin, persaukisiahan ne ovat ja olisivat ilman näitä harjoittajamiansa liioitteluja a la Otsikot.
Rahat tänne! Lällälläää!!
Huomaatko eron:
Jos puhut täyttä roskaa niin joku voi sanoa sinulle "paskapuhetta!" ja perustella sekä todistaa oikeaksi, että puheesi on täyttä roskaa.
Sinua sanotaan persereiäksi sen takia ettet muka ole tehnyt jotain, vaikka todistettavasti olet sen tehnyt. Todennäköisesti sanojakin sen varsin hyvin tietää, mutta haluaa nyt vaan kutsua sinua persereiäksi.
Huomaatko, ei mitään eroa. Kumpikaan osapuoli ei saa sitä oikeata tilaisuutta vastata kuten jokainen odottaa. Silti toinen tosin saa tulitukea vasemmalta, että hienosti perustelua paskapuhetta.
Ministerit itse valitsivat kesäloman kansanedustamisen sijaan. Haasteisiin voi aina vastata, oli se nk. 'ero' asiallisen linssiin tarttuneen tulkitsijan kohdalla mikä hyvänsä.
Mitä ihmettä horiset?
Ero on aika selvä: Anderson ja Halla-aho ovat kasvokkain keskustelemassa. Anderson ei sano Halla-aho paskanpuhujaksi, vaan nimenomaan tarttuu puheen sisältöön. Halla-aholla on täysi mahdollisuus puolustautua ja perustella.
Peltokangas on sitä mieltä facebookissa, että ministerit ovat persereikiä, koska eivät ole pahoitelleet Katajan tapausta. Vaikka hallituspuolueet ministereineen ovat näkyvästi pahoitelleet ja tuominneet teon heti sen tapahduttua.
Halla-aho valehteli törkeästi, joten paskapuhe oli ihan oikeudettu ilmaisu. Halla-ajolla olisi ollut mahdollisuus palata asiaan seuraavissa puheenvuoroissaan.
Mutta ei palnnut.
Koska ymmärsi itsekin, että oli puhunut sitä itseään.
Andersson on paskaa jauhava moottoriturpa. Huutaa toisen puheen päälle kun toinen on sanomassa asiaansa. Ministerinä tuollainen???
Vasemmiston arvot ovat sitä paskaa juurikin. Ja vielä opetusministeri jonka pitäisi vastata koulutuksesta?
Vassareiden pitäisi vaihtaa tollaset pois pilaamasta omaa puoluettaan.
Persreiät taas on hyvin osuva eikä sitä huudettu toisen kommentoinnin päälle. Joten vassarit pois ja PS:lle sulka hattuun.
ärkkopee-vasliitossa opetetaan että suomalaiset ovat ali-ihmisiä untermenschejä
Älä nyt viitsi valehdella. Tuskinpa työläiset tai muutkaan vasemmistolaiset kutsuvat persreikäpuolue persujen jäseniä ali-ihmisiksi! Vaan rasisteiksi ja yhteiskuntamme vihollisiksi!
Eikai nyt ali-ihmisen alapuoluella ketään ole muutaku joku piski tai hamsteri
Marinin ministerit kumartavat imaamiaja sallivat laittomatsha rian mukaiset avioliitot joissa lapsi naitetaan aikuiselle, vihkimistä pimitetään hyysäysperiaatteella HP. VIHERPUNIKEILLA ei kumartamiseen ole huomauttamista oman HPn takia. Suomen Islamilaisen yhdyskunnan imaami Chehab Khodr kertoo vihkineensä 14-vuotiaan aikuisen kanssa. Aamulehti.ei löytänyt oikeusministeriön asiakirjojen hallintajärjestelmästä dokumenttia erikoisluvasta.- Miksei 13 vuotta voisi olla hyvä avioitumisikä? Täälläkin on lain mukaan silloin sallittua mennä sänkyyn. On parempi mennä naimisiin, Khodr sanoo.
Valetta tulee kuin karvaköyttä. Tuollaisen suoltaja ei ole päästään terve! Eivät vasemmisto ja vihreät missään nimessä hyväksy lapsiavioliitoja!
Niin just! Valettaaa! Yhään Demua ei ole muslimii!! Allahu akbar! Persut on tyhmii. Lällälläää!
Ja noin sanoo ne persujen tänne haalimat mamut ja terroristit. Persujen äänestämisen tulosta sekin!
Sun jutuissa ei ole mitään järkeä edes.
Kyse oli paskapuheesta ei siitä että ministeri olisi väittänyt persua paskan puhujaksi. Puhe oli kakkaa eikä puhuja ole silloin kakkaa.
Huom se oli vaan aivottoman anderssonin mielipide eikä voinut kohdata todellisuutta. Psykopaatti on tollanen jonka on vaikea ja mahdoton suvaita muuta kun mitä oma pää pakkosyöttää.
Kyllähän tästä Andersonin "Paskapuhetta"-kommentista (joka viittasi puheen sisältöön, ei henkilöön) on melskattu jo kuukausikaupalla. Halla-aho taitaa olla edelleen verisesti loukkaantunut.
Sekö, että Anderson sanoi Halla-aholle päin naamaa keskustelussa paskapuhetta paskapuuheksi, ja perusteli järkevästi miksi, oikeuttaa persujen jatkuvan solvaavan somekirjoittelun? Niinkö?
Entäs pitäisikö esimerkiksi presidentti Sauli Niinistön loikata peliin mukaan? Hänhän voisi somessa aloittaa vaikka kutsumalla Trumpia munattomaksi nillittäjäksi ja Boris Johnsonia persereiäksi. Ihan noin niin kuin muuten vaan, kun kaikki muutkin saavat.
Unohdit vallan Putlerin (Putin Hitler Stalin) nimisen uuden Stalin version!
Me ihaillaan kyllä enemmän Napoleonia ja Julius Caeasria ja spartalaisia. Älkää olko marjanpoimijoita vaan ryhtykää tekin megalomaaneiksi. Se on miehekästä.
Kuka tässä ketään ihailee, olemassa oleva on vain hyväksyttävä varsinkin kun sille ei paljoa mahda.
Tänään olisi hyvä lähteä marjanpoimintaan. Niitä kun on niin metsät kuin suotkin pullollaan.
Mutta kun sisältö ei ollut paskapuhetta mutta andersonin huuto oli paskapuhetta.
Mitäs sitten sun nuppisi sähköttää sinulle?
Anderson ei sovi mihinkään poliittiseen tehtävään ja on tuonut asian esille ihan itse. Sahasi oman oksansa poikki ja putosi.
Jälkeenpäin jopa nieleskelijän itsenkin täytyy myöntää puhuneensa palturia.
Haala-aho+väitti,+että+fosiittisten+poltyoaineisen+osuus+Suomen+energiatuotannossa+on+alle+10+%.+Kyllä+e+on+täydelistä+paskapuhetta,+ja+siihen+Andersson+reagoi!
Sukuahan ne toisilleen on niin se p-ska kuin se p-reikäkin! Tuon olen oppinut noin 80 elinvuoteni aikana!
Taas ex-tunari pääsi lempiaiheensa pariin!
Minähän vain kommentoin teidän julistustanne. Näytät kuuluvan samaan joukkoon noiden mainittujen kanssa!
Tunnista oma tilasi ennenkuin alat muille julistamaan!
Uskon että kommentoit mielelläsi sillä onhan kyseessä suosikkiaiheesi!! Kyseinen aihehan on muutenkin oikeiston kiinnostuksen kohde!!!
Minun suosikkini on työllisyyden lisääminen jotta päästään eroon turhista kuluista. Sen pitäisi olla jokaisen mieliaihe, koska muutoin turmiolan Tommi tulee ja vie meidät kurjuuteen, sosialismin ihannemaahan.
Työllisyyttä ei voi lisätä keinotekoisesti. Työllisyys kasvaa vain orgaanisesti kun yrittämisestä tehdään helpompaan. Uusilta yrityksiltä pitäis poistaa verot ensimmäisen viiden vuoden ajaksi, silloin uusi yritys voisi suunnata resurssinsa työntekijöiden palkkaamiseen.
Kaikki keinot jotka lisäävät tuottavaa työllisyyttä on otettava käyttöön.
Yrittämisen todella pitää olla helpompaa, tosin itsekin siihen haksahdin ja se oli paras päätös jonka työvuosinani tein.
Erilaisia verohelpoptuksia siihen alkuun pitääkin tehdä. Itse olen ajatellut sen osan tuloksesta verottomasti joka tullaan sojoittamaan yrityksen kasvuun.
Vääristely on persun toinen luonto. Li Andersson ei sanonut Halla-ahoa paskanpuhujaksi, vaan sanoi, että Halla-ahon väitteet olivat paskapuhetta. Siinä on oleellinen ero. Li tarttui asiaan, ei henkilöön kuten perämies Peltokangas. Toisekseen termi ”paskapuhetta” on paljon lievempi kuin Peltokankaan käyttämä, se tarkoittaa yleisessä kielenkäytössä myös likaa, pötyä jne.
Me Demut ollaanki aina rehellisesti varkaita ja eläimiinsekaantujai. Rehellisyys maan perii!
Ministeri vastuuseen yllytyksestä, on vielä suomen rikoslaissa osallinen myös yllyttäjä.
https://www.suomenuutiset.fi/sanna-marin-antaa-tukensa-black-life-matter-rahinoille-seuraavana-paivana-uhkaava-nuorisojoukko-kivittaa-poliiseja-hietaniemessa/
Ihan kansakoulupohjaltakin ajatellen, niin jos sanot jonkun puheita/väitteitä paskapuheeksi niin suoraan väität sen sanojan olevan paskanpuhujan!
Eihän paskapuhetta tule muualta kuin paskanpuhujan tuottamana!
En tiedä persujen puheista mutta sosialistien (Li) puheet ovat jotain mitä täällä ei kehtaa edes kirjoittaa ylläpidon valvonnan vuoksi. Sosialisti on murhaaja, vääristelijä ja valehtelija. Noilla keinoinhan ne aina tilaisuuden tullen pyrkivät muita nujertamaan.
Totuuden muuntelu on mennyt rumaksi. Kaikki tietävät, että tapahtumilla ei ole loogista yhteyttä, silti Suomen Uutiset väittää näin.
Aikamoinen paskanjauhaja näytät nyt itsekin vain olevan.
Mutta tuohan on teidän persujen yksi perusominaisuus.
Höpöttelet taas kerran vain noita ihan omia valeitasi.
Sillä sinähän nyt makaat ainakin näin "virtuaalisesti" jatkuvasti siellä kanveesissa lukua ottamassa. Se verran paljon olet nyt pataasi ottanut täällä tässä vuosien saatossa.
Sinä oletkin nyt sitten leimautunut näillä ihan kaikilla s-24 keskustelupalstoilla vain pelkäksi patologiseksi valehtelijaksi ja palstahäiriköksi. ja tuo todella surkea ja onneton maineesi onkin kiirinyt sitten jo ihan joka puolelle. Kaikki tietää ja tuntee sinut vain pelkkänä trollina ja palstahäirikkönä
Joten se on nykyään aivan sama mitä sinä kirjoitteletkaan tänne. Ei sinua nyt enää kumminkaan kukaan koskaan usko yhtään mitenkään.
Todella valitettavaa nyt sinun kannaltasi nämä kertomani faktat. :- TSEMPPIÄ !!
Mitä valeita?
Ihan mitä vaan.
Sillä ethän sinä nyt koskaan mitään muuta ole edes tehnyt kuin pelkästään vain valehdellut ihan koko ikäsi.
Sinä olet lähinnä pelkkä vitsi. Ja huono sellainen.
"Paskapuhetta" on niin loukkaava, että persut voivat nyt avata koko repertuaarinsa. Eduskunnassa huoritellaan ja somessa uhkaillaan.
Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy. Olemme persujen armoilla.
Ja persut olivat avanneet törkyrepertuaarinsa jo paljon, paljon aikaisemmin.
Kristallipallosta olivat varmaan katsoneet, että Anderson sanoo helmikuussa 2020 "Paskapuhetta!" joten sehän nyt ilman muuta oikeuttaa loputtomaan somesolvaamiseen ja väkivallalla uhkailuun vuosikymmeniksi.
Demarit on itseaiassa kaikki pedofiilejä.
lisää kansanhupia vaan
tylsä korona-aika
katomma ketä kansa äänestää tulevissa vaaleissa
Kovasti nämä vihreiden ja keskustan suosimat mamut raiskaa ja tekee rikoksia taas...
Totuus koskettaa, asianlaitahan on niin että persut eivät ole suomen älykkäimpien joukossa.Sen he itse ovat tapoillansa osoittaneet.
Mihin joukkoon mahdat itsesi liittää?
Jos älykkäitä isommin etsitään, niin ne löytyvät siitä joukosta pääosin, joka sinullekin leivän saa suuhun eli yrittäjistä! Tyhmäthän eivät niissä hommissa pärjää!
Tarkoitatko kampaviineriyrittäjiä? Tunareita joiden ainoa bisnesidea on tukihakemusten rustailu!!! Näiden ”yrittäjien” ”osaaminen” riittää tukihakemuksen tekemiseen, ei enempään !!!!!
Tuota en usko!!! Luulen että luxus-kela on sinulle hyvinkin tuttu!!!!
Ota opiksi tämä!!!
Siis mikä?
sossun toimeentuloluukku tietenkin.
Pelkkä yhteiskunnan säälittävä elättihän sinä nyt vain olet jonka me duunarit elätämme.
Mutta älä sure, kyllä me duunarit elätämme sinut aina myös jatkossakin sinne monttupileisiisi asti. Jotka muuten ovat jo todella lähellä.
Tuskinpa perussuomalaiset ovat sen tyhmempiä kuin muidenkaan puolueiden jäsenet. Ja en ihmettele yhtään, kun ihmiset täällä maaseudulla puhuvat Marinista ja hallituksen ministereistä p alkuisilla sanoilla. Muunnellun totuuden puhumisesta on tullut Marinin hallituksessa hyve.
Maahantuodut orvot lapset eivät olekaan lapsia, vaan nuoria miehiä, eivätkä orpoja.
Haavisto kiemurteli Al holiin liittyvistä asioista ja muutti sanomisiaan sen mukaan kun jäi kiinni tarinoitaan.
Hallitus lupasi pieneläkeläisille Vappu satasen. Äitini tilillä se kummasti kutistui muutamaan kymppiin.
Hallitus halusi edistää yhdenvertaisuutta. Heidän käsityksensä siitä ovat lisämenot sairaille lääkekorvausten alentamisella ja poistamisella sekä polttoaineveron korotus, joka maalla asuvalle matalapalkkaiselle tekee aika suuren loven ruokarahoihin ja työnteon joissain tapauksissa kannattamattomaksi.
Marinin sopimus eun kanssa näyttää heikommalta päivä päivältä, kun asiantuntijat sitä tutkivat.
Ja näitä tulee on ja tulee lisää.
Toiviainen ei puhu mittään
Kyllä todelliset persreiät kunnon paskan aina tunnistaa, tulostinpuolelta kun ovat.
Eduskunnassa istuu vain persreikiä, puolueseen katsomatta.
Onhan siinä vissi ero. Toinen/toiset ministeritasoa, toinen persereikätasoa.
Sitä sanoo Halla-ahosta moni muukin kuin ministeri, koska se täyttä totta!
Persut saa sitä mitä tilaa eli jatkuvasti alenevaa kannatusta. Persujen on turha taistella kansan tahtoa vastaan.
Vai että oikein "kansan tahtoa". Kas siinäpä kaksi kiihottavaa sanaa.
Mitäs "kansan tahto" aikoo tehdä, kun Persut voittavat seuraavat vaalit?
Tosin Suomen suurin puolue on "nukkuvat" miten Peruspellet lyö tämän kannatuksen eli n. 30 prosenttia.
Persua ei voi ainakaan syyttää uskonpuutteesta. Se usko ei vaan korreloi mitenkään reaalikannatuksen kanssa. PS-puolue kun laukoo jatkuvasti ja kiihtyvällä tahdilla omaan maaliinsa tuollaisten Mäenpäiden ja Peltokankaiden järjettömillä ulostuloilla. Puolue on kuin huutolaissakki, jota Halla-aho ei kykene enää kontrolloimaan. Puolue on profiloitumassa yhä enemmän fasistisen rotupolitiikan ympärille, kun sisulaiset ja odinit ottavat yhä enemmän ohjaksia omiin käsiinsä. Yhden piirijärjestön vaalipäällikkökin jo mukiloitiin vasaralla ja Halla-aho sekä sisulainen Grönroos vaikenivat ensimöläytystensä jälkeen, kun selvisi että vasaraterveiset tulivat todennäköisesti omista riveistä.
Taitaa Li ja Sanna heittää pyyhkeen kehään
eivät kestä painetta
persreikiä väsyttää vastuu
https://www.verkkouutiset.fi/miksi-twitter-sallii-puheet-kansanmurhasta/
puhuu ne muslimitkin mitä sattuu
Vielä kerran: paskapuhetta on hyväksyttävä ilmaisu jos on puhuttu asioita jotka eivät pidä paikkaansa.
...viher-vasemmisto ilmaisee itseään herjaamalla muita. Kuka muistaa legendaariset: "vittu haisee hyvältä "ja : keskisormea törkeästi eduskunnassa!
huhuhuh vieläkin järkyttää-vähintääkin pahempaa kuin Räsäsen 10 vuodentakainen mielipide kirjoitus josta häntä nyt syytetää ihan poliisin ja syyttäjien toimesta!
MIKSI vittu haisee hyvältä, varsinkin kun sen sanoo vihreä naiskansanedustaja? Keskisormen näyttäjä on Helsingin kaupungin johtajana!hui kauheaa! Nainen voi vaikka yhtä-äkkiä vetäistä keskellä katua taas sormet esiin!
Syyttäjä ehdottomasti toimeen, tämä vihervasemmistolainen moraalittomuus saatava loppumaan. Myös tuo vasemmistoliiton" paskanpuhuminen"on järkyttävää..eduskunnan jäsenet esimerkkejä lapsillemme!
Tuo "vittu haisee hyvältä" väite ei pidä paikkaansa perusämmien kohdalla, siinä kohdin Rosan olisi ollut aihetta hieman tarkentaa sanomaansa.
On siinä eroa, että kirjoittaako ihmisistä rumasti vai sanooko ihmisen puheita p.skapuheeksi.
Jos sitä eroa ei ymmärrä, ei ole mikään ihme että sellainen ihminen on perussuomalaisten kannattaja.
Vastaappas tärkeämpään kysymykseen? Miten suomi järjestää suhteet venäjään yksin, ei Natossa tai EU:ssa? Kukaan mukaan ei ole onnistut, ovat venäjän valtioliitossa tai venäjän hyökkäyksen kohteena.
liiiiipruse
Vasuriministerin argumentaatio on täydellistä...!
liiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiikaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
Perämies-Peltokankaan puheita persut yrittävät lieventää hyökkäämällä toisten kimppuun. Vertaus kuitenkin ontuu. Peltokankaan puheet ovat todella säälittäviä. Saipahan niistä kuitenkin sopivia liikanimiä.
Suomessa on hallitus joka on koottu puoluesta jotka on pieniä ja turhia.He eivät edusta Suomea millään tavalla!
Demokratia on utopia..!
Vihreät ja vasemmisto pökäleet haluu mamuja ja minä en ja moni muu ei!
Tämän takana on varmasti yli molempien pökäle puolueiden kannatus,mitä heillä on...Prosenttipellet!
Nämä prosentti pötkylät sitten määrää Suomen tahdin? HÄH,miksi?
Ei he edusta Suomalaisuutta,he ovat vastoin ISON kansan tahtoA!!
Tosin kuulun itse suomen suurimpaan puolueseen ja se on mikä? Miksi eduskunnassa istuu 200 sirkuspelleä kun 69 prosenttia kävi tolloja äänestämässä????
hahahhahahha