Turkulainen lehti ilmestyminen keskeytettiin

Kaupunkilehti Turkulainen jää tauolle
Lennart Holmberg

RAISA KORKKI

Turun Sanomat


08.04. 08.46
2 kommenttia
Kaupunkilehti Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle ensi maanantaista lähtien. Sekä printtilehti että verkkojulkaiseminen keskeytetään.

Etelä-Suomen Median paikallisjohtaja Karri Kannala kertoo, että taustalla on koronavirusepidemiasta johtuva mediamainonnan lasku.  

– Maaliskuussa mediamainonta laski jo merkittävästi ja huhti-toukokuussa näyttää siltä, että se laskee vielä rajummin. Turkulaisen koko liikevaihto koostuu mediamainonnasta, Kannala kertoo.

Kannalan mukaan Turkulainen on täysin riippuvainen siitä, miten sen asiakasyritykset pystyvät toimimaan.

– Koronaviruksen takia yhteiskunnassa on erilaisia rajoituksia, ja se vaikuttaa suoraan Turkulaiseen. Esimerkiksi ravintolat ovat kiinni, ja tapahtumia on peruttu.

Mediatalo Keskisuomalainen on Suomen suurin kaupunkilehtien kustantaja. Sen kustantamista lehdistä myös Seinäjoen Sanomat ja Kuopion Kaupunkilehti jäävät tauolle Turkulaisen tavoin.

Sen sijaan esimerkiksi Länsiväylä, Vantaan Sanomat ja Helsingin Uutiset ilmestyvät normaalisti.

– Pääkaupunkiseudulla markkina on vähän suurempi kuin Turussa. Koska pääkaupunkiseudun kolme kaupunkilehteä toimivat rinnakkain, pystymme hakemaan myös synergiaetuja helpommin, Kannala sanoo.

Turkulaisen seuraavasta ilmestymispäivästä ei vielä ole tietoa.

Koronaviruksen aiheuttama pandemia ei vaikuta kaupunkilehti Aamusetin ilmestymiseen. Printtilehti ilmestyy tavalliseen tapaan keskiviikkoisin. Lisäksi verkkolehteä päivitetään normaalisti.

Ikävä juttu, että Turkulainen ei ilmesty !
3113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä sitä lehteä kaivaataan.käyn joka päivä katsomassa jos se ois tullut kauppahalliin,se on ainut lehti josta sai Turun asioista tietoa,ja myös seurakunnan uutiset .toivotaan ett pian ilmestyy taas.

Äänestä

En huomannut mainosten vähentyneen yhtään, mutta myivätkö halvemmalla vai eikö tullut enää jatkotilauksia.

Äänestä
  • Aikansa elänyt lehti,,, niinkun se vielä kitkuttava aamusetkin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaupunkilehti Turkulainen jää tauolle
Lennart Holmberg

RAISA KORKKI

Turun Sanomat


08.04. 08.46
2 kommenttia
Kaupunkilehti Turkulaisen ilmestyminen jää tauolle ensi maanantaista lähtien. Sekä printtilehti että verkkojulkaiseminen keskeytetään.

Etelä-Suomen Median paikallisjohtaja Karri Kannala kertoo, että taustalla on koronavirusepidemiasta johtuva mediamainonnan lasku.  

– Maaliskuussa mediamainonta laski jo merkittävästi ja huhti-toukokuussa näyttää siltä, että se laskee vielä rajummin. Turkulaisen koko liikevaihto koostuu mediamainonnasta, Kannala kertoo.

Kannalan mukaan Turkulainen on täysin riippuvainen siitä, miten sen asiakasyritykset pystyvät toimimaan.

– Koronaviruksen takia yhteiskunnassa on erilaisia rajoituksia, ja se vaikuttaa suoraan Turkulaiseen. Esimerkiksi ravintolat ovat kiinni, ja tapahtumia on peruttu.

Mediatalo Keskisuomalainen on Suomen suurin kaupunkilehtien kustantaja. Sen kustantamista lehdistä myös Seinäjoen Sanomat ja Kuopion Kaupunkilehti jäävät tauolle Turkulaisen tavoin.

Sen sijaan esimerkiksi Länsiväylä, Vantaan Sanomat ja Helsingin Uutiset ilmestyvät normaalisti.

– Pääkaupunkiseudulla markkina on vähän suurempi kuin Turussa. Koska pääkaupunkiseudun kolme kaupunkilehteä toimivat rinnakkain, pystymme hakemaan myös synergiaetuja helpommin, Kannala sanoo.

Turkulaisen seuraavasta ilmestymispäivästä ei vielä ole tietoa.

Koronaviruksen aiheuttama pandemia ei vaikuta kaupunkilehti Aamusetin ilmestymiseen. Printtilehti ilmestyy tavalliseen tapaan keskiviikkoisin. Lisäksi verkkolehteä päivitetään normaalisti.

Ikävä juttu, että Turkulainen ei ilmesty !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu