Yksi murhaaja lisää

Anonyymi

Hope liittyi lukuisten edellisten murhaajien kaartiin kaunareissa. Ennen niin kiltin Hopen toiminta oli nyt niin mielisairasta, että sen täytyi johtaa katastrofiin. Tällä kertaa sen aiheutti todellakin Hope.

2

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lain edessä, mikään Yhdysvaltalaisen sarjan mukaan; kyseessä ei ollut murha. Mutta olisi kivat tietää, sarjan asiantuntijoilta joissa myös psygiatreja, mille ryhmällä sarjaa nyt kirjoitetaan. Alun katsojista joka maassa on alle 1/5 osa jäljellä. Eri foorumeilla, kautta koko 30 vuoden, on selkeästi suurin komentoja ryhmä, sosiaaliseti vinksahtaneita, suomalaisella nimityksellä kiusaajia. Sarja on kehittynyt kuvauksissaan puvustajissa vaihtelua tuodaan sivurooleilla. Tuntuu vain kuin aihepiiri pienenisi kokoajan, eikä kommentojat edes näe "juoni" jakaa katsojat tarkoilla rajoilla. Tuo on kuitenkin ainut laatuista, mikään muu saippusarja ei ole kyennyt siihen. Tyhjästä ei ole menettetävää, jos katselee edes 1/4 osa, mikään ei muutu jopa kommentojat pysyvät samoissa "mielipiteissä". Näyttelijät ovat suurperhe. Heidän lapsilleen järjestetiin alussa jopa päivähoito kuvausten ajaksi. Nyt on todella hyviä sarjoja joita on tehty n. 3-10 kautta jopa yli 200 osaa. Ne vetävät katsojat ruudun eteen jopa uusintoina. Kaikien TV sarjojen ikuinen suosikki on Sydämmen asialla. Sarja on puhdasta aitoa viihdettä, eikä kielen opettamista toistamalla samoja sanoja ja käsikirjoitusta..

    • Anonyymi

      Hopen näyttelijällä , on varmaan ihmiskunnan kauneimmat hampaat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1189
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      334
      668
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      576
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe