Venäjän trollit

On outoa, että jotkut ihmiset vielä tahtovat uskotella itsellensä, että Venäjä ei tuota teollisesti valheita. Se elää valheilla, ja se on tuomittavaa, ja millä perusteella. Yksinkertaisesti siksi, koska se on väärin. Kannattaa miettiä, mitä se aiheuttaa lähimmäisille, jotka joutuvat sen tähden jonkin some-vihan kohteeksi, koska ovat puhuneet totta, joka ei vain miellytä venäläistä imperialismia, ja sen tavoitteita. Luoda ristiriitoja ja hajaannusta omilla paska puheilla sa, johon ns. hyödylliset idiootit tarttuvat ja jakavat. Ei yksikään, joka valhetta rakastaa, ja sen varjolla tehtyä pahuutta voi periä Jumalan valtakuntaa. Jumala vihaa valhetta. Ja miksi vedin Jumala argumentin tähän, johtuu siitä, että Jumala on olemassa. Tästä asiasta olen käynyt satoja väittelyitä, joka ateistisilla puolella aina törmää luonnontieteeseen., ja niiden perustalta tehtyihin, lähtökohtaisesti ateistiseen päätelmiin. Lu onnontiede on hyvä itsessään mutta jos sen ehtona on ateismin pönkittäminen, silloin se sitä ei ole. Kyse ei siis ole itse luonnontieteestä vaan sen pohjalta rakennetusta ateistisesta filosofiasta. Jonka premissit eli lähtökohtana tutkimukselle on, että Jumalaa ei ole.
Kyse tällöin ei ole tieteellisestä tutkimuksesta vaan filosofisista asenteista ja uskomuksista todellisuuteen, josta on tieteessä tullut kirjoittamaton dogmi. Se on ti eteen perustan vastaista eli tieteen filosofian vastaista. Jotkut vertaavat Jumala-argumentteja sitten samaan, kuin uskoisi keijukaisissa, joka ei ole relevantti vertaus. On täysin absurdia ajatella, että kristilliseen uskoon kääntyneet professorit olisivat yhtä mahdollisia uskomaan keijukaisiin, kuin Jumalaan. Esimerkkinä mm. Alister MC Crath. Oxfordin yliopiston professori. Kysehän on paljolti myös siitä, että eivät usko vaikka näkisivät, johon tieteen suuntautuminen ateismiin antaa apukeinon. Tahdotaan nähdä maailma ateistiseen silmälappujen läpi, joka on vain itse rakennettua todellisuus kuvaa, rajattua. Mutta kun lähdin kirjoittamaan Venäjästä, niin jatketaan siitä. Kyseessä ei ole oikeusvaltio, sen länsimaisilla merkityksillä, eikä se siihen pyri. Kyseessä on imperialismin aatteen, jo historiassa omaksunut valtio, jonka alaisuudessa on satoja alistettuja kansoja. Demokratia on heille uhka, jota selittävät länsimaisena agenttitoimintana. Demokratia on uhka siksi, että silloin hajoaisi koko Venäjä, kansat tahtoisivat itsenäisyyttä. Demokratian ja imperialismin suhteet ovat ristiriitaiset, toisensa kumoavat. Moninapainen maailmanjärjestys, jota ovat propagoineet, tarkoittaa heille, että on useampi suurvalta, jotka jakavat maailman etupiireihinsä. Siinä ei pienillä kansoille, kuten Suomella, ole suvereniteettiinsä, jonka kuitenkin Yhdysvallat hyväksyy ja pitää oikeutettuna. Ja jokainen historiaa lukenut ymmärtää, kuinka tärkeä USA on ollut maailman demokratia kehitykselle, virheistä huolimatta, ilman sitä koko demokratia käsitykset olisivat jääneet historian hämäriin, joita ei varmasti edes saisi lukea. Demokratialla, jota pidämme itseään selvänä, on kuitenkin historiassa lyhyt perintö. Ja paljolti myös verinen vapaustaistelu. Perspektiivistä aika ensimmäisessä maailmansodassa. Valtiot olivat imperialistisia, keisarikuntIa. Sen jälkeen vapautui itäisen keskieuroopan maat, ja joista Suomi ainoana, joka loi demokratian.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu