Herran pelko

Herätystä ei tule ellei seurakuntaan tule Herran pelkoa. Pelkkä ylistys ja hyppiminen ei tuo herätystä.

Apt 2:43 Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.

Apt 19:17 Ja tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti.
19:18 Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa.
19:19 Ja useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen, huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa.
19:20 Näin Herran sana voimallisesti kasvoi ja vahvistui.
5756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Kyllä, ajattelen samoin. Mutta olen huomannut monen putävän negatiivisenä asiana Herran pelkoa ja siihen liitetään ikäviä ja kielteisiä asioita ikäänkuin Herran pelko olisi rakkauden vastakohta kun itseasiassa rakkaus on pelkoa siittä, että satuttaa sitä jota rrakastaa.

ST

Äänestä
  • No miten käy sitten tällaisen halavatun pakana kuin miekii perusteiltani olen ja sitä herran pelkoakaan ei ole sitten yhtikäs minkään vertaa ?
    Ei yhtikäs ollenskaan, minkään ja kenenkään herran pelkoa.

    Onko meille sitten joku aivan erityisen kuuma ikuinen käristys varattuna siellä tuonpuoleisen tuonelassa sen paikallisen herran alaisuudessa ?

    Äänestä

  • "Herran pelko olisi rakkauden vastakohta kun itseasiassa rakkaus on pelkoa siittä, että satuttaa sitä jota rrakastaa."

    "Pelkoa rakkaudessa ei ole, sillä täydellinen rakkaus karkottaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa." (1 Johannes 4)

    Jumalan lapsen ei ole tarkoitus elää puntit tutisten. Pelko tarkoittaa, että Jumalan armo ja rakkaus ei ole siirtynyt vielä sydämen tietoisuudeksi. Herran "pelko" on Jumalan pyhyyden ja kaikkivaltiuden kunnioitusta. Aloittajan lainaama raamatunkohta ei kerro Jumalan lapsista, vaan kaupungin väestä, joka ei Jumalaa ja Kristusta vielä tunteneet.

    En tiedä mistä herätyksen odottaminen on saanut alkunsa. Raamattu ei lupaa suurta herätystä. Herätyksiä ja hengen vuodatuksia on ollut koko ajan ympäri maailmaa. Jos sellainen sattuu tulemaan, niin yleensä unelias uskovakin herää. Jumalan ylistäminen on kiitollisuutta ja kunnioittamista. Sen voi toki tehdä jokainen omalla tavallaan.

    "Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unohda mitä hyvää Hän on minulle tehnyt!"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Herran pelko olisi rakkauden vastakohta kun itseasiassa rakkaus on pelkoa siittä, että satuttaa sitä jota rrakastaa."

    No mitä kun herään aamulla hyvin nukutun yön jälkeen viimeistään silloin kun unet loppuvat ja vielä ihan ilman herätyskelloa. Siitä alkaa päivä aamutoimilla hyvillä mielin ilman mitään kiitollisuuden velvollisuutta ja tarvetta millekkään satuolennolle ja pelossa tärisemistä olemattomalle tuomion herralle ?

    Ei tarvitse pakanan kumartaa kiittää sinne eikä tuonne suuntaan, sille ei tuolle herralle.
    Aurinkotervehdyksen ja kissamaista venyttelyä voi sitten aamukaffen jälkeen itsestään kiitollisena halutessaan ojentaa.

    Ei ole olemattoman pelkoa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Herran pelko olisi rakkauden vastakohta kun itseasiassa rakkaus on pelkoa siittä, että satuttaa sitä jota rrakastaa."

    "Pelkoa rakkaudessa ei ole, sillä täydellinen rakkaus karkottaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa." (1 Johannes 4)

    Jumalan lapsen ei ole tarkoitus elää puntit tutisten. Pelko tarkoittaa, että Jumalan armo ja rakkaus ei ole siirtynyt vielä sydämen tietoisuudeksi. Herran "pelko" on Jumalan pyhyyden ja kaikkivaltiuden kunnioitusta. Aloittajan lainaama raamatunkohta ei kerro Jumalan lapsista, vaan kaupungin väestä, joka ei Jumalaa ja Kristusta vielä tunteneet.

    En tiedä mistä herätyksen odottaminen on saanut alkunsa. Raamattu ei lupaa suurta herätystä. Herätyksiä ja hengen vuodatuksia on ollut koko ajan ympäri maailmaa. Jos sellainen sattuu tulemaan, niin yleensä unelias uskovakin herää. Jumalan ylistäminen on kiitollisuutta ja kunnioittamista. Sen voi toki tehdä jokainen omalla tavallaan.

    "Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unohda mitä hyvää Hän on minulle tehnyt!"

    Kyllä minä pelkään, että teen vastoin Jumakan tahtoa.
    En sen takia, että minulke kävisi huonosti, vaan sen takia, että en halua tuottaa murhetta Isälle.

    ST

    Äänestä

Niin kauan kuin seurakunnat ovat lähinnä jonkinlaisia harrastuskerhoja, "Saatanan seurakuntia" (?), on turha odottaa mitään suuria ainakaan Jumalalta. Kyllä ensin pitäisi vaan tehdä se alkuperäisen oikeanlainen parannus ja palata tähän apostoliseen seurakuntamalliin, joka on selvästi ilmoitettu Raamatussa.

Ap. t. 2:
42 Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.
43 Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja.
44 Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä.
45 He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
46 Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin.
47 He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.

Äänestä

1Moos.28:17 Ja pelko valtasi hänet, ja hän sanoi: Kuinka peljättävä onkaan tämä paikka! Tässä on varmaan Jumalan huone ja taivaan portti.

Äänestä

Lukekaapa tätä turhista:
https://www.seiska.fi/Uutiset/Yhteys-tuonpuoleiseen-Tv-ohjelma-innosti-Virpi-Katkan-kaymaan-meedion-luona/1153312?utm_source=suomi24.fi&utm_medium=recommendation_widget

Seiska-tason teologin lopputulema:

"Aloin lukea Raamattua omasta näkökulmastani ja tulkitsemaan niitä haluamallani tavalla.".

En hetkeäkään epäile, ettei hän, lähinnä Seiska-lehden muistakin misseistä sun muista lukijoista, löytäisi kannattajiaan haluamilleen "raamatuntulkinnoilleen".

Äänestä

Ateistina minä pelkään ainoastaan uskovaisia sillä heillä viiraa päässä.

Äänestä
  • 😆😆😆😆

    ST

    Äänestä

  • Tuo on aivan totta,kun katsoo hellareiden kokouksia hetken netissä,on niin sairasta touhua,että jos jostain olen kiitollinen,niin siitä että saa nopeasti sulkea netin.

    Äänestä

  • Joo, kun niitä lyö, niin kääntävät mokomat toisen posken. Pelottavaa touhua. Jotain niin ääri jotain!

    Äänestä

  • Minun kyllä pitää kertoa tähän yksi juttu, jota olemme jälkikäteen usein nauraneet.
    Aikoinaan ateisti siskoni ja minä olimme kesäaikaan torilla, kun tuo siskoni jo kaukaa näki että eräs uskovainen, helluntailainen tuttavani, entinen alkoholisti mies ja ihan älyttömän kova evankelioimaan, käveli sieltä jostain kaukaa meitä kohti.
    No siskoni bongas tuon miehen jo sieltä kaukaa, kun tuolla miehellä on suurinpiirtein aina sama vaatetus ollut viimeiset 10v eli hänet on helppi tunnistaa kauempaakin. Oma erityinen pukeutumistyylinsä hällä.
    Noo, hänet nähdessään siskoni kuiskaa minulle kauhuissaan, että onko tuo tulossa tänne ja jatkaa et kyllä se tänne päin kävelee voi kauhistus.
    Mies sitten lähestyy meitä ja vähän ennenkuin saavuttaa meidät, selkäni takana lymyilevä siskoni suhahtaa että hän menee nyt, tavataan kohta torin vietessä olevassa kahvilassa ja niin hän siittä pakenee liukkaasti.

    ST

    Äänestä

  • Juu, niitä on monia, semmoisia isokokoisia, suorastaan peikkoa muistuttavia uskiksia! Kulkevat raamattureppua perässään maatapitkin raahaten, örisevät ja röyhtäilevät mennessään. Sitten keksivät uhrinsa: laahustaen ja kolistellen häätävät tuon seinää vasten ja alkavat sieltä yläilmoista saarnata. Ihmisparka siinä vapisee, kun saarnan päälle hänen tukkaansa tartutaan ja viedään kastealtaan ääreen. "Hukuta syntisi, tai kuole!"... Pulp, pulp, pulp... aaaa-puuuuaaa!...plup, plup....aaap....

    🐓 "Kukkokiekuu!"

    Huh. Taisinkin katsoa illalla harrypotteria ja syödä liikaa popcorneja...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, kun niitä lyö, niin kääntävät mokomat toisen posken. Pelottavaa touhua. Jotain niin ääri jotain!

    Eikö se ole parempi että kääntää toisen posken?? Olisko mukavaa jos vetäis takasin lättyyn lyöjälle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö se ole parempi että kääntää toisen posken?? Olisko mukavaa jos vetäis takasin lättyyn lyöjälle?

    No ei, mut ku tollanen voi vaikka tarttua. Ohan se ny pelottava ajatus, et ei vois motata takas jotakuta, joka yrittää mätkästä sua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minun kyllä pitää kertoa tähän yksi juttu, jota olemme jälkikäteen usein nauraneet.
    Aikoinaan ateisti siskoni ja minä olimme kesäaikaan torilla, kun tuo siskoni jo kaukaa näki että eräs uskovainen, helluntailainen tuttavani, entinen alkoholisti mies ja ihan älyttömän kova evankelioimaan, käveli sieltä jostain kaukaa meitä kohti.
    No siskoni bongas tuon miehen jo sieltä kaukaa, kun tuolla miehellä on suurinpiirtein aina sama vaatetus ollut viimeiset 10v eli hänet on helppi tunnistaa kauempaakin. Oma erityinen pukeutumistyylinsä hällä.
    Noo, hänet nähdessään siskoni kuiskaa minulle kauhuissaan, että onko tuo tulossa tänne ja jatkaa et kyllä se tänne päin kävelee voi kauhistus.
    Mies sitten lähestyy meitä ja vähän ennenkuin saavuttaa meidät, selkäni takana lymyilevä siskoni suhahtaa että hän menee nyt, tavataan kohta torin vietessä olevassa kahvilassa ja niin hän siittä pakenee liukkaasti.

    ST

    Kuitenkin Jeesus rakastaa näitäkin,joita te, omasta mielestänne ,"paremmat ihmiset" halveksitte. Elämä on pitkä,ehkä tekin aikananne joudutte tilanteeseen,joka tekee teistä yhtä halveksittuja. Mutta pyytäkää silloin,että Jeesus armahtaisi teitä ylpeitä. Ennenkaikkea nöyrtykää,sillä Jeesus rakastaa syntisiäkin, olivatpa he millaisia tahansa. Hän tarjoaa kättään kaikille uupuneille ja janoisille ja johdattaa heidät viheriöisille niityille.

    Ei tuossa ketäön halveksittu. Siskoni ja minä nauroimme siskolleni eli hän nauroi itselleen ja minä nauroin hänen käytökselleen myöhemmin moneen otteeseen.
    Se evankelioiva mies on todella mukava, eikä hänelle kukaan ole nauranut, jos sitä ajattelit miksi olisi?
    Ei siinä mitään nauramista ole siis hänessä.

    Tarkennan. Siskoni ja minä siis nauroimme yhdessä siskolleni. Itselleen nauramisen taito on hyvä sekin.
    Ihana siskoni 😘 me ollaan hyviä kavereita.

    Eikä tuo evankelioiva mies tiennyt tapauksesta mitään eikä tiedä että sisareni pakeni häntä.
    Vain minä ja siskoni tietää tuin tapauksen ja yhdessä sille usein olemme nauraneet siis minä ja siskoni.
    Ei siinä ketään halveksittu.
    Se oli niin hassua kun hän lymysi selkäni takana. Voi että nauroimme yhdessä hänen lymyämiselleen myöhemmin.
    Mutta kertoo siis sen, jos katsotaan toista puolta, ettei aina haksa kuunnella kivasti evankelioivaa ihmistä ne jotka eivät usko.

    Nää uskonnolliset ovat niin pikkusieluisia,minä olen niin monta kertaa hellareissa kokenut juurikin sen,että niin rakastetaan näitä sottapyttyjä,nostetaan korkealle jalustalle ja sitten nämä ylpistyvät niin etteivät nahoissaan pysy.Minä, jos joku näistä fanaattisista lähestyykään minua,pakenen henkeni edestä.

    No tämä sottapytty ei ole sottapytty ollenkaan, eikä ylpistynyt tms
    Kuvauksesi ei sovi häneen.
    Hän ei ole ihan terve vaan hieman kehitysvammainen. Hyvin avoin ja ihana. Ihmisenä... niin voisin sanoa, että hyvä esimerkki empaattisesta ja pyytteettömästä ihmisestä.

    Mitä sitten siskosi häntä pakeni,jos noin ihana.Ja vielä nauroitte päälle.Olet kaksnaamainen uskonnollinen teeskentelijä.

    Menipäs nyt tunteisiin. Nauroivat siskon käytökselle, eikä evankelioivalle miehelle. Et tainnut edes huomata sitä pikku seikkaa, että ST:n selän takana piilotteleva sisko oli ateisti. En minäkään halua keskustella jokaisen katuevankelistan kanssa. Ja ryhtyä vänkäämään siitä oleko oikeasti ollut miltei 50 vuotta uskossa.;)

    Äänestä

Ps.104:29 Sinä peität kasvosi, ja he pelästyvät. sinä otat pois niiden hengen, ja kuolevat, ja palajavat tomuun jälleen.

Äänestä

Raamattu on kokoelma taruja ja kertomuksia, aivan kuten Kalevala on.

Äänestä
  • No ei, vaan tuo mitä tässä nyt väität, yrittäen halventaa Raamatun totuudellisuutta, on vain pelkkä ateistinen uskomus, yksi niistä. Tuollaisia taruja jumalattomat kehittelevät päissään pyöriessään epäuskonsa vallassa kristinuskoa käsittelevillä nettisivustoilla.

    Äänestä

Herätystä ei synny kirkon penkissä istujille vaan sitä syntyy siellä, missä yksilöt toimivat voimallisesti ja nöyrästi Jumalan työn hyväksi. Sitä ei saada rukoilemalla ja istumalla kädet peffan alla. Se saadaan osallistumalla ja viemällä innokkaasti Jumalan rakkautta eteenpäin.

- Advis

Äänestä
  • Vetää helluntailaiset hiljaisiksi? Niin veti adventistitkin!

    Äänestä

  • Advis on oikeassa. Se tapahtuu arkielämässä, eikä kädet ristissä herätystä odottaen.

    Äänestä

Meitä hiljaisia , "salaa uskovia",on hämmästyttävän paljon. En saarnaa julkisesti, enkä tuputa uskoani,ellei joku kysy, kun epäilee minua uskovaksi. Silloin kerron tietenkin totuuden tästä ihmisen tärkeimmästä asiasta. Omia henkilökohtaisia ajatuksiani ja kokemuksiani suhteestani Jumalaan, en tietenkään pysty siirtämään muille. Henkilö kohtainen suhde Jumalaan on pyydettävä Jeesukselta. Kun pyydät Jeesusta vilpittömästi johdattamaan sinua lapsekseen, tulet kokemaan ihmeellisiä asioita, Jeesuksen rakkaassa opastuksessa.

Äänestä
  • Ei "hiljaisen uskovan" muuta tarvitse tehdäkään .

    Äänestä

Jumalanne on tosiaan niin väkivaltaisen pikkumaisen sadistinen luonne että kyllä minäkin sitä pelkäisin, ellen kykenisi erottamaan satuhahmoja todellisuudesta.

Äänestä
  • Jotain vikaa sinulla kuitenkin täytyy olla päänupissasi, kun pyörit täällä jatkuvasti pilkkaamassa satuolentoa?! 🤔

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jotain vikaa sinulla kuitenkin täytyy olla päänupissasi, kun pyörit täällä jatkuvasti pilkkaamassa satuolentoa?! 🤔

    Varmaan jotain voi olla häiriötä tai tylsyyttä elämässä 🤔
    Luulen minäkin...

    Satuolentoja kunnioitan kirjallisina luomuksina. Niihin oikeasti uskovat taasen ansaitsevat kaiken avun ja sympatian palatakseen taas reaalimaailmaan.

    Tavallaan minä ymmärrän tätä ateistia hyvin pitkälle. Tieteellä on oma mielikuvitusmaailmansa, luterilaiskirkolla on oma mielikuvituskasteensa. Ehkä hän kuvittelee, että kaikki on mielikuvitusmaailmaa. Ehkä hän on suuri filosofi ainakin omasta mielestään. Minäkin pidin Jumalaa satuolentona ennenkuin tulin uskoon. Hän on hengellisessä mielessä sokea, ei häneltä voi vaatiakaan mitään uskoa.

    Voiko vaatia asiallista käytöstä?

    En minäkään,vaikka olen kuulunut hellareihin,ollut mukana kaikenlaisissa hurmoskokemuksissa,täyttynyt hengellä,ollut kasteella ym.tänä päivänä joudun toteamaan,ei ollutkaan mitään.Rukouksiini en ole saanut vastauksia kärsimyksieni keskellä."Ystäväni",elää nautinnosta toiseen,elää valheellista uskon elämää,on oikea peto,mutta niin saa iloa,ilon päälle.Ei tarvitse saarnata katkeruudesta ym.olen vain todennut,ei ole rakastavaa jumalaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voiko vaatia asiallista käytöstä?

    Omasta mielestään hän varmaan käyttäytyy parhaiten koko porukasta. Täällä on paljon erilaisia häiriköitä.

    Eli siis mikä on sanomasi, kerro s e myös kun sait tuon sinilevä päältä pois pyyhittyä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voiko vaatia asiallista käytöstä?

    N o ei voi vaatia edes sitä, ei ateistill amitään asiallisuutta ole uskon asioihin nähden.

    HÄN on itse JUMALA itselleen ja siinä kaikki. KAIKKI mitä hän tuo esiin on ainoaa oikeaa, mikään sen lisäksi ei mene hänen tajuntaansa ja jos menee, tulee sieltä ulos samantien.

    näin se menee.

    Eli sinun Jumalasuhteesi perustuisi täysin oman navan hyötymisestä siinä suhteessa, ok !

    vertaappa sitä ajatusta apostolien vastaavaan, löydätkö jotain liitoskohtia häh.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli siis mikä on sanomasi, kerro s e myös kun sait tuon sinilevä päältä pois pyyhittyä!

    Sanoma on se,ei ole rakastavaa jumalaa,etkö ymmärrä selvää tekstiä.Mikä ihmeen sinilevä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En minäkään,vaikka olen kuulunut hellareihin,ollut mukana kaikenlaisissa hurmoskokemuksissa,täyttynyt hengellä,ollut kasteella ym.tänä päivänä joudun toteamaan,ei ollutkaan mitään.Rukouksiini en ole saanut vastauksia kärsimyksieni keskellä."Ystäväni",elää nautinnosta toiseen,elää valheellista uskon elämää,on oikea peto,mutta niin saa iloa,ilon päälle.Ei tarvitse saarnata katkeruudesta ym.olen vain todennut,ei ole rakastavaa jumalaa.

    Minusta tuntuu että minä ymmärrän sinua aika hyvin. Minäkin olen elänyt helluntailaisuudessa pitkään. Mutta helluntailaisuus ei ole nykyään enää sitä mitä se on ollut joskus aikaisemmin.

    Mielestäni menestysteologia, torontolaisuus, kaatamiskokoukset, ylistyksen ylikorostus ja muut omituiset ja väärät opit ovat tuhonneet helluntailaisuuden. Huomasin joskus 90-luvulla, että monet helluntailaiset ystäväni muuttuivat hyvin vihamielisiksi, kun yritin arvostella senaikaista menoa. Huomasin myös, että seurakuntien kokouksissa vaikutti vieraita henkivaltoja, joilla ei ollut Jumalan kanssa mitään tekemistä. Huomasin, että on suorastaan vaarallista osallistua joihinkin kokouksiin, jos aikoo pysyä uskossa.

    Onneksi en alkanut syyttelemään Jumalaa vaan ymmärsin, ettei Jumalalla ole tuollaisten asioiden kanssa mitään tekemistä. Jumalasuhteeni joutui kyllä kovalle koetukselle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    N o ei voi vaatia edes sitä, ei ateistill amitään asiallisuutta ole uskon asioihin nähden.

    HÄN on itse JUMALA itselleen ja siinä kaikki. KAIKKI mitä hän tuo esiin on ainoaa oikeaa, mikään sen lisäksi ei mene hänen tajuntaansa ja jos menee, tulee sieltä ulos samantien.

    näin se menee.

    Eikö se näin ole teillä lahkolaisilla,aina oikeassa ja jumalaksi itsensä koroittaneet.Käytöstä saa vaatia heiltä,on se niin ylimielistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Omasta mielestään hän varmaan käyttäytyy parhaiten koko porukasta. Täällä on paljon erilaisia häiriköitä.

    Myös päihde ja mielenterveysongelmaisia. Ei pahalla vaan tuo on totuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmaan jotain voi olla häiriötä tai tylsyyttä elämässä 🤔
    Luulen minäkin...

    ST

    Niinkuin sinullakin näyttää olevan 🙉🙊

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli sinun Jumalasuhteesi perustuisi täysin oman navan hyötymisestä siinä suhteessa, ok !

    vertaappa sitä ajatusta apostolien vastaavaan, löydätkö jotain liitoskohtia häh.

    Kyllä on täysi idiootti,mutta mitä muuta voi odottaa lahkohenkisiltä sekopäiltä.Juurikin nämä hurmahenkiset pyörivät oman napansa ympärillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myös päihde ja mielenterveysongelmaisia. Ei pahalla vaan tuo on totuus.

    Uskonto on sekä päihde että mielenterveysongelma. Pakoa todellisuudesta.

    Äänestä

Herätystä ei synny ihmisten tai helluntaiseurakuntien omilla hurskaudenkaan "ansioilla". Jos näin olisi, se ei olisi Herran herätys, vaan pelkkä Helluntaiherätys.

Äänestä
  • Sanopa onko luterilaisuudessa ollut koskaan mitään herätystä. Ihmisethän pelastuvat siellä vauvakasteen ja teologian avulla. Ei ole mitään Herran pelkoa luterilaisissa seurakunnissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanopa onko luterilaisuudessa ollut koskaan mitään herätystä. Ihmisethän pelastuvat siellä vauvakasteen ja teologian avulla. Ei ole mitään Herran pelkoa luterilaisissa seurakunnissa.

    Ei ole Herran pelkoa luterilaisessa seurakunnassa mutta kirkkoherran pelkoa siellä on. Jumala puolestaan vihaa kirkkoherroja.

    Äänestä

Pitääpä tässä vanhan harmaantuneen karvaisen partaukon alkaa ylistämään ja karkeloimaan kokouksessa, että saa nuo fariseukset lähtemään pihalle. Näin kokous vapautuisi Jumalan Sananalle ja tahdolle. SE tuo herätyksen.
Mutta rautatankoa en pane takin sisään ja murjota - suomalaisittain.
Miiinää vaevaevaenen maaaato matkamies muan ja keppikäessä kumarassa haamuisin kokkoukseen. EI ei, ei, ei.
Kuten lähimmäisen jo iäkkäänä, päivänsä lukeneena sai nukahtaa kuoleman uneen.
Mitä hän teki.

YLISTI, kiitti riemuisti, karkeloi, suoraansanoen sydämeltää vielä hyppi ilosta ja pelastuksesta.

Halleluja! Ylistäkää Jumalaa hänen pyhäkössään, ylistäkää häntä hänen väkevyytensä taivaanvahvuuksissa. Ylistäkää häntä hänen voimallisista teoistansa, ylistäkää häntä, sillä hänen herrautensa on suuri. Ylistäkää häntä pasunan pauhulla, ylistäkää häntä harpuilla ja kanteleilla. Ylistäkää häntä vaskirummuilla ja karkelolla, ylistäkää häntä kielisoittimilla ja huiluilla. Ylistäkää häntä helisevillä kymbaaleilla, ylistäkää häntä kumisevilla kymbaaleilla. Kaikki, joissa henki on, ylistäkää Herraa! Halleluja!
(Psa 150:1-6)

Äänestä
  • Kyllä,kun se on aitoa,mutta nämä naiset lippujen kanssa ovat niin teeskenteleviä,itseään esittävät,ei Pyhän hengen innoittamaa,ei kaunista katseltavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä,kun se on aitoa,mutta nämä naiset lippujen kanssa ovat niin teeskenteleviä,itseään esittävät,ei Pyhän hengen innoittamaa,ei kaunista katseltavaa.

    Jumalan pelko puuttuu seurakunnasta. Huiveja pitäisi pitää päässä eikä heilutella ympäriinsä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jumalan pelko puuttuu seurakunnasta. Huiveja pitäisi pitää päässä eikä heilutella ympäriinsä.

    Niin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Herätystä ei tule ellei seurakuntaan tule Herran pelkoa. Pelkkä ylistys ja hyppiminen ei tuo herätystä.

Apt 2:43 Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.

Apt 19:17 Ja tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti.
19:18 Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa.
19:19 Ja useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen, huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa.
19:20 Näin Herran sana voimallisesti kasvoi ja vahvistui.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu