Lutherin tekemisissä olisi ollut paljonkin korjaamista, mutta eräs juttu meni kohdalleen ja tyystin nykyihanteitten vastaisesti, selvä työnjako hengelliseen ja maalliseen regimenttiin.
Luther ajatteli, että maallista työtä tekevä tekee aivan yhtä hyödyllistä työtä kuin prelaatti. Oppi, että maallinen työ olisi vähempiarvoinen, on silkkaa raamatunvastaista petosta.
Nykyisin on muotia arvostaa kirkollista vapaaehtoistyötä. Ennen diakoniatyöntekijä palkattiin tekemään diakoniatyötä. Nykyään alan ylimykset selittävät olevansa diakoniatyön johtajia. Itse työn tekevät vapaaehtoiset, ylimys on vain johtaja ja saa siitä palkkaa.
Nuorisotyötä tekemään palkattiin ennen nuorisotyöntekijöitä. Nykyään he tuntevat johtavansa vapaaehtoista joukkoa ja nauttivansa suurta arvostusta. Muutenkin tendenssi on se, että työläisiä on vähemmän kuin johtajia.
Homma on livennyt hanskasta täysin epäluterilaiseen suuntaan. Henkilöä, joka tekee hyvin maallisen työnsä, yritetään houkutella ja painostaa vielä vapaaehtoistyöhön.
Hengellinen ja maallinen regimentti
30
123
Vastaukset
- Anonyymi
Olen kirkon vapaaehtoistyöntekijä. Tuo havaintosi pitää kyllä paikkansa harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.
- Anonyymi
Mitä vapaaehtoistyötä teet ja mikä on siviiliammattisi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä vapaaehtoistyötä teet ja mikä on siviiliammattisi?
Ryyppään kirkon tiloissa ja myyn tilaisuuksiin myös pääsylippuja.
- Anonyymi
Antikristillistä sekoitusta täydellisesti.
- Anonyymi
Ei kirkolla ole varaa palkkoihin. Vapaaehtoiset tekevät työn ilmaiseksi. Virkoja voidaan vähentää.
- Anonyymi
Itse en kuulu kirkkoon.
Kaikki kirkkoon kuuluvat maksavat verotuksessaan kirkollisveroa.
Mihin ne verotetut rahat
siis menevät????? Anonyymi kirjoitti:
Itse en kuulu kirkkoon.
Kaikki kirkkoon kuuluvat maksavat verotuksessaan kirkollisveroa.
Mihin ne verotetut rahat
siis menevät?????Rahat menevät loputtomaan määrään palaverereja ja suunnittelua. Kun vaikean työtekijätilanteen takia otetaan uusi työntekijä, hänen aikansa menee entisiin palavereihin, joten tilanne ei parane lainkaan.
Dogmatikos.rereg kirjoitti:
Rahat menevät loputtomaan määrään palaverereja ja suunnittelua. Kun vaikean työtekijätilanteen takia otetaan uusi työntekijä, hänen aikansa menee entisiin palavereihin, joten tilanne ei parane lainkaan.
Kirkon tilannetta en tiedä, mutta organisaatioilla on tapana vähitellen ottaa ensisijaiseksi tavoitteeksi turvata oma olemassaolo.
qwertyilija kirjoitti:
Kirkon tilannetta en tiedä, mutta organisaatioilla on tapana vähitellen ottaa ensisijaiseksi tavoitteeksi turvata oma olemassaolo.
Seurakunnan organisaatio ei eroa muista organisaatioista muuten kuin siten, että sen heikkotoimisuutta selitellään muka sillä, että se on "hengellinen". Silkkaa suunpienksämistä, ihan tavallinen organisaatio, mutta luvattoman heikosti toimiva.

Aloitus on kriittinen ja ilmeisen perusteltu.
- Anonyymi
Dogmatikos.rereg kirjoitti:
Rahat menevät loputtomaan määrään palaverereja ja suunnittelua. Kun vaikean työtekijätilanteen takia otetaan uusi työntekijä, hänen aikansa menee entisiin palavereihin, joten tilanne ei parane lainkaan.
Tuohon tapaan asiat menevät kaikessa valtionhallinnossa, valitettavasti.
- Anonyymi
Dogilla olisi korjattavaa ja paljonkin syyttäessään Lutheria kerettiläisyydestä ja muustakin. Dogi on niitä uskon pahimpia fariseuksia jonka puolesta en tunne että pitäisi rukoilla vaan Dogin jätän saatanan haltuun ja piste.
Onko Bibelnin eli EvLutin eli näinseasiaonin haamu nuossut mellastamaan? Ei sillei saisi tehdä.
<<Dogi on niitä uskon pahimpia fariseuksia jonka puolesta en tunne että pitäisi rukoilla vaan Dogin jätän saatanan haltuun ja piste.<<
Mää ilmotan yksoikosesti, et haamujen eli kyöpelien tontille ei luippareilla oo tulemist. Meilleioo yhtäkään uskonnollista vanaatikkoo, eikä ensimmäistäkään hyväksytä. Kun haamunnostattaja tulee kelmeenä yönä metsäpolun risteykseen, niin mää narisen surkeella äänellä pusikoista, et iiiiii-iiii-ui-uiiii, niet kelmi kamaloituu.
Sua on nyt varotettu, ja se on sulle ihan oikein, et kamaloidut. Mitäs tulit niiku kaivaan verta nenästäs.- Anonyymi
kyöpelityyppi kirjoitti:
<<Dogi on niitä uskon pahimpia fariseuksia jonka puolesta en tunne että pitäisi rukoilla vaan Dogin jätän saatanan haltuun ja piste.<<
Mää ilmotan yksoikosesti, et haamujen eli kyöpelien tontille ei luippareilla oo tulemist. Meilleioo yhtäkään uskonnollista vanaatikkoo, eikä ensimmäistäkään hyväksytä. Kun haamunnostattaja tulee kelmeenä yönä metsäpolun risteykseen, niin mää narisen surkeella äänellä pusikoista, et iiiiii-iiii-ui-uiiii, niet kelmi kamaloituu.
Sua on nyt varotettu, ja se on sulle ihan oikein, et kamaloidut. Mitäs tulit niiku kaivaan verta nenästäs.Tekstisi on hyytävää. Ihan tässä sivullinenkin kamaloitui niin, että tukkakin olisi pystyssä, jos en olisi juuri äsken ajanut konheella kaljuksi.
Oikein se kuitenkin on, ettei aitojen Supi-Suomalaisten kyöpelien tontille vieraita henkiä päästetä hillumaan. Ne Jinnit tai mitkä lie dzinnit ei tänne Pohjolaan kuulu sen enempää kuin kamelikilpailut. Anonyymi kirjoitti:
Tekstisi on hyytävää. Ihan tässä sivullinenkin kamaloitui niin, että tukkakin olisi pystyssä, jos en olisi juuri äsken ajanut konheella kaljuksi.
Oikein se kuitenkin on, ettei aitojen Supi-Suomalaisten kyöpelien tontille vieraita henkiä päästetä hillumaan. Ne Jinnit tai mitkä lie dzinnit ei tänne Pohjolaan kuulu sen enempää kuin kamelikilpailut.Tarttee niiku olla melko hyytävä. Muuten ne lievemmin valistuneet luulee, et tää on levollista jutteluu. Ei muuten oo, vaan tässon tosi kysymyksessä.
kyöpelityyppi kirjoitti:
Tarttee niiku olla melko hyytävä. Muuten ne lievemmin valistuneet luulee, et tää on levollista jutteluu. Ei muuten oo, vaan tässon tosi kysymyksessä.
Meillä ommuuten kameli, jonka nimi on Camella. Sillon pitkät silmäripset ja kukka kutrissa, ja soon valeenpunanen. Soon kyl sulonen. Ja kotosin soon Dubaista.
”Nykyisin on muotia arvostaa kirkollista vapaaehtoistyötä. Ennen diakoniatyöntekijä palkattiin tekemään diakoniatyötä. Nykyään alan ylimykset selittävät olevansa diakoniatyön johtajia. Itse työn tekevät vapaaehtoiset, ylimys on vain johtaja ja saa siitä palkkaa.”
Yritän hahmottaa, mitä tuolla täsmälleen ottaen tarkoitat. Eli kirkon organisaatio on muodostunut jotenkin sellaiseksi, ettei tehdystä työstä makseta palkkaa, vaan työt teetätetään vapaa-ehtoisilla?
En kyllä itse koe vapaa-ehtoistyötä pahana, mutta toki silloin kyseenalaistan, kun sillä korvataan palkkatyö.- Anonyymi
Minulla on kanssa firma, jonka tulokset talletan pankkitililleni ja minulla on töissä vain vapaaehtoista talkooväkeä.
MILTÄ KUULOSTAISI ??? niin niin mutta teen kaikkea HYVÄÄ HEHEE <<En kyllä itse koe vapaa-ehtoistyötä pahana, mutta toki silloin kyseenalaistan, kun sillä korvataan palkkatyö.<<
Minusta regimenttijako on koko kristikunnan parhaita keksintöjä. Jos se otetaan tosissaan, tavikselle taataan täydellinen lepo muuten niin vaatimuksia täynnä olevassa maaimassa. Kaikkein pahimmaksi on mennyt diakoniasaralla. Ihmisiä, joilla ei työn tai sairauden takia olisi edes mahdollisuutta, maanitellaan, houkutellaan ja suorastaan pakotetaan vapaaehtoistyöhön, esimerkiksi piiriä vetämään.
Ylimykselliset palkatut orjapiiskurit itse karttavat raakaa työtä kuin ruttoa. Luterilainen regimenttiajattelu pitäisi palauttaa kaikkeen entiseen voimaansa, jotta ihminen saisi uskaltautua kirkkoon ilman, että hänelle sälytettäisiin velvollisuuksia. Kirkko on lepoa varten.Dogmatikos.rereg kirjoitti:
<<En kyllä itse koe vapaa-ehtoistyötä pahana, mutta toki silloin kyseenalaistan, kun sillä korvataan palkkatyö.<<
Minusta regimenttijako on koko kristikunnan parhaita keksintöjä. Jos se otetaan tosissaan, tavikselle taataan täydellinen lepo muuten niin vaatimuksia täynnä olevassa maaimassa. Kaikkein pahimmaksi on mennyt diakoniasaralla. Ihmisiä, joilla ei työn tai sairauden takia olisi edes mahdollisuutta, maanitellaan, houkutellaan ja suorastaan pakotetaan vapaaehtoistyöhön, esimerkiksi piiriä vetämään.
Ylimykselliset palkatut orjapiiskurit itse karttavat raakaa työtä kuin ruttoa. Luterilainen regimenttiajattelu pitäisi palauttaa kaikkeen entiseen voimaansa, jotta ihminen saisi uskaltautua kirkkoon ilman, että hänelle sälytettäisiin velvollisuuksia. Kirkko on lepoa varten.Uskonnollinen kiivailija on esiintynyt nikeillä Bibeln, EvLut ja näinseasiaon. Nyt hän harvakseltaan huutelee puskista, ettei puolestani pidä rukoilla.
Hän on esiintynyt tarkan luterilaisuuden kannattajana, mutta näyttää unohtaneen luterilaisuuden armollisimman opin, REGIMENTTIOPIN. Sen mukaan on kaksi hallintovaltaa eli regimenttiä, maallinen ja hengellinen. Oppi on vapauttava siksi, että se vapauttaa toisen regimentin pohdinnoista, kun voi keskittyä vain siihen, mihin Jumala on kutsunut.
Maalliseen regimenttiin kuuluminen riittää yhtä lailla autuuteen kuin hengelliseenkin kuuluminen. Voi täydellä antaumuksella paneutua vaikka teollisuuden työhön tai hallintoon. Mutta hengellisten neuvojen antaminen kuuluu vain kirkonpalvelijoille.
Meillä on niin pitkä maallikkokristillisyyden perinne, että tämä käsitys on täysin vesittynyt, mutta se kuuluu alkuperäiseen luterilaisuuteen. Maallikolla ei ole taitoa opettaa hengellisiä asioita, eikä kirkonpalvelijalla taitoa koneenrakennukseen. Ne kuuluvat vain alan oppineille sen mukaan, kumpaan regimenttiin he kuuluvat.
Tämä alussa mainittu kiihkoilija ei ole maininnut saaneensa seurakunnan kutsua. Hän siis kuuluu maalliseen regimenttiin, ja pysyköön siinä, ellei saa kutsua.Dogmatikos.rereg kirjoitti:
Uskonnollinen kiivailija on esiintynyt nikeillä Bibeln, EvLut ja näinseasiaon. Nyt hän harvakseltaan huutelee puskista, ettei puolestani pidä rukoilla.
Hän on esiintynyt tarkan luterilaisuuden kannattajana, mutta näyttää unohtaneen luterilaisuuden armollisimman opin, REGIMENTTIOPIN. Sen mukaan on kaksi hallintovaltaa eli regimenttiä, maallinen ja hengellinen. Oppi on vapauttava siksi, että se vapauttaa toisen regimentin pohdinnoista, kun voi keskittyä vain siihen, mihin Jumala on kutsunut.
Maalliseen regimenttiin kuuluminen riittää yhtä lailla autuuteen kuin hengelliseenkin kuuluminen. Voi täydellä antaumuksella paneutua vaikka teollisuuden työhön tai hallintoon. Mutta hengellisten neuvojen antaminen kuuluu vain kirkonpalvelijoille.
Meillä on niin pitkä maallikkokristillisyyden perinne, että tämä käsitys on täysin vesittynyt, mutta se kuuluu alkuperäiseen luterilaisuuteen. Maallikolla ei ole taitoa opettaa hengellisiä asioita, eikä kirkonpalvelijalla taitoa koneenrakennukseen. Ne kuuluvat vain alan oppineille sen mukaan, kumpaan regimenttiin he kuuluvat.
Tämä alussa mainittu kiihkoilija ei ole maininnut saaneensa seurakunnan kutsua. Hän siis kuuluu maalliseen regimenttiin, ja pysyköön siinä, ellei saa kutsua.Noita itse itsensä muiden yläpuolelle korottaneita fanaatikkoja riittää. Ne kertyy tänne, koska täällä jotkut pitää niille seuraa, ymmärtää niitä tai kettuilee niille.
Sen sijaan, että tylysti ja lyhyesti eivät huomioisi niitä ollenkaan.
Joka on julmin ja tehokkain tap nollata joku. Eli todella harkiten käytettävä.- Anonyymi
Dogmatikos.rereg kirjoitti:
Uskonnollinen kiivailija on esiintynyt nikeillä Bibeln, EvLut ja näinseasiaon. Nyt hän harvakseltaan huutelee puskista, ettei puolestani pidä rukoilla.
Hän on esiintynyt tarkan luterilaisuuden kannattajana, mutta näyttää unohtaneen luterilaisuuden armollisimman opin, REGIMENTTIOPIN. Sen mukaan on kaksi hallintovaltaa eli regimenttiä, maallinen ja hengellinen. Oppi on vapauttava siksi, että se vapauttaa toisen regimentin pohdinnoista, kun voi keskittyä vain siihen, mihin Jumala on kutsunut.
Maalliseen regimenttiin kuuluminen riittää yhtä lailla autuuteen kuin hengelliseenkin kuuluminen. Voi täydellä antaumuksella paneutua vaikka teollisuuden työhön tai hallintoon. Mutta hengellisten neuvojen antaminen kuuluu vain kirkonpalvelijoille.
Meillä on niin pitkä maallikkokristillisyyden perinne, että tämä käsitys on täysin vesittynyt, mutta se kuuluu alkuperäiseen luterilaisuuteen. Maallikolla ei ole taitoa opettaa hengellisiä asioita, eikä kirkonpalvelijalla taitoa koneenrakennukseen. Ne kuuluvat vain alan oppineille sen mukaan, kumpaan regimenttiin he kuuluvat.
Tämä alussa mainittu kiihkoilija ei ole maininnut saaneensa seurakunnan kutsua. Hän siis kuuluu maalliseen regimenttiin, ja pysyköön siinä, ellei saa kutsua."Maallikolla ei ole taitoa opettaa hengellisiä asioita, eikä kirkonpalvelijalla taitoa koneenrakennukseen. Ne kuuluvat vain alan oppineille sen mukaan, kumpaan regimenttiin he kuuluvat."
Periaatteessa noin. Kristinusko ei kuitenkaan ole teologian oppineiden salatiedettä. Valistunut maallikko pystyy hakemaan siitä tietoa itsekin, vaikka ei opettajaksi pyrikään. Ihmiset kokevat kirkon enemmän omakseen, jos osallistuvat jollain tasolla. Pidän itse vapaaehtoistyötä mielekkäänä vastapainona päivätyölle, en minkäänlaisena pakkona. Dogmatikos.rereg kirjoitti:
<<En kyllä itse koe vapaa-ehtoistyötä pahana, mutta toki silloin kyseenalaistan, kun sillä korvataan palkkatyö.<<
Minusta regimenttijako on koko kristikunnan parhaita keksintöjä. Jos se otetaan tosissaan, tavikselle taataan täydellinen lepo muuten niin vaatimuksia täynnä olevassa maaimassa. Kaikkein pahimmaksi on mennyt diakoniasaralla. Ihmisiä, joilla ei työn tai sairauden takia olisi edes mahdollisuutta, maanitellaan, houkutellaan ja suorastaan pakotetaan vapaaehtoistyöhön, esimerkiksi piiriä vetämään.
Ylimykselliset palkatut orjapiiskurit itse karttavat raakaa työtä kuin ruttoa. Luterilainen regimenttiajattelu pitäisi palauttaa kaikkeen entiseen voimaansa, jotta ihminen saisi uskaltautua kirkkoon ilman, että hänelle sälytettäisiin velvollisuuksia. Kirkko on lepoa varten.”Ihmisiä, joilla ei työn tai sairauden takia olisi edes mahdollisuutta, maanitellaan, houkutellaan ja suorastaan pakotetaan vapaaehtoistyöhön, esimerkiksi piiriä vetämään.”
Tuohon en osaa sanoa kuin sen, että ehkä jossain näin ikävästi tehdään. Ne vapaaehtoiset työntekijät, joita olen kohdannut, eivät ole moisista sanoneet mitään, vaan aika lailla päinvastaista.- Anonyymi
mummomuori kirjoitti:
”Ihmisiä, joilla ei työn tai sairauden takia olisi edes mahdollisuutta, maanitellaan, houkutellaan ja suorastaan pakotetaan vapaaehtoistyöhön, esimerkiksi piiriä vetämään.”
Tuohon en osaa sanoa kuin sen, että ehkä jossain näin ikävästi tehdään. Ne vapaaehtoiset työntekijät, joita olen kohdannut, eivät ole moisista sanoneet mitään, vaan aika lailla päinvastaista.Se on seurakuntien yleinen suuntaus. Irtisanotaan työntekijöitä ja teetetään vapaaehtoisilla.
Anonyymi kirjoitti:
Se on seurakuntien yleinen suuntaus. Irtisanotaan työntekijöitä ja teetetään vapaaehtoisilla.
Niin, sitä mukaa kun talous heikkenee, on vapaaehtoistyö yhä tärkeämpää.
- Anonyymi
Mädän väristä on hunajakin joskus.
- Anonyymi
Vanha Luther oli antisemitismi ja sanoi asioita juutalaisista, mitä ei olisi pitänyt sanoa koskaan. Toivottavasti hän teki parannuksen noista julmista sanoistaan ennen kuin kuoli.
Näistä sanoista on pyritty olemaan hiljaa.- Anonyymi
Jostakin luin tämän tekstin:
Edesmennyt Euroopan johtajana pidetty teologian tohtori Wolfhart Pannegerg toi esille vakavan aiheen kirkkoa ajatellen.
"KYSYMYS HOMOSEKSUAALISUUDESTA KOSKETTAA VÄLITTÖMÄSTI KRISTILLISEN IHMISKÄSITYKSEN PERUSTAA JA RAAMATUN ARVOVALTAA KIRKOSSA, SE OLISI USKONPUHDISTUSTA SEURAAVAN LUTERILAISEN KIRKON LOPPU".
Hän vielä painotti sitä, että jos kirkko siunaa homoliittoja, silloin se "lakkaa olemasta pyhä, yhteinen ja apostolinen kirkko".
Kirkossa on mukana Jumalan pyhiä ihmisiä, jotka kärsivät kirkon johdon vääristä valinnoista. Raamatun mukaan olemme muukalaisia tässä maailmassa. Tämä maailma on vielä pahan vallassa ja maailman ruhtinas vie valtavia määriä ihmisiä kohti kadotusta. Siunatkoon Herra niitä, jotka vielä kirkastaa Kristusta pääasiassa joissakin kirkon hengellisissä yhdistyksissä. "Näistä sanoista on pyritty olemaan hiljaa."
Höpö höpö. Niistä on keskusteltu vuosikymmeniä, täälläkin lukuisia kertoja.
Tuolloin juutalaisia vainottiin ja asenteet olivat hyvin kielteisiä kautta Euroopan. Tämä asenne muuttui oikeastaan vasta toisen maailmansodan jälkeen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2442263Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1631471Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt541315- 741075
Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t31049- 78960
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni211943Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.45855Kohta me ei enää nähdä :(
En pääse enää uppoutumaan silmiisi enkä kuunnella ihanaa ääntäsi. Elämä on pstä.39679Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15670