Olivatko Jorma Vokkolainen ja Pentti Tiusanen vapaa-ajattelijoita?

Anonyymi

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jorma Vokkolainen (k. 2001) yritti aikoinaan silloisen valtiovarainministeri Sauli Niinistön pahoinpitelyä eduskunnan tiloissa. Vokkolaisen raivo oli leimahtanut, kun Niinistö oli arvostellut vapaa-ajattelijoiden edustamaa hautausnäkemystä.

Herää kysymys, oliko Vokkolainen vapaa-ajattelija. Hänen puoluetoverinsa, Vapaa-ajattelijain liitto ry:n pääsihteeri Esa Ylikoski jatkaa saman näkemyksen propagoimista, joka johti Vokkolaisen pahoinpitelyn yritykseen.

Edelleen on vastausta vailla myös se, oliko seksuaalirikoksista epäilty Pentti Tiusanen (k. 2018) vapaa-ajattelija. Vokkolaisen ja Ylikosken tapaan myös hän kuului Vasemmistoliittoon.

Nyt siis kaivataan vastauksia:
- Kuuluiko Jorma Vokkolainen vapaa-ajattelijoihin?
- Kuuluiko Pentti Tiusanen vapaa-ajattelijoihin?

42

373

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämä - "Niinistö oli arvostellut vapaa-ajattelijoiden edustamaa hautausnäkemystä" - perustuu kansanedustajana toimineen Matti Huutolan uuteen muistelmakirjaan. Siinä kerrotaan, että Niinistö oli eduskunnan kahvilassa voimakkaasti arvostellut häntä, kun Huutola oli kahvipöydässä kertonut toimineensa Lapissa hautapuhujana rakennusliittolaistoverinsa siviilihautajaisissa.

      Niinistö oli Huutolan mukaan paheksunut tuota puhujana toimimista (papin sijaan). Huutola samoin kuin tilanteeseen liittynyt Vokkolainen paheksuivat Niinistön negatiivista, ymmärtämätöntä kommentointia.

      Toisessa ketjussa Ylikoski piti Vokkalaisen (epäonnistunutta) lyöntiyritystä tuomittavana.

      Samalla Ylikoski paheksui Huutolan kertomaa Niinistön negatiivista kommentointia siviilihautajaisten puhujana toimimisesta.

      Vapaa-ajattelijat tosiaankin tukevat siviilihautajaisia kirkollisten hautausten vaihtoehtona ja tänä päivänä arvostelevat nykyistä hautaistoimilakia syrjivyydestä.

      • Anonyymi

        Hyvä vastaus. Käykö aloittaja kampanjointia Niinistön silloisen kannan puolesta vai Niinistön silloista pöljää toimintaa vastaan?

      • Anonyymi

        Kyllähän taistolaistyylin tunnistaa aina, ihan niin kuin BLM-tyylinnkin. Taistolaiskumous jäi huutokuoroihin, onneksi.

        Suomella on käynyt onni kun sekä kokoomuksen monarkistit että kommunistivallankumoukselliset haukkasivat sitä itseään yrityksissään. Sama vakaa kansallinen linja tulee säilyttää tulevaisuudessakin, kansakirkon tuella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on tämä "kansankirkko" ja millaista uskontoa se edustaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän taistolaistyylin tunnistaa aina, ihan niin kuin BLM-tyylinnkin. Taistolaiskumous jäi huutokuoroihin, onneksi.

        Suomella on käynyt onni kun sekä kokoomuksen monarkistit että kommunistivallankumoukselliset haukkasivat sitä itseään yrityksissään. Sama vakaa kansallinen linja tulee säilyttää tulevaisuudessakin, kansakirkon tuella.

        Haluaisin, että kysymyksiin vastaa se, joka alunperin väitti Ylikosken kirjoittaneen toisessa ketjussa. Olisiko vaikeaa vastata? Samalla voi kertoa, miksi tämä kysymys piti poistaa. Kysyn nyt uudestaan tätä asiaa.

    • Anonyymi

      Tiusanen kuului ainakin Stasiin.

      Vapaa-ajattelijoihin kuuluminen ei tee kenestäkään pahaa ihmistä, pelkästään älykkäämmän kuin mielikuvituskavereihin uskovasta hörhöstä, mutta Stasiin kuuluminen tekee.

      • Anonyymi

        Minusta vapaa-ajattelijoihin kuuluminen on nimenomaan hörhöilyä. Esim. dogmi valtionkirkon olemassaolosta Suomessa vaaditaan uskottavaksi, vaikka Jorikin on myöntänyt, ettei Suomessa ole valtionkirkkoa. Eli vaaditaan uskoa olemattomaan.

        Kun tiedetään, että Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri on Tiusasen ikä- ja aatetovereita, herää kysymys, onko hänkin ollut ulkomaisten tiedustelupalveluiden palveluksessa. Onko tietoa?

        Kirkon julkisoikeudelliseen asemaan kuuluu valtiokirkollisia piirteitä, jotka ilmenevät Suomessa käytännössä muun muassa näin:
        - Kirkkolain muutokset eduskunnassa voidaan säätää vain kirkolliskokouksen esityksestä (perustuslaki76 §), vaikka Patentti- ja rekisterihallitus voisi hoitaa kirkon sääntöjen lainmukaisuuden tarkastuksen.
        - Kirkollisverojärjestelmä, jota tulisi julkisen vallan neutraalisuusperiaatteen perusteella käyttää vain julkisen vallan eli valtion, kuntien ja maakuntien verojen keräämiseen. Pienenä erikoisena yksityiskohtana nykyjärjestelmään kuuluu kirkosta eroajien rankaisu kirkollisverovelvollisuudella koko eroamisvuoden loppuun ja kirkkoon liittyjien kirkollisverovapaus liittymisvuoden loppuun.
        - Valtion budjetista annetaan evankelis-luterilaiselle kirkolle könttänä 116 miljoonaa euroa vuodessa, vaikka avustettavia kohteita olisi perusteltua käsitellä kutakin erikseen asianomaisessa kontekstissa.
        - Uskonnonopetuksen pakollisuus evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsenille peruskoulussa ja lukiossa.
        - Ennen eduskunnan valtiopäivien avajaisia pidettävä ekumeeninen jumalanpalvelus on liitetty kiinteästi valtiopäivien avajaisten ohjelmaan, vaikka laki ei sitä enää edellytä.
        - Julkisiin tehtäviin velvoittautumiseen liittyy edelleen uskonnollisen valan vannomista virkamiesten, ministerien ja armeijan varusmiesten kohdalla, vaikka se olisi perusteltua poistaa samaan tapaan kuin tapahtui oikeuslaitoksessa todistajien (2016) ja tuomarien (2017) kohdalla.
        - Jumalanpilkan kriminalisointi rikoslaissa vankeusrangaistuksen uhalla.
        - Valtion palkkaamat papit puolustusvoimissa ja vankiloissa, vaikka varusmiesten, sotilaiden ja vankien psykososiaaliseen tukeen tarvitaan ensisijaisesti ja useimmiten muuta kuin hengellistä tukea.
        - Lakisääteiset jumalanpalvelukset ja hartausohjelmat Yleisradiossa.
        - Lainsäädännön ulkopuolelta on syytä mainita, että kouluissa ja päiväkodeissa uskonnon harjoittamisen organisointi (hartaudet, jumalanpalvelukset) jatkuu, vaikka se ei kuulu varhaiskasvatus-, peruskoulu- ja lukiolain säätämiin tehtäviin ja vaikka toiminnan tulisi olla Opetushallituksen antamien varhaiskasvatuksen sekä peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmien perusteiden mukaan uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta. Uskonnonharjoitus on nimenomaan sitouttavaa eikä sitouttamatonta.

        Suomen evankelis-luterilaisen kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman lopettamisen valmistelujen aloittamiseksi tulee perustaa laajapohjainen parlamentaarinen kirkko ja valtio -komitea. Lähtökohdaksi esitämme, että uskontokuntiin aletaan suhtautua kuin muihinkin aatteellisiin ryhmiin ihmisten yhdenvertaisuuden pohjalta. Positiivisen erityiskohtelun mahdollisuus on tarkoitettu heikossa asemassa olevan vähemmistön aseman korjaamiseen eikä vahvassa asemassa olevan enemmistön etuoikeuksiin.
        Komitean pitkäjänteinen työskentely ei kuitenkaan saa estää perusteltujen erillisratkaisujen säätämistä nopealla aikataululla.

        "Kirkon julkisoikeudelliseen asemaan kuuluu valtiokirkollisia piirteitä"

        Tämä on eri asia kuin valtionkirkko. Miksi vaaditte dogmaattista uskoa johonkin, mikä omasta mielestännekin on valehtelua?

        Monet mainitsemistasi seikoista ovat käytännön kysymyksiä. Voidaan hoitaa toisinkin, mutta aina ei ole viisasta mennä vapareiden vihakantojen mukaan. Tuostakin näkyy, että vaparit haluavat vain vaientaa kirkkoa. Ei siinä muusta ole kyse. Yleensä ihmiset - myös uskonnottomat, kuten vaparien olemattomasta kannatuspohjasta voi päätellä - eivät mene noiden vihakantojen mukaan vaan arvioivat tarkoituksenmukaisuutta.

        Sitten varsinainen pihvi, johon unohdit vastata:

        Kun tiedetään, että Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri on Tiusasen ikä- ja aatetovereita, herää kysymys, onko hänkin ollut ulkomaisten tiedustelupalveluiden palveluksessa. Onko tietoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kirkon julkisoikeudelliseen asemaan kuuluu valtiokirkollisia piirteitä"

        Tämä on eri asia kuin valtionkirkko. Miksi vaaditte dogmaattista uskoa johonkin, mikä omasta mielestännekin on valehtelua?

        Monet mainitsemistasi seikoista ovat käytännön kysymyksiä. Voidaan hoitaa toisinkin, mutta aina ei ole viisasta mennä vapareiden vihakantojen mukaan. Tuostakin näkyy, että vaparit haluavat vain vaientaa kirkkoa. Ei siinä muusta ole kyse. Yleensä ihmiset - myös uskonnottomat, kuten vaparien olemattomasta kannatuspohjasta voi päätellä - eivät mene noiden vihakantojen mukaan vaan arvioivat tarkoituksenmukaisuutta.

        Sitten varsinainen pihvi, johon unohdit vastata:

        Kun tiedetään, että Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri on Tiusasen ikä- ja aatetovereita, herää kysymys, onko hänkin ollut ulkomaisten tiedustelupalveluiden palveluksessa. Onko tietoa?

        "Kun tiedetään, että Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri on Tiusasen ikä- ja aatetovereita, herää kysymys, onko hänkin ollut ulkomaisten tiedustelupalveluiden palveluksessa. Onko tietoa?"

        Kiusallisia asioita, joihin vapaa-ajattelijat eivät suin surminkaan ole valmiita antamaan rehellistä vastausta.

        Vasemmistoliiton puoluesihteeri Ralf Sundin mukaan Tiusasen toiminta oli "iljettävää ja tuomittavaa". Palstalla on useissa kommenteissa esitetty sama arvio eräistä vaparien tempauksista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kun tiedetään, että Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri on Tiusasen ikä- ja aatetovereita, herää kysymys, onko hänkin ollut ulkomaisten tiedustelupalveluiden palveluksessa. Onko tietoa?"

        Kiusallisia asioita, joihin vapaa-ajattelijat eivät suin surminkaan ole valmiita antamaan rehellistä vastausta.

        Tätä olisi tärkeää tutkia. Vanhojen taistolaisten ongelma on se, että hesitä monet edelleen tukevat idän autoritaarisia järjestelmiä. Myös maanpetoksellinen toiminta tulee selvittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tätä olisi tärkeää tutkia. Vanhojen taistolaisten ongelma on se, että hesitä monet edelleen tukevat idän autoritaarisia järjestelmiä. Myös maanpetoksellinen toiminta tulee selvittää.

        Tässä on potentiaalisesti valtava maineuhka vapareille. Kandeisi laittaa pääsihteeri vaihtoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kirkon julkisoikeudelliseen asemaan kuuluu valtiokirkollisia piirteitä"

        Tämä on eri asia kuin valtionkirkko. Miksi vaaditte dogmaattista uskoa johonkin, mikä omasta mielestännekin on valehtelua?

        Monet mainitsemistasi seikoista ovat käytännön kysymyksiä. Voidaan hoitaa toisinkin, mutta aina ei ole viisasta mennä vapareiden vihakantojen mukaan. Tuostakin näkyy, että vaparit haluavat vain vaientaa kirkkoa. Ei siinä muusta ole kyse. Yleensä ihmiset - myös uskonnottomat, kuten vaparien olemattomasta kannatuspohjasta voi päätellä - eivät mene noiden vihakantojen mukaan vaan arvioivat tarkoituksenmukaisuutta.

        Sitten varsinainen pihvi, johon unohdit vastata:

        Kun tiedetään, että Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri on Tiusasen ikä- ja aatetovereita, herää kysymys, onko hänkin ollut ulkomaisten tiedustelupalveluiden palveluksessa. Onko tietoa?

        Kannattaisi kiinnittää huomiota siihen, että jopa papiston piiristä löytyy niitä, jotka puhuvat valtiokirkosta nimenomaisesti siitä syystä, että valtion ja kirkon välillä on niin paljon kytköksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on potentiaalisesti valtava maineuhka vapareille. Kandeisi laittaa pääsihteeri vaihtoon.

        Onko ehdotuksia uudesta?
        Jo jos, niin perusteluja, kiitos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaisi kiinnittää huomiota siihen, että jopa papiston piiristä löytyy niitä, jotka puhuvat valtiokirkosta nimenomaisesti siitä syystä, että valtion ja kirkon välillä on niin paljon kytköksiä.

        Eli vaparien johtoklikki on pappien linjoilla! Huhhuh! Erotkaa vapareista!

    • Anonyymi

      Mikä on Ylikosken osuus Vasaman erottamisessa ja oikeusprosessissa?

      • Anonyymi

        Ei ollut osuutta asiassa. Ylikoski oli liittovaltuuston varajäsen, jonka ei tarvinnut osallistua yhteenkään kokoukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ollut osuutta asiassa. Ylikoski oli liittovaltuuston varajäsen, jonka ei tarvinnut osallistua yhteenkään kokoukseen.

        Pääsyy Vasaman erottamiseen oli Vasama itse, minkä tuomioistuinkin totesi.

        Eikö tuomioistuimen näkemys ole mielestäsi hyvin perusteltu?

        Se, että Vasaman erottamiseen jouduttiin ryhtymään, ei poista sitä tosiasiaa, että Vasama oli tehnyt myös varsin hyvää työtä liiton puolesta. Mutta kun 'lipsumista' oli jatkunut tarpeeksi, ei enää ollut muuhun mahdollisuuksia. Valitettavasti.

        Vasaman klaani ovat tuosta 'insidentista' huolimatta 100%:sti vapaa-ajattelijoita, ja arvostettuja sellaisia.

    • Anonyymi

      Germanistit seurasivat aikanaan agentti Max eli Tiusanen kaksoismoraalia Fall von Doppelmoral aika mehukkaasti

      Yle MOT paljasti DDR-kytkennän ja pääsihteerin kollegaKontula asetelman seksipainotuksen Suomessa - mitä tässä tapahtui DDRssä ei ole tunnettua. DDR-raportit loppuivat Stasin mukaan 1977 Greifswaldissa mutta seksijutut jatkuivat Kotkassa = Gr. ystävyyskaupunki, tietenkin. Psihteeri ilmoitti listalla anonyymisti Boriksen asioista joita ei voi tuntea kukaan, joten B. lienee perhetuttava. En usko että Max?

      • Anonyymi

        Ohhoh eli kontakti Borikseen. Entä pääsihteerin kontakti Stasiin ja KGB:hen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohhoh eli kontakti Borikseen. Entä pääsihteerin kontakti Stasiin ja KGB:hen?

        Wikipedia: "Sykysyllä 2001 Jokisalo tunnusti toimineensa Stasin agenttina vuosina 1978–1987 koodinimellä ”Boris”. Hän kertoi pelänneensä paljastumista DDR:n vuonna 1990 tapahtuneesta lakkauttamisesta lähtien, ja päätti lopulta itse kertoa asiasta TV 2:n Silminnäkijä-ohjelmassa. Stasi oli värvännyt hänet palvelukseensa 1970-luvun lopussa, kun Jokisalo opiskeli DDR:ssä. Hän vakoili tuolloin myös Saksan liittotasavallan puolella kuvaten esimerkiksi rakennuksia ja ajoneuvoja. Lisäksi Jokisalo kertoi haastatelleensa ihmisiä toimittajaksi naamioituneena sekä värvänneensä uusia vakoilijoita. Vuonna 2002 hän myönsi vakoilleensa opiskeluaikoinaan myös Neuvostoliiton turvallisuuspalvelulle KGB:lle. Jokisalo sanoi ottaneensa tehtävät vastaan ”ideologisista syistä”."

        Eli aikamoinen "meriittilista". Tämä kohta kiinnostaa: "Lisäksi Jokisalo kertoi - - - värvänneensä uusia vakoilijoita." Onko Ylikoski yksi värvätyistä?

        Voihan kieeeeesus teitä homeaivoja! Harvoin saa niin hyviä nauruja kuin teidän 'aivoituksistanne''.

        Jos haluatte diskreditoida vapareita, niin tehkää se edes jotenkin älykkäästi! Tuollaiset villit spekulaatiot 'jännistä ja/tai mahdollisista kytköksistä' aiheutta nyt vain hihittelyä. mutta, onhan se jo jotain...

        Jos pääsiht on samaa ikäluokkaa oleva taisto...

    • Anonyymi

      Kiinnostuin asiasta. Lähestymiskulmni on germanistin
      Pääsihteeri kirjoitti anonyymisi mutta vain hän voi sen tehdä tietoja bo rik sesa

    • Anonyymi

      Mainittu Juha Manninen on Oulun aatehistorian prof. joka valittiin virkaan hum. kandina mutta yksi hakija valitti ja nimitys myöhästyi Manninen ehti tehdä fil. kand. paperit ennen professorin nimitystään

    • Anonyymi

      Hän JM on taistolaistyyppinen kom Oulussa

      Näillä systeemeille rakennettiin Ouluun jonkinlainen stasimiesten kuvio jossa he saattoivat tulla Ouluun ja uudelleenväitellä länsimaissa saadakseen statusta

      Lindfors on käsitellyt tätä ja taistolaisia ja Mannista joka valittiin mitättömillä ansioilla virkaan

    • Anonyymi

      Heti poistettiin viestin jälkeen tässä on 5 viestiä eli tämä on kuudes katsotaan montako poistuu nyt

    • Anonyymi

      ylhäällä on viesti 1
      pois 2
      pois 3
      on viesti 4 ja 5

      keskustelun edistämiseksi valvojan kone poisti viesit 2 ja 3 jotta asia selkenisi

    • Anonyymi

      vietsi kakkonen
      Vapaa-ajattelijoiden matematiikan opettaja Hkainen on esitellyt ihaillun opettajansa germanisti Lind forsin monasti Vapaa-ajattelijoiden liiton VAL julkaisuissa. Lind fors on germanistifilosofitohtori joka on opiskellut nimi pois koska saksaa samassa yliopistossa kuin bor is ja tuntee taisto laiset. Lind fors on marxi lainen ja anti stalinisti kokeillaan näillä asetuksilla kakkonen pohjoinen kaupunki ouluon yllä poistettu se on asian ydin

    • Anonyymi

      Vapaa ajattelija lehdessä 1/ 2008 esiintyy Bo ris ja Juha Man ninen uutisessa

      • Anonyymi

        Silloin rob broth on ollut puheenjohtaja ja

    • Anonyymi

      Kyseessä on Vapaa-ajattelijoiden liiton kaaderien kom valinta koska Bo ris oli silloin jo tiedossa kaikilla vuonn 2008

    • Anonyymi

      Voisiko pääsihteeri kysyä Bo rikselta, montako D DR-virkamiestä tai sen tyyppistä teki Ou lussa tutkintotehtävän hänen ja JMannisen aikana? Esim. väitteli

      • Anonyymi

        Onko pääsihteeri opiskellut tai muuten vaikuttanut Oulun taistojen piireissä.

    • Anonyymi

      Taistolaiset eivät kerro. Esim. kun Satu satuilee muistelmia, hän esiintyy radikaalina yläluokan tyttelinä ja leikkii sähkölisenssi-tittelillään älykköä ja julkaisee hyvin vähän kuvia, joista taistolaiskavereita ei näe. Hän oli ainoa porvarieliitin hyväksymä taisto, koska oli huipputason perheestä huipputason naimiskaupalla Rafan kanssa. Muistelmat ovat sokeroitua satuilua

    • Anonyymi

      Turha jäädä katsomaan vaparpervoja ja -riehujia. Ei kun eroamaan vapareista!

      • Anonyymi

        Mikä liittoon on mennyt? Ihan sekoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä liittoon on mennyt? Ihan sekoa.

        Henkilöt ovat vaihtuneet. Ennen oli professoritason toimijoita, nyt jotain pornoilijoita. Tieteellisemmät meriitit ovat siirtyneet Pääkaupunkiseudun ateistit ry:hyn.

    • Anonyymi

      Vaparit vetoavat siihen, ettei henkiösuojan takia jäsenyyksistä huudella. Vaikka onkin huudeltu. Se tuntuu olevan vähän valikoivaa. Mutta menehtyneiden henkilöiden kohdalla ei vaparien selitys edes päde. Vokkolaisen ja Tiusasen jäsenyys: kyllä vai ei?

    • Anonyymi

      Miksi vapareissa pesii seksuaaliväkivalta?

    • Anonyymi

      Pentti Tiusanen oli vapaa-ajattelija - ainakin vielä vuonna 2009. Tämä mainitaan Vapaa-ajattelijoiden liitto ry:n lehtiarkistossa. Kun heittää Googleen haun "Pentti Tiusanen vapaa-ajattelija", osumia ropisee.

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      58
      3693
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      72
      3065
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      52
      2263
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      13
      1433
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      65
      1249
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      86
      1136
    7. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      961
    8. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      23
      941
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      925
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      912
    Aihe